keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Huolenaiheita

Perjantaina työpäivä venyi sen verran, että rally-tokotreenit jäivät välistä, mutta sunnuntaina menimme hyppytekniikkatreeneihin. Teimme etäisyyksiä ja etäisyyden arviointia. Miko oli hyvin energinen varsinkin alkuun, joten vire oli hyvä ja siten myös vauhti.

Maanantaina hieman huolta aiheutti se, ettei Miko kakannut koko päivän aikana. Markus oli ollut Mikon kanssa kahden tunnin päivälenkillä ja useampaan kertaan Miko oli meinannut kyykkiä, mutta sitten muuttanut mielensä. Iltalenkilläkään ei tullut mitään. Miko oli kuitenkin koko ajan pirteänä ja ruoka maistui, joten en sen enempää huolestunut. Tiistaiaamuna sitten "onnisti". Mutta aamulenkki toi mukanaan uuden huolenaiheen: Miko nimittäin ontui hieman. Jouduin ensin pidempään seuraamaan Mikon kävelyä ennen kuin tajusin kummasta takajalasta on kyse. Oikea takajalka oli se, jota Miko varoi. Kotona katsoin tassua ja syy selvisi heti. Anturasta oli lähtenyt isompi pala pois. Mikolla on aikaisemminkin ollut samanlainen repeämä anturassa, joka parantui hyvin nopeasti. Uutta ihoa alkoi kasvaa pian. Tällä kertaa vamma tassussa on varmaan kolme kertaa isompi. En yhtään tiedä missä Miko olisi voinut tassunsa satuttaa, mutta edellisenä iltana se kovasti järsi toista takatassuaan, varmaankin tuota oikeaa. Silloin jo katsoin tassun läpi, mutta en löytänyt mitään poikkeavaa.

Tassu tiistaiaamuna


Päivälenkille pistin vähän sideharsoa tassuun ja päälle Pawz-kumitossun, joita ostin sen jälkeen, kun Mikolla oli ollut tassuhaava. Tossut on kätevät, koska ne pysyvät hyvin jalassa, ovat vedenkestäviä ja kestävät useamman käyttökerran. Huono puoli on se, että suuaukko on pieni ja tiukka (muuten eivät pysyisi niin hyvin jalassa) ja siksi ne on vähän hankala pistää tassuun. Joka kertaa saa pelätä, että satutan Mikoa ja niin on tapahtunutkin. Tässä videossa on kätevä tyyli pistää tossut ihan pienelle koiralle :)

Sideharso + tossu -yhdistelmä

Sideharso ei ollut ihan paras vaihtoehto, sillä joudun kiinnittämään sen teipillä karvoihin kiinni eikä teipin poistaminen ole mukavaa. Seuraava vaihtoehto, jota kokeilin tänään aamu- ja päivälenkillä tossun alla, oli sukka. Sekään ei ollut paras vaihtoehto, sillä tossu alkoi liukua alas sukan kanssa. Ehkä yritän vielä kiinnittää sukan teipillä kintereen yläpuolelle tai sitten vain pistän tossun paljaaseen tassuun. Mieluummin kuitenkin suojaisin tassua jollakin pehmeämmällä ja koska tossu ei hengitä, niin sen sisälle alkaa muodostua kosteutta. Jokin tassun ja tossun välillä estäisi kostumisen.

Miko pitää kipeää jalkaa seistessä taempana

Yritin eilen illalla pistää Vetramil-voidetta anturaan, mutta en tiedä kuinka paljon voidetta tassuun meni. Antura on niin hellänä, ettei se siedä kosketusta. Ostin tänään apteekista Cothivet-haavasumutetta, joka sisältää erilaisia öljyjä ja uutteita. Se taisi kirvellä melkoisesti, sillä suihkautusta seurasi kova jalan sätkiminen. Toivottavasti tassu paranisi pian. Kipeä se ainakin on ja Miko selkeästi varoo tassua. Mikolla olisi ollut fyssari torstaina, mutta kyselin fyssarilta, että kannattaisiko aikaa siirtää ja hän oli sillä kannalla. Seuraava vapaa aika oli vasta kuukauden päästä.

Tassu keskiviikkoiltana

Miko on muuten parina viime päivänä, erityisesti eilen ja tänään, ollut hyvin ärsyttävä ulkona. Sillä on kauhea kiire, paitsi silloin, kun löytyy joku hyvä haju ja se sinkoilee sinne tänne. Tänään se on vikissyt sisällä lähes koko illan. Ne on ne tytöt...

lauantai 18. lokakuuta 2014

Kolmas kerta toden sanoi

Tänään oli meidän kolmas yritys aloittaa kisaaminen rally-tokossa. (Ensimmäisellä kerralla kisat jäi väliin jalan loukkaamisen vuoksi.) Tällä viikolla oli viimeinen viikko ensimmäisestä jaksosta, joten kaikki opiskelutehtävien deadlinet ja tentit olivat viikon aikana. En siksi ehtinyt/jaksanut sen kummemmin valmistautua kokeeseen. Kotona harjoittelimme muutaman kerran käännöksiä ja perjantai-iltana kävimme tekemässä pienen treenin lähikentällä. Käännöksiä innostuin harjoittelemaan, kun viikon takaisissa rallytreeneissä ihailin yhden koirakon käännöksiä. Heillä on tokotaustaa ja sellaiset käännökset saa varmasti vain sillä, että koiran seuraaminen on erinomaista. Mäkin haluan!

Kispaikka oli meille ennestään tuttu AgiMesta Espoossa. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja heti ilmoittautumisessa oli tuttu henkilö. Kerroin, että meillä on kisakirja ja mittauksen tuloskin on jo ruksattu, mutta kisakirjaa ei ole varmennettu. Koitin kysellä, josko mittaamisen voisi jättää siksi välistä. Eri henkilö tuli sitten tekemään varmennuksen ja mitta otettiin ensin esiin. Mittaus meni hyvin, mutta kesti niin kauan, että Miko namien loputtua luikahti mitan alta pois. Ilmeisesti oli epäselvyyksiä onko Miko alle 50 cm. Kun nainen lähti vaihtamaan välinettä, niin Miko murahti ja päästi pienen haukahduksen. Mutta siihen äänet jäivät, sillä mikrosirun tarkastuksessakaan ei ollut ongelmaa. Saatiinhan se kirjakirja varmennettua...

Kävimme pienellä lenkillä ja etsimme sitten sopivan paikan leiriytyä. Miko oli selkeästi rennompi kuin Karjaalla. Se näkyi myös liikkeissä, joita harjoittelimme omaa vuoroa odotellessa. Vire oli yhtä hyvä kuin meidän iltalenkkitreeneissä. Petra tuli meitä tapaamaan ja Miko oli kovin iloinen tutun ihmisen nähdessään. Odotusaika oli pitkä, sillä olimme luokan viimeisten joukossa. Miko pääasiassa lepäili, mutta välillä piti käydä kerjäämässä Petralta huomiota ja rapsutuksia.

Miko haluaa rapsutuksia

Lähdin ihan hyvillä mielin radalle, kun paineistumista ei ollut näkynyt. Ei se kuitenkaan yllätyksenä tullut, että tositilanteessa epävarmuus tuli kuvioihin mukaan. Jälleen kävi niin, että loppua kohden parani. Ensimmäinen virhe tuli jo lähtökyltillä puutteellisesta yhteistyöstä. Kyltin 7, istumisesta juosten, uusimme. Taluttimen kiristymisestä tuli kolme virhepistettä, vinosta asennosta yksi ja vielä toinen puutteellisesta yhteistyöstä. Yksi epävarmuudesta kertova asia on se, että pysähtyessä Miko ei automaattisesti istu perusasentoon vaan joudun antamaan käskyn. Ja uusitussa kyltissä Miko meni istu-käskystä maahan...


