maanantai 21. toukokuuta 2018

Rion toinen BAT 2.0 -treeni

Kävimme vuosi sitten Rion kanssa ensimmäisessä BAT-treenissä (viime vuoden kirjoitus täällä). Jo silloin tuli todettua, että se on Riolle hyvä tapa harjoitella koirien ja myös ihmisten kohtaamista. Jostain syystä en kuitenkaan saanut sen jälkeen aikaiseksi ottaa BAT-hihnaa normaaleille lenkeille ja treenata samalla. Pohdin tätä ennen treeniä ja totesin, että jännitän varmaan pitkän hihnan käyttöä. Kahdenmetrin grip-hihna tuntuu turvalliselta vaihtoehdolta. En ole ostanut Riolle enempää ohjattuja treenejä, sillä en ole kehdannut mennä uudestaan ilman, että emme ole tehnyt omatoimisesti mitään. Kaksi viikkoa sitten maanantaina FB:ssa oli ilmoitus, että tiistain (eli seuraavan päivän) treeneihin on tullut yksi peruutuspaikka ja treenit ovat meidän lähellä Malminkartanossa. Varasin treeniajan meille.

Tiistaina lähdin kävelemään Rion kanssa kohti treenipaikkaa (iso nurmikenttä lähellä Hurtta areenaa) ja vaihdoin jo kotona BAT-hihnan käyttöön. Sain samalla muistuteltua, miten hihnaa käytetään. Tapasimme kouluttajamme Miiran läheisellä parkkipaikalla. Olen jo aikaisemmin hämmästellyt sitä, miten hyvin Rio muistaa tapaamansa ihmiset ja Miirankin Rio näytti tunnistavan jo jonkin matkan päästä. Ilmavainun se näytti ensin saavan ja sitten Rio veti kohti Miiraa. Jarruttelin matkaa ja päästin Rion toki etenemään vain löysällä hihnalla. Viimeksi vielä treenien päätteeksi Rio oli haukkunut Miiralle ja nyt ei ollut mitään ongelmaa. Rio meni suoraan luokse ja ensin sille heiteltiin nameja maahan ja sitten Rio sai syödä niitä myös kädestä. Miira kehui, että Rio on reipastunut tosi paljon sitten viime näkemän. Kun kävelimme kohti nurmikenttää, huomasi, että olemme ehkä Rion kanssa harjoitellut perusasentoa ja pieniä pätkiä seuraamista, sillä Rio seurasi Miiran vierellä ja istui, jos hän pysähtyi tai hidasti vauhtia :D

Rio ei malta odottaa mustikoiden kypsymistä
Treeni lähti käyntiin hyvin eli Rio haisteli maata ja keräsi tietoa ympäristöstään. Se on juuri BATin idea. Heti alkuun Rio löysi puun juurelta ihmisen jätöksiä, joita se sai hetken aikaa mussuttaa, ennen kuin huomasin, mitä se tekee. Puun juurella oli paperitkin vieressä... Näitä paikkoja oli kuulemma tuolla enemmänkin, joten sen jälkeen Rio ei enää päässyt puiden ja pensaiden lähelle. Häiriökoirana oli vaalea amstaffiuros, johon Rio ei kiinnittänyt huomiota. Varmasti Rio oli sen huomannut haistelujen lomassa, mutta pysyi koko ajan rentona. Pariin otteeseen Rio vilkaisi koiraa ja jatkoi sitten taas matkaa. Sekin on BATia parhaimmillaan, joten Rio sai kehuja hienoista valinnoistaan. Välillä se teki spurtteja ja kerran se juoksi muutaman kierroksen meidän ympäri kuin olisi ollut juoksuliinassa. Rio myös piehtaroi useaan otteeseen ja pureskeli keppejä ja leikki niillä. Vaikka amstaffi pyöri lähistöllä, niin Rioa se ei tuntunut mitenkään häiritsevän. Pariin kertaan Rio jäi pidemmäksi aikaa katsomaan koiraa, joten silloin kutsuin Rioa, jotta sain sen kääntymään pois. Loppupuolella kävelimme rinnakkain niin, että väliä oli ehkä nelisen metriä. Sen jälkeen Rio lähti kauemmaksi koirasta. Jos koira haluaa ottaa etäisyyttä eli lähteä vähän niin kuin tauolle, niin se sille pitää suoda. Toki BATissa jo muutenkin seurataan koiraa ja annetaan sen tehdä valintoja itse. Jatkoimme vielä hetken aikaa treeniä amstaffin lähellä. Rio lähti reippaamme eteenpäin ja pääsi sitten haukahtamaan kerran amstaffille. Miira sanoi, että olisi kannattanut lopettaa treenit jo siihen, kun Rio itse lähti pois. Nyt tuli vähän liikaa ja siksi Rio reagoi. Onneksi haukku jäi kuitenkin tuohon yhteen ja Rio palautui heti sen jälkeen. Itsekin olisi pitänyt tajuta, että kun Rio lähti ryntäämään, niin olisi pitänyt jo silloin puuttua. Jatkoimme treeniä vielä hetken aikaa, jotta viimeinen kokemus amstaffista olisi parempi. Treenien jälkeen jäin vielä ihmishäiriöksi toiselle koiralle. Isäntä oli tullut Mikon kanssa lähistölle ja hän lähti koirien kanssa kotiin. Rio pääsi pitkällä hihnalla tervehtimään Mikoa ja tein siinä huomion, että Rio ei syöksynyt suoraan Mikon luo, vaan se kaartoi hieman. Niinhän se on, ettei koirille ole luontaista mennä suoraan kohti. Lyhyellä hihnalla sitä ei huomaa niin selkeästi, joten siksi tämä pisti silmään :)

