lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kenraaliharjoitus

Perjantaina meidän oli tarkoitus käydä uudestaan Toppelundin koirarannalla, mutta sitten iski laiskuus. Olisin halunnut isännän mukaan, sillä halusin mennä uimaan ja muutenkin saada seuraa enkä halunnut jättää tavaroita yksin rannalle, koska vedessä olisi joutunut kävellä pitkälle ennen kuin pääsee uimaan. Ei huvittanut lähteä yksin. Olisi sille hetkelliselle viilennykselle kyllä ollut tarvetta. Meillä on tähän mennessä ollut ihan ok lämpötila sisällä ja kun en ulkona ole juuri muuten käynyt kun lenkittämässä Mikoa ja kaupassa, niin ei ole ollut tarvetta valittaa helteestä. Mutta nyt on. Joko illat ovat lämpimämmät tai sitten talo kerää lämpöä, sillä sisällä on alkanut olla jo aamusta lähtien liian kuuma. Tällä hetkellä lämpömittari näyttää sisälämpötilaksi 31,0 ja ulkolämpötilaksi 31,6. Viikon puolivälistä lähtien myös nukkuminen on alkanut olla tukalampaa ja viime yönä jäi unet vähiin. Oli vaan niin kuuma ettei pystynyt nukkumaan. Siinä vaiheessa kun herätykseen on aikaa 4,5 h ja makaa edelleen hereillä, hikisenä, alkaa kovasti tulla ikävä talvea... No ei nyt sentään talvi vielä tarvitse tulla, mutta jos vaikka 8-10 astetta viileämpää.

Herätys oli siksi, että meillä oli tänään rally-tokoepikset. Olin ilmoittanut Mikon mölli-ALO-luokkaan, koska siellä sai palkata koiraa ilman, että siitä sakotetaan. Ja sijainti oli parhain mahdollinen eli Malminkartanon sirkuskenttä. Rally-tokoilemaan tuli myös kolme muuta kooikeria: Bene ja Nekku alokasluokkaan ja Savina avoimeen luokkaan. Tällä viikolla naksuttelin eteen istumista, koska keksin vihdoin siihen sopivan käskyn "fram". Treeni on edelleen kesken, joten epiksissä en käyttänyt mitään sanaa. Oli taas todella kuuma päivä, mutta kentän laidalta löytyi onneksi varjoa ja märkäloimi viilensi Mikoa. Ostin jostain näyttelystä vyötärölle kiinnitettävän namipussin ja se oli nyt käytössä, koska tällaisella ilmalla treenitasku hiostaa ikävästi. Ihan on kätevä.

Mölli-ALO ja ALO -luokkien rata
Mikolla oli vire ihan ok, mutta kuumuus vaikutti vauhtiin ja osa liikkeistä oli vähän laiskasti suoritettuja. Kävelin reippaasti, koska niin on helpompi pitää virettä yllä, mutta nyt Miko jäi useasti jälkeen. Kokeilin muutaman kerran meidän vuoroa odottaessa, miten 3. kyltti "liikkeestä maahan" sujuu ja hyvinhän se sujui. Eiköhän sitten tositilanteessa Miko istunut... Pitäisi vaan ihan suosiolla ohjata kunnolla, kun se kerta rally-tokossa on sallittua, mutta tokon vuoksi yritän välttää joissakin liikkeissä ylimääräisiä apuja. Kyltillä 10, jossa piti peruuttaen ottaa 1-2-3 askelta, otin vahingossa viimeisellä kerralla vain 2 askelta. Enkä huomannut ollenkaan. Pitäisi laskea askeleet ääneen...

Saimme juuri ja juuri hyväksytyn tuloksen eli 72 pistettä. Tuomari harmitteli kahta väärin tehtyä tehtävää, sillä olisimme muuten saaneet tosi hyvät pisteet. Taluttimen kiristymisestä tuli yhteensä 8 virhepistettä ja tuomari ehdotti pitämään vaan taluttimen lenkistä kiinni. Hihnaa tulee niin helposti kerättyä käteen... Tuomarin kommentit arvostelulomakkeessa: "Remmiä löysemmälle :) Enemmän tsemppausta koiralle ja tarkkuutta kyltteihin." Virheet, erityisesti väärin menneet kyltit, harmittaa, mutta olen muuten tyytyväinen. Paljon parempi suoritus tämä vireen osalta oli kuin se meidän 99 pisteen voitto, vaikka nyt oli kuumempi. Kuukauden päästä on meidän ensimmäinen virallinen rally-tokokoe, hui! Liikkeitä vielä pitäisi hioa ja erityisesti pitäisi palkkaa vähentää, jotta kokonainen rata menisi pelkillä kehuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti