maanantai 21. toukokuuta 2018

Rion toinen BAT 2.0 -treeni

Kävimme vuosi sitten Rion kanssa ensimmäisessä BAT-treenissä (viime vuoden kirjoitus täällä). Jo silloin tuli todettua, että se on Riolle hyvä tapa harjoitella koirien ja myös ihmisten kohtaamista. Jostain syystä en kuitenkaan saanut sen jälkeen aikaiseksi ottaa BAT-hihnaa normaaleille lenkeille ja treenata samalla. Pohdin tätä ennen treeniä ja totesin, että jännitän varmaan pitkän hihnan käyttöä. Kahdenmetrin grip-hihna tuntuu turvalliselta vaihtoehdolta. En ole ostanut Riolle enempää ohjattuja treenejä, sillä en ole kehdannut mennä uudestaan ilman, että emme ole tehnyt omatoimisesti mitään. Kaksi viikkoa sitten maanantaina FB:ssa oli ilmoitus, että tiistain (eli seuraavan päivän) treeneihin on tullut yksi peruutuspaikka ja treenit ovat meidän lähellä Malminkartanossa. Varasin treeniajan meille.

Tiistaina lähdin kävelemään Rion kanssa kohti treenipaikkaa (iso nurmikenttä lähellä Hurtta areenaa) ja vaihdoin jo kotona BAT-hihnan käyttöön. Sain samalla muistuteltua, miten hihnaa käytetään. Tapasimme kouluttajamme Miiran läheisellä parkkipaikalla. Olen jo aikaisemmin hämmästellyt sitä, miten hyvin Rio muistaa tapaamansa ihmiset ja Miirankin Rio näytti tunnistavan jo jonkin matkan päästä. Ilmavainun se näytti ensin saavan ja sitten Rio veti kohti Miiraa. Jarruttelin matkaa ja päästin Rion toki etenemään vain löysällä hihnalla. Viimeksi vielä treenien päätteeksi Rio oli haukkunut Miiralle ja nyt ei ollut mitään ongelmaa. Rio meni suoraan luokse ja ensin sille heiteltiin nameja maahan ja sitten Rio sai syödä niitä myös kädestä. Miira kehui, että Rio on reipastunut tosi paljon sitten viime näkemän. Kun kävelimme kohti nurmikenttää, huomasi, että olemme ehkä Rion kanssa harjoitellut perusasentoa ja pieniä pätkiä seuraamista, sillä Rio seurasi Miiran vierellä ja istui, jos hän pysähtyi tai hidasti vauhtia :D

Rio ei malta odottaa mustikoiden kypsymistä
Treeni lähti käyntiin hyvin eli Rio haisteli maata ja keräsi tietoa ympäristöstään. Se on juuri BATin idea. Heti alkuun Rio löysi puun juurelta ihmisen jätöksiä, joita se sai hetken aikaa mussuttaa, ennen kuin huomasin, mitä se tekee. Puun juurella oli paperitkin vieressä... Näitä paikkoja oli kuulemma tuolla enemmänkin, joten sen jälkeen Rio ei enää päässyt puiden ja pensaiden lähelle. Häiriökoirana oli vaalea amstaffiuros, johon Rio ei kiinnittänyt huomiota. Varmasti Rio oli sen huomannut haistelujen lomassa, mutta pysyi koko ajan rentona. Pariin otteeseen Rio vilkaisi koiraa ja jatkoi sitten taas matkaa. Sekin on BATia parhaimmillaan, joten Rio sai kehuja hienoista valinnoistaan. Välillä se teki spurtteja ja kerran se juoksi muutaman kierroksen meidän ympäri kuin olisi ollut juoksuliinassa. Rio myös piehtaroi useaan otteeseen ja pureskeli keppejä ja leikki niillä. Vaikka amstaffi pyöri lähistöllä, niin Rioa se ei tuntunut mitenkään häiritsevän. Pariin kertaan Rio jäi pidemmäksi aikaa katsomaan koiraa, joten silloin kutsuin Rioa, jotta sain sen kääntymään pois. Loppupuolella kävelimme rinnakkain niin, että väliä oli ehkä nelisen metriä. Sen jälkeen Rio lähti kauemmaksi koirasta. Jos koira haluaa ottaa etäisyyttä eli lähteä vähän niin kuin tauolle, niin se sille pitää suoda. Toki BATissa jo muutenkin seurataan koiraa ja annetaan sen tehdä valintoja itse. Jatkoimme vielä hetken aikaa treeniä amstaffin lähellä. Rio lähti reippaamme eteenpäin ja pääsi sitten haukahtamaan kerran amstaffille. Miira sanoi, että olisi kannattanut lopettaa treenit jo siihen, kun Rio itse lähti pois. Nyt tuli vähän liikaa ja siksi Rio reagoi. Onneksi haukku jäi kuitenkin tuohon yhteen ja Rio palautui heti sen jälkeen. Itsekin olisi pitänyt tajuta, että kun Rio lähti ryntäämään, niin olisi pitänyt jo silloin puuttua. Jatkoimme treeniä vielä hetken aikaa, jotta viimeinen kokemus amstaffista olisi parempi. Treenien jälkeen jäin vielä ihmishäiriöksi toiselle koiralle. Isäntä oli tullut Mikon kanssa lähistölle ja hän lähti koirien kanssa kotiin. Rio pääsi pitkällä hihnalla tervehtimään Mikoa ja tein siinä huomion, että Rio ei syöksynyt suoraan Mikon luo, vaan se kaartoi hieman. Niinhän se on, ettei koirille ole luontaista mennä suoraan kohti. Lyhyellä hihnalla sitä ei huomaa niin selkeästi, joten siksi tämä pisti silmään :)