Tuloksia kirjoiteltiin lähtölistaan sitä mukaa, kun niitä tuli. Olin niin iloinen, kun meidän nimen perässä luki 91! Ihan huippupisteet! Kyllä tähän rally-tokodebyyttiin voi olla tyytyväinen :) Tosin KoiraNettiin taitaa tulla merkintä myös edellisviikon kokeesta, kun kisakirjassa lukee ALO-

Kiitos Petralle kuvauksesta! Uusi videokamerani pääsi nyt ensimmäistä kertaa tositoimiin. On tää aika luksusta kun voi zoomata kesken kuvauksen :)

torstai 16. lokakuuta 2014

Takaisku

Niin se aika on taas kulunut. Pahoittelen, että tulee runsaasti tekstiä. Noin kolme viikkoa sitten oli agilityn piirinmestaruuskisat Purinalla. Kävin katselemassa meininkiä ja näin pitkästä aikaa Xema-pennun, joka olikin jo paljon kasvanut sitten edellisen kerran. Purinalla vierähti useampi tunti enkä sitten jaksanut jäädä katsomaan palkintojenjakoa. Se harmitti jälkikäteen, sillä meidän seura menestyi joukkuekilpailuissa loistavasti: medeille kultaa, makseille hopeaa ja mineille pronssia!

Viikko piirinmestaruuskisojen jälkeen oli kooikereiden tokomestaruuskoe Ojangossa. Tämän piti olla meidän tokodebyytti, mutta peräännyin viime hetkillä enkä ilmoittanut Mikoa. Oli ihan hyväkin, etten ilmoittanut, sillä en meinaa tässä kokeessa olleelle tuomarille Mikoa viedä ollenkaan. Ja jos joskus vielä järjestän tokomestaruuksia, niin en valitse tämän tuomarin kokeita. Hän ei ole tämän rodun ystävä. Toki hänellä on siihen syynsä, mutta... Kokeeseen oli ilmoittautunut vain kaksi kooikeria, joista toinen perui. Harmittavasti ainoa kooiker jäi ilman tulosta, joten mestaria ei tälle vuodelle saatu. Mutta oli kiva nähdä kooikereita, joita oli kuitenkin paikalla neljä. Ja erityisesti oli kiva nähdä pentuja Xemaa ja Velmua, kun pennut on aina ihania! Kuvia löytyy täältä.

Viime viikon perjantaina meillä alkoi rally-tokon talvitreenit. Olemme omatoimiryhmässä ja treenaamme joka toinen viikko. Koska meillä oli seuraavana päivänä rally-tokokoe, niin ajattelin tämän olevan kenraaliharjoitus. Vaikka halli oli tuttu, niin koirat ja ihmiset olivat uusia ja se sai aikaan paineistumista. Sekin vaikutti, että lähtö oli liian lähellä seinää/esteitä ja se tuotti vaikeuksia perusasentoon tulemiseen. Miko oli siis aluksi epävarma perässä löntystelijä ja jouduimme uusimaan muutaman kyltin. Radan lopussa Miko yhtäkkiä rentoutui ja loppu meni siksi oikein mainiosti. Radan jälkeen Mikolla oli kova kiire repulle, josta löytyy palkka (toki palkkasin sitä myös radalla, kun vire oli mitä oli). Toinen kerta meni jo paljon paremmin. Yksi ryhmästämme palkkasi Mikon pari kertaa radan aikana laskemalla namikupin maahan. Tarkoituksena, että palkka voi tulla milloin vain. Tällä oli myös sellainen vaikutus, että Miko alkoi liikkeiden jälkeen vilkuilla "tuomaria" palkan toivossa. Eikö kokeissa voisi saada ensin harjoittelukierroksen...



Lauantaina oli sitten rally-tokodebyytin vuoro Karjaalla. Pääsimme Robinin (Chriskooi's Robin) perheen kyydillä kisapaikalle. Olin edellisen viikon lauantaista asti käynyt joka iltalenkillä läheisellä kentällä tekemässä pienet treenit, joissa palkka tuli vasta lopuksi. Treenit menivät oikein hienosti, mutta edellisen päivän treenit hallissa palauttivat maanpinnalle. Aluksi ostin kisakirjan ja sitten tarvitsi koiran mukaan kisakirjan varmentamista varten. Mikolta katsottiin siru ja se mitattiin. Vaikka tiesin, mitä on luvassa, en silti osannut varautua siihen. Agilitymittaustahan stressasin paljon, koska Miko pelkää kaikenlaisia välineitä, joita tuodaan sitä kohti. Ennen agimittausta harjoittelimme sitä kotona ja muuallakin. Miko pelkää mittaa yms. vaikka se olisi tutullakin henkilöllä, jopa minulla. Miko haisteli maata kun vastaava koetoimitsija tuli ensin katsomaan sirun. Miko tietenkin väisti ja murisi. Otin sitten pannasta kiinni, jolloin sirun katsominen onnistui. Miksi en heti voinut ottaa pannasta kiinni ja pistää vaikka nameja nenän eteen... Mittauksessa kävi sama juttu ja sitä Miko pelkäsi enemmän, joten se myös murisi kovemmin. Koetoimitsija pyysi ottamaan Mikon kuonosta kiinni ja sitten mittaus onnistui. Tämän jälkeen Miko oli hetken mielistelevä. Tilanne ei ollut sille lainkaan mukava. Harmitti niin, etten vaan suoraan pistänyt Mikoa naama toiseen suuntaan, kuten teen näyttelyissä, jotta se ei näe mittakeppiä heti. Koko tilanne olisi voinut mennä paljon paremmin, jos olisin valmistautunut paremmin eli ollut Mikon tukena.

Tämän jälkeen tein Mikon kanssa pätkiä radasta hallissa. Miko oli jälleen ihan paineessa enkä millään saanut sitä rentoutumaan ja siten virettä nousemaan. Radan ensimmäinen liike oli liikkeestä maahan, joka tokossa on täysin varma liike. Mutta paineistuneena Miko ei oikein kykene toimimaan ja se jäi koko ajan istumaan. Hallin matossa oli myös paljon hajuja, jotka vetivät puoleensa myös muiden koirien neniä. Yllättävän vähän jännitti ennen rataantutustumista, mutta ihan kauhean hyvällä fiiliksellä en kuitenkaan meidän vuoroa odottanut, kun tiesin, ettei radan alku ainakaan mene hyvin.

Juuri ennen rataantutustumista lähtölistasta käytiin vetämässä nimi/nimiä yli ja sanottiin, että kaksi koiraa on poissa. Robinin emäntä Johanna huomasi, että meidän nimi vedettiin yli ja hän kävi sanomassa, että vetivät väärän nimen yli. Koetoimitsija sanoi sitten kovaan ääneen, että Miko yritti purra, joten se on suljettu kilpailusta. Kävin ihmettelemässä tilannetta ja sanoin, että eihän Miko yrittänyt purra. Siihen koetoimitsija sanoi, että mittaamisessa yhden murinan hän olisi hyväksynyt, mutta koska Miko murisi vielä uudestaan ja pidin sitä kuonosta kiinni, niin hän ei voinut enää hyväksyä sitä. Sain sitten kisakirjan takaisin, jota tuomari ei varmentanut. Ei kai sille sitten mitään voinut. Vähän tämän jälkeen tuomari tuli sanomaan minulle, että hän ei tee ilmoitusta aggressiivisesta koirasta. Jos emme olisi käynyt katsomassa, mitkä nimet vedettiin yli, niin olisin iloisesti mennyt rataantutustumiseen. Olisi ollut kiva, jos joku olisi voinut tulla sanomaan asiasta.

Ei sitten ollut meidän rally-tokodebyytti tässäkään kokeessa. Johannalla ja Robinilla meni hienosti ja he sijoittuivat hyvillä pisteillä isossa luokassa toiseksi. Mikolla tästä reissusta tuli vain road trip. Mutta jos jotain hyvää, niin Miko edelleen hyväksyy Robinin eikä sitä edes haitannut, vaikka Robin hyppi naamalle. Sietihän Miko sitä Lokiltakin. Ainoastaan silloin Miko päästi pienen haukahduksen, kun lenkillä Robin hyppi minua vasten ja silittelin sitä. Miko sitten itse hyppäsi minua vasten. Hänen emäntä ja hänelle kuuluvat rapsutukset...

Ihmeen vähän kisoista sulkeminen kuitenkaan harmitti. Ehkä juuri siksi, että Miko ei kyennyt rentoutumaan enkä tuskin olisi voinut olla tyytyväinen meidän suoritukseen. Mutta se harmitti, kun asiaa kotona miettiessäni tajusin, että koetoimitsija todennäköisesti oli sanonut tuomarille, että Miko yritti purra (kun hän niin kaikille kuulutti). Ja luulen, että kun kävin oikaisemassa puremisyritysväitettä, jolloin myös tuomari oli paikalla, niin tästä syystä tuomari tuli sitten sanomaan ettei tee ilmoitusta. Tietenkin jos koira yrittää purra, niin se pitää sulkea kisoista pois enkä murisemistakaan voi puolustella. Silti tuntuu, ettei tuo ollut ihan reilua meitä kohtaan. Mutta antaa asian olla. En ole katkera tai muutakaan. Yritämme tällä viikolla uudestaan.