Miira kehui moneen kertaan kuinka reipas Rio on ja miten iloinen ja rento se on. Jäi kyllä tosi hyvä mieli treeneistä :) Miira oli sitä mieltä, että BAT sopii Riolle oikein hyvin. Joillekin koirille haistelu ei tule niin luontaisesti, mutta tällaisille nenäkoirille ei tarvitse sitä erikseen opettaa, joten BAT sujuu jo heti niin kuin pitääkin. Nyt täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja jatkaa treenejä.

perjantai 11. toukokuuta 2018

Miko 9 vuotta

Miko täytti maanantaina 9 vuotta. Vaikka tuntuu, että Miko on ollut meillä aina, niin silti tuntuu oudolta ajatella, että siitä on jo lähes kymmenen vuotta, kun Miko tuli meille. Onneksi Miko on pysynyt terveenä sen jälkeen, kun se kastroitiin.


Miko kävi kuukausi sitten Mevetissä senioritarkastuksessa. Eläinlääkäri oli meille ennestään tuntematon, mutta erityisesti vanhat koirat ovat lähellä hänen sydäntään, joten siksi hän tuntui hyvältä valinnalta. Vaaka näytti Mikon painoksi 16,5 kg, vähemmän kuin odotin. Miko jännitti kovasti odotustilassa. Eläinlääkäri oli 15-20min myöhässä, joten jouduimme odottelemaan jonkin aikaa. Miko oli pienestäkin liikkeestäni lähtemässä kohti ulko-ovea. Onneksi jännittäminen ei näkynyt muille (koirille ja ihmisille) haukkumisena, kuten yleensä. Tosin yhdelle kovin innokkaalle ja läheltä menneelle dalmikselle piti vähän haukkua.

Eläinlääkärin huoneessa Mikoa jännitti vieläkin enemmän ja se yritti tulla syliini, kun istuin tuolille kertomaan Mikosta. Siinä Miko sitten röhnötti puolittain sylissäni. Kerroin eläinlääkärille, ettei mitään erityisiä huolia ole, mutta painonhallinnon kanssa on ollut haasteita. Halusin otettavan verikokeet, sillä suvusta löytyy munuaissairauksia. Kerroin myös Mikon ajoittaisesta löntystelystä lenkeillä, joka saa sen vaikuttamaan ikäistään vanhemmalta. Kivuliaalta Miko ei kuitenkaan vaikuta. Ell tutki Mikon, mm. kuunteli sydämen, katsoi korvat ja hampaat, tunnusteli selkää. Selän ja takapään lihaksistoa ell sanoi hyväksi ikäisekseen, joka oli vähän yllättävää. Mikon kanssa ei ole enää hetkeen tehty mitään normaalia lenkkeilyä kummempaa. Painosta ell kommentoi, että onhan sitä liikaa, mutta kylkiluut kuitenkin tuntuvat, kun vähän painaa. Hänestä kilon painonpudotus olisi hyvä. Minä pudottaisin ainakin 1,5kg. Mikon turkista ell oli samaa mieltä kanssani, että se on hyvä kastroidun koiran turkiksi eikä se enää tuosta räjähdä, sillä kastroinnista on jo aikaa.