Miira kehui moneen kertaan kuinka reipas Rio on ja miten iloinen ja rento se on. Jäi kyllä tosi hyvä mieli treeneistä :) Miira oli sitä mieltä, että BAT sopii Riolle oikein hyvin. Joillekin koirille haistelu ei tule niin luontaisesti, mutta tällaisille nenäkoirille ei tarvitse sitä erikseen opettaa, joten BAT sujuu jo heti niin kuin pitääkin. Nyt täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja jatkaa treenejä.

perjantai 11. toukokuuta 2018

Miko 9 vuotta

Miko täytti maanantaina 9 vuotta. Vaikka tuntuu, että Miko on ollut meillä aina, niin silti tuntuu oudolta ajatella, että siitä on jo lähes kymmenen vuotta, kun Miko tuli meille. Onneksi Miko on pysynyt terveenä sen jälkeen, kun se kastroitiin.


Miko kävi kuukausi sitten Mevetissä senioritarkastuksessa. Eläinlääkäri oli meille ennestään tuntematon, mutta erityisesti vanhat koirat ovat lähellä hänen sydäntään, joten siksi hän tuntui hyvältä valinnalta. Vaaka näytti Mikon painoksi 16,5 kg, vähemmän kuin odotin. Miko jännitti kovasti odotustilassa. Eläinlääkäri oli 15-20min myöhässä, joten jouduimme odottelemaan jonkin aikaa. Miko oli pienestäkin liikkeestäni lähtemässä kohti ulko-ovea. Onneksi jännittäminen ei näkynyt muille (koirille ja ihmisille) haukkumisena, kuten yleensä. Tosin yhdelle kovin innokkaalle ja läheltä menneelle dalmikselle piti vähän haukkua.

Eläinlääkärin huoneessa Mikoa jännitti vieläkin enemmän ja se yritti tulla syliini, kun istuin tuolille kertomaan Mikosta. Siinä Miko sitten röhnötti puolittain sylissäni. Kerroin eläinlääkärille, ettei mitään erityisiä huolia ole, mutta painonhallinnon kanssa on ollut haasteita. Halusin otettavan verikokeet, sillä suvusta löytyy munuaissairauksia. Kerroin myös Mikon ajoittaisesta löntystelystä lenkeillä, joka saa sen vaikuttamaan ikäistään vanhemmalta. Kivuliaalta Miko ei kuitenkaan vaikuta. Ell tutki Mikon, mm. kuunteli sydämen, katsoi korvat ja hampaat, tunnusteli selkää. Selän ja takapään lihaksistoa ell sanoi hyväksi ikäisekseen, joka oli vähän yllättävää. Mikon kanssa ei ole enää hetkeen tehty mitään normaalia lenkkeilyä kummempaa. Painosta ell kommentoi, että onhan sitä liikaa, mutta kylkiluut kuitenkin tuntuvat, kun vähän painaa. Hänestä kilon painonpudotus olisi hyvä. Minä pudottaisin ainakin 1,5kg. Mikon turkista ell oli samaa mieltä kanssani, että se on hyvä kastroidun koiran turkiksi eikä se enää tuosta räjähdä, sillä kastroinnista on jo aikaa.



