sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Sekalaista asiaa

Loma on nyt ohi ja töissä on mennyt jo viikko. Meillä ei ollut juurikaan suunnitelmia lomalle ja ehkä sen vuoksi loma ei tuntunut menevän liian nopeasti. Tosin hyvin olisin voinut vielä jatkaa lomailua, mutta ei se lotto- tai eurojackpotvoitto osunut vieläkään kohdalle. Vähän harmittaa, että joitain asioita jäi tekemättä, kuten agikentällä tai jossain uimapaikassa käyminen. Joitain suunnitelmia, joihin ei kuulunut koiria, jäi toteuttamatta Mikon tyttökaipuiden vuoksi. Mikon ollessa pahimmillaan tyttöjen perään, se olisi varmaan jäänyt kotiin ulvomaan. Onneksi Tardak-piikki tuntui jo heti vaikuttavan, ainakin vähän, sillä sen jälkeen Miko taas nukkui normaaliin tapaan eikä ollut enää aamulla aikaisin ylhäällä odottamassa ulospääsyä. Kerran lenkkeillessä kävi niin, että vastaan tuli kolmen koiran ulkoiluttaja ja ainakin yksi koira oli irti. Käännyin heti toiseen suuntaan, kun näin heidät, mutta se oli vähän haastavaa. Rio pelkää erityisesti irti olevia koiria, joten se yritti päästä mahdollisimman nopeasti poispäin kun taas Miko näki lähestyvän koiran potentiaalisena tyttöystäväehdokkaana eikä aikonut liikkua ainakaan poispäin. Täytyi sitten vetää Mikoa perässä, jotta Rio pääsisi pois epämukavasta tilanteesta. Irtokoira onneksi kääntyi takaisin eikä tullut lähemmäksi.

Silloin, kun olin isännän kanssa samaan aikaan lomalla (kaksi viikkoa lomani keskellä), ulkoilutin koirat pääosin erikseen. Ainakin vielä on paljon mukavampaa ulkoiluttaa koirat erikseen. Rion kanssa kahdestaan ollessa se pitää enemmän kontaktia minuun eikä vedä läheskään niin paljon kuin Mikon kanssa. Kahdestaan Rion kanssa ulkoillessa pystyy myös tekemään jotain meidän ongelmille. Miko on pääosin vaivaton lenkkikaveri, vaikka joillekin koirille se haukkuu tai rähisee. Rion kanssa Miko reagoi helpommin toisiin koiriin, yleensä siksi, että jos Rio sanoo jotain, niin Mikon pitää myös haukkua. Toisin päin tapahtuu harvemmin. Mikon kanssa kahdestaan mennessä vauhti on yleensä molemmille sopiva. Molempien koirien kanssa ulkoillessa Rio vetää ihan koko ajan (oma syy toki, sillä en kaikkeen vetämiseen ole puuttunut). Varsinkin lämpimillä keleillä pojat liikkuvat hyvin eri tahtiin. Rio menee koko ajan reippaasti eikä se hiljennä, vaikka olisi kuuma. Se vain läähättää sitten enemmän. Miko taas kulkee hitaammin, joko vierelläni tai kovin lämpimällä ilmalla perässä. Silloin hihnat on jatkuvasti kireällä molempiin suuntiin ja se on harmillista myös sen takia, että meidän lähtiessä taas liikkeelle Rion vetämisen jälkeen, on hihna melkein heti taas kireällä, sillä Miko tulee hitaasti. Nyt taas pojat pääosin lenkkeilevät yhdessä, sillä aamuisin en halua käyttää kauheasti aikaa koirien ulkoilutukseen eikä iltapäivällä töiden jälkeen viitsi jättää toista kotiin enää odottamaan. Illalla ulkoilutan koirat erikseen, jos mahdollista, sillä hämärällä ne reagoivat helpommin epäilyttäviin asioihin.