Jäimme odottelemaan, että hoitaja tulee ottamaan verinäytteen. Olin vähän ihmeissäni, kun hoitajalla oli mukana kuonokoppa ja hän kysyi pistetäänkö se. Aina aikaisemmin hoitaja on tullut ilman kuonokoppaa ja mietin, että olikohan ell sitä ehdottanut, sillä hän varmasti oli nähnyt, että Mikoa jännittää. En ole Mikolla nähnyt tarvetta kuonokopalle, mutta sanoin, että voi sen laittaa, jos hän haluaa. Verinäytteen otto ei harmittavasti mennyt ihan perusrutiinilla, sillä en tiedä mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä Miko vinkaisi ja alkoi rimpuilla. Ehkä hoitaja pisti kanyylin huonosti. Kun Miko rauhoittui, niin näyte saatiin otettua. Tosi harmi, että jännittäjä-Mikoa sattui, sillä ei se ainakaan yhtään kivemmaksi ell-käyntiä tehnyt. Siirryimme odotustilaan odottamaan verikokeen tuloksia. Nyt Miko oli jo rennompi ja meni lepäämään. Jonkin aikaa odoteltuamme ell toi tulokset ja kertoi, että kaikki arvot ovat normaalit. Juttelimme vielä hetken ja ell sanoi, että tarkastuksessa olisi hyvä käyttää 1-1,5 vuoden välein. Aikaisemmin hän mainitsi, ettei 9-vuotias kooikerhondje ole vielä vanha, vaan vasta keski-ikäinen ja niinhän se onkin. Eikä Mikokaan ole vielä edes harmaantunut yhtään :)


Viime viikon sunnuntaina kävimme Espoon Nuottaniemessä kooikerkoulussa, jossa teimme rally-tokorataa yhdessä Savinan, Benen ja Meekon kanssa. Miko suoriutui hienosti VOI-tasoisesta radasta, jossa tehtiin aika paljon oikealla puolella. Muutamia kuvia löytyy täältä. Tuolla otin myös Mikon synttärikuvat, joissa se näyttää kovin pullealta... Kuvakulma oli vain huono ja Miko leveässä asennossa, sillä oikeasti Miko ei ole niin pyöreä :D Alla vertailuna samana päivänä otettu kuva metroasemalta.

Menimme Espooseen bussi-metro-bussi yhdistelmällä. Metroon hyppäsimme Aalto yliopiston asemalta, jossa oli sunnuntaiaamuna kovin hiljaista. Mikoa jännitti puhuvassa hississä, jossa oli lasiseinät. Varmaan juuri se, että hissistä näkyi ulos/seinää oli hämmentävää. Myös metroasemalla Miko oli kovin hermostuneen oloinen. Ohi meni pari metroa ennen kuin tuli meidän metro. Miko ei niihin muuten reagoinut kuin hermostuneesti katselemalla ja liikkumalla. Yhdelle rullaportailla alas tulleelle miehelle Miko jännityksissään haukkui. Muita ihmisiä asemalle ei tullutkaan muuten kuin ne, jotka jäivät metrosta pois. Metrossa oli myös kovin jännittävää, vaikka Miko onkin pari kertaa aikaisemmin ollut metrossa. Kun nousin ylös, niin Miko ryntäsi kohti ovea ja kovaa vauhtia se oli myös menossa ulos asemalta. Jouduimme kuitenkin vielä matkustamaan samanlaisella jännittävällä hissillä, että pääsimme maanpinnalle. Kotiin pääsimme onneksi kyydillä :)



sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Alkuvuoden kuulumisia

Tässäpä alkuvuoden kuulumisia. Mitään sen kummempaa koirien elämässä ei ole tapahtunut, joten ei ole oikein ollut kirjoittamisen aiheita. Syksyllä mietin treenivuoron varaamista alkuvuodelle, mutta laiskuus iski. Minulla on ollut kovin paljon töitä jo jonkin aikaa enkä sen vuoksi ole halunnut viikonlopuille kovin paljoa menoja enkä ole enää kotona jaksanut istua tietokoneen ääreen. Kesäkaudelle treenivuoron kuitenkin haluaisin, joten toivottavasti saataisiin vuoro.

Rio alkaa olla jo aikuinen mies, sillä se täyttää 2,5 kuukauden päästä 3 vuotta. Kylläpä aika menee nopeasti :) Olen ollut iloinen, ettei Rio ole pahemmin hötkyillyt tyttöjen perään. Se kyllä ulkona nuolee toisten koirien pissoja ja kotona Mikon jalkoväliä. Rio ei ole samalla tavalla levoton ja vikisevä kuin Miko oli tyttöjen juoksujen aikoihin. Rio on kyllä välillä levoton, mutta olen ajatellut sen olevan enemmän sitä, että se kaipaa tekemistä. Rio ei juurikaan yritä astua, mutta välillä jos on esim. tyyny tai vastaava kädessä, niin se yrittää tarrata etujaloilla siitä kiinni tai välillä yrittää astua minun kättä. Ulvomista ei ole onneksi ollut ollenkaan. Se vähän "pelottaa", että jos Rio jossain vaiheessa ryhtyy sellaiseen puuhaan, sillä Rioa ei voi pistää minnekään muualle työpäivän ajaksi tai ottaa töihin mukaan. Toivottavasti Rion hormonit eivät liiaksi ala hyrrätä :)

