lauantai 29. lokakuuta 2016

Pelot, ääniarkuus ja eroahdistus

Luennon piti biologi ja eläinten käyttäytymistutkija Katriina Tiira. Luennolla käytiin läpi tuoreita tutkimustuloksia Suomesta ja muualta maailmasta. Luennolla keskityttiin enemmän pelokkuuteen ja ääniarkuuteen, eroahdistuksesta oli hieman luennon lopuksi.

Luennon alussa Katriina Tiira kertoi koiran elekielestä ja tunnetilasta. Saamme tietoa koiran tunnetilasta seuraamalla sen käyttäytymistä ja eleitä. Koira tunnetila voi olla positiivinen tai negatiivinen (valenssi) ja sen voimakkuus vaihtelee välillä korkea – matala. Luennolla keskityttiin kuvion vasemman yläkulman tunnetiloihin. Samassa tilanteessa eri persoonallisuuksilla on erilainen kynnys kokea positiivia tai negatiivisia tunteita. Ja siten samanlaiset kokemukset vaikuttavat eri tavalla eri persoonallisuuksiin (esim. yksi koira saa toisen koiran hyökkäyksestä elinikäiset traumat ja toista hyökkäys ei suuremmin hetkauta).  Siihen vaikuttavat monet asiat kuten ympäristö, genetiikka ja neurobiologinen vaihtelu. Persoonallisuus määrittää koiran todennäköisyyttä ja kynnystä kokea positiivisia ja negatiivisia tunteita.



Pelokkuus

Pelokkuus voi olla sosiaalista (ihmiset, koirat) tai ei-sosiaalista (kovat äänet, alustat, uudet tilanteet). Koiran pelätessä vierasta ihmistä se voi väistää, haukkua, pitää häntää alhaalla, välttää kontaktia, olla omistajan lähellä tai murista. Uudessa tilanteessa pelokkuus voi ilmetä sillä, että koira läähättää, haluaa pois tilanteesta, pysyy omistajan lähellä, on matalassa asennossa (voimakas stressireaktio), tai vapisee. Ilotulitusta pelkäävä koira voi läähättää, vapista, ravata, piiloutua, paeta, äännellä, kuolata, jähmettyä, tuhota irtaimistoa, virtsata tai ulostaa. Fysiologisia muutoksia ovat sydämensykkeen nousu, kortisolin nousu ja kuolaaminen. Nämä olivat yleisimpiä vastauksia jossakin tutkimuksessa koirien omistajille esitettyihin kysymyksiin, miten heidän koiransa reagoivat pelätessään vierasta ihmistä, uutta tilannetta tai ilotulistusta.

Koirilla pelokkuus ilmenee n. 49 päivän eli 7 viikon ikäisenä. Siihen, milloin koiralla alkaa ilmetä pelkoa, vaikuttaa mm. rotutyypin persoonallisuus. Niillä roduilla, joilla pelko alkaa ilmetä vasta myöhemmin, ei esimerkiksi pentutestit ole luotettavia pelokkuuden osalta.

Tutkimuksen mukaan suomalaisista koirista 39,2 % on ääniarkoja, 26,2 % on pelokkaita ihmisiä tai vieraita tilanteita kohtaan ja 17,2 % kärsii eroahdistuksesta. Pelokkailla koirilla on taipumusta kehittää muitakin pelkoja, kuten ääniarkuutta. Eroahdistuksen on havaittu korreloivan voimakkaasti ääniarkuuden ja muiden pelkotilojen kanssa. 92,9 % ukkosta pelkäävistä koirista pelkäsi myös ilotulistusta. 73,8 % ukkosta pelkäävistä pelkäsi myös laukausta. 90,3 % laukausta pelkäävistä pelkäsi ilotulistusta. Siedättämisessä nauhoitteena tuleva ääni ei välttämättä toimi, sillä ääni ei kuulosta ihan samalta kuin ”livenä”.

Pienet koirat ovat pelokkaampia ja aggressiivisempia kuin isot. Pienillä koirilla on myös enemmän muuta häiriökäyttäytymistä, kuten astumista, eroahdistusta ja aggressiota omistajaa kohtaan. Pienet koirat saavat vähemmän liikuntaa, vaikka monet niistä ovat hyvin aktiivisia ja tarvitsevat paljon liikuntaa ja muuta aktiviteettiä. Liikunnan määrä on yksi mahdollinen vaikuttaja häiriöihin. Tutkimuksissa pyöreäkalloisten koirien on todettu olevan ihmisystävällisempiä ja sosiaalisempia kuin pitkäkalloisemmat koirat.

Pelokkuus on vahvasti perinnöllistä, mutta se voi johtua myös puutteellisesta sosiaalistamisesta, emonhoidosta ja/tai huonoista kokemuksista. Tutkimuksessa tärkein pelokkuuteen vaikuttava tekijä oli puutteellinen emonhoito. Toisena oli sosiaalistaminen. Muita pelokkuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat ikä, perheenjäsenten ja koirien määrä (mitä enemmän, sitä rohkeampi koira), missä koira asuu (sisällä/ulkona), liikunta ja sukupuoli. Yleensä pelokkuus hälvenee iän myötä, mutta ääniarkuus kasvaa koiran vanhetessa. Kastroinnin/steriloinnin on todettu altistavan ääriarkuudelle ja eroahdistukselle. Vakavat puutteet emonhoidossa voivat aiheuttaa pelokkuutta, ahdistusta ja puutteita sosiaalisessa käyttäytymisessä ja alentaa kognitiivisia kykyjä. Emon muuttunut stressivaste ja epigeneettiset muutokset saattavat periytyä jälkeläisille. Aamuajan emonhoidon on todettu olevan tärkeämpää kuin muun ajankohdan.

Omistajan oma käyttäytyminen voi vaikuttaa koiran pelkoihin, esim. omistajan epäröinti uuden asian kohdatessa voi saada koirankin varovaiseksi. Koirien herkkyys omistajan käyttäytymiseen vaihtelee. On myös todennäköisempää, että ensimmäisen koiran omistajien koiralla on pelokkuutta tai koira-aggressioita kuin kokeneemmalla koiranomistajalla. Useamman koiran taloudessa koirilla on vähemmän pelkoja.

Koirille on tehty metabolomiikka-tutkimuksia (aineenvaihduntatuotteiden tutkimusta), jotta voitaisiin selvittää, onko aroilla erilainen metaboliaprofiili kuin rohkeilla koirilla. Arkojen ja rohkeiden koirien väliltä on löytynyt eroja 13 metaboliitissa, mutta aineenvaihduntaerot voivat olla joko käyttäytymisen seuraus tai syy. Hannes Lohella on tällä hetkellä meneillään metabolomiikkatutkimus, mutta se liittyy koirien terveyteen. 

Ääniarkuus

Ääniarkuus alkaa keskimäärin kaksivuotiaana. Luovutusikäistä pentua ei ole voitu testata äänivarmaksi, sillä useimmiten ääniarkuus alkaa vasta myöhemmin. Ääniarkuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat ikä, omistajan kokemus (ensimmäisen koiran omistajilla suurempi todennäköisyys omistaa ääniarka koira), yksinolo (ääniarat koirat ovat vähemmän yksin), liikunta (ääniarat sai vähemmän liikuntaa). Liikunta vapauttaa serotoniinia, joten se on yksi hoitokeino esimerkiksi koiran masennukseen.

33,4 % ääniaroista koirista on kokenut trauman. Todennäköisesti omistajan tai perheen muiden koirien reaktio ääniin ei "tartu", mutta toisten koirien läsnäolo rauhoittaa esimerkiksi ilotulitusta pelkäävää koiraa. Helpotusta ääniaran koiran stressiin voi saada painepaidasta, esim. Lymed tai Thundershirt tai lääkityksestä (Sileo).

Eroahdistus

Eroahdistusta voi olla vaikea "diagnosoida", sillä kaikki yksinolon ongelmat eivät ole eroahdistusta. Eroahdistusta esiintyy usein koirilla, joille omistaja on emotionaalisesti erityisen tärkeä. Tutkimuksessa eroahdistusta oli eniten kastroiduilla uroksilla ja niistä lähes puolet olivat myös ääniarkoja.

Katriina tekee SmartDOG-testejä, joista voi lukea lisää täältä. Testit perustuvat koirien kognitiotutkimuksessa käytettyihin menetelmiin ja niissä testataan mm. miten hyvin koira ymmärtää ihmisen elekieltä, koiran loogista päättelykykyä ja ongelmaratkaisukykyä. Kiinnostaisi viedä jossain vaiheessa omat koirat testiin.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Rio eläinlääkärissä, osa 3

Tiistaina oli kolmas kerta, kun Rion "virtsaamisongelmaa" (kuten ell papereissa on sanottu) tutkittiin. Riolle oli varattu aika virtsateiden ultraäänitutkimukseen samalle eläinlääkärille, joka leikkasi Mikon. Aika oli puolilta päivin ja koiran piti olla vähintään 4h virtsaamatta, jotta rakko löytyisi paremmin. Kävimme aikaisin aamulla aamulenkillä, jonka jälkeen menimme vielä pariksi tunniksi nukkumaan. Matkustimme Rion kanssa muutaman pysäkin bussilla ja kävelyiden aikana en päästänyt sitä lähelle tien reunaa, jossa koipea olisi voinut nostaa. Tuntui tosi ilkeältä estää toista pissaamasta.

Vaaka näytti Rion painoksi 8,5 kg. Se oli vähän yllättävää, vaikka olenkin antanut Riolle hieman isompaa ruoka-annosta. Tarkoituksena on ollut estää Rion painoa tippumasta, mutta se olikin noussut 600 g eli aika paljon reilun kuukauden aikana. Täytyy arvioida ruoka-annoksen määrää uudestaan, sillä ainakaan tuota enempää Rion ei tarvitsisi painaa.

Ell tunnusteli ensin käsin Rion virtsarakkoa ja takaosaa sekä kuunteli sydämen. Hän tunnusteli myös eturauhasen, joka hieman aristi, mutta koko oli normaali. Rion anaalirauhaset olivat täynnä, joten ell tyhjensi ne. Ell sanoi, että voi olla mahdollista, että Rion rakko ei pääse tyhjenemään kokonaan esim. ahtaan/puristuksissa olevan virtsanjohtimen vuoksi. Yöllä pissaamiset johtuisivat silloin siitä, että iltapäivällä ja illalla koirat ovat aktiivisimmillaan, joka vaikuttaa virtsantuotantoon ja kun rakko ei iltalenkillä kokonaan tyhjene, niin yöllä tulee hätä. Rio ei ole pitkään aikaan pissannut yöllä muualle kuin petiinsä, mutta juuri tuolloin tiistaiaamuna oli eteisen matolla märkä läntti.

UÄ-tutkimusta varten Rio piti saada kaukaloon selälleen. Rio pisti kovasti vastaan, mutta lopulta se rauhoittui ja pysyi paikallaan. Vatsan alueelta piti poistaa karvoja ja trimmerin surina oli myös epäilyttävää. Ell kertoi, mitä havaintoja hän teki. Eturauhanen oli epähomogeeninen ja saattoi olla, että sen vuoksi toinen virtsanjohdin oli vähän puristuksissa. Eturauhasessa oli myös juosteita, joita kuulemma on yleensä vanhoilla koirilla. Toisen munuaisen tutkimisen jälkeen Rio oli sitä mieltä, että eiköhän jo riittänyt, mutta saimme sen uudestaan rauhoittumaan ja pysymään paikallaan. Munuaisetkin olivat normaalit.

Ell meinasi, ettei virtsanäytettä tarvitse ottaa vatsan läpi, vaan se voidaan ottaa ihan perinteisesti kuppiin. Sain hoitajalta metallikepin, jonka päässä oli muovipurkki ja lisäksi sain purkille kannen. Ulkona Rio nosti heti koipea nurmikolle ja minun oli tosi helppo pistää purkki suihkun alle ja ottaa se sitten pois, kun näytettä oli riittävästi. Rio teki tosi pitkän pissan, joten taisi sillä olla jo hätä. Olisipa virtsanäytteiden otto olisi aina näin helppoa :)

Odottelun jälkeen ell kertoi, että virtsa oli ollut hieman laimeaa, mutta siittiöitä oli vähemmän kuin aikaisemmin. Eturauhasen aristuksen ja epähomogeenisuuden vuoksi Rio sai Tardak-pistoksen. Kyllä siinä tuli mietittyä, että alkavatko eturauhasvaivat Rionkin kanssa... Vähän tuli sellainen tunne, ettei oireiden selvittelyssä edetty mihinkään. Toki voi olla, että eturauhanen on ollut aikaisemminkin syynä, vaikka ei se silloin aristanut. Sen normaali koko on voinut hämätä ja ehkä aristus on ollut niin pientä, ettei aikaisempi ell sitä huomannut. Nyt siis odotellaan kolmisen viikkoa ja sitten mietitään jatkoa.

Väsyneitä koiria lauantai-iltana

Tässä ote ell-kertomuksesta:
"Yleiskunto hyvä. Ei arista vatsan palpaatiota. Limakalvot ja imusolmukkeet ok, auskultaatio normaali. Eturauhanen normaalin kokoinen, mutta pinkeä ja selvästi aristava palpaatiossa.

Uä: virtsarakossa hieman sakkaa, limakalvo normaali. Virtsanjohtimien laskukohdat rakossa havaittavissa, vasemmalla puolella havaitaan virtsasuihku, oikeassa ei saatu näkyviin. Eturauhanen normaalin kokoinen, mutta rakenne epähomogeeninen, juosteita ja pieniä kystiä. Munuaiset normaalin kokoiset ja muotoiset, ydin- ja kuorikerros erottuvat selvästi, munuaisaltaissa ei laajentumisen merkkejä.

Virtsanäytteessä siittiöitä ja epiteelisoluja, mutta vähemmän kuin viimeksi. pH normaali. Kiteitä ei havaita."

Muistin, että Rion rokotukset menisivät kuun lopussa vanhaksi, joten rokotukset oli tarkoitus myös uusia. Aamulla huomasin, että rokotukset olikin mennyt vanhaksi jo alkukuusta, joten muistelin ihan omiani. Rokotukset jäi antamatta Tardakin vuoksi, joten Rio on nyt jonkin aikaa ilman voimassaolevia rokotuksia.

Mikolta on välillä otettu kauluria pois ja pistetty takaisin, kun jalkoväli on alkanut punoittaa nuolemisesta. Eilen vihdoin pääsimme kaulurista kokonaan eroon. Ihanaa, että Miko pystyy jo tekemään muutakin ilman kauluria, kuin nuolemaan jalkoväliä. Nyt ollaan palattu normaaliin elämään :) Normaaliin myös siinä mielessä, ettei toistaiseksi mikään ole muuttunut kastraation myötä.

 Mikon haava 2 viikkoa ja 3,5 viikkoa leikkauksen jälkeen

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Mahdoton toipilas

Meidän omatoimitreenivuoro alkoi viime perjantaina. Vuoro on joka toinen viikko ja tarkoituksena on tehdä Rion kanssa agilitya ja Mikon kanssa rallytokoa. Suunnitelmana oli, että kahden viikon päästä kastroinnista Miko pääsisi eroon kaulurista, joten treenitkin onnistuisivat ilman, että tarvitsee olla mitään "välineitä" mukana. Haava oli torstaina parantunut hyvin, mutta siinä oli vielä paljon rupea. Soitin eläinlääkäriasemalle ja kyselin, mitä kannattaisi tehdä. Kaulurin pitämistä suositeltiin niin pitkään, että Miko ei ole enää kiinnostunut haavasta. Miko saattaisi saada tulehduksen aikaan, jos se repisi ruven. Ell-asemalta suositeltiin haavan suihkuttelua, jotta rupi pehmenee ja suihkuttelu voi myös helpottaa oloa, jos rupi kiristää. Otin treeneihin mukaan haavapuvun, jotta haava olisi suojassa Mikon nuolemiselta. Aloitin treenit Rion kanssa. Kentällä oli valmiina mutkaputki ja sen luo toin yhden hypyn. Rio ensin tarjosi putkea ja sitten teimme sitä hypyn kanssa. Tosi kivoja toistoja tuli ja olin iloinen, että putki sujuu jo ihan kivasti.

Miko oli käyttänyt odotusajan jalkovälin nuolemiseen ja se oli päässyt myös haavaan käsiksi. Vähän rupea oli lähtenyt irti ja pieni verestävä kohta näkyi ihossa. Miko ei pystynyt tekemään muuta, kuin nuolemaan jalkoväliä, joten sen kanssa ei voinut tehdä mitään. Yritin vielä tehdä jotain Rion kanssa niin, että Miko oli hihnassa mukana. Miko alkoi haukkua, kun Rio tuli putkesta ja se pelästytti Rion. Jätettiin sitten treenit siihen, kun ei Mikoa voinut jättää yksin eikä sen kanssa voinut tehdä mitään.



Miko on koko tämän 3 viikkoa ollut hyvin kiinnostunut nuolemaan jalkoväliään. Heti, kun kaulurin ottaa pois, Mikolla on pää peräpäässä. Jonkin aikaa Miko oli ihan mahdoton nuolemishalujensa kanssa. Ulos lähteminen oli ihan mahdotonta, kun lähtemään ei päässyt muuten kuin pitämällä Mikon hihna niin kireällä, ettei Miko saa päätä alas, mutta nyt alkaa helpottaa. Sunnuntaina rupi oli pääosin jo lähtenyt, joten päätin ottaa illaksi kaulurin pois ja pistää haavapuvun päälle. Ei se haavan nuolemista estäisi, mutta vähän hankaloittaisi. Sen kolmen tunnin aikana, jonka Miko vietti ilman kauluria, Miko oli lähes koko ajan nuolemassa jalkoväliä. Muutamia pikku taukoja mahtui mukaan. Lopputuloksena oli, että rupi oli poissa ja reiteen Miko oli nuollut verestävän alueen. Iltalenkin jälkeen huuhtelin haavan ja pistin siihen Vetramiliä ja Mikolle kaulurin. Muuten ei enää ole syytä pitää Mikoa pois jalkovälistään, kuin ärtynyt iho. Tai itseasiassa iho on ihan ok, mutta jos Mikon päästää nuolemaan, niin iho alkaa punoittaa. En sitten tiedä pitäisikö kaulurista jo luopua vai ei. Joka tapauksessa pitkät nuolemissessiot on edessä.

Viikonloppu oli luentopainotteinen. Lauantaina kävin kuuntelemassa Katriina Tiiran luennon peloista ja ääniarkuudesta ja sunnuntaina oli vuorossa BAT 2.0  - ohitukset ja kohtaamiset maltilliseksi. Kirjoittelen molemmista myöhemmin erikseen.


tiistai 11. lokakuuta 2016

Spanieliliiton päänäyttely

Lauantaina kävin Hyvinkäällä Spanieliliiton päänäyttelyssä katsomassa ja kuvaamassa kooikereita. Tehtäväksi tuli myös luokkavoittajien palkitseminen ruusukkeella. Oli tosi kiva nähdä paljon uusia tuttavuuksia nuorissa kooikereissa. Pentuja oli ilmoitettu 15 ja junnujakin oli useita. Siitä on jo 7 vuotta aikaa, kun Mikon kanssa osallistuimme spanielierkkarissa ensimmäiseen näyttelyymme ja Miko voitti luokkansa 5-7 kk pennuissa :)

Kameran asetuksien opettelu on ollut jo varmaan pari vuoden projekti eikä se oikein etene. Kuitenkin nykyisin kuvaan pääasiassa manuaaliasetuksilla, tai ainakin puolimanuaalisilla. Aukko ja ISO-arvo ovat tuttuja asioita, mutta suljinaikaa en vielä oikein ymmärrä ja sitäkin vähemmän ymmärrän, miten kaikki kolme osa-aluetta vaikuttavat toisiinsa. (Siksi puolimanuaaliset asetukset.) Erkkarissa kokeilin säätää itse sekä aukon että suljinajan, jotta saisin liikkeen pysäytettyä. Vaihtelin alkuun kahden objektiivin välillä ja päädyin pentujen jälkeen vaihtamaan zoomilinssiin, sillä ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuvata kaukaa. Kameran näytöllä kuvat näyttivät ihan ok:lta, mutta tiesin, etteivät ne tule olemaan tarkkoja. Kuvissa oli enemmän kohinaa kuin ajattelin. Jotain kuitenkin onnistui eli sain jotenkuten asetukset kohdilleen, sillä liikekuvat olivat ihan ok. Epätarkkuus ei johtunut välttämättä liikkeestä vaan isosta ISO-arvosta (ja välillä tarkennuksen epäonnistumisesta). Muutamaan lähietäisyydeltä (automaattiasetuksilla) kuvattuun kuvaan olin hyvin tyytyväinen, sillä yleensä näyttelykuvissa koiran pää jää epätarkaksi.

Oorbellen Noah "Teddy" liikkeessä

Xema-siskopuoli tarkkana

Oli kiva viettää muutama tunti kooikereiden ja kooikerihmisten seurassa. Mutta hieman haikea olo tuli, kun ajattelin, ettei minulla ole näyttelykoiraa ja siksi voin vain käydä näyttelyissä turistina. Erkkariin en olisi Rioa ilmoittanut muutenkaan, edes ennen kuin päätin etten vie sitä enää mihinkään, eikä Rio-rimpula kyllä olisi sopinutkaan sinne muiden junnu-urosten keskelle.

Miko alkaa olla jo aika normaali ja haava on parantunut hyvin. Pojat ovat nyt olleet yhteensä kolme päivää keskenään kotona työpäivien ajan (isäntä oli lähes kaksi viikkoa sairaslomalla). Mikolla on ollut sekä kauluri että haavapuku, toinen estämässä Mikoa nuolemasta ja toinen Rioa. Muutoin en enää ole pitänyt haavapukua. En ole eristänyt poikia yksinolon ajaksi, sillä en usko, että ne alkaisivat leikkimään, kun Rioa jännittää Mikon kauluri. Eilen ennen lenkille lähtöä otin Mikolta kaulurin pois ja annoin sen hetken nuolla takapuoltaan, kun haavapuku piilotti muut paikat. Mikon nuolemishetki kesti ja kesti ja kun sana ei tehonnut, niin yritin siirtää pään käsin pois. Silloin Miko murisi minulle ihan kunnon varoitusmurinaa. Se oli hämmentävää, sillä Miko ei ole koskaan murissut minulle noin (ja käsin olen siirtänyt sen päätä pois haavan luota jo useasti). Pistin sille kaulurin takaisin, jonka jälkeen Miko oli hyvin levoton. Ilmeisesti takapuolessa oli joku ikävä tunne. Ulkona Miko kävi kyykkimässä monta kertaa, mutta ripulia sillä ei ollut. Vaikka haava näyttää jo hyvältä, niin silti vähän mietityttää, että voiko kaulurista luopua jo ylihuomenna. Miko haluaa edelleen kovasti päästä nuolemaan jalkoväliään ja Miko saattaa käyttää nuolemiseen ihan runsaastikin aikaa sitten, kun se sitä pääsee tekemään.

Toinen hämmentävä asia tapahtui viime tai toissaviikolla. Rio pelästyi, kun isäntä tuli illalla kotiin ja siltä tyhjeni anaalirauhaset. Kiva haju sitten leijaili meillä kotona jonkin aikaa. Varmaan anaalirauhaset tyhjenevät vain silloin, jos koira ihan kunnolla pelästyy. Ehkä Rion