Riolla on nyt kesän ajan ollut lenkeillä puolikuristava panta, jota normaalisti olen käyttänyt vain treeneissä tai leikkitreffeillä, sillä valjaista on tullut epämiellyttävät. En haluaisi käyttää vain pantaa Rion vetämisen takia enkä siksi, että se syöksyilee lintujen perään. Jostain syystä Rio alkoi alkukesästä kääntää päätä pois, kun yritin pistää valjaita. Sitten se alkoi väistää entistä enemmän. Nami auttoi hetken aikaa, mutta jonkin ajan päästä nami ei enää kelvannut. Rio väänsi itseään sellaisiin asentoihin, etten saanut sille enää valjaita. Valjaissa ei ole mitään pehmusteita, joten voi olla, että ne tuntuivat ikävältä päällä varsinkin silloin, kun Rio on kovaa syöksynyt linnun perään. Rio ei kuitenkaan aristanut mitään kohtaa, mihin valjaat osuvat. Pitäisi hankkia Riolle uudet, paremmat valjaat, mutta ei sille kai vielä mitkään valjaat sovi yhtään sen paremmin kuin pari kuukautta sitten. Tai sitten pitää tilata sovitettavaksi jostain verkkokaupasta, jossa on eri tarjontaa kuin Mustilla & Mirrillä.

Viime sunnuntaina olisi ollut Riolla näyttely, mutta päädyin jättämään sen kotiin. Lauantai-iltana mietin asiaa pitkään ja välillä olin menossa sen kanssa ja välillä en. Viime aikoina on ollut useampia ikäviä tilanteita Rion kanssa, joten sen vieminen näyttelypaikalle, jossa on paljon koiria ja ihmisiä pienessä tilassa, ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Pääosin ikävät tilanteet on ollut ihmisille haukkumista. Yleensä haukun kohteet eivät siitä sen kummemmin välitä, mutta kesän aikana muutamilla kerroilla on tullut kommenttia (eikä tietenkään mitään positiivista) ja niistä on jäänyt paha mieli. Niiden takia on tullut muutenkin mietittyä Rion käytöstä/luonnetta ja sen takia oli jonkun aikaa mieli maassa. Vieraat ihmiset ovat Riolle vaikeita. Toivottavasti päästään joku päivä siihen tilanteeseen, että vieraat ihmiset ovat ihan ok. Näyttelyssä kuulin, että vuoden alusta lähtien tulisi näyttelysääntöihin muutos, jonka jälkeen kaikki urokset, joilla ei ole normaalit kivekset (myös terveydellisistä syistä kastroidut) saisivat automaattisesti hylätyn. Löysin maininnan Koiramme-lehdestä, mutta ei siitä voinut päätellä, ovatko jatkossa ell-todistukset kastroinnista turhia. Täytyy vielä selvitellä asiaa, sillä turhaan Mikolle todistuksen hankin, jos siitä ei enää ensi vuonna ole hyötyä. Suunnitelmissa on ollut kastroinnista huolimatta viedä Miko pariin näyttelyyn sen täytetyttä 8 vuotta ensi keväänä,


Maanantaina kävin iltalenkillä poikien kanssa erikseen. Rion kanssa meinasi käydä huonosti. Annoin sille namin, kun se tuli nätisti vierellä ja nami meni väärään kurkkuun. Niin on käynyt pari kertaa aikaisemminkin, mutta Rio on saanut melko pian kakistettua namin ulos. Rio oli tukehtumaisillaan ja tärisi eikä siitä lähtenyt minkäänlaista ääntä. Kun nami ei näyttänyt lähtevän liikkeelle, niin hieroin kurkkua, joka on joskus auttanut. Siitä ei kuitenkaan ollut hyötyä, joten yritin painella rintakehää (heimlich tyyliin). Ja sitten taas hieroin kurkkua ja painelin rintakehää eikä mitään vaikutusta. Nostin Rion ja pidin sitä hetken pää alaspäin ja painelin rintakehää. Ja taas yritin kaikkea kolme peräkkäin eikä auttanut. En yhtään tiennyt mitä voisin enää tehdä ja mietin, joudunko katsomaan vierestä, kun Rio tukehtuu ja kuolee. Lopulta onneksi Rio alkoi kakoa ja parin kerran jälkeen kaikki oli ok ja Rio jatkoi matkaa häntä heiluen. Huh! Myöhemmin googlettelin, mitä pitää tehdä, jos koira meinaa tukehtua. Pari napakkaa lyöntiä lapojen väliin voi auttaa irrottamaan kurkkuun juuttuneen asian. Jos kurkussa näkyy jotain, sen voi yrittää ottaa pois, mutta on myös riski, että työntää sen vahingossa syvemmälle kurkkuun tai henkitorveen. Koiran voi myös nostaa pää alaspäin, vähän ravistaa ja taputtaa selkään. Jostain syystä selkään ”lyöminen” ei tullut mieleenkään, vaikka kyllähän niin ihmisillekin tehdään, kun jotain jää kurkkuun.