Harvinainen näky: Rio koiranpetillä

Petikaveri

Pikkuvampyyri



Rio on edelleen juoppo tai oikeastaan yöjuoppo. Joudun jättämään yöksi vesikuppiin ihan vähän vettä, sillä muuten Rio käy yön aikana juomassa useamman kerran ja sitten voi käydä niin, ettei se kykene pidättämään aamuun asti. Alkuvuodesta Rio on tainnut kerran pissata petiin. Muutaman kerran sillä on aamulenkillä ollut ihan kauhea hätä ja se on muutaman ensimmäisen koivennoston lorotellut usean sekunnin ajan. En tiedä, mikä sen saa juomaan niin paljon. Ehkä stressi? Hyvä on kuitenkin ollut se, että pissat ovat pääsääntöisesti tulleet joko koiranpetiin tai matolle. Kaksi kertaa taisi viime vuonna joutua peittopesulle sen vuoksi, että Rio oli pissannut sänkyyn. Riohan nukkuu vain sängyssä ja välillä matolla. Koiranpetiin Rio ei koske. Kerran sängyn petaamisen/lakanoiden vaihdon ajan Rio makoili koiranpetissä ja silloin oli pakko ottaa siitä kuva. Niin harvinainen näky se on!

Ulkona Rio vetää edelleen aika paljon. Se saattaa myös syöksähdellä eri suuntiin, joten valjaat on sen kanssa välttämätön varuste. Rio ei tykkää valjaista ja voihan olla, että ne tuntuvat ikävältä päällä. Varsinkin silloin, jos vetää sivulle/syöksyy. Käytän kuitenkin lyhyillä lenkeillä myös pantaa, sillä se on niin paljon helpompi pukea päälle. Toisia koiria Rio myös edelleen pelkää, mutta pääsääntöisesti se kykenee ohittamaan koirat hiljaa. Rion kanssa etäisyys on tärkeä. Liian läheltä ohittamiset on sille liian jänniä ja tilanteesta riippuen se voi reagoida kovinkin aggressiivisesti. Kaikkein ikävimpiä on ne tilanteet, joissa ei pysty väistämään/ottamaan etäisyyttä ja joudumme ohittamaan läheltä ja vastaantulevan koiran omistaja pitää koiran oikealla puolella eli niin, että koira kävelee lähes keskellä tietä. Ja sen lisäksi saattaa innokkaasti pyrkiä Rion luo. Riolle se on liian pelottava tilanne ja se haukkuu usein silloin hampaat irvessä. Tai no ehkä ikävin tilanne on se, kun ohituksen jälkeen toinen antaa koiran vaihtaa heti puolta meidän perään. Se on tosi ikävä tilanne pelkäävän koiran kannalta, vaikka sillä toisella koiralla ei ole minkäänlaista kiinnostusta ohittamaansa koiraa kohtaan.

Kahdestaan Rion kanssa on kuitenkin mukava ulkoilla (jos vaan Rio ei vedä liikaa). Metsässä voi hyvin antaa Rion käyttää koko flexin pituuden hyödyksi, sillä se kuuntelee hyvin. Jotain on tullut tehtyä sen kanssa oikein :) Miko sen sijaan on metsässä niin omissa maailmoissa, että sillä on turha sanoa mitään.

Helmikuun alussa lumi paakkuuntui karvoihin...



Helmikuun lopussa oli kovat pakkaset



Tykkään tosi paljon siitä, että asumme Helsingin Keskuspuiston vieressä ja pääsemme sinne metsäpoluille lenkkeilemään. Poluilla harvemmin tapaa muita ulkoilijoita ja metsäpolut ovat paikkoja, joissa koirille voi antaa flexin hihnan verran vapautta. Samat polut ovat maastopyöräilijöiden suosiossa ja maastopyöräily on nostanut suosiotaan viimeisen 2 vuoden aikana tosi paljon. Viimeisen vuoden aikana erityisesti. Nättinä talvipäivänä voi joutua väistämään yli 10 kertaa pyöräilijöitä. Varsinkin tänä talvena pyöräilijöitä on ollut tosi paljon, joten kuinka paljon niitä on sitten kesällä... Mielestäni koiranulkoiluttajat ja pyöräilijät mahtuvat poluille eikä minulla ole mitään pyöräilijöitä vastaan. Pääsääntöisesti he ovat ystävällisiä ja kiittävät, kun antaa tilaa. Mutta pyöräilyn suosion kasvu vähän huolestuttaa. Ei ole montaa paikkaa, joissa koiria voi flexin kanssa ulkoiluttaa (pitää olla tilaa ja vähän muita ulkoilijoita, jotta kaivan flexin esille) ja mietin, kuinka turvallista se enää on metsäpoluilla, joissa ei välttämättä näe puiden takaa, jos joku tuleekin vauhdilla vastaan.

