lauantai 29. heinäkuuta 2017

Repoveden kansallispuistossa

Repoveden kansallispuistossa käynnistä olen haaveillut pari vuotta. Taisi olla niin, että silloinen työkaverini kertoi vaelluksestaan Karhunkierroksella, johon kuului myös riippusiltojen ylitystä. Riippusilloissa on jotain kiehtovaa, joten mietin missä voisi lähempänä päästä sellaista pitkin kulkemaan. Repovesi taisi olla työkaverini ehdottama ja niinhän sitten heti menin tutkimaan sitä tarkemmin luontoon.fi -sivustolta. Harmikseni sinne ei päässyt hyvin julkisilla, lähin bussipysäkki taisi olla 10 km päästä kansallispuistosta. Pitäisi siis yrittää saada joku autollinen kaveri mukaan. Repovesi jäi kuitenkin taka-alalle odottelemaan. Tänä vuonna touko-kesäkuun aikana aloin nähdä facebookissa mainoksia, että Repovedelle pääsisi bussilla, joten ryhdyin suunnittelemaan reissua tälle kesälle. (Vähän kyllä pisti miettimään, että mistä fb tiesi minun haluavan käydä Repovedellä ja kulkevan julkisilla, varsinkaan kun en ole Repovettä pitkään aikaan googletellut...)


Oli siis kiva, että Repovedelle pääsi kesällä myös bussilla, mutta bussiaikataulut eivät sopineet kovin hyvin juna-aikataulujen kanssa yhteen ja muina päivinä, kuin lauantaina, ensimmäisen Kouvolasta lähtevän bussin ja viimeisen Repovedeltä lähtevän bussin välillä oli vain noin 4 tuntia (siis siitä, kun ensimmäinen bussi saapuu Repovedelle ja viimeinen lähtee). Mieluiten olisin mennyt arkipäivänä, mutta lauantai oli paras vaihtoehto. Säätiedotus näytti viime lauantaille sateista säätä, mutta perjantaina säätiedotus oli muuttunut sen verran, että vettä tulisi vain vähän. Siispä ostin junaliput Kouvolaan seuraavaksi päiväksi. Onneksi uuden IC-junan lemmikkien ikkunapaikat olivat vielä vapaina. Isäntä ja Miko istuivat käytävän vasemmalla puolella ja minä Rion kanssa oikealla puolella. Lemmikin tasanne oli melkein samalla korkeudella penkin kanssa ja siinä oli paljon tilaa, hyvin mahtuisi kaksikin koiraa. Nämä ovat uudet suosikkipaikat junassa :) Rion oli alkuun vaikea rentoutua, mutta kyllä sekin lopulta meni lepäämään.

Ensin Rioa jännitti...

...mutta sitten se malttoi levätä. Ja hyvin on tilaa.

Junan parhaat lemmikkipaikat

Kuva myös Mikosta

Bussimatka Kouvolasta Repovedelle kesti 55 min. Ainoana jäimme Repovedellä pois. Lähdimme kiertämään Ketunlenkkiä, joka lähti Lapinsalmen parkkipaikan vierestä. Ensimmäisenä kävimme rannassa, jossa pojat kävivät juomassa ja kahlaamassa. Rannasta oli lyhyt matka reissun kohokohtaan eli riippusillalle :D Pakollisten kuvien jälkeen isäntä ja Miko lähtivät ylittämään siltaa. Mikoa jännitti kovasti ja se eteni hitaasti. Kun vaadittava 10 m väli oli suunnilleen täynnä, lähdimme Rion kanssa perään. Rioa ei silta yhtään jännittänyt. Meidän tultua sillalle, se alkoi heilua enemmän ja siksi Mikon matka hidastui. Kovasti sitä sai kannustaa eikä se siltikään uskaltanut liikkua kuin pieniä pätkiä kerrallaan. Lopulta Miko kannettiin toiselle puolelle, jotta muutkin pääsisivät sillalle.