Tiistaina kotona odotti yllätys. Eteisestä näkee suoraan makuuhuoneeseen, jonka lattialla oli jonkun ripulit. Huokaisin helpotuksesta, että ne olivat lattialla eikä matolla. Se oli liian aikainen huokaisu, sillä eteisen käytävää kävellessä näin, että myös eteisen ja olohuoneen välillä olevalla matolla oli löysiä jätöksiä. Ja kun vielä jatkoin kävelyä, niin sitä oli myös olohuoneen isolla matolla… Onneksi äiti otti matot pestäväksi. Riolla oli ollut vatsa kuralla, mutta onneksi se meni pian ohi.

Keskiviikkona olisi alkanut agilitytreenit, mutta oli ihan liian lämmin päivä treeneille. Eikä minulla oikein ollut motivaatiota lähteä. Treeneissä on ollut aina kivaa, mutta matkustaminen tekee lähdöstä usein vaikeaa. Auto olisi niin paljon helpompi. Riolle olisi kyllä treenit tullut ihan tarpeeseen, sillä sille naksuttelu kotona ei riitä aktivoinniksi. Se on ollut viime aikoina kovin energinen. Naksuttelu nostaa kierroksia niin, että pitää olla aika neutraali kehuessa, ettei vaan saa mustaa silmää Rion hypätessä suoraan kohti kasvoja. Ensi viikolla jatkuu rallytoko- ja tokotreenit.



lauantai 16. heinäkuuta 2016

Retki Nuuksioon

Torstaina kävimme Nuuksiossa. Oli aika lämmin päivä, mutta onneksi metsässä oli varjoisaa eikä liian kuumaa. Lämpimän sään vuoksi suunnitelma 7 km rengasreitistä vaihtui noin 4 km reittiin. Lammet ovat 7 km reitin varrella, joten siksi olisin mielelläni kävellyt sen, mutta ehkäpä sitten syksymmällä. Alussa oli kaksi lampea, joista toisen rannalla pojat kävivät kahlaamassa. Rioa näytti samalla tavalla epäilyttävän kuin Mikoa, jos jalka ei ylettänyt pohjaan ja se siksi pysyi matalammalla. Miko ui ihan pienen matkan ja Rio ilmeisesti vahingossa hyppäsi vähän syvemmälle ja joutui uimaan. Hienosti uinti sujui ja tekniikka oli kohdillaan. Ei siis sellaista etujaloilla roiskimista kuin Mikolla joskus on.

Molemmilla pojilla oli flexit ja molemmat nauttivat normaalia hihnaa suuremmasta mahdollisuudesta liikkua. Metsässä oli paljon mustikoita ja harmitti, ettei reppuun ollut mahtunut välineitä mukaan. Kokeilin, maistuisiko Riolle mustikka, kääntämällä mustikan oksaa niin, että Rio näki mustikan. Kyllähän maistui. Rio ei käynyt omatoimisesti syömässä mustikoita, mutta jos oksan käänsi tai antoi kädestä, niin Rio söi. Ja koska Riolle maistui mustikat, niin Mikokin halusi maistaa. Yhden Miko ehkä söi, mutta sitten se sylkäisi mustikan, joten ei kuitenkaan tainnut olla mieleen.