Näköjään innostuin kirjoittamaan, mutta vielä Mikon kuulumisia. Miko täyttää kuukauden päästä 9 vuotta. Se on edelleen pirteä, mutta Miko nukkuu nykyään enemmän kuin aikaisemmin. Se tykkää leikkiä Rion kanssa ja se haluaa leikkiä lelulla yhdessä ihmisen kanssa. Itsekseen se ei leiki niin kuin Rio leikkii. Mikon silmänympärykset eivät ole vielä vaalenneet, mutta päässä on enemmän vaaleita karvoja kuin aikaisemmin.

Mikon painonhallinnan kanssa on ongelmia. Mikolla on nyt ylipainoa 2-2,5 kg. En tiedä, miten saisin sen painon tippumaan. Jo kastroinnin jälkeen vaihdoin Mikolle light/senior ruuan ja pienensin ruoka-annosta. Enää en voi annosta pienentää, mutta nappulamerkin vaihdoin hetki sitten vähemmän rasvaiseen. Miko ei ole kylläinen ruuan jälkeen ja ulkona se etsii täydennystä ruokavalioonsa, mm. papanoita, toisten koirien jätöksiä ja ruuantähteitä. Toisten koirien jätöksiä Miko ei ole ennen kastrointia syönyt, mutta nykyään jotkut maistuvat. Veikkaisin, että ne ovat vähän huonommin sulanutta ruokaa sisältäviä. Myös ihmisen ulosteet käyvät. Mikolla on aina nälkä. Liikuntaa tarvitsisi varmasti lisätä. Mikolla on senioritarkastus ensi viikolla ja katsotaan mitä vinkkejä saamme eläinlääkäriltä.

Ulkona Miko on se, joka todennäköisemmin haukkuu muille koirille. Välillä myös ihmisille. Hämärässä lenkkeillessä Miko haukkui usein risteystä lähestyessä ihmisille, jotka kävelivät edessä poikittain risteyksestä. Veikkaan, että Mikon hämäränäkö on huonontunut sen verran, että se ensin näkee jotain hahmoja, joka saa sen haukkumaan ja sitten kun se tajuaa niiden olleen vain ihmisiä, se jatkaa haisteluja eikä kiinnitä enää ihmisiin huomiota. Kuten olen aikaisemminkin maininnut, niin kyllä kastrointi on selkeästi korostanut Mikon epävarmuutta eikä varmasti näön heikkeneminen helpota asiaa. Mikolla on siis silmät hieman samentuneet ja silmäpeilauksessa reilu 1,5 vuotta sitten ell sanoi, että se voi vaikuttaa hämäränäköön. Turkki on pysynyt ihan hyvänä. Ainoastaan housukarvoja, ja joskus häntäkarvoja, trimmaan välillä, jotta ei niin usein tarvitsisi lenkin jälkeen käydä pesulla. Kastroinnista huolimatta Miko käy välillä astumassa sängyn päällä olevaa tyynyä...



torstai 4. tammikuuta 2018

Vuodenvaihde

Meillä alkoi kuulua ilotulitteiden pamauksia heti keskiviikkona, kun ne tulivat myyntiin. Onneksi paukut olivat yksittäisiä eivätkä sen kummemmin haitannut lenkkeilyä. Hetkeksi Mikolla laski häntä ja se liikkui haistelematta eteenpäin, mutta sitten se taas rentoutui.

Mikolla jäi huuli rullalle
Uudenvuodenaattona kävimme aamupäivällä/päivällä reilun kahden tunnin lenkillä, jossa kuljimme pääasiassa metsässä. En tykkää käyttää flexiä muualla kuin metsässä tai jossain muualla, jossa vastaantulijoita tulee harvakseltaan, joten minulla on tapana pakata flexit reppuun ja vaihtaa ne koirille vasta rauhallisessa paikassa. Riolla menee pasmat ihan sekaisen, kun se näkee, että otan flexit esille ja pakkaan ne reppuun. Niin kävi nytkin ja se innoissaan hyppi kaikkien päälle, kun teimme lähtöä ja vielä hississä riitti ilakointia. Uudenvuodenaattona oli nätti ilma ja kaikki muutkin olivat ulkona samaan aikaan. Saimme kuitenkin olla melko rauhassa, sillä metsän puolella porukkaa ei liikkunut. Kävelimme keskuspuiston metsäpolkuja ja hiekkateitä Paloheinään ja sieltä takaisin. Mikokin innostui tekemään juoksupyrähdyksiä ja leikkimään Rion kanssa. Ihana nähdä usein niin rauhallisen Mikon päästelevän välillä höyryjä. Kotona se kyllä leikkii usein Rion kanssa ja aika usein Miko on leikin aloittaja.