 Pojat riippusillan alussa / Miko on mennyt maaten eikä meinaa uskaltaa liikkua

Näkymä riippusillalta

Ennen Katajavuorelle nousua pysähdyimme jälleen rannalla, jossa Miko innostui spurttaamaan. Riokin olisi lähtenyt siihen mukaan, jos ei olisi samaan aikaan kakonut kurkkuun jäänyttä heinää... Pienen tauon jälkeen molemmat pojat hepuloivat rannalla. Miko kävi kertaalleen kahlaamassa niin syvällä, että luulin sen menevän uimaan, mutta ei. Miko tyytyi edelleen vaan kahlailuun. Viilennyksen jälkeen oli hyvä lähteä nousemaan portaita Katajavuorelle. Näköalapaikalle oli kovin jyrkät portaat, mutta molemmat pojat pääsivät ne ylös ja alas. Maisema näköalapaikalta oli upea!

Katajavuoren huipulla

Miko

Katajajärven rannalle tultaessa alkoi sataa. Olin edellisenä päivänä ostanut pojille Rukan ohuet sadetakit (Rukka Hike Air Rain & Wind -takki), jotka tulivat heti käyttöön. Olin haaveillut jo pidemmän aikaa noista sadetakeista, mutta mielestäni takilla on hintaa ihan liikaa. Tuhlasin nyt kuitenkin niihin, sillä päivälle oli luvattu sadetta ja ajattelin, että olisi kivempi jos pojat pysyisivät kuivana (bussi- ja junamatkojen takia). Pojilla on kyllä sadetakit, mutta ne ovat sen verran paksut, ettei niitä viitsi käyttää kun lämpöä on 15 asteen hujakoilla. Ihan ok takit olivat, mutta Mikon takin tarrakiinnitys vatsakappaleessa aukesi jossain vaiheessa eikä enää pysynyt kiinni, kun tarraan jäi multaa. Plussaa siitä, että takit vievät vähän tilaa ja on melko nopea pukea päälle. Sade onneksi lakkasi jonkin ajan kuluttua.

Pojat sadetakeissaan

Matkan loppuosassa oli veden ylitys Ketunlossilla. Lossin palautumista vastarannalta odotellessa näkyi kauempana salamoita. Onneksi meidän kohdalla ei edes satanut, mutta ukkosenjyrinä kuului. Olisin ihan mielelläni mennyt lossilla oman porukan kesken, mutta lossin palattua vastarannalta, tuli paikalle isompi porukka, jonka kanssa jaoimme lossikyydin. Olisimme voinut jäädä odottamaankin, mutta kohta olisi voinut tulla seuraava porukka. Jäi siis lossilla kuvaaminen vähemmäksi kuin olin suunnitellut. Mikolle lossi oli jännittävä, mutta enemmän sille varmaan oli ongelma mennä alas lossiin ja nousta sieltä pois, sillä Miko ei jostain syystä voinut astua välissä olevalle portaalle, vaan se yrittää tulla yhdellä hypyllä. Se sitten aiheutti jahkaamista, hypätäkö vai eikö.

Ketunlossi

Rio katselee lossista

Ketunlenkki on 5 km pitkä ja meillä meni sen kulkemiseen parilla evästauolla noin 3 tuntia. Sopivasti aikaisempaan bussin lähtöön oli alle tunti. Olisin mielelläni kävellyt enemmänkin ja mennyt myöhemmällä bussilla takaisin Kouvolaan, mutta sade oli taas alkanut eikä sateessa kulkeminen innostanut, vaikka siihen olimme varautunut. Bussimatkalla ostin junaliput kotimatkalle ja harmittavasti ensimmäisessä junassa, johon olisimme ehtinyt, ei ollut lemmikkipaikkoja vapaana. Siinä vaiheessa harmitti, ettemme jäänyt vielä Repovedelle. Kulutimme sitten Kouvolassa 2 tuntia junaa odotellessa. 12 tuntia meni kaikkiaan reissuun, mutta olen tyytyväinen, että Repovesi on nyt nähty. Siis osittain nähty. Kuulimme bussia odotellessa kokeneelta Repoveden kävijältä, että Olhavassa ja Kuutinkanavalla kannattaa käydä, mielellään kuljen myös Ketunlenkin uudestaan. Lisää kuvia Repovedeltä löytyy täältä.

Rion kanssa ei ole tullut kauheasti matkustettua, sillä se on ollut aika kova stressaaja ainakin julkisissa kulkuneuvoissa. Ilokseni olen viime aikoina huomannut useampaankin kertaan, että Rio on matkustanut tosi kivasti. Usein se menee heti bussissa lepäämään aikaisemman hermoilun sijaan. Paremmin Rio taitaa matkustaa, kun Miko on mukana.