Lenkin päätteeksi grillasimme makkaraa, joista myös pojat saivat osansa. Kävellessämme Haukkalammelta bussipysäkille aurinko paistoi hyvin lämpimästi. Sen lisäksi tiellä oli paljon ylämäkiä. Miko alkoi jo hyytyä ja tuli loppumatkasta jonon viimeisenä löntystellen. Yhteensä kävelyä tuli 10 km ja vietimme Nuuksiossa 4 tuntia. Kaikkiaan olimme poissa kotoa 7 tuntia, joten aika paljon menee aikaa matkoihinkin. Siksi Nuuksiossa ei kauhean usein tule käytyä. Rio on vielä niin nuori, että yritän säästää sitä suuremmilta rasituksilta. 10 km käveltiin hyvin hitaaseen tahtiin, sillä poikkesimme usein polulta katselemaan maisemia, syömään mustikoita ja ottamaan kuvia. Bussissa Miko meni heti makaamaan, samoin toisessa bussissa. Myös Rio rauhoittui bussissa syliin makaamaan. Kotona pojat nukkuivat sikeästi iltalenkkiin asti. Miko oli vielä perjantaina väsyneen oloinen eikä ollut ulkoillessa kovin reipas. Saattaa olla, että Mikolla kipeytyivät lihakset normaalia pidemmästä ulkoilusta.

Jotain molempia kiinnostavaa on löytynyt

Isänsä näköinen Rio ja hienot maisemat



Miko jäi istumaan puunrungon eteen, kun ei päässyt enää pidemmälle

















maanantai 11. heinäkuuta 2016

Miko ja eturauhasvaivat...

Miko ei ole aamuvirkku. Se jää yleensä nukkumaan, kun minä nousen ylös. Rio taas on aamuvirkku ja kovin iloinen, kun joku vihdoin herää. Viime keskiviikkoaamuna heräsin aikaisin Mikon vikinään. Se oli yhdessä Rion kanssa eteisessä. Sama toistui torstaiaamuna, joten aamulenkillä otin virtsanäytteen ja soitin eläinlääkärille. Sain ajan aamupäivälle samalle eläinlääkärille, jolla kävimme alkuvuodesta samoissa merkeissä.

Eläinlääkäriaseman vaaka näytti 14,6 kg pannan ja hihnan kanssa. Hieno juttu! Mikolle alle 15 kg:n paino on oikein sopiva. Miko oli jälleen hermostunut, kun odottelimme vuoroamme. Hetken aikaa se tärisi. Muutoin Miko istui hermostuneena ja murisi tai haukkui, jos joku lähestyi sekä yritti välillä päästä kohti ulko-ovea. Vaikka Miko suhtautuu epäilyksellä kaikkiin lähestyviin ihmisiin eläinlääkärille pääsyä odottaessa, niin silti tutkiminen on mennyt aina hyvin ja ilman murinoita. Mikon pissanäytteestä ei löytynyt verta. Eturauhanen oli hieman suurentunut, mutta ei aristanut. Ell sanoi, että todennäköisesti eturauhasvaivat olivat vasta tuloillaan. Ell tutki Mikon pissanäytteen vielä uudestaan, sillä hän sanoi, että sen ph oli aika korkea ja hän halusi katsoa, onko siinä kiteitä. Niitä ei löytynyt, mutta ilmeisesti virtsassa näkyi tulehdus, sillä ell antoi antibioottireseptin ja Tardak-pistoksen. Antibioottikuuri on kahden viikon pituinen. Apteekin kassalla meinasi suu loksahtaa auki, antibiootti maksoi yli 50 euroa!

Olin juuri ennen eläinlääkäriin menoa antanut pojille matolääkityksen, sillä tarkoituksena oli käydä uusimassa Mikon rokotukset tällä viikolla. Mikon rokotukset vanhenevat elokuun alussa. Jos eturauhastulehdus on siihen mennessä ohi, niin rokotukset voi uusia, mutta Tardak vaikuttaa vielä silloin enkä tiedä onko sillä vaikutusta. Jos on, niin sitten Mikon rokotukset menevät vanhaksi. En tajunnut kysyä asiasta eläinlääkäriltä, mutta täytyy soittaa ja kysyä.