Lenkin jälkeen koirilla riitti vielä hetkeksi virtaa, joten heittelin niille vinkupalloa makuuhuoneessa. Miko ja isäntä olivat sängyllä ja Rio hyppi välillä maahan hakemaan palloa. Kerran kumarruin ottamaan Rion edessä ollutta palloa samaan aikaan, kun Rio päätti hypätä sängylle. Jenkkisänky on sen verran korkea, että sinne loikkaaminen vaatii vähän enemmän ponnistusvoimaa. En edes tiedä, miten tämä voi olla mahdollista, mutta minun ja Rion samanaikainen liike johti siihen, että Rio hyppäsi suoraan minua päin niin, että Rion kallo osui voimalla minun nenään. Ja se sattui. Minuun ainakin, Riosta en tiedä. Se lähti piiloon varmaan siksi, että valittelin kipua. Törmäyksessä kuului sen verran äänekäs rusahdus nenästäni, että sängyllä loikoileva isäntäkin sen kuuli. Onneksi nenästä ei alkanut tulla verta ja kun pistin siihen heti kylmää, niin ei tullut mustelmaakaan vaan vain punainen jälki. Tunnustelin nenää enkä ainakaan tuntenut mitään liikkuvan, joten ehkä tästä selvittiin vain säikähdyksellä. Päivystykseen en todellakaan halunnut lähteä uudenvuodenaattona, jolloin siellä varmasti riittäisi kiireellisempiä tapauksia. Nenä oli kipeä ja hieman turvonnut muutaman päivän, joten ehkä siellä pieni murtuma saattaa olla.

Miko yrittää mahtua käsinojalle
Viiden jälkeen käytin koirat erikseen ulkona, sillä paukkeen kuuluminen oli jo todennäköisempää enkä halunnut Rion reagoivan Mikon hermoiluun. Rio ei ole ahdistunut ilotulitteista ja mielelläni pitäisinkin sen niin. Miko halusi kääntyä kotiinpäin jo ennen kuin yhtäkään pamahdusta kuului, joten se varmaan jo haistoi jotain. Pyörin jonkin aikaa meidän talon lähellä ja Miko pysyi melko rentona. Varmaan kodin läheisyys rauhoitti. Rion kanssa kävimme hieman pidemmän lenkin ja silloin kuului jo enemmän paukuttelua. Riolla pysyi koko ajan häntä ylhäällä ja nenä maassa. Kerran se jäi kovemman pamahduksen jälkeen katselemaan, mutta kun sanoin "mennään", niin matka jatkui taas. Kotiin palattuani olin ihan innoissani Rion ulkoilusta. Miten ihanaa voikaan olla, kun koira ei yhtään välitä paukkeesta. En silti usko, että Rio olisi yhtä välinpitämätön silloin, kun kunnolla paukkuu vaan alkaisi pelätä. Tuntuu jotenkin jännältä, että juuri Rio on se kumpi ei ahdistu, sillä Rio on meillä se koira, joka pelkää, jännittää ja ahdistuu ties mistä.

Meille kotiin kuuluu pauke aika hyvin, mutta molemmat koirat nukkuivat ja olivat ihan normaalisti. Kävimme isännän kanssa klo 18 jälkeen ulkona ottamassa kuvia, jossa "piirsimme" led-kynttilällä vuosilukua 2018 (oli muuten vaikeaa saada numerot hyvin ja siksi kuvia otettiin ties kuinka monta, onneksi en käynytkään ostamassa tähtisadetikkuja sitä varten, sillä ne olisi loppunut kesken) ja totesin, että pamahdukset on tosi kovia. En ole vuosiin käynyt katsomassa ilotulituksia ulkona, joten en enää muistanut kuinka kova ääni niistä lähtee, kun on lähellä.

Klo 02 jälkeen kävimme koirien kanssa ulkona. Edelleen siellä täällä kuului pauketta aina välillä, joten Miko oli melkein heti valmis kääntymään takaisin kotiin. Molemmat pääsivät kuitenkin tyhjentämään rakkonsa ja me pääsimme nukkumaan.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Vuosi 2017

Tänä vuonna on tapahtunut niin vähän mitään sen kummempaa, joten tällä kertaa ei kannata tehdä vuosikatsausta kuukausittain, kuten olen kahtena viime vuonna tehnyt. Tässä tiivistettynä vuoden tapahtumat:

Tammi-huhtikuussa kävimme joka toinen viikko ATD:n hallilla treenaamassa. Mikon kanssa teimme pääasiassa rally-tokon liikkeitä ja Rion kanssa harjoiteltiin agilityn alkeita. Agilityssa Rion kanssa haasteena on ollut se, että sillä on aika vahva ohjaajafokus, jonka vuoksi irtoaminen ja useamman esteen suorittaminen on ollut haastavaa. Treenasimme parin esteen sarjoja, joissa oli hyppyjä ja putki. Uutena esteenä tuli rengas. Keinun pamauttelua tehtiin vähän (niin, että Rio laski tassulla keinua). Pisimmillään taisimme päästä viiden esteen sarjaan. Yksi haaste oli myös paikalla pysyminen, mutta siinä edistyttiin ihan hyvin.

Helmikuun alussa osallistuin Mikon kanssa rotuyhdistyksen järjestämään rally-tokokoulutukseen Lahdessa. Kouluttajana oli rt-tuomari Kirsi Petäjä. Koulutuksessa keskityttiin ongelmakohtiin, jotka meillä olivat käännökset ja takapään käyttö. Oli kiva, että kouluttaja huomioi Mikon ajoittaisin paineistumisen ja pyysi aina silloin vapauttamaan Mikon johonkin muuhun esim. heittämään sille palloa. Kuun alussa meillä kävi fyssari kotona, joka käsitteli sekä Mikon että Rion. Miko oli hyvin rento koko käsittelyn ajan ja fyssari totesi, että siitä kyllä huomaa, että se on tottunut käsittelyyn. Rio ei rentoutunut ja se piti käsitellä niin, että Rio seisoi ja istui. Tämän vuoksi Rioa ei saatu kunnolla käsiteltyä. Sain "läksyksi" opettaa Rion menemään kyljelleen. Vähän kyllä huonolta näyttää tilanne edelleen... hups. Helmikuussa Rio kävi luustokuvissa ja tuloksena oli lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0 ja VA0.

Rio tykkää kiipeillä




Maaliskuun loppupuolella Riolla oli ihmeellinen huojumiskohtaus. Se oli yhden päivän aikana vähän vaisu ja sillä oli tasapainon kanssa haasteita. Välillä Rio seisoi niin kuin anestesiapiikin saanut koira, joka yrittää pysyä pystyssä. Seuraavana päivänä mitään oireita ei enää ollut, vaan oli normaali reipas ja leikkiväinen itsensä. En tiedä, mistä oli kyse, mutta ainakaan se ei ole uusiutunut.

Huhtikuun lopulla osallistuin Mikon kanssa meidän agiseuran järjestämään rally-tokokoulutukseen, jossa kouluttajana oli Oona Mäki. Koulutus meni ihan hyvin, sillä Mikon vire oli ok eikä käännöksetkään ollut siksi niin huonoja, kuin mitä kouluttaja luuli niiden olevan kertomani perusteella. Osallistuin myös kahteen muuhun koira-aiheiseen koulutukseen, joissa koirat eivät kuitenkaan olleet mukana. Ensimmäinen oli Nani Anneten kahdentunnin valokuvauskoulutus koirayhdistysten aktiiveille ja toinen Heiluvan Hännän 6,5 tunnin BAT-seminaari.






Toukokuussa Miko saavutti veteraani-iän eli täytti 8 vuotta. Syntymäpäiviään Miko vietti oman seuramme rally-tokokisoissa, josta saimme 70 pisteellä toisen avoimen luokan hyväksytyn tuloksen. Miko korkkasi veteraanikehät match showssa, jossa se sijoittui hienosti sinisten ykköseksi. BIS-kehästä Miko joutui ensimmäisenä ulos, sillä se murisi tuomareille... Kävimme Konalan Mustissa & Mirrissä Lemmikkien koulukuvauksessa. Riolla oli ensimmäinen BAT-treeni, joka meni oikein kivasti. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä on Riolle juuri sopiva koulutusmetodi, mutta valitettavasti ohjattu treeni jäi meidän ainoaksi. En aikomuksista huolimatta saanut treenailtua omatoimisesti.

Touko-kesäkuussa osallistuin Nani Anneten koiravalokuvauskurssille, jossa oli viisi kurssikertaa ja yksityistunti. Olimme joka kerta jossain ulkona kuvaamassa eri koiramalleja ja joka kerralla oli eri aihe, mm. valotus, kuvan suunnittelu, tarkennus ja liikekuvaus. Liikekuvauskerta olisi erityisesti odotettu ja olikin mukava yllätys, kun sen kerran kouluttajaksi paljastui Jukka Pätynen. Yksityistunnin käytin kalustosta keskustelemiseen ja kävinkin pian sen jälkeen ostamassa uuden kameran.

Touko-syyskuussa meillä oli viikoittainen treenivuoro Hurtta Areenan ulkokentällä. Yritin erityisesti keskittyä ohjausteknikoihin ja treenasimmekin valssia, puolivalssia, pakkovalssia, takaakiertoa ja persjättöä. Teimme myös pieniä, helppoja radanpätkiä. Uutena esteenä tuli muuri. Kokeili Rio muutaman kerran puomiakin. Miko pääsi vähän harvemmin mukaan treeneihin, jolloin sen kanssa tehtiin rally-tokoa ja lyhyitä agilitypätkiä. Ohjaustekniikat treenasin ensin Mikon kanssa, jos se oli mukana treeneissä. Oli helpompi tehdä harjoitus ensin osaavan koiran kanssa ja sitten harjoitella Rion kanssa.