Paluumatkalla junassa oli ahdasta

Helsingin bussissa oli sitäkin ahtaampaa.
Miko makoilee leveästi, Rio vasemmalla
yrittää olla liiskautumatta

Paluumatkalla vastaan tuli yöjuna Kemijärvelle ja siitä tuli mieleen, että olisi kiva joskus matkustaa yöjunalla. Tai olenhan kerran matkustanut, kun menin Miko-pentua katsomaan Ouluun, mutta hytissä en ole ollut (ja perusistumapaikoille en kyllä uudestaan mene). Heti kotona menin jostain syystä taas tutkimaan luontoon.fi -sivustoa ja silmiini osui Pieni Karhunkierros 12 km Oulangan kansallispuistossa Kuusamossa. Jostain syystä innostuin tuosta päiväpatikkareitistä ihan kunnolla (reitillä on mm. kolme riippusiltaa), mutta jätetään reissu kuitenkin ensi vuoteen. Yöjuna + päiväpatikointi + riippusillat kuulostaa hyvältä :D Sen verran jo suunnittelin, että voisi mennä yöjunalla Rovaniemelle, Rovaniemeltä bussilla Kuusamoon, jossa hotellissa/mökissä yötä. Sitten aikaisin aamulla bussilla Juumaan, josta Pieni Karhunkierros lähtee, 4-9 h patikointia (meillä menisi ehkä 6-7 tuntia), sitten takaisin bussilla hotellille/mökille, jossa toinen yö ja aamulla bussilla takaisin Rovaniemelle ja (yö)junalla takaisin Helsinkiin. Tai mahdollisesti jäisi useammaksikin yöksi pohjoiseen. Kesäloma olisi helpoin ajankohta, mutta Lappi ei ole tuttua seutua. Kannattaako sinne lähteä esim. heinäkuussa? Eniten mietin hyttysiä ja mäkäröitä, joilta koiria voi olla vaikea suojata. Mäkärät kiusannevat vatsa loppukesällä?

Pieni Karhunkierros on ilmeisesti kovin suosittu reitti, joten siellä ei tarvitse kulkea yksin. Paikoin voi olla jopa ruuhkaa(?) On ihan kiva, että välillä tulee muita ihmisiä vastaan, ettei ihan yksin ole keskellä ei-mitään, mutta en tykkää, jos kovin paljon ihmisiä kulkee samoilla reiteillä. Repovedelläkin oli yllättävän paljon porukkaa (mielestäni liikaa). Meidän odottaessa bussia tuli koko ajan lisää ihmisiä paikalle, vaikka satoi vettä. Mahdollisesta väenpaljoudesta huolimatta olen innoissani Pienestä Karhunkierroksesta. Toivottavasti reissu ensi vuonna toteutuu.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Mökkeilyä ja pakkovalsseja

Viime viikon maanantaina lähdimme kahdeksi yöksi Nuuksioon, Oravankolo-vuokratupaan. Samassa paikassa kävimme kolme vuotta sitten. Mökillä ei ole sähköä tai juoksevaa vettä. Säätiedotukset vaihtelivat aika paljon (milloin sataa, milloin ei). Maanantaina aamupäivällä satoi aika reippaasti ja vaikka hieman ennen lähtöä sade lakkasi, niin päädyimme tilaamaan taksin, jolla matkustimme Espoon keskukseen. Sieltä jatkoimme avaimen noutamisen jälkeen bussilla Kattilaan. Aamupäivän sateinen sää ei ollut tainnut innostaa retkeilijöitä, joten Nuuksion bussissa oli meidän lisäksi vain pari matkustajaa. Vaikka Rion kanssa julkisilla matkustamista pyrinkin välttämään, niin kyllä se nykyään osaa ottaa melko rennosti ja useimmiten menee suoraan makaamaan lattialle.

Kattilan parkkipaikalta oli 3 km kävely mökille. Reput painoivat paljon, sillä mukana oli mm. 6 litraa vettä, joten 3 km tuntui pitkältä ja raskaalta matkalta. Onneksi lähes koko matkan pääsi kulkemaan hiekkatiellä. Loppumatkasta joku oli ratsastanut tiellä vähän aikaisemmin ja sekö sai pojat ihan sekaisin. Rio varsinkin jäljesti kavion jälkiä niin vimmatulla vauhdilla, että hihna oli koko ajan kireällä ja Riolla henki kulki juuri ja juuri... Tuossa mielentilassa on ihan turha pysähdellä ja odottaa, että hihna löystyy. Kävely kesti noin 45 min. Perille päästyämme huomasimme, että rannan nuotiopaikalla oli jotain porukkaa grillaamassa. He onneksi lähtivät jatkamaan matkaa saatuaan nuotion sammuksiin. Mökki on kalliolla ja alas rantaan pääsee portaita pitkin.