Toivottavasti tämä on viimeinen kerta, kun Mikolla on eturauhasvaivoja. Seuraavaksi selvitellään Rion vaivoja...

Toissaviikolla posti toi meidän Helsitaren rotutuotetilauksen. Tilaus ei ollut mennyt ihan nappiin Helsitaren osalta, mutta onneksi meidän tilaus oli ok. Olin tilannut tassupyyhkeen sekä Riolle märkäloimen ja sademanttelin. Mittaus oli onneksi ollut riittävän tarkkaa ja sademantteli sopi Riolle oikein hyvin. Märkäloimi oli hieman lyhyt, mutta tilasin tarkoituksella juuri ja juuri sopivan pituisen, sillä Mikon märkäloimen alaosa menee nivusiin asti. Se täytyy siis kerran kiepauttaa kaula-aukon ympäri, jotta Miko ei pissaisi loimen sisälle.




keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Rion näyttelytreeni ja Miko lomalla

Viime keskiviikkona kävimme Rion kanssa näyttelytreeneissä Malminkartanossa. Treeneissä oli yhteensä 5 koirakkoa. Kävimme vuodenvaihteessa saman kouluttajan treeneissä Keravalla. Harjoittelimme yhdessä liikkumista, tutkimista, erilaisia näyttelyissä tulevia tilanteita, itse hampaiden näyttämistä, mittaamista ja yksilöliikkeitä. Rion kanssa liikkumisessa oli haasteita sekä yksilö- että ryhmätilanteissa, mutta ei juurikaan toisten koirien vuoksi vaan nurmikossa olleiden ihanien hajujen vuoksi. Liikkui se välillä ihan hyvinkin. Kouluttaja suositteli käyttämään jotain sanaa liikkeelle lähdettäessä. Liikkeelle kannattaa lähteä rauhallisemmin, jos koiralla on taipumusta syöksähtää eteenpäin. Pöydällä tutkiminen meni hyvin. Mitta Rioa jännitti, mutta kouluttaja sai Rion mitattua hieman alle 40 cm korkeaksi. Ihan oli hyvät treenit ja tosi kiva, että tutkiminen alkaa mennä vaan paremmin. 

Rio löysi kovasti mielenkiintoista syötävää nurmikolta. Välillä se repi nurmikkoa (ja söi sen) ja välillä se söi kuivaa, leikattua nurmikkoa... Muutenkin Rio syö lenkkeillessä ties mitä maasta. Useimmiten kai pupun papanoita, mutta joskus kakkaa, ruokaa tms. Jotain pientä se usein löytää enkä ehdi nähdä mitä. Toivottavasti se ei koskaan löydä mitään, mistä voi olla vaaraa. Rio tykkää myös kovasti syödä heinää. Mikolla heinänsyönti ei näy missään, mutta Riolta heinä tulee lähes samassa muodossa ulos kuin se meni sisäänkin. Siinä sitten odotellaan, kun Rio kyykkii ja kyykkii ja pyörii… Välillä pitkällä roikkuva tuotos likaa housukarvoja ja lenkin jälkeen joutuu käydä suihkussa. 

Miko on taas kovasti tyttöjen perään. Lenkkeily on aika kaukana rentouttavasta, kun toinen koira on hulluna tyttöjen (pissojen) perään ja toinen hulluna lintujen perään… Osaa ne onneksi välillä kulkea hyvin nätistikin. Mutta ei tosiaan tarvitse edes harkita Rion päästämistä irti jossain muualla kuin aidatulla alueella. Sen saalisvietti on ihan mahdoton enkä ymmärrä miten se bongaa kaikki maassa pusikossa tai heinikoissa olevat linnut. Ylösajaminen onnistuu Riolta erinomaisesti...

Perjantaina lähdin aamupäivästä Mikon ja äitini kanssa Isojoelle, Etelä-Pohjanmaalle. Rioa en halunnut ottaa mukaan, sillä menimme julkisilla enkä tiedä mitä mieltä se olisi ollut uusista ihmisistä. Miko on niin helppo matkakumppani, joten junamatkat Seinäjoelle ja sieltä takaisin menivät leppoisasti. Meidän ei onneksi tarvinnut mennä bussilla Seinäjoen ja Isojoen välistä matkaa kumpaankaan suuntaan, sillä saimmekin kyydin. Kahden tunnin bussimatka oli se, joka Rion kanssa olisi huolettanut, mutta ihan hyvä vaan, että Rio jäi kotiin, jotta Miko sai vähän lomaa Riosta ja Rio sai olla ilman Mikoa. Maalla lenkkeily Mikon kanssa oli paljon mukavampaa, sillä siellä koiria on vähemmän ja siten myös ihania tyttöpissoja. Tytöt Mikolla kyllä oli edelleen kovasti mielessä ja Miko yritti välillä rasittavuuteen asti astua muita ihmisiä paitsi minua ja äitiä. Tosin viimeisenä iltana Miko yritti, josko minun jalkaan olisi voinut tarttua... Papan lähellä on kyitä, mutta en onneksi ole koskaan nähnyt elävää kyytä. Nyt kuolleita oli tiellä, ihan papan tontin lähellä, kaksi kappaletta. Maanantain aamulenkillä huomasin, että tielle oli ilmestynyt vielä kolmas kyy, joka oli tapettu. Se olikin näistä kolmesta kaikkein eniten kyyn näköinen (koska ei ollut auton renkaiden liiskaama), joten piti sitä hetken ihmetellä. Kyiden vuoksi en viitsinyt päästää Mikoa ojia ja pusikoita tutkimaan. Vaikka olen ihan kaupunkilainen enkä muualla haluaisi asua, niin tykkään kauheasti käydä maalla, etenkin kesällä. Illalla kymmeneltä peltojen ympäröimillä hiekkateillä kävely auringon vielä jossain etäällä paistaessa oli suuri nautinto. Niissä maisemissa sielu lepää.


Ehkä joku päivä tästä tulee perhonen

Tässä kuvassa Miko ei näytä kovin karvattomalta










Kotiin palatessa Rio oli hurjan iloinen nähdessään Mikon. Kyllä se vähän minuakin kävi tervehtimässä, mutta Mikon paluu oli parasta :) Miko taas meni ihan sekaisin ihanista hajuista ja on paluustamme lähtien yrittänyt välillä astua Rioa. Tyynytkin käy. Tänä aamuna Miko aloitti jo ennen seitsemää vikisemisen ja oli tyytyväinen vasta päästyään ulos. Pahasti näyttää siltä, että eturauhasongelmia on taas luvassa. Tarkoituksena oli kastroida Miko kesän aikana, mutta haluan odottaa, että Miko kasvattaa turkin takaisin. Nyt se on ihan karvaton. En tiedä, onko kastroinnin ajankohdalla mitään väliä, mutta varmuuden vuoksi haluan turkin olevan hyvässä kunnossa, ettei kaikki uusi turkki ole pelkkää höttökarvaa ja haluan koiran mielessä olevan jotain muutakin kuin tytöt. Se on kuitenkin ihan varmaa, että Miko kastroidaan. Silloin alkuvuodesta vielä hieman epäröin, mutta en todellakaan halua enää nähdä tätä mitä meillä nyt on. Eikä näin enää pitänyt käydä, joten harmittaa, että kastrointipäätöstä on tullut venytettyä. Toivottavasti Rioon tytöt eivät vaikuta yhtä voimakkaasti, sillä Rio on juuri sellainen koira, jota ei pitäisi kastroida. Pelkoaggressiivisuus ja kastrointi eivät sovi yhteen. Mikon reagointi ei voi olla normaalia, joten olen ihan toiveikas sen suhteen, ettei Riolla tule juoksuajat olemaan näin rankkoja.

Tässä vielä kuva Rion synttärikakusta. Rio oli hassu ja nuoli ensin huolellisesti kaikki jogurtit kakun päältä :)