Tuttu näky sängyllä

Kesäkuussa Rio täytti 2 vuotta. Sitä ennen osallistuimme Rion kanssa RotuRaceen Hyvinkäällä. Rio oli mukana joukkueessa ASAP, johon kuului myös Loki-isä, Nova ja Ilo. Rio näki kilpailussa vieheen ensimmäisen kerran, mutta lähti epäröimättä ajamaan sitä. Osallistuimme kisapaikalla myös mätsäriin. Se olikin ensimmäinen kerta vuoteen, kun Rio oli näyttelymäisessä tilanteessa.

Heinäkuussa yövyimme kaksi yötä Nuuksiossa Oravantupa -vuokamökillä. Hyvin Riokin sopeutui mökkielämään eikä onneksi kumpikaan koira haukkunut illalla/yöllä millekään. Kuun lopussa teimme retken Repovedelle. Juna- ja bussimatkat menivät hyvin eikä Riokaan turhia hötkyillyt. Maasto oli hienoa ja riippusillan ylitys oli jännä. Mikolle vähän liiankin jännä.

Elokuun alussa oli rotuyhdistyksen järjestämä nose work ja rally-tokopäivä, johon ajattelin osallistua molempien koirien kanssa ja jakaa treenit, mutta lopulta vain Miko lähti mukaan. Päivän aikana oli kaksi rt- ja kaksi nw-treeniä. Rally-tokotreenit piti Oona Mäki ja treenit olivat mukavan monipuoliset. Nose Workissä piti palautella ensin mieleen, mitä siinä pitikään tehdä ja sitten Mikon piti löytää oikea purkki kolmesta. Ostin meille kotiin eukalyptuksen hajun, sillä edellinen oli jo vanhentunut.

Rio tykkää nukkua suihkun lattialla (useimmiten suihkuverhon takana)

Syyskuun alussa kävin pitkäaikaa tekemässä mejän koejäljen yhdessä Saaran kanssa. Kyseessä oli piirinmestaruuskoe, jonne piti hankkia itse jälkipari. Ihan kiva oli käydä pitkästä aikaa vetämässä jälkeä. Seuraavana päivänä osallistuimme Mikon kanssa seuramme järjestämään rally-tokokilpailuun, josta viimeinen hyväksytty tulos jäi saamatta. Kisoista jäi kuitenkin sen verran hyvä fiilis, että ilmoitin Mikon vielä seuraavan viikon kilpailuihin Kirkkonummelle. Sinä sateisena lauantaina saimme viimein viimeisen avoimen luokan hyväksytyn tuloksen 78 pisteellä ja siitä napsahti koulutustunnus RTK2.

Loppuvuonna koirilla ei ollut sen kummempaa ohjelmaa, sillä en yrittänyt saada meille treenivuoroa. Minä kävin lokakuussa kuvaamassa Spanieliliiton päänäyttelyssä ja joulukuussa Koiramessuilla. Lisäksi järjestin tokon rotumestaruuskokeen (eli sovin, että se pidetään toisen seuran järjestämän kokeen yhteydessä) itsenäisyyspäivänä.

Olin asettanut tälle vuodelle tavoitteita:

Miko
  • kaksi hyväksyttyä tulosta ja koulari rally-tokon avoimesta luokasta (toteutui)
  • rally-tokokoulutukseen osallistuminen (toteutui)
  • muutama osallistuminen veteraaniluokkaan match showssa (toteutui, jos yksi kerta riittää)
Rio
  • agilitytaidot riittävät möllitasoisen hyppyradan suorittamiseen (ei toteutunut)
  • kaikki esteet tutuiksi (ei toteutunut)
  • rally-tokon alokasluokan liikkeet hallussa (ei toteutunut)
  • osallistuminen ja hyväksytyn tuloksen saaminen rally-tokon virallisesta tai epävirallisesta kisasta (ei toteutunut)
  • koirien ja ihmisten ohitusten ja kohtaamisten harjoittelu BAT 2.0 -tekniikalla (toteutui, jos yksi kerta riittää)
Ensi vuodelle en aseta tavoitteita.

Erityisesti se on ollut hyvä, ettei koirien kanssa ole tarvinnut käydä eläinlääkärissä. Tämän vuoden ainoa eläinlääkärikäynti oli Rion luustokuvaukset. Muutenkin Rio on ollut täysin terve. Ei sen kanssa ole käyty kuin rokotuksilla, virallisissa tutkimuksissa ja tutkimassa "pissavaivoja", joille ei mitään syytä löytynyt ja enää Rio ei (juurikaan) pissaa sisälle.

Yhdessä
(Miko ei kauheasti välitä Rion läheisyydestä, mutta Rio hakeutuu Mikon lähelle)