sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Alkuvuoden kuulumisia

Tässäpä alkuvuoden kuulumisia. Mitään sen kummempaa koirien elämässä ei ole tapahtunut, joten ei ole oikein ollut kirjoittamisen aiheita. Syksyllä mietin treenivuoron varaamista alkuvuodelle, mutta laiskuus iski. Minulla on ollut kovin paljon töitä jo jonkin aikaa enkä sen vuoksi ole halunnut viikonlopuille kovin paljoa menoja enkä ole enää kotona jaksanut istua tietokoneen ääreen. Kesäkaudelle treenivuoron kuitenkin haluaisin, joten toivottavasti saataisiin vuoro.

Rio alkaa olla jo aikuinen mies, sillä se täyttää 2,5 kuukauden päästä 3 vuotta. Kylläpä aika menee nopeasti :) Olen ollut iloinen, ettei Rio ole pahemmin hötkyillyt tyttöjen perään. Se kyllä ulkona nuolee toisten koirien pissoja ja kotona Mikon jalkoväliä. Rio ei ole samalla tavalla levoton ja vikisevä kuin Miko oli tyttöjen juoksujen aikoihin. Rio on kyllä välillä levoton, mutta olen ajatellut sen olevan enemmän sitä, että se kaipaa tekemistä. Rio ei juurikaan yritä astua, mutta välillä jos on esim. tyyny tai vastaava kädessä, niin se yrittää tarrata etujaloilla siitä kiinni tai välillä yrittää astua minun kättä. Ulvomista ei ole onneksi ollut ollenkaan. Se vähän "pelottaa", että jos Rio jossain vaiheessa ryhtyy sellaiseen puuhaan, sillä Rioa ei voi pistää minnekään muualle työpäivän ajaksi tai ottaa töihin mukaan. Toivottavasti Rion hormonit eivät liiaksi ala hyrrätä :)

Harvinainen näky: Rio koiranpetillä

Petikaveri

Pikkuvampyyri



Rio on edelleen juoppo tai oikeastaan yöjuoppo. Joudun jättämään yöksi vesikuppiin ihan vähän vettä, sillä muuten Rio käy yön aikana juomassa useamman kerran ja sitten voi käydä niin, ettei se kykene pidättämään aamuun asti. Alkuvuodesta Rio on tainnut kerran pissata petiin. Muutaman kerran sillä on aamulenkillä ollut ihan kauhea hätä ja se on muutaman ensimmäisen koivennoston lorotellut usean sekunnin ajan. En tiedä, mikä sen saa juomaan niin paljon. Ehkä stressi? Hyvä on kuitenkin ollut se, että pissat ovat pääsääntöisesti tulleet joko koiranpetiin tai matolle. Kaksi kertaa taisi viime vuonna joutua peittopesulle sen vuoksi, että Rio oli pissannut sänkyyn. Riohan nukkuu vain sängyssä ja välillä matolla. Koiranpetiin Rio ei koske. Kerran sängyn petaamisen/lakanoiden vaihdon ajan Rio makoili koiranpetissä ja silloin oli pakko ottaa siitä kuva. Niin harvinainen näky se on!

Ulkona Rio vetää edelleen aika paljon. Se saattaa myös syöksähdellä eri suuntiin, joten valjaat on sen kanssa välttämätön varuste. Rio ei tykkää valjaista ja voihan olla, että ne tuntuvat ikävältä päällä. Varsinkin silloin, jos vetää sivulle/syöksyy. Käytän kuitenkin lyhyillä lenkeillä myös pantaa, sillä se on niin paljon helpompi pukea päälle. Toisia koiria Rio myös edelleen pelkää, mutta pääsääntöisesti se kykenee ohittamaan koirat hiljaa. Rion kanssa etäisyys on tärkeä. Liian läheltä ohittamiset on sille liian jänniä ja tilanteesta riippuen se voi reagoida kovinkin aggressiivisesti. Kaikkein ikävimpiä on ne tilanteet, joissa ei pysty väistämään/ottamaan etäisyyttä ja joudumme ohittamaan läheltä ja vastaantulevan koiran omistaja pitää koiran oikealla puolella eli niin, että koira kävelee lähes keskellä tietä. Ja sen lisäksi saattaa innokkaasti pyrkiä Rion luo. Riolle se on liian pelottava tilanne ja se haukkuu usein silloin hampaat irvessä. Tai no ehkä ikävin tilanne on se, kun ohituksen jälkeen toinen antaa koiran vaihtaa heti puolta meidän perään. Se on tosi ikävä tilanne pelkäävän koiran kannalta, vaikka sillä toisella koiralla ei ole minkäänlaista kiinnostusta ohittamaansa koiraa kohtaan.

Kahdestaan Rion kanssa on kuitenkin mukava ulkoilla (jos vaan Rio ei vedä liikaa). Metsässä voi hyvin antaa Rion käyttää koko flexin pituuden hyödyksi, sillä se kuuntelee hyvin. Jotain on tullut tehtyä sen kanssa oikein :) Miko sen sijaan on metsässä niin omissa maailmoissa, että sillä on turha sanoa mitään.

Helmikuun alussa lumi paakkuuntui karvoihin...



Helmikuun lopussa oli kovat pakkaset



Tykkään tosi paljon siitä, että asumme Helsingin Keskuspuiston vieressä ja pääsemme sinne metsäpoluille lenkkeilemään. Poluilla harvemmin tapaa muita ulkoilijoita ja metsäpolut ovat paikkoja, joissa koirille voi antaa flexin hihnan verran vapautta. Samat polut ovat maastopyöräilijöiden suosiossa ja maastopyöräily on nostanut suosiotaan viimeisen 2 vuoden aikana tosi paljon. Viimeisen vuoden aikana erityisesti. Nättinä talvipäivänä voi joutua väistämään yli 10 kertaa pyöräilijöitä. Varsinkin tänä talvena pyöräilijöitä on ollut tosi paljon, joten kuinka paljon niitä on sitten kesällä... Mielestäni koiranulkoiluttajat ja pyöräilijät mahtuvat poluille eikä minulla ole mitään pyöräilijöitä vastaan. Pääsääntöisesti he ovat ystävällisiä ja kiittävät, kun antaa tilaa. Mutta pyöräilyn suosion kasvu vähän huolestuttaa. Ei ole montaa paikkaa, joissa koiria voi flexin kanssa ulkoiluttaa (pitää olla tilaa ja vähän muita ulkoilijoita, jotta kaivan flexin esille) ja mietin, kuinka turvallista se enää on metsäpoluilla, joissa ei välttämättä näe puiden takaa, jos joku tuleekin vauhdilla vastaan.

Näköjään innostuin kirjoittamaan, mutta vielä Mikon kuulumisia. Miko täyttää kuukauden päästä 9 vuotta. Se on edelleen pirteä, mutta Miko nukkuu nykyään enemmän kuin aikaisemmin. Se tykkää leikkiä Rion kanssa ja se haluaa leikkiä lelulla yhdessä ihmisen kanssa. Itsekseen se ei leiki niin kuin Rio leikkii. Mikon silmänympärykset eivät ole vielä vaalenneet, mutta päässä on enemmän vaaleita karvoja kuin aikaisemmin.