Olimme varannut ruuaksi kuivaruokia, joihin tarvitsee lisätä vain vesi. Halusin välttää tiskaamista, joten helpointa oli vain keittää vesi. Pistin siis paljon sen varaan, että keitämme vettä kaasuliedellä, jota emme edellisellä kerralla saanut toimimaan. Nyt onnistui (ja onnistumisen tunne oli mahtava), sillä viimeksi jäi kaasuhana avaamatta mökin ulkopuolella olevasta kaasupullosta. Meillä ei kummallakaan ole kokemusta kaasulieden (tai kaasun ylipäätään) käytöstä, joten siksi se oli iso juttu :D Googlaamalla onneksi selviää moni, joillekin täysin itsestään selvä asia. Lounaaksi söimme Snack pot-ruokia, jotka veivät tilaa repussa, mutta muuten olivat hyvin kevyitä kantaa. Aamupalana oli pikapuuroa, josta en yleensä välitä, mutta Elovenan neljän viljan puuro oli yllättävän hyvää. Maanantai-illasta grillasimme nuotiolla makkaraa.

Lounas. Oli ihan hyvää.



Mökin ranta on vähän hankala. Siinä on kalliota ja vain hyvin vähän hiekkarantaa. Vastaan tulee myös aika nopeasti lumpeita, joiden sekaan ei tee mieli mennä uimaan. Miko ja Rio kahlailivat rannassa. Heitin Riolle keppiä veteen, mutta Rio ei uskaltanut hypätä veteen vaan kauhoi vettä etutassullaan ja murisi, kun ei päässyt keppiin käsiksi :D Illalla kävimme saunassa ja kävin heittämässä talviturkin. Rio piti meteliä, kun menin uimaan, mutta ei se lähtenyt perään. Kerran kannoin Rion veteen, jolloin se ui ensimmäisen kerran elämässään, mutta matka rantaan oli lyhyt.

Tiistaina lähdimme aamupäivästä kävelemään Haukkalammelle, jonne oli noin 5 km matka. Haukkalammella ostimme jäätelöä, vichyä ja vähän herkkuja sekä täytimme vesipulloja. Aurinko paistoi lämpimästi koko kävelymatkan ajan. Hieman mökille paluun jälkeen alkoi sataa. Myöhemmin sateen lakattua oli tarkoituksena paistaa lettuja nuotiolla. Siitä ei kuitenkaan jäänyt kerrottavaa jälkipolville... Sen sijaan söimme grillattuja vaahtokarkkeja. Se oli molemmille ensimmäinen kerta. Minusta rapea päällys ja sula sisällys olivat hyviä, mutta isäntää sula vaahtokarkki ällötti. Illalla kävimme jälleen saunassa, mutta ilta oli niin kolea, ettei tehnyt mieli mennä uimaan. Pojat nukkuivat molemmat yöt nätisti eli eivät alkaneet haukkua äänille. Rio viihtyi mökissä erityisesti pirttipöydän tai sängyn alla. Riolle selkeästi tuollaiset paikat ovat turvallisia, kotonakin se on usein pöydän alla.





Tuulee...

Keskiviikkona lähdimme aamupäivällä kävelemään takaisin kohti Kattilaa ja sieltä kolmella bussilla kotiin. Luonnon helmassa on ihanaa ja tykkään olla mökillä, mutta on se ihanaa palata takaisin kotiin. Ilmat olivat ihan ok eli ei satanut kovin paljon, mutta kyllä oli viileää, kun eletään kuitenkin heinäkuuta.