Sunnuntaina meillä oli hyppytekniikkatreenit, joissa olimme Mikon kanssa kahdestaan. Teimme ensin korkeuden arviointia, jossa 45 cm vaikutti hyppäämiseen. Minun on pitänyt viedä Miko fyssarille tässä syksyn aikana, mutta se on jäänyt (osittain siksi, että samana päivänä, kun fyssarilla on vastaanotto, on ollut opiskelua). Nyt on aika varattuna kuun loppuun. Lopuksi keskityimme seuraamiseen. Sain siihen mukavan vireen vinkupallon avulla. Lopuksi vielä heittelin Mikolle palloa ja juoksutin sitä hallissa. Juuri, kun olimme lopettelemassa ja palaamassa repun luokse, hallin ovi avautui ja sisään tuli seuraavasta ryhmästä nainen koiransa kanssa. Meillä oli vuoroa jäljellä vielä 5 min. Ei ollut kiva mennä irti olevan Mikon kanssa repulle ja hihnalle, jotka olivat 1,5 metrin päässä naisesta koirineen. Miko oli epäileväinen isoa koiraa kohtaan, kunnes hihnassa ollessaan tajusi, että se on tyttö. Siinä sitten suuresti ärsyyntyneenä pakkasin meidät kamat enkä edes saanut sanotuksi, että olisi ihan ystävällistä odottaa ulkopuolella ja antaa treenirauha. Ensi kerralla sitten, jos hän vielä ilmaantuu halliin meidän vuorolla.

Nyt vietän parin päivän syysloman ja lauantaina sitten kolmas kerta toden sanoo.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Hyppytekniikkakoulutus III

No niin, tässä se nyt olisi eli raporttia neljän viikon takaisesta hyppytekniikkakoulutuksesta, jonka piti Ulla Kaukonen. Tämä oli meille kolmas Ullan koulutus ja ihan yhtä hyödyllinen oli kuin edellisetkin. Jos ensimmäisen hyppytekniikkakurssin jälkeen jatkaa harjoitteiden tekemistä, niin kannattaa ehdottomasti käydä vielä uudestaankin koulutuksessa. Postauksen kuvat on luvalla kopioitu.

Lauantaina päivä alkoi luennolla, joka on alkeiskurssilaisille tarkoitettu. Asioita on kuitenkin hyvä palauttaa mieleen ja uuttakin asiaa tuli. Luennolla tuli muistutus miksi haluan kuvauttaa Mikon olat, jos vaan vielä joskus tulee aihetta rauhoitukselle. Ihan vaan olkien kuvausta varten en halua Mikoa rauhoittaa ellei ole syytä epäillä niissä olevan mitään vikaa. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun ajattelin, että voi kun olisin tiennyt silloin reilu viisi vuotta kaiken sen mitä tiedän nyt...

© Jukka Pätynen / Koirakuvat

Olimme Mikon kanssa toisessa ryhmässä, jossa oli kaksi muutakin koirakkoa, joilla oli aikaisempaa hyppytekniikkakokemusta. Myös Saara ja Huugo olivat samassa koulutuksessa, mutta eri ryhmässä. Koulutus oli Konalan hallissa, joten mukavan matkan päässä meiltä. Sain vielä hankittua Mikolle kuljetuspalvelun, joten Mikon ei tarvinnut olla häkissä ensin muutamaa tuntia ennen meidän vuoroa. Miko tuotiin hallille isännän toimesta lounastauon aikana. Oi, kuinka kätevä tuo kuljetuspalvelu olikaan! Sain siis valmiiksi lämpätyn koiran, jolla riitti energiaa.

© Jukka Pätynen / Koirakuvat

Aloitimme set pointilla, joka oli vähän erilainen kuin aikaisemmin. Se aiheutti Mikossa hieman epävarmuutta, mutta myös rimojen korkeus kaipasi säätöä ennen kuin alkoi sujua. Seuraavaksi teimme perussarjaa ja sitten kasvavaa sarjaa. Mikolla harjoituksen vaihtuminen aiheutti alkuun epävarmuutta, joten vaihtelua kannattaa tehdä. Kasvavaa sarjaa meidän kannattaa tehdä medietäisyyksillä 5-6-7-8, sillä maksien viimeiseen väliin Miko ottaa ylimääräisen askeleen. Miko kyllä pystyisi venymään, mutta se kokee sen epämiellyttäväksi. Perussarjaa meidän kannattaa tehdä niin, että aloitus on useamman metrin päässä. Vaikka Miko lähestyy sarjaa varovasti, niin se osaa tehdä hyvin painonsiirron. Päivän viimeinen harjoitus oli alastulon lyhyt versio. Olemme tehnyt aikaisemmin pitkää, mutta lyhyt sopii paremmin Mikolle. Harjoituksessa piti säätää sekä rimakorkeuksia että etäisyyksiä.


Sunnuntaina Mikon harjoituksena oli etäisyydet. Mikon askel on pidempi kun lähdemme matkaan samaan aikaan, en juokse liian kovaa ja kun Miko on hieman edelläni. Silloin tulee parhaat suoritukset. Jos otan liikaa välimatkaa alkuun tai juoksen liian kovaa, niin Mikolle tulee kiire ja silloin tekniikka kärsii (tulee etupainoisuutta). Muutaman toiston jälkeen yhtä rimoista alettiin nostamaan 5 cm kerrallaan alkaen 20 cm:stä. Pääsimme 35 cm:iin ja tauon jälkeen nostamista jatkettiin. 50 cm:ssä tuli hankaluuksia alastuloon (sen lisäksi, että alastulo on äänekäs niin videon hidastuksella näkyy, ettei matka seuravaalle esteelle jatku ihan sujuvasti). Ulla oli jo edellisenä päivänä miettinyt onkohan Mikolla riittävää tukilihaksistoa edessä. Täytyykin puhua asiasta seuraavan kerran fyssarilla. Olen lihasten vahvistamisessa keskittynyt takapäähän. 55 cm:n hypyn Miko kiersi. Syynä siihen saattoi olla se, että olin liian edellä ja kiireessä Miko ei uskaltanut hypätä tai sitten sitä alkoi jännittämään. Ulla meinasi, että on järkevän koiran merkki kiertää este sen sijaan, että ottaisi riskin päin estettä hyppäämisestä. Rima laskettiin 45 cm:iin, jolloin hyppy oli taas rento. Sitten nostettiin taas 50 cm:iin. Mikoa taas vähän jännitti ja se mietti ponnistusta. Tässä siis menee Mikon raja. Viimeinen toisto oli 20 cm:n rimalla. Tätä meidän myös kannattaa tehdä ja nostettavan riman paikkaa voi vaihtaa, mutta maksimikorkeuksia ei kannata pistää 12 jalkaa lyhyempiin etäisyyksiin. Lopuksi teimme hevosenkenkä harjoitusta, joka oli meille uusi. Sitäkin kannattaa tehdä taipumisharjoitusten lisäksi.


Kannatti ehdottomasti käydä jälleen koulutuksessa. Sain siitä paljon irti. Meidän ei kannata ajatella kisaamista ennen kuin Miko pystyy rennosti hyppäämään korkeampia hyppyjä. Mikolle on tullut lisää rohkeutta ja itsevarmuutta ja sen hyppytekniikka on parantunut. Ei me siis ihan turhaan olla hyppytekniikkaa treenailtu jo pidemmän aikaa. Toki edelleen epävarmuus näkyy, mutta se tulee enemmän esille korkeissa hypyissä. Ulla meinasi, että neljän etäisyyden harjoitus, jossa nostetaan yhtä rimaa vähitellen, sopii hyvin sellaisille koirille, joilla on hankaluuksia ponnistuspaikoissa ja etäisyyksissä ja joilla korkeus pahentaa epävarmuutta. Kuten Miko ja Huugo. Harjoitus ei kuitenkaan sovi aloitteleville koirille ja muutenkaan hyppytekniikkaharjoituksia ei kannata tehdä omin päin, jos ei ole ensin käynyt koulutuksessa.

© Jukka Pätynen / Koirakuvat