sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kooikerkoulua ja talvikauden päätös

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä osallistuimme koko perheen voimin kooikerkouluun, joka oli tuttuun tapaan Nuottaniemessä Espoossa. Aprillipäivän keli oli aika ikävä. Aikaisemmin oli satanut lunta ja tapaamisen ajan satoi vettä, onneksi ei kuitenkaan ihan kauheasti. Paikalle pääsimme Helin, Hetjan ja Jackin kyydillä. Samaan aikaan paikalle saapui Huugon pentu Alma. Olin ajatellut, etten ainakaan Rioa päästä pennun lähelle, mutta Rio osoittikin positiivista kiinnostusta pentua kohtaan. Kun Alma rohkaistui, se tuli lähemmäksi ja Rio haisteli sitä nätisti. Kun porukka oli kasassa, kävimme pienellä kävelyllä. Rioa alkoi hermostuttaa koirien paljous, joka sai sen haukkumaan muille, myös Alma-pennulle. Mikonkin piti alkuun avata äänijänteitään...

Paikalla oli Mikon, Rion, Hetjan ja Jackin sekä Alman lisäksi Savina, Bene ja Riemu. Myös Meeko käväisi paikalla. Alman ja Meekon lähdettyä aloitimme. Kiersimme ensin yhdessä ympyrää välillä pysähtyen seisomaan ja sitten välillä tehtiin rallytokon pyörähdys sivulla. Ihan hyvin isäntä pärjäsi Mikon kanssa, vaikka hän ei ole koirien kanssa treenaillut :D Teimme yksittäin erilaisia rallytokon käännöksiä. Nämä tein peräkkäin molempien koirien kanssa eli vaihdoin ensimmäisen suorituksen jälkeen koiraa. Ihmeen hyvin Rioltakin onnistui käännökset, vaikka emme ole vielä mitään rallytokoon liittyvää treenannut. Tosin käännöksiin riittää, että koira osaa seurata. Lopuksi teimme vielä pujottelua.

Jack, takana Hetja

Alma

Meeko & Riemu

Meeko & Riemu

Alma & Jack

Alma & Jack

Jack

Bene

Bene, Savina, Riemu, Hetja, Jack, Miko ja Rio

Tämän viikon perjantaina oli meidän viimeiset talvikauden treenit. Olin ajatellut U:n muotoista radanpätkää. Kentällä olleita esteitä hyödyntämällä saimme tehtyä soikion muotoisen radan. Testasin ensin radan Mikon kanssa. Rion kanssa kävi taas niin, että ensin yritin aloittaa alusta ja tehdä pienemmissä osissa, mutta sitten lopulta aloitimmekin loppupäästä, joka tähänkin mennessä on toiminut paremmin. Yksi mutkaputken jälkeinen hyppy oli vähän hankalassa kulmassa ja olin ohjauksen kanssa koko ajan myöhässä, joten Rio tuli siitä useimmiten ohi. Suora eteneminen on vielä Riolle hankalaa, joten siihen täytyy panostaa enemmän. Rion ollessa tauolla tein radan kaksi kertaa Mikon kanssa. Se tuntui niin ihanan helpolta. Ei tarvinnut kuin näyttää esteitä (ja huudella käskyjä) ja Miko meni eikä sitä tarvinnut saattaa ihan putken suulle asti. Mikolla on tietysti paljon enemmän kokemusta ja se osaa hakeutua esteelle, joka sille näytetään eikä se katsele niin paljon minua. Loppuaika käytettiin siihen, että yritin saada Rion kanssa onnistumaan radan ensimmäisen puolikkaan. Suoran putken kohdalla jouduin ihan tosissani juosta, jotta olin ajoissa ohjaamassa Rioa seuraavaan putkeen. Sitä kun teki muutaman kerran, niin alkoi tulla kuuma ja hengästyttää... Viimeinen toisto onnistui parhaiten ja päästiin lopettamaan hyvään fiilikseen.


Viime viikolla löytyi ensimmäiset punkit. Mikossa oli yksi kiinnittyneenä ja yksi kävelevä löytyi jommastakummasta. Punkkilitkut on ostettuna, mutta en ihan vielä pistä niitä. Viime aikoina on ollut pakkaspäiviä ja ensi viikolla on kai enemmänkin, joten ehkä ensimmäiset punkit kuolevat pakkaseen.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Puoli vuotta kastroinnista

Viime viikon perjantaina oli talvikauden toiseksi viimeiset treenit. Rion keskittymiskyky tuntui ihan olemattomalta ja varsinkin alkuun se haisteli paljon. Tarkoituksena oli kokeilla joitain ohjauskuvioita, mutta saman hinkkaamiseksi treenit meni. Vähän turhautumista oli havaittavissa itsessäni, sillä Rio ei alkuun meinannut pysyä paikallaan ollenkaan vaan se istumisen jälkeen juoksi isännän luokse ilmeisesti palkan toivossa. Välillä nenä vei Rioa. Treenien jälkeen tuli mieleen, että hallissa oli saattanut olla ennen meitä juoksuinen narttu, sillä varsinkin alkuun Rio haisteli kovasti maata ja se voisi selittää keskittymiskyvyn puutteen. Normaalistikin keskittymisen kanssa on välillä haasteita, mutta Rio haluaa kuitenkin tehdä yhdessä. Tällä kertaa joudun koko ajan huudella Rioa ja normaali tekemisen meininki oli harvinaisempaa. Nyt viikon päästä videoita katsellessa ei näyttänyt yhtä "pahalta" kuin treeneissä tuntui. Riohan jopa odotti tosi hienosti lähtölupaa (jonka huomasin vaihtelevan, siis lupasanan).


Mikio pääsi taas rallattelemaan. Treeneissä se tuntuu aina tekevän kivalla vireellä, mutta saa nähdä miten käy kuukauden päästä, kun menemme pitkästä aikaa kisaamaan.

Maaliskuun lopussa tuli täyteen puoli vuotta Mikon kastroinnista. Mikosta otettiin kuvat kastrointia edeltävänä päivänä, jotta myöhemmin voi vertailla, miten kastrointi on vaikuttanut turkin määrään. Eilen otimme uudet pönötyskuvat. Kuvissa on eroa 6 kuukautta ja 11 päivää. Kuvat on otettu aika erilaisissa olosuhteissa eli ensimmäiset syysiltana kotona ja jälkimmäiset pilvisenä kevätpäivänä ulkona, joten turkit näyttää aika erilaisilta. Syyskuun lopussa Miko ei ole ollut ihan parhaassa karvassa, joten varsinkin alemmassa kuvassa (vasen kylki) ero näyttää todellista suuremmalta. Mikolle ei ole onneksi tullut vielä juurikaan höttökarvaa, vaan sille on tullut lisää hyvälaatuista turkkia. Erityisesti karvaa on tullut hännäntyveen, "housuihin" ja rintaan. Vähän hankala sanoa, mikä on normaalia karvanlähdön jälkeistä turkin kasvua ja mikä kastroinnista johtuvaa, mutta tuo hännäntyven paksu karva on ainakin uutta ja runsas housukarvoitus. Toistaiseksi turkki on siis ihan ok. Ensimmäistä kastroinnin jälkeistä karvanlähtöaikaa odotellessa...



Mikosta on tullut kastroinnin jälkeen ahneempi. Aikaisemmin saatoin mm. jättää biojätepussin eteiseen odottamaan, että seuraavan kerran lähdemme ulos. Nyt ei enää voi tai jos jättää, niin estän aidalla päädyn eteiseen. Tätä ennen toki ehti käydä vahinko eli kerran yllätin Mikon herkuttelemasta biojätepussin sisällöllä... Siellä oli ollut mm. kakun jämät, joista osa löytyi kengästäni. Toinen vahinko sattui vähän aikaa sitten. Olin ottanut aidan pois, sillä teimme lähtöä ulos. Sen pienen hetken, kun en katsonut Mikon perään, se ehti mennä tonkimaan biojätepussia.

Vaihdoin heti kastroinnin jälkeen Mikon ruuan light/senior versioon ja olen yrittänyt olla tarkka ruoka-annosten koon kanssa. Siitä huolimatta Miko on lihonut. Nyt painoa 15,1 kg ja kastrointipäivänä oli 14,3 kg eli 800 g on tullut lisää. Kovin paljoa en enää haluaisi ruoka-annosta pienentää (Miko syö saman verran kuin Rio), mutta täytyy kiinnittää huomiota ruuan rasvapitoisuuksiin ja lisätä liikunnan määrää. Voi olla, että Miko on saanut hieman enemmän ruokaa nyt, kun se on jonkin aikaa ollut enimmäkseen nappulalla, sillä minulla on ollut vaikeuksia nähdä vaivaa raakaruuan eteen. Mutta nyt on taas ruoka raakapitoisempaa. Mikon mielestä se ei saa tarpeeksi ruokaa ja Miko täydentääkin ruokavaliotaan syömällä ulkona kaiken mahdollisen syötäväksi kelpaavan. Siihen kuuluu mm. löysät koirien ulosteet, jeejee. Mutta ainakin ruoka toimii paremmin motivaattorina kuin aikaisemmin :)

Eniten kastrointia sai epäilemään se, miten se vaikuttaa valmiiksi epävarman koiran luonteeseen. Sama koira Miko edelleen on kuin ennen, mutta kyllä kastrointi on korostanut sen epävarmuutta. En vielä tiedä, ollaanko nyt jo normaalissa kastroinnin jälkeisessä tilassa vai onko se vuoden tai pidemmän ajan kuluttua kastroinnista. Tällä hetkellä tilanne on ihan ok, mutta Miko haukkuu helpommin vieraille koirille kuin ennen. Miko harvoin rähisee, vaan se nykyään useammin vain haukkuu eikä hihna edes kiristy. Minusta se on selkeää epävarmuutta ja epämukavuutta, jota vastaantuleva koira saa Mikossa aikaan. On vaan jotenkin huvittavaa, usein myöskin ärsyttävää, että Miko haukkuu pienikokoiselle tyttökoiralle, jonka habituksessa ei ole mitään uhkaavaa. Rio on edelleen se, jolle vastaantulevat koirat on isompi ongelma, mutta Miko haukkuu useammin. Miko on kuitenkin edelleen se koira, jonka kanssa voi ulkoilla luottaen, ettei se hötkyile turhasta (turhan oloisia haukkumisia lukuun ottamatta). Miko haukkuu helpommin, jos Rio mukana. Puolen vuoden aikana on ollut nähtävissä, että hormonien tasapaino on välillä järkkynyt tai mitä ikinä se nyt onkaan. Alkuvuodesta oli parin viikon ajanjakso, jolloin Miko reagoi kaikkeen tosi helposti ja se tuntui ylireagoivan. Mm. ovikellon soiminen sai sen haukkumaan korkeaa haukkua eikä se meinannut lopettaa. Pari kertaa lenkiltä kotiin palaamisen jälkeen en pystynyt pidättelemään kyyneileitä, sillä tunsin niin suurta epätoivoa kun molempien kanssa oli vaikeaa ulkona. Erityisesti harmitti, jos Miko reagoi sellaisessa tilanteessa, jossa Rio aikaisemmin reagoi, mutta ei enää. Harmitti se, että kun Rio ei enää jännittänyt tilanteessa niin paljoa, niin sitten Miko antoi sille aihetta hermostua (mutta ei Rio onneksi hermostunut). Onneksi kyseessä oli vaihe, joka meni sen parin viikon jälkeen ohi. Nyt ulkoilut menee jo ihan hyvin eikä ole tarvinnut tuntea epätoivoa :) Se tietysti harmittaa, että Mikolta tulee haukku turhan helposti, mutta tavallinen haukku on parempi kuin rähinä.

Lopuksi todettakoon, että en kadu kastrointia ollenkaan. On huomattavasti helpompaa, kun tyttökoirat ja niiden juoksuajat eivät enää hetkauta Mikoa. Kyllä se edelleen nuolee pissoja, mutta that's it. Ei enää levottomuutta, vikinää ja haikailua. Ja ennen kaikkea: ei enää suurentunutta ja aristavaa eturauhasta. Mikon kastrointi on kylläkin vahvistanut ajatustani siitä, että toivon, ettei Rioa tarvitse koskaan kastroida.