Sunnuntaina oli niin lämmin päivä, että lähdin treeneihin vain Rion kanssa. Aiheena oli tällä kertaa pakkovalssi ja takaakiertojakin tuli mukaan, sillä netistä löytämässäni harjoituksessa oli myös takaakiertoja. Eipä se mitään, takaakierrot olisivatkin ollut seuraavana aiheena. Ohjaustekniikoissa etenen Agilityn perusteet -dvd:n tahdissa. Kaikkia kahtakymmentä ohjausta emme ehdi tässä kesäkauden aikana harjoitella, mutta toivottavasti pääsemme jatkamaan treenejä myös talvikaudella. Osa ohjauksista on sellaisia, että itselleni muistuttelen mieleen, miten ne kuului tehdä. Osa taas on sellaisia, joita ei ole minulle koskaan opetettu tai ohjauskuvio on käyty yksissä treeneissä läpi, joten nämä voi olla hankalampia opettaa Riolle (ja itselleni).

Rio tuli ihan hyvin ohjaukseen mukaan, vaikka useimmiten olin ohjauksen kanssa myöhässä ja oma ohjaus tuntui huonolta. Takaakiertoja olemme tehnyt jonkin verran, mutta ei varmaan koskaan osana rataa, joten niitä täytyi vielä erikseen harjoitella. Treenit meni ihan ok ja olen tyytyväinen, että pääsimme koko kahdeksan esteen radan läpi, mutta toistoja tuli tehtyä vähän liikaa. Viimeisessä toistossa, joka on videollakin, Rion vauhti on jo hidastunut. Tajusin sen jo treenatessa, että tulee tehtyä turhan monta toistoa. Ei pitäisi väkisin yrittää onnistumista.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Roturace ja muita kesäkuun tapahtumia

Työpäivien jälkeen ei millään jaksaisi kotona avata konetta ja silloin jos avaa, niin aika menee kuvien käsittelyyn. Siksi tässä nyt tulee kerralla kaikki kesäkuun tapahtumat... Mutta nyt olen jo ollut pari päivää lomalla, jeejee!

7.6. oli koiravalokuvauskurssin kolmas kerta ja aiheena liikkuvan koiran kuvaus. Meillä oli vierailevana kouluttaja Jukka Pätynen! Päällimmäisenä jäi mieleen takanappitarkennus, jonka käyttöä Jukka suositteli. Monen kameran asetuksia sitten muuteltiinkin koulutuksen aikana. Alkuun takanapin käyttö tarkennuksessa tuntui hankalalta, mutta nyt kun sitä on jo jonkin verran tullut käytettyä, niin on se aika kätevä :) Toinen asia, joka jäi mieleen oli se, että Jukka kehotti kokeilemaan joissain tilanteissa pidempää valotusaikaa. Jukka puhui paljon ja minä olen hyvä unohtamaan, jos en heti kirjoita ylös, joten enempää ei tule mieleen :D Alla päivän mallit.





Lauantaina 10.6. oli Roturace Hyvinkään vinttikoiraradalla ja Rio oli mukana kooikerjoukkueessa ASAP. Joukkueessa oli Rion lisäksi Loki-isä, Nova ja Ilo. Miko jäi tällä kertaa varakoiraksi. Kooikerhondjejoukkueita oli ilmoitettu 5 eli 20 kooikeria kävi juoksemassa vieheen perässä. Rio ei ollut ikinä nähnytkään viehettä, joten vähän oli arvoitus miten se reagoi. Sitä en epäillyt, etteikö Rio lähtisi vieheen perään, sillä sen saalisvietti on kova. Pohdin ottaisiko se häiriötä aidan takana olevista koirista ja ihmisistä tai juoksisiko Rio koko 80 metriä vai kääntyisikö se takaisin päin. Halusin ottaa varmaan päälle ja muutenkin tutun ihmisen vastaanottamaan Rion eli isäntä joutui mukaan. Ennen meidän vuoroa annoin Rion katsoa radalle ja sen katse nauliutui ohi kiitävään vieheeseen. Hyvä merkki! Loki aloitti meidän joukkueen vuoron ja oli yhtä innoissaan vieheestä kuin edellisellä kerralla 4 vuotta sitten, vaikkei sekään ollut viehettä edelliskerran jälkeen nähnyt. Rio oli toisena. Isäntä käveli radan puoliväliin ja juoksi loppumatkan maaliin. Eipä kiritystä tarvittu, sillä Rio ampaisi vieheen perään ja ajoi sitä loppuun asti.

Midi-luokan päättymistä ja tuloksia odotellessa kävimme drive-in mätsärissä. Rion kanssa ei ollut tarkoituksena osallistua mätsäriin, mutta kun Taina ja Loki osallistuivat, niin mentiin sitten myös. Rion osalta ravaaminen meni välillä ihan hyvin ja välillä Riolla oli pää maassa. Pöydällä tutkittaessa Rio oli aika jännittyneen oloinen, mutta hyvin tuomari sai katsottua hampaat ja tutkittua. Tuomari tuumasi Rion reisilihaksista, että se on juossut ennenkin :D Rio sai sinisen nauhan eikä sinisten kehässä tullut menestystä.

ASAP-joukkueen sijoitus oli 19. ajalla 16,37. Rion aika oli 8,14, joka oli yksilöajoissa 66. nopein ja kooikereista kuudenneksi nopein. Vähän kyllä yllätyin Rion ajasta, sillä Miko on juossut nopeammin! Vuoden 2014 Roturacessa Mikon aika oli 7,52 ja vuoden 2013 Roturacessa 7,85. Mikolla on toki pidemmät jalat, mutta pidän Rioa selkeästi nopeampana juoksijana. Ainakin se on vikkelämpi, mutta ehkä se ei sitten auta pidemmällä matkalla.


Roturacen kooikerit (osa oli ehtinyt jo lähteä)

ASAP: Loki, Rio, Nova ja Ilo

Mätsärissä

Keskiviikkona 14.6. oli valokuvauskurssin neljäs kerta ja olimme Viikissä. Kuvattavana oli kultainennoutaja ja stabyhoun. Aiheena oli tarkennus ja kuvan suunnittelu.




Sunnuntaina 18.6. tulimme meidän treenivuorolle puolituntia myöhässä eli meillä oli vain puolituntia treeniaikaa. Aloitin Rion kanssa rallytokolla, sillä epikset lähestyvät koko ajan... Toisena syynä oli se, että odottelualueella oli muita treenaamassa ja meidän kentältä oli aika suora näköyhteys sinne. Rio ei pystynyt yhtään keskittyä, joten saimme tehtyä vain pari perusasentoa ja seuraamispätkää. Lupaavaa... Mikon kanssa kokeilin Rion kanssa treenattavaa valssiharjoitusta ja sitten teimme rallytokoa. Rio pääsi tauon jälkeen tekemään valssiharjoitusta ja se sujui ihan kivasti. Mikon kanssa jatkoimme rallyharjoituksia ja lopuksi tein vielä Rion kanssa valssiharjoituksen kertaalleen. Tällä kertaa pistin kameran kuvaamaan, joten sain todistusaineistoa. Ihan hyvin meni tämä toinenkin kerta.


Keskiviikkona 21.6. oli valokuvauskurssin viimeinen kerta. Olimme Vetokannaksen alueella Kaivokselassa. Meillä oli useampi kuvauspiste, joista ensin olin parini kanssa kuvaamassa pikkukoiraa (venäjäntoy), sitten oli rodun erityispiirteet -piste, jossa oli basset ja käppänäpentu, kolmantena pisteenä oli uivan koiran kuvaaminen (belgi & saksanpaimenkoira) ja viimeisenä usean koiran kuvaaminen (chihuja). Oli tosi kiva päästä kuvaamaan noin montaa eri koiraa ja erityisesti uiman koiran kuvaaminen oli kiva juttu. Kurssilta jäi paljon käteen ja edelleen sanoisin, että takanappitarkennus oli ehkä se isoin uusi juttu. Nyt ainakin tuntuu, että sillä saa tarkennuksen paremmin onnistumaan. Hyviä vinkkejä tuli kuvauspaikan valintaan, kuvauksen suunnitteluun ja taustan huomioimiseen.














Viime sunnuntain 25.6. agitreeneissä aiheena oli puolivalssi. Kokeilin taas ensin Mikon kanssa, että esteväli on ok ja että ohjaaminen onnistuu. Rion kanssa ensin palkkasin sen kädestä, kun käännyin ja vaihdoin ohjauskättä. Parin onnistuneen kerran jälkeen jatkoin ohjausta seuraavalle hypylle. Yllättävän hyvin meni, vaikka välillä ohjaus ei onnistunut. Mikon kanssa teimme välissä rallytokoa ja sitten jatkoimme puolivalssin harjoittelua Rion kanssa. Ihan loppuun Rio pääsi vähän rallattelemaan putkiin. Putkiin se jo hakeutuu ihan hyvin, joten ihan turhaan saatoin sen ihan putken suulle asti.