Mikon painonhallinnan kanssa on ongelmia. Mikolla on nyt ylipainoa 2-2,5 kg. En tiedä, miten saisin sen painon tippumaan. Jo kastroinnin jälkeen vaihdoin Mikolle light/senior ruuan ja pienensin ruoka-annosta. Enää en voi annosta pienentää, mutta nappulamerkin vaihdoin hetki sitten vähemmän rasvaiseen. Miko ei ole kylläinen ruuan jälkeen ja ulkona se etsii täydennystä ruokavalioonsa, mm. papanoita, toisten koirien jätöksiä ja ruuantähteitä. Toisten koirien jätöksiä Miko ei ole ennen kastrointia syönyt, mutta nykyään jotkut maistuvat. Veikkaisin, että ne ovat vähän huonommin sulanutta ruokaa sisältäviä. Myös ihmisen ulosteet käyvät. Mikolla on aina nälkä. Liikuntaa tarvitsisi varmasti lisätä. Mikolla on senioritarkastus ensi viikolla ja katsotaan mitä vinkkejä saamme eläinlääkäriltä.

Ulkona Miko on se, joka todennäköisemmin haukkuu muille koirille. Välillä myös ihmisille. Hämärässä lenkkeillessä Miko haukkui usein risteystä lähestyessä ihmisille, jotka kävelivät edessä poikittain risteyksestä. Veikkaan, että Mikon hämäränäkö on huonontunut sen verran, että se ensin näkee jotain hahmoja, joka saa sen haukkumaan ja sitten kun se tajuaa niiden olleen vain ihmisiä, se jatkaa haisteluja eikä kiinnitä enää ihmisiin huomiota. Kuten olen aikaisemminkin maininnut, niin kyllä kastrointi on selkeästi korostanut Mikon epävarmuutta eikä varmasti näön heikkeneminen helpota asiaa. Mikolla on siis silmät hieman samentuneet ja silmäpeilauksessa reilu 1,5 vuotta sitten ell sanoi, että se voi vaikuttaa hämäränäköön. Turkki on pysynyt ihan hyvänä. Ainoastaan housukarvoja, ja joskus häntäkarvoja, trimmaan välillä, jotta ei niin usein tarvitsisi lenkin jälkeen käydä pesulla. Kastroinnista huolimatta Miko käy välillä astumassa sängyn päällä olevaa tyynyä...



torstai 4. tammikuuta 2018

Vuodenvaihde

Meillä alkoi kuulua ilotulitteiden pamauksia heti keskiviikkona, kun ne tulivat myyntiin. Onneksi paukut olivat yksittäisiä eivätkä sen kummemmin haitannut lenkkeilyä. Hetkeksi Mikolla laski häntä ja se liikkui haistelematta eteenpäin, mutta sitten se taas rentoutui.

Mikolla jäi huuli rullalle
Uudenvuodenaattona kävimme aamupäivällä/päivällä reilun kahden tunnin lenkillä, jossa kuljimme pääasiassa metsässä. En tykkää käyttää flexiä muualla kuin metsässä tai jossain muualla, jossa vastaantulijoita tulee harvakseltaan, joten minulla on tapana pakata flexit reppuun ja vaihtaa ne koirille vasta rauhallisessa paikassa. Riolla menee pasmat ihan sekaisen, kun se näkee, että otan flexit esille ja pakkaan ne reppuun. Niin kävi nytkin ja se innoissaan hyppi kaikkien päälle, kun teimme lähtöä ja vielä hississä riitti ilakointia. Uudenvuodenaattona oli nätti ilma ja kaikki muutkin olivat ulkona samaan aikaan. Saimme kuitenkin olla melko rauhassa, sillä metsän puolella porukkaa ei liikkunut. Kävelimme keskuspuiston metsäpolkuja ja hiekkateitä Paloheinään ja sieltä takaisin. Mikokin innostui tekemään juoksupyrähdyksiä ja leikkimään Rion kanssa. Ihana nähdä usein niin rauhallisen Mikon päästelevän välillä höyryjä. Kotona se kyllä leikkii usein Rion kanssa ja aika usein Miko on leikin aloittaja.

Lenkin jälkeen koirilla riitti vielä hetkeksi virtaa, joten heittelin niille vinkupalloa makuuhuoneessa. Miko ja isäntä olivat sängyllä ja Rio hyppi välillä maahan hakemaan palloa. Kerran kumarruin ottamaan Rion edessä ollutta palloa samaan aikaan, kun Rio päätti hypätä sängylle. Jenkkisänky on sen verran korkea, että sinne loikkaaminen vaatii vähän enemmän ponnistusvoimaa. En edes tiedä, miten tämä voi olla mahdollista, mutta minun ja Rion samanaikainen liike johti siihen, että Rio hyppäsi suoraan minua päin niin, että Rion kallo osui voimalla minun nenään. Ja se sattui. Minuun ainakin, Riosta en tiedä. Se lähti piiloon varmaan siksi, että valittelin kipua. Törmäyksessä kuului sen verran äänekäs rusahdus nenästäni, että sängyllä loikoileva isäntäkin sen kuuli. Onneksi nenästä ei alkanut tulla verta ja kun pistin siihen heti kylmää, niin ei tullut mustelmaakaan vaan vain punainen jälki. Tunnustelin nenää enkä ainakaan tuntenut mitään liikkuvan, joten ehkä tästä selvittiin vain säikähdyksellä. Päivystykseen en todellakaan halunnut lähteä uudenvuodenaattona, jolloin siellä varmasti riittäisi kiireellisempiä tapauksia. Nenä oli kipeä ja hieman turvonnut muutaman päivän, joten ehkä siellä pieni murtuma saattaa olla.

Miko yrittää mahtua käsinojalle
Viiden jälkeen käytin koirat erikseen ulkona, sillä paukkeen kuuluminen oli jo todennäköisempää enkä halunnut Rion reagoivan Mikon hermoiluun. Rio ei ole ahdistunut ilotulitteista ja mielelläni pitäisinkin sen niin. Miko halusi kääntyä kotiinpäin jo ennen kuin yhtäkään pamahdusta kuului, joten se varmaan jo haistoi jotain. Pyörin jonkin aikaa meidän talon lähellä ja Miko pysyi melko rentona. Varmaan kodin läheisyys rauhoitti. Rion kanssa kävimme hieman pidemmän lenkin ja silloin kuului jo enemmän paukuttelua. Riolla pysyi koko ajan häntä ylhäällä ja nenä maassa. Kerran se jäi kovemman pamahduksen jälkeen katselemaan, mutta kun sanoin "mennään", niin matka jatkui taas. Kotiin palattuani olin ihan innoissani Rion ulkoilusta. Miten ihanaa voikaan olla, kun koira ei yhtään välitä paukkeesta. En silti usko, että Rio olisi yhtä välinpitämätön silloin, kun kunnolla paukkuu vaan alkaisi pelätä. Tuntuu jotenkin jännältä, että juuri Rio on se kumpi ei ahdistu, sillä Rio on meillä se koira, joka pelkää, jännittää ja ahdistuu ties mistä.