Jäimme odottelemaan, että hoitaja tulee ottamaan verinäytteen. Olin vähän ihmeissäni, kun hoitajalla oli mukana kuonokoppa ja hän kysyi pistetäänkö se. Aina aikaisemmin hoitaja on tullut ilman kuonokoppaa ja mietin, että olikohan ell sitä ehdottanut, sillä hän varmasti oli nähnyt, että Mikoa jännittää. En ole Mikolla nähnyt tarvetta kuonokopalle, mutta sanoin, että voi sen laittaa, jos hän haluaa. Verinäytteen otto ei harmittavasti mennyt ihan perusrutiinilla, sillä en tiedä mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä Miko vinkaisi ja alkoi rimpuilla. Ehkä hoitaja pisti kanyylin huonosti. Kun Miko rauhoittui, niin näyte saatiin otettua. Tosi harmi, että jännittäjä-Mikoa sattui, sillä ei se ainakaan yhtään kivemmaksi ell-käyntiä tehnyt. Siirryimme odotustilaan odottamaan verikokeen tuloksia. Nyt Miko oli jo rennompi ja meni lepäämään. Jonkin aikaa odoteltuamme ell toi tulokset ja kertoi, että kaikki arvot ovat normaalit. Juttelimme vielä hetken ja ell sanoi, että tarkastuksessa olisi hyvä käyttää 1-1,5 vuoden välein. Aikaisemmin hän mainitsi, ettei 9-vuotias kooikerhondje ole vielä vanha, vaan vasta keski-ikäinen ja niinhän se onkin. Eikä Mikokaan ole vielä edes harmaantunut yhtään :)


Viime viikon sunnuntaina kävimme Espoon Nuottaniemessä kooikerkoulussa, jossa teimme rally-tokorataa yhdessä Savinan, Benen ja Meekon kanssa. Miko suoriutui hienosti VOI-tasoisesta radasta, jossa tehtiin aika paljon oikealla puolella. Muutamia kuvia löytyy täältä. Tuolla otin myös Mikon synttärikuvat, joissa se näyttää kovin pullealta... Kuvakulma oli vain huono ja Miko leveässä asennossa, sillä oikeasti Miko ei ole niin pyöreä :D Alla vertailuna samana päivänä otettu kuva metroasemalta.

Menimme Espooseen bussi-metro-bussi yhdistelmällä. Metroon hyppäsimme Aalto yliopiston asemalta, jossa oli sunnuntaiaamuna kovin hiljaista. Mikoa jännitti puhuvassa hississä, jossa oli lasiseinät. Varmaan juuri se, että hissistä näkyi ulos/seinää oli hämmentävää. Myös metroasemalla Miko oli kovin hermostuneen oloinen. Ohi meni pari metroa ennen kuin tuli meidän metro. Miko ei niihin muuten reagoinut kuin hermostuneesti katselemalla ja liikkumalla. Yhdelle rullaportailla alas tulleelle miehelle Miko jännityksissään haukkui. Muita ihmisiä asemalle ei tullutkaan muuten kuin ne, jotka jäivät metrosta pois. Metrossa oli myös kovin jännittävää, vaikka Miko onkin pari kertaa aikaisemmin ollut metrossa. Kun nousin ylös, niin Miko ryntäsi kohti ovea ja kovaa vauhtia se oli myös menossa ulos asemalta. Jouduimme kuitenkin vielä matkustamaan samanlaisella jännittävällä hissillä, että pääsimme maanpinnalle. Kotiin pääsimme onneksi kyydillä :)