Meille kotiin kuuluu pauke aika hyvin, mutta molemmat koirat nukkuivat ja olivat ihan normaalisti. Kävimme isännän kanssa klo 18 jälkeen ulkona ottamassa kuvia, jossa "piirsimme" led-kynttilällä vuosilukua 2018 (oli muuten vaikeaa saada numerot hyvin ja siksi kuvia otettiin ties kuinka monta, onneksi en käynytkään ostamassa tähtisadetikkuja sitä varten, sillä ne olisi loppunut kesken) ja totesin, että pamahdukset on tosi kovia. En ole vuosiin käynyt katsomassa ilotulituksia ulkona, joten en enää muistanut kuinka kova ääni niistä lähtee, kun on lähellä.

Klo 02 jälkeen kävimme koirien kanssa ulkona. Edelleen siellä täällä kuului pauketta aina välillä, joten Miko oli melkein heti valmis kääntymään takaisin kotiin. Molemmat pääsivät kuitenkin tyhjentämään rakkonsa ja me pääsimme nukkumaan.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Vuosi 2017

Tänä vuonna on tapahtunut niin vähän mitään sen kummempaa, joten tällä kertaa ei kannata tehdä vuosikatsausta kuukausittain, kuten olen kahtena viime vuonna tehnyt. Tässä tiivistettynä vuoden tapahtumat:

Tammi-huhtikuussa kävimme joka toinen viikko ATD:n hallilla treenaamassa. Mikon kanssa teimme pääasiassa rally-tokon liikkeitä ja Rion kanssa harjoiteltiin agilityn alkeita. Agilityssa Rion kanssa haasteena on ollut se, että sillä on aika vahva ohjaajafokus, jonka vuoksi irtoaminen ja useamman esteen suorittaminen on ollut haastavaa. Treenasimme parin esteen sarjoja, joissa oli hyppyjä ja putki. Uutena esteenä tuli rengas. Keinun pamauttelua tehtiin vähän (niin, että Rio laski tassulla keinua). Pisimmillään taisimme päästä viiden esteen sarjaan. Yksi haaste oli myös paikalla pysyminen, mutta siinä edistyttiin ihan hyvin.

Helmikuun alussa osallistuin Mikon kanssa rotuyhdistyksen järjestämään rally-tokokoulutukseen Lahdessa. Kouluttajana oli rt-tuomari Kirsi Petäjä. Koulutuksessa keskityttiin ongelmakohtiin, jotka meillä olivat käännökset ja takapään käyttö. Oli kiva, että kouluttaja huomioi Mikon ajoittaisin paineistumisen ja pyysi aina silloin vapauttamaan Mikon johonkin muuhun esim. heittämään sille palloa. Kuun alussa meillä kävi fyssari kotona, joka käsitteli sekä Mikon että Rion. Miko oli hyvin rento koko käsittelyn ajan ja fyssari totesi, että siitä kyllä huomaa, että se on tottunut käsittelyyn. Rio ei rentoutunut ja se piti käsitellä niin, että Rio seisoi ja istui. Tämän vuoksi Rioa ei saatu kunnolla käsiteltyä. Sain "läksyksi" opettaa Rion menemään kyljelleen. Vähän kyllä huonolta näyttää tilanne edelleen... hups. Helmikuussa Rio kävi luustokuvissa ja tuloksena oli lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0 ja VA0.

Rio tykkää kiipeillä




Maaliskuun loppupuolella Riolla oli ihmeellinen huojumiskohtaus. Se oli yhden päivän aikana vähän vaisu ja sillä oli tasapainon kanssa haasteita. Välillä Rio seisoi niin kuin anestesiapiikin saanut koira, joka yrittää pysyä pystyssä. Seuraavana päivänä mitään oireita ei enää ollut, vaan oli normaali reipas ja leikkiväinen itsensä. En tiedä, mistä oli kyse, mutta ainakaan se ei ole uusiutunut.

Huhtikuun lopulla osallistuin Mikon kanssa meidän agiseuran järjestämään rally-tokokoulutukseen, jossa kouluttajana oli Oona Mäki. Koulutus meni ihan hyvin, sillä Mikon vire oli ok eikä käännöksetkään ollut siksi niin huonoja, kuin mitä kouluttaja luuli niiden olevan kertomani perusteella. Osallistuin myös kahteen muuhun koira-aiheiseen koulutukseen, joissa koirat eivät kuitenkaan olleet mukana. Ensimmäinen oli Nani Anneten kahdentunnin valokuvauskoulutus koirayhdistysten aktiiveille ja toinen Heiluvan Hännän 6,5 tunnin BAT-seminaari.






Toukokuussa Miko saavutti veteraani-iän eli täytti 8 vuotta. Syntymäpäiviään Miko vietti oman seuramme rally-tokokisoissa, josta saimme 70 pisteellä toisen avoimen luokan hyväksytyn tuloksen. Miko korkkasi veteraanikehät match showssa, jossa se sijoittui hienosti sinisten ykköseksi. BIS-kehästä Miko joutui ensimmäisenä ulos, sillä se murisi tuomareille... Kävimme Konalan Mustissa & Mirrissä Lemmikkien koulukuvauksessa. Riolla oli ensimmäinen BAT-treeni, joka meni oikein kivasti. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä on Riolle juuri sopiva koulutusmetodi, mutta valitettavasti ohjattu treeni jäi meidän ainoaksi. En aikomuksista huolimatta saanut treenailtua omatoimisesti.

Touko-kesäkuussa osallistuin Nani Anneten koiravalokuvauskurssille, jossa oli viisi kurssikertaa ja yksityistunti. Olimme joka kerta jossain ulkona kuvaamassa eri koiramalleja ja joka kerralla oli eri aihe, mm. valotus, kuvan suunnittelu, tarkennus ja liikekuvaus. Liikekuvauskerta olisi erityisesti odotettu ja olikin mukava yllätys, kun sen kerran kouluttajaksi paljastui Jukka Pätynen. Yksityistunnin käytin kalustosta keskustelemiseen ja kävinkin pian sen jälkeen ostamassa uuden kameran.

Touko-syyskuussa meillä oli viikoittainen treenivuoro Hurtta Areenan ulkokentällä. Yritin erityisesti keskittyä ohjausteknikoihin ja treenasimmekin valssia, puolivalssia, pakkovalssia, takaakiertoa ja persjättöä. Teimme myös pieniä, helppoja radanpätkiä. Uutena esteenä tuli muuri. Kokeili Rio muutaman kerran puomiakin. Miko pääsi vähän harvemmin mukaan treeneihin, jolloin sen kanssa tehtiin rally-tokoa ja lyhyitä agilitypätkiä. Ohjaustekniikat treenasin ensin Mikon kanssa, jos se oli mukana treeneissä. Oli helpompi tehdä harjoitus ensin osaavan koiran kanssa ja sitten harjoitella Rion kanssa.


Tuttu näky sängyllä

Kesäkuussa Rio täytti 2 vuotta. Sitä ennen osallistuimme Rion kanssa RotuRaceen Hyvinkäällä. Rio oli mukana joukkueessa ASAP, johon kuului myös Loki-isä, Nova ja Ilo. Rio näki kilpailussa vieheen ensimmäisen kerran, mutta lähti epäröimättä ajamaan sitä. Osallistuimme kisapaikalla myös mätsäriin. Se olikin ensimmäinen kerta vuoteen, kun Rio oli näyttelymäisessä tilanteessa.

Heinäkuussa yövyimme kaksi yötä Nuuksiossa Oravantupa -vuokamökillä. Hyvin Riokin sopeutui mökkielämään eikä onneksi kumpikaan koira haukkunut illalla/yöllä millekään. Kuun lopussa teimme retken Repovedelle. Juna- ja bussimatkat menivät hyvin eikä Riokaan turhia hötkyillyt. Maasto oli hienoa ja riippusillan ylitys oli jännä. Mikolle vähän liiankin jännä.

Elokuun alussa oli rotuyhdistyksen järjestämä nose work ja rally-tokopäivä, johon ajattelin osallistua molempien koirien kanssa ja jakaa treenit, mutta lopulta vain Miko lähti mukaan. Päivän aikana oli kaksi rt- ja kaksi nw-treeniä. Rally-tokotreenit piti Oona Mäki ja treenit olivat mukavan monipuoliset. Nose Workissä piti palautella ensin mieleen, mitä siinä pitikään tehdä ja sitten Mikon piti löytää oikea purkki kolmesta. Ostin meille kotiin eukalyptuksen hajun, sillä edellinen oli jo vanhentunut.

Rio tykkää nukkua suihkun lattialla (useimmiten suihkuverhon takana)

Syyskuun alussa kävin pitkäaikaa tekemässä mejän koejäljen yhdessä Saaran kanssa. Kyseessä oli piirinmestaruuskoe, jonne piti hankkia itse jälkipari. Ihan kiva oli käydä pitkästä aikaa vetämässä jälkeä. Seuraavana päivänä osallistuimme Mikon kanssa seuramme järjestämään rally-tokokilpailuun, josta viimeinen hyväksytty tulos jäi saamatta. Kisoista jäi kuitenkin sen verran hyvä fiilis, että ilmoitin Mikon vielä seuraavan viikon kilpailuihin Kirkkonummelle. Sinä sateisena lauantaina saimme viimein viimeisen avoimen luokan hyväksytyn tuloksen 78 pisteellä ja siitä napsahti koulutustunnus RTK2.

Loppuvuonna koirilla ei ollut sen kummempaa ohjelmaa, sillä en yrittänyt saada meille treenivuoroa. Minä kävin lokakuussa kuvaamassa Spanieliliiton päänäyttelyssä ja joulukuussa Koiramessuilla. Lisäksi järjestin tokon rotumestaruuskokeen (eli sovin, että se pidetään toisen seuran järjestämän kokeen yhteydessä) itsenäisyyspäivänä.

Olin asettanut tälle vuodelle tavoitteita:

Miko
  • kaksi hyväksyttyä tulosta ja koulari rally-tokon avoimesta luokasta (toteutui)
  • rally-tokokoulutukseen osallistuminen (toteutui)
  • muutama osallistuminen veteraaniluokkaan match showssa (toteutui, jos yksi kerta riittää)
Rio
  • agilitytaidot riittävät möllitasoisen hyppyradan suorittamiseen (ei toteutunut)
  • kaikki esteet tutuiksi (ei toteutunut)
  • rally-tokon alokasluokan liikkeet hallussa (ei toteutunut)
  • osallistuminen ja hyväksytyn tuloksen saaminen rally-tokon virallisesta tai epävirallisesta kisasta (ei toteutunut)
  • koirien ja ihmisten ohitusten ja kohtaamisten harjoittelu BAT 2.0 -tekniikalla (toteutui, jos yksi kerta riittää)
Ensi vuodelle en aseta tavoitteita.

Erityisesti se on ollut hyvä, ettei koirien kanssa ole tarvinnut käydä eläinlääkärissä. Tämän vuoden ainoa eläinlääkärikäynti oli Rion luustokuvaukset. Muutenkin Rio on ollut täysin terve. Ei sen kanssa ole käyty kuin rokotuksilla, virallisissa tutkimuksissa ja tutkimassa "pissavaivoja", joille ei mitään syytä löytynyt ja enää Rio ei (juurikaan) pissaa sisälle.

Yhdessä
(Miko ei kauheasti välitä Rion läheisyydestä, mutta Rio hakeutuu Mikon lähelle)






 

lauantai 30. joulukuuta 2017

Kuulumiset loka-joulukuulta

Lokakuun 7. päivä oli Spanieliliiton päänäyttely, jonne piti tietenkin mennä kameran kanssa. Minulla oli valokuvaamiseen aika hyvä paikka ja lisäksi tuomarin pöydän edessä oli hyvä valaistus, joten sain ihan kivoja kuvia. Aika usein näyttelykuvissa tarkennus on ollut jossain muualla kuin koiran päässä, mutta nyt oli tarkennus osunut mukavasti kohdalleen. Oli kiva nähdä taas tuttuja ja erityisesti suloinen Lois-pentu. Kuvia löytyy täältä.

Muutama päivä erkkarin jälkeen huomasimme, että Mikolla on tassussa taas pikkuvammaa. Siltä oli lähtenyt pala anturan ihoa ja tassu oli siksi pari päivää tosi kipeä. Ulkoillessa Mikolla oli kumitossu jalassa ja sisällä oli pakko pitää jonkin aikaa kauluria, ettei Miko pääsisi nuolemaan tassua. Onneksi nämä pienet tassuvaivat paranevat nopeasti.

4. marraskuuta oli kooikereiden arkitokoa Espoossa, johon osallistuimme Mikon kanssa pitkästä aikaa. Nurmikko oli täynnä isoja rusakon papanoita, joita Miko söi alkuun ihan koko ajan. Mietin jo, ettei treeneistä tule mitään, sillä Mikoa kiinnostaa vain papanat. Teimme rallytokoa ja radalla oli myös joitain ylempien luokkien kylttejä ja oikealla seuraamista. Teimme radan kahteen kertaan (välissä muut tekivät eli ei tehty putkeen) ja molemmilla kerroilla meni tosi kivasti. Mikolla oli hyvä kontakti ja oikealla tehdyt liikkeetkin sujuivat ihan kivasti. Liikkeestä maahan tarvitsi kunnon avun, sillä Miko ei ole koskaan ennen mennyt maahan oikealla puolella. Ei sitä itse osaa ajatella, että se olisi koiralle jotenkin erilaista kuin vasemmalla puolella, mutta onhan se eri asia kuitenkin. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt, ettei Miko syönyt papanoita meidän suorituksen aikana, mutta ehkä se oli jo imuroinut kaikki :D Keli ei ollut kovin kiva, joten rallytokon lisäksi otimme yhteiskuvan ja lähdimme kotiin. Miko oli vetänyt papanoita ihan runsaasti ja ne ei ollut mitään pikkupapanoita, joten Mikon piti saman ja vielä seuraavan päivän aikana käydä kyykkimässä aika monta kertaa...

Miko, Hetja, Jack, Savina & Bene

Itsenäisyyspäivänä oli kooikereiden tokomestaruuskoe Lohjalla. Menin yhdistyksen tokovastaavana paikalle palkitsemaan rotumestaruuskisan. Päivä oli aika talvinen ja yllätyin kuinka kylmä Lohjalla oli. Tuntui siltä, kuin pakkasta oli useita asteita, vaikka piti olla vain pari pakkasastetta. Bussipysäkiltä oli n. 1,5 km matka hallille. Bussissa tajusin, että olisin voinut lähteä tunnin myöhemmällä bussilla. Tulipahan sitten nähtyä myös voittajaluokan suorituksia. Olin saanut etukäteen tiedon, että neljä kooikeria on ilmoitettu, kaksi avoimeen luokkaan ja kaksi alokasluokkaan. Osallistujalistalla oli kuitenkin vain kolme nimeä, joten ilmeisesti yksi avo-luokan osallistuminen oli pitänyt peruuttaa juoksujen vuoksi. Mestaruuskokeessa pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla testaamaan uutta objektiiviani, Canon EF 70-200 mmf/2.8L IS II USM. Kyseessä on sama objektiivi, jonka vuokrasin elokuun lopulla ja josta olen haaveillut jo jonkin aikaa. Löysin sen juuri ennen Black Fridayta käytettynä ja säästin siinä useamman satasen. Riittävän hyvää BF-tarjousta en löytänyt, joten käytetty sopi hyvin. Yritin hallissa säätää asetuksia niin, että saisin myös liikkeestä kuvia, mutta en millään saanut sopivia. Jälkikäteen harmittelin asetusvalintojani, sillä olisin voinut saada paljon parempia kuvia, jos en olisi yrittänyt saada myös liikekuvia onnistumaan, sillä ei ne onnistunut kuitenkaan. Kuvia löytyy täältä. Kooikereilla meni hyvin ja kaikki saivat tuloksen. Saapa nähdä löytyy kokeisiin osallistujia enää jatkossa, kun kilpaileminen vaatii lisenssin. Kooikereiden kanssa kun aika paljon harrastetaan tokokokeisiin osallistumista kerran, kaksi vuodessa. Paluumatka ei mennyt ihan putkeen, sillä jäin hallille liian pitkäksi aikaa kuluttamaan aikaa enkä ehtinyt bussiin. Seuraava meni vasta tunnin myöhemmin. Ihan helpolla ei aikaa saanut itsenäisyyspäivänä kulutettua pienessä Lohjan Virkkalassa :D Tokokoe vei koko päivän, vaikka se oli vain 60 km päässä meiltä...

Samalle viikolle riitti valokuvaamista koiratapahtumissa, sillä viikonloppuna oli kolmepäiväiset Koiramessut. Perjantaina oli mielenkiintoista ohjelmaa, joten pidin silloin vapaapäivän. Harmittavasti tosin mielenkiintoisimmat luennot menivät keskenään päällekkäin sen lisäksi, että ensimmäinen meni päällekkäin myös kooikereiden kehän kanssa. Kooikereiden kehä oli lopulta niin paljon myöhässä, että olisin ehtinyt kuuntelemaan luennon (lähes) kokonaan... mutta eipä sitä voi tietää. Kävin kuuntelemassa luennot/tietoiskut "Elämää ikääntyvän koiran kanssa", "SmartDOG-testit - mitä ne ovat ja mitä ne kertovat koirasta?" (tähän olisi myös liittynyt mielenkiintoisin luento "Koiran kognitio - mitä koira ymmärtää ja käsittää", jonka missaaminen erityisesti harmitti), "Opi yhteinen kieli koirasi kanssa" ja "Eutanasia - kun on viimeisen matkan aika". Kuvia perjantailta täällä.

Chriskooi's Ottilie / Helsinki Winner 2017

Lauantaina tein vain ostoksia ja katsoin kooikereiden kehät, joten se jäi lyhyeksi visiitiksi Messukeskuksessa. Ihan hyvä niin, sillä kolme pitkää päivää olisi ollut aika raskasta. Kooikereilla meni pentunäyttely ja Pohjoismaiden Voittaja -näyttely päällekkäin. Koska "aikuiset" oli pääasiassa tuttuja koiria, joita on tullut kuvattua monet kerrat, niin kävin ensin pentukehällä ja siirryin pentujen jälkeen aikuisten kehään, joka onneksi oli ihan lähellä. PMV-näyttelystä oli juuri paras uros -kehä meneillään eikä uroksista lopulta jäänyt kuvaamatta kuin pari. Lauantain kuvia täällä.

Royal Fayza v. Dyjadin / Pohjoismaiden Voittaja 2017

Riolla on jonkin verran resurssiaggressiota, se mm. puolustaa treenireppua. Treenireppu voi ihan huoletta olla meillä kotona lattialla (eteisessä on sille oma soppi), mutta Mikolla ei ole asiaa lähelle, jos pakkaan/purkaan reppua tai kaivan sieltä jotain. Hankin syksyllä kamerarepun ja huomasin viikonlopun aikana, että Rio tulee paikalle heti, kun kuulee vetoketjun avattavan. Arvelin siitä, että Rio saattaa puolustaa myös kamerareppua. Lauantaina juuri ennen kuin olin lähdössä Messukeskukseen pakkasin viimeiset tavarat reppuun. Miko oli repun lähellä, joten käskin sen pois ennen kuin koskin reppuun. Rio tietysti ryntäsi heti paikalle. Reppu oli lattialla ja minä kyykyssä sen edessä. Repun etutasku oli avoinna 180 astetta ja hetken päästä ihmettelin, kun Rio ryömi etutaskun alla. Jälkikäteen harmittelin, etten tajunnut erikoisen käytöksen johtuvan siitä, että Miko oli takanani. Pian sen jälkeen Rio hyökkäsi jalkojeni välistä Mikoa kohden. Ehdin reagoida sen verran, että pistin käteni Rion eteen ja sain sen vuoksi osumaa Rion hampaista. Rio ei ollut ketään puremassa, vaan se vain louskutti ja käteni sattui väärään kohtaan. Onneksi sain kämmeneen, peukalon kohdalle vain pintanaarmut enkä kunnon reikiä. Peukalo turposi heti ja oli tosi kipeä. Puhdistin ja laastaroin käden ja lähdin, mutta mietin pystynkö pitämään kameraa, sillä hampaat osuivat oikeaan käteen. Onneksi kuvaaminen onnistui ihan normaalisti. Sunnuntaina käsi ei ollut enää kipeä ja melko nopeasti haavat paranivat. Eniten harmitti se, etten pakannut reppua pöydän päällä kun kuitenkin osasin arvata, että Rio saattaa sitä puolustaa.

Sunnuntaina kooikerit oli kehässä heti aamusta ja jälleen pennut ja aikuiset menivät päällekkäin. Tällä kertaa jätin pentukehän välistä, sillä pennut olivat samoja kuin edellisenä päivänä. Näyttelyiden jälkeen oli ihan reilusti aikaa ennen seuraavia tapahtumia, joten kulutin aikaa kiertelemällä jälleen kerran myyntipisteet ja syömällä. Olin niin aikaisin jo hakemassa lounasta, etteivät keittiöt ollut vielä auki :D Iltapäivällä oli Houkutusten highway, jossa oli yksi kooiker mukana. Tulin istumaan jo hyvissä ajoin, jotta saan hyvän paikan kuvata ja paikka olikin hyvä niin kauan, kunnes kilpailu alkoi. Sitten eteen kerääntyi lapsia, joka vähän haittasi kuvaamista. Viikonlopun viimeisenä tapahtumana oli minun osalta sankarikoirien palkitseminen. Palkittavana oli kooikerhondje Masi, joten siksi palkitseminen piti nähdä. Isolla lavalla palkitsemisen jälkeen koirakot siirtyivät pressialueelle, jolla oli kahvit ja kuvaukset. Pääsin samalla jututtamaan Masin omistajaa ja ottamaan kuvia. Masilla oli ihan mielenkiintoinen tarina ja on se vaan hienoa, miten koirista voi olla apua, esimerkiksi sairaskohtauksen tullessa, kuten Masin tapauksessa. Erityisesti silmäkulmaa kostutti labradori Otto, jonka ansiosta pieni poika pelastui hukkumiselta (sankarikoirat). Masi oli suloinen pieni pappakoira. Harmittavasti en saanut kovin onnistuneita kuvia kuvauspisteellä, sillä tarkennus ei jostain syystä osunut kohdalleen. Onneksi vieressä oli oikeitakin kuvaajia, jotka onnistuivat paremmin. Kuvia sunnuntailta täällä.

Cavalriina's Didi Daniela / Voittaja 2017

Sankarikoira Masi

(Valitsin joka näyttelystä yhden kuvan, joka mielestäni on onnistunut / tarkennus kohdillaan. Eivät ole ko. näyttelyiden voittajakoiria.)

Jouluaaton vietimme kotona. Meille tuli ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006 joulukuusi kotiin eli ensimmäistä kertaa kummankaan koiran elinaikana. Toki molemmat olivat joulukuusia nähneet äitini luona. Rio oli kuusesta ja sen koristelusta hyvin kiinnostunut, mutta Miko ei välittänyt ollenkaan. Lahjat pistimme kuusen alle vasta ennen niiden avaamista, sillä Miko on vähän turha innokas paketinavaaja. Omaa lahjaansa se oli hakemassa kuusen alta omatoimisesti :D Miko olikin innoissaan, kun pääsi avaamaan paketteja. Jälleen lahjapaperin repiminen oli se pääasia, ei se mitä paketti piti sisällään. Riokin oli nyt aikaisempaa kiinnostunut paketistaan ja avasi sen itse. Joulupäivänä menimme äitini luokse, mutta ensimmäistä kertaa ikinä koirat joutuivat jäädä kotiin. Ajattelin, ettei Riolla olisi kovin mukavaa enkä itsekään pystyisi rentoutua, vaikka Riolla olisi kuonokoppa. Nuorin sisarusteni lapsista on nyt sen ikäinen, että sitä kiinnostaa eläimet. Muut eivät juuri koirista välitä. Vierailun kesto piti suunnitella niin, ettei koirille tule liian pitkää ulkoilutusväliä. Ihan kivasti se meni näin eikä Mikoakaan tarvinnut vahtia, ettei se varastaisi ruokaa...








sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Elo- ja syyskuun kuulumiset

Oho, viime päivityksestä on vierähtänyt hetki jos toinenkin... Luonnoksissa on ollut elokuun alusta lähtien kirjoitus Nose Work ja rally-tokopäivästä, mutta en vain ole saanut sitä valmiiksi. En enää ihan kauheasti muista ainakaan Rion agilitytreeneistä, mutta tässä mitä elo- ja syyskuussa on tapahtunut. Yritin kirjoittaa lyhyesti, mutta kuitenkin niin, että itselle jää jotain muistiin, joten pahoittelen kirjoituksen pituutta.

Rio on itse vienyt petinsä sohvalle :D

Lauantaina 5.8. oli rotuyhdistyksen järjestämä Nose Work ja rally-tokopäivä Espoon Luukissa. Olisin halunnut jakaa koulutuspaikan Mikon ja Rion kanssa, mutta en saanut apukäsiä mukaan ja siksi Rio jäi kotiin. Olin ajatellut koulutuksen ensisijaisesti Mikolle. Alkuun meillä oli yhteinen tilaisuus, jossa kerrottiin hieman Nose Workistä, rally-tokosta ja yleisistä asioista päivään liittyen. Sitten jakauduimme kolmeen ryhmään, joista yhdellä oli rally-tokoa, yhdellä Nose Workiä ja yhdellä vapaata aikaa. Olimme Mikon kanssa ryhmässä #2, joka aloitti rally-tokolla. Rally-tokon piti olla ulkokentällä, mutta sääennusteen vuoksi koulutus oli siirretty tallirakennuksen vintille. Samassa rakennuksessa oli myös koirakoulu Tassutreenin tilat, jossa pidettiin Nose Work. Radanrakennuksen jälkeen alkoi sataa kaatamalla, joten hyvä vain, että oltiinkin sisällä :) Sade ropisi niin kovaa tallin kattoon, ettei kouluttajan puhetta meinannut kuulla. Meillä oli lyhyehkö rata, jossa oli myös VOI-luokan kylttejä. Meillä rata meni ihan ok, mutta Mikon vire ei ollut parhaimmillaan. Omatoimipisteitä oli kaksi. Toisessa oli erilaisia houkutuksia, joiden seassa käveltiin. Miko meni kaikkiin ruokahoukutuksiin :D Toisella omatoimipisteellä oli ympyrässä ämpäreitä. Koira piti jättää vuorotellen eri ämpärin viereen istumaan, mennä itse keskellä ympyrää ja kutsua koira joko sivulle tai eteen. Tarkoituksena, että koiran tulisi osata tulla sivulle/eteen mistä kulmasta tahansa.

Rally-tokon jälkeen meillä oli Nose Work treenit. Aloitimme Mikon kanssa treenit muistuttelemalla mieleen, mitä Nose Work on eli naksuttelin kun Miko haisteli eukalyptuspurkkia. Sitten lattialle pistettiin kaksi purkkia ja lopuksi kolme. Harjoittelimme jo vähän ilmaisua, joka Mikolla olisi maahanmeno. Treenien jälkeen meillä oli tauko ja Miko pääsi lepäämään autoon. Minä kävin katsomassa ja kuvaamassa muiden treenejä.

Tauon jälkeen oli meidän ryhmän toinen rally-tokosessio. Omatoimipisteitä oli kolme, joista yhdessä oli kaikki eteen istumisen kyltit, yhdessä kaikki jäävät kyltit ja yhdessä puolenvaihdot edestä, takaa ja sivulta. Kouluttajan kanssa sai käydä läpi jotain, mihin kaipasi apua. Kävimme Mikon kanssa ensin omatoimipisteillä, jotka menivät yllättävän hyvin. Kouluttajan kanssa katsoimme meidän eteen istumisia. Kouluttaja pyysi minua peruuttamaan niin, että Miko kävelee minun etupuolella ja siitä piti käskeä Miko eteen istumaan. Alkuun Miko meni maahan "fram" sanasta ja sitten se jäi istumaan liian kauas. Kouluttaja oli sitä mieltä, ettei Miko tiedä mitä fram-käsky tarkoittaa. Peruuttamisia meidän kannattaa jatkaa ja eteen istumista voi harjoitella myös istumalla itse tuolilla.

Nose Workissä © Ida Alexandersson

Toisessa Nose Work sessiossa jatkettiin kolmella purkilla hajun etsimistä. Kouluttaja myös pyysi odottamaan, että Miko tarjoaisi maahanmenoa. Siihen Miko ei ollut vielä valmis, joten oikean purkin löydettyään se huitoi sitä tassulla ja kaatoi purkin, kun palkkaa ei kuulunut. Muitakin purkkeja meni kumoon, kun Miko yritti keksiä mistä palkan saa. Lopulta sitten annoin käskyn. Mikon kanssa ei montaa toistoa tehty, sillä väsymys alkoi jo näkyä. Ostin eukalyptus-hajun kotiin, joten pääsemme jatkamaan harjoituksia.

Miko jaksoi yllättävän hyvin pitkän päivän, mutta kyllä sille uni maistui heti, kun se pääsi autoon. Kuvia päivästä täällä.





Sunnuntaina 6.8. oli meidän oma treenivuoro, johon otin vain Rion mukaan. Aiheena oli persjättö ja takaakierto. Olin taas tosi hyvin suunnitellut treenit; kentälle tultuamme googlasin jonkun pätkän, jossa harjoitellaan persjättöä.. Persjättö meni ihan hyvin, mutta olinkin valinnut helpon harjoituksen. Suoralla olisi vaikeampi ehtiä leikkaamaan edessä. Ongelma oli putken jälkeinen hyppy, sillä Rio ei vielä tuollaisessa tilanteessa irtoa. Yritin heittää lelun putken jälkeen, mutta Rio kiersi hypyn. Jätin sitten pallon hypyn taakse Rion nähden. Koko radanpätkää ei näin voitu tehdä, sillä pallo houkutteli liikaa, mutta putkelta asti onnistui. Sen jälkeen pätkä meni hyvin. Takaakierrot meni ihan ok. Mietin vain, onko ok, että käsky on sama kummallekin puolelle. Kerran taisin sanoa "takaa", vaikka käskyn pitäisi olla "kierrä"... Jonkun verran hajut vei Rioa ja ainakin kertaalleen vein sen takaisin kentän laidalle ja annoin sen hetken siellä odotella ja sitten yritettiin uudestaan keskittyä treeniin.


Tämän jälkeen meille tuli kolmen viikon tauko treeneistä. Minulla oli flunssa, joka ei millään tahtonut mennä ohi. Tarkoituksena oli kolmena viikonloppuna putkeen mennä kuvaamaan agikisoja (I-HAH, HAU ja HSKH), mutta kaksi ensimmäistä kisaa parantelin kotona flunssaa. Viimeinen oli Helsingin Seudun piirinmestaruuskisaviikonloppu, jota en halunnut jättää välistä, sillä olin suunnitellut sille viikonlopulle vuokraavani objektiivin. Ja niin teinkin eli minulla oli viikonlopun käytössä Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM -objektiivi. Tästä haaveilen, mutta sillä on sen verran hintaa, että täytyy hetken aikaa säästää :) Ja kun on niin arvokkaasta objektiivista kyse, niin kannattaakin ennen ostopäätöstä testata. Lauantaina 26.8. oli 1.- ja 2. luokan kisat ja sunnuntaina 27.8. oli 3. luokan kisat ja joukkuepiirinmestaruuskisat. Objektiivi oli melko painava, joten laskin sen penkille/pöydälle aina kun oli taukoa, esim. rataantutustuminen. Olin hyvin tyytyväinen objektiiviin ja kuvien laatuun, vaikka aika paljon kuvissa oli epätarkkuutta, mutta se johtuu kuvaajasta. Tarkennus aiheuttaa minulle hankaluuksia, erityisesti agilitya kuvatessa. Ehdottomasti hankin tämän objektiivin jossain vaiheessa. Kuvia lauantailta täällä ja sunnuntailta täällä.





Lauantaina 2.9. kävin Saaran kanssa tekemässä yhden voittajajäljen Mäntsälässä, jossa seuraavana päivänä kisattiin mejän piirinmestaruuksista. Saara ja Huugo olivat päässeet mukaan kisaamaan Helsingin piirinmestaruudesta. Olipa mukava käydä pitkästä aikaa tekemässä jälkeä. Sääkin oli oikein sopiva, ei ollut kylmä eikä kuuma tai märkää.

Sunnuntaina 3.9. osallistuimme Mikon kanssa oman seuran rally-tokokisoihin, joista toiveena oli viimeinen avoimen luokan hyväksytty tulos. Rata oli aika kiva ja varsinkin alku oli Mikon tapaiselle koiralle hyvä. Lämmitellessä ennen omaa vuoroa kohtasimme tolleripennun, jota Miko pääsi tervehtimään. Miko tuntui saavan siitä virtaa ja Miko oli leikkisällä tuulella pentukohtaamisen jälkeen. Teimme ennen omaa vuoroa yksittäisiä liikkeitä aina silloin, kun Miko otti kontaktia. Olen joskus onnistunut paineistamaan Mikon juuri ennen omaa suoritusta, joten siksi vältin tekemästä liikaa ja yritin saada vain onnistumisia. Radalla oli lähtö ja maali lähekkäin. Viimeisenä tehtävänä oli houkutus, joten se oli lähellä lähtöä. En silti osannut ajatellakaan, että houkutuksessa oleva patukka voisi kiinnostaa Mikoa, joten tuli yllätyksenä, että Miko syöksähti haistelemaan sitä. Siitä tuli siis heti alkuun -10 p. Sen jälkeen rata sujui ihan hyvin. Meno ei tuntunut yhtään niin tahmealta kuin yleensä kisoissa, mutta jonkun verran Mikon haahuili. Radasta jäi tosi hyvä fiilis, mutta tiesin, että on siinä ja siinä saammeko tuloksen. Pisteitä saimme 62, joten hyväksyttyä tulosta emme saanut. Toinen -10 p. oli täyskäännös vasemmalle ja muuten radalta tuli aika paljon yksittäisiä vähennyksiä mm. puutteellisesta yhteistyöstä ja vinosta asennosta. Video radasta löytyy täältä, kiitos Marille!


Samana päivänä oli oma treenivuoro, johon taas vain Rio pääsi mukaan. Harjoittelimme pakkovalssia muutaman toiston verran. Sitten hyödynsin edellisen ryhmän möllitasoista rataa, josta teimme noin 7-8 esteen pituista pätkää. Videokameran muistikortti täyttyi jo ensimmäisen harjoituksen aikana, joten ei ole mitään muistin tukena... Muistaakseni tekemällämme pätkällä oli hyppyjen ja putkien lisäksi muuri, jota piti tehdä yksittäin tai yhden hypyn kanssa useampaan kertaan, sillä muuria on tehty vähän ja Rio tosi herkästi kiersi sen. (Jos muuri ei ollut tällä kertaa, niin sitten se oli seuraavalla :) ) Enempää ei muistu mieleen.


Rally-tokokisojen jälkeen oli sen verran hyvä fiilis Mikon vireen tasosta ja toisaalta harmitus siitä, että viimeinen hyväksytty tulos jäi saamatta, että jo samana päivänä tutkin kisakalenteria. Kirkkonummella oli kisa, jossa oli vielä vapaata, joten ilmoitin Mikon sinne. Niinpä sateisena lauantaina 9.9. hyppäsimme junaan ja matkustimme Kirkkonummelle. Meillä oli tullut vain vähän vettä, mutta Kirkkonummella satoi ihan reippaasti. Miko pysyi suht kuivana, kun pistin sille sadetakin ja itsekin pysyin melko kuivana sadeviitan alla. Teimme taas Mikon kanssa yksittäisiä kylttejä aina kun se otti kontaktia. Mikon vire oli yllättävän hyvä ja se jopa äänteli perusasentoon tulleessaan. Märkä maa ei onneksi tuntunut haittaavan ja onneksi sade lakkasi juuri ennen avoimen luokan alkua. Meidän suorituksen aikana Mikon vire ei enää ollut niin hyvä ja se jostain syystä jäi välillä katselemaan jonnekin kaukaisuuteen. Se oli vähän poissaolevan näköinen, mutta suoritus ei silti tuntunut tahmealta. Rata tuntui menneen ihan kivasti. Palkintojen jaossa tuomari sanoi mukavat sanat: 78 pistettä, RTK2 ja menolippu voittajaan! Ja samalla sijoituttiin kolmanneksi (enempää hyväksyttyjä tuloksia ei ollutkaan). Tuomari sanoi kisakirjaa ojentaessa, että unohdin yhden istumisen. Saimme siis yhden turhan -10 pistettä vain siksi, että kahdessa eteen istumisessa olisi toisessa pitänyt ensin pysähtyä ja minä ohjasin siinäkin Mikon suoraan liikkeestä eteen istumaan. Vähänkö harmitti, mutta toisaalta 78 pistettä oli jo muutenkin meidän parhaat pisteet AVO:sta. Sateinen keli oli meidän puolella ja Mikon hidastelut meni sen piikkiin. Tuomarin kommenttina arvostelulomakkeessa oli "Pientä hidastelua sateesta, muuten kiva suoritus."



Sunnuntaina 10.9. olimme varmaan agilitytreeneissä, mutta videota ei ole ollenkaan, kun en ollut saanut aikaiseksi tyhjentää muistikorttia. Tämä taisi olla se kerta, kun edellisen ryhmän viimeinen koirakko teki vielä rataa meidän tullessa paikalle ja sillä oli juoksuhousut päällä. Ajattelin jo, ettei meidän treeneistä tule varmaan mitään, sillä olen ajatellut, että ne hajut, jotka Rio vie välillä treeneissä, on nimenomaan juoksunartuista. Onneksi Rio ei ollut juurikaan hajujen vietävänä. Jonkin verran se haisteli siinä kohtaa, jossa oli radan lähtö eli jossa narttu oli istunut. Hyödynsin jälleen edellisen ryhmän rataa ja teimme siitä noin 8 esteen pätkää. Juuri muuta ei sitten treeneistä muistukaan...

Sunnuntaina 17.9. oli meidän viimeinen kesäkauden treenikerta, sillä kuun viimeisenä sunnuntaina ei ollut treenivuoroa agikisojen vuoksi. Mikokin pääsi pitkästä aikaa treeneihin mukaan ja isäntäkin tuli pitkästä aikaa avuksi. Rion kanssa tein lyhyttä ympyrän muotoista rataa, jossa oli hyppyjä ja putkia. Yhdelle hypylle piti tehdä valssi ja siinä olin aina myöhässä. Jos Rio juoksee kovaa kaarteessa, niin se menee helposti esteen ohi. Se koskee myös putkia. Silloin Rio kiertää putken ulkokautta. Ehkä kierrettävä este ei ole kunnolla linjassa Rion juoksulinjan kanssa ja sen on helpointa kiertää este ulkokautta kuin alkaa vauhdissa muuttamaan linjaa. Saatiin kyllä Rion kanssa tämä ympyrärata toimimaan muutoin paitsi tuon valssin osalta. Rio osoitti vähän kiinnostusta puomia kohtaan, joten ajattelin, että voisi kokeilla mitä Rio tuumaa puomista. Puomi kolisi, kun Rio koski siihen ja siksi se jännitti Rioa. Ajatteli jo, että meillä menee jo aikaa siihen, että saan Rion ylipäätään menemään koko esteelle, mutta onneksi näin ei käynyt. Pidin Rioa lyhyessä hihnassa, jotta se ei pääsisi hyppäämään puomilta alas. Puomi oli jännittävä ja ensimmäisellä kerralla Rio syöksähti alastulolta maahan. Toisella kerralla Rio meni puomille jo tosi reippaasti. Heitin lopussa kosketusalustan puomin eteen, mutta eipä Rio 2on2off asentoa ottanut, kun ei sitä koskaan ole harjoiteltu. Yritin kuitenkin, jos se vaikka koskisi alustalle niin, ettei se poistuisi puomilta. Jokin puomissa Rioa kiehtoi, sillä se meni sinne ihan omatoimisesti. Kerran Rio pääsi hyppäämään alas, kun en itse ollut tarkkana. Puomin jälkeen teimme välistävetoharjoituksia. Alkuun Rio karkasi puomille. Välistävedot ei oikein meinannut onnistua, mutta pari onnistunutta mahtui joukkoon. Ehkä kummallakaan ei ollut keskittyminen ihan parhaimmillaan. Lopuksi teimme vielä ympyräradan ja kosketusalustaharjoituksia. Mikon treeneistä ei ole kerrottavaa jälkipolville, sillä Miko päätti keskittyä haisteluun.



Sunnuntaina 24.9. kävin katsomassa HAU:n kisoja ja kuvasin myös jonkin verran. Ei tosiaan ole sama asia kuvata omalla objektiivilla agilitya kuin mitä lainaobjektiivilla oli... Ja onhan 135mm ja 200mm polttovälien ero ihan merkittävä, kun kuvaa agilitya. Toinen kisaamassa olleista kooikereista oli Rion täti Veea. Kuvia täällä.

Perjantaina 29.9.2017 tuli vuosi täyteen Mikon kastroinnista. Mikon turkki on onneksi pysynyt ihan hyvänä, vaikka häntäkarvat menevätkin nykyään helposti takkuun. Olen ollut pääosin tyytyväinen kastroinnin vaikutuksiin. On ihanaa, ettei Miko ole enää tiettyinä aikoina levoton ja piippaileva eikä tytöt tai niiden hajut vie sitä. Epävarmuuden korostuminen on ikävä puoli. Se näkyy erityisesti Rion seurassa, kun olemme ulkona, mutta näkyy se myös ilman Rioa. Esimerkiksi eilen lenkitin päivällä pojat erikseen ja Mikon piti haukahtaa kahdelle koiralle, joista toinen oli parsontyttö ja toinen pelokkaan oloinen shelttipentu. Mikolla ei ollut mitään syytä haukahtaa kummallekaan, sillä koirien käytöksessä ei ollut mitään uhkaavaa eikä niiden pitäisi olla jännittäviä. Miko haukahti molemmille vain kerran, mutta tuntuu ikävältä, jos pikkuinen, ei kovin paljon luovutusikää vanhempi, shelttipentu aiheuttaa Mikolle ahdistumista ja epävarmuutta. Kaikille vastaantuleville koirille Miko ei onneksi hauku, mutta tosi helposti siltä tulee ainakin se yksi haukku. Ja sitten vielä se meteli, mitä Miko pitää, jos ovikello soi... Mitä vanhemmaksi Miko tulee, sitä kovempi tai oikeastaan korkeampi ääni siitä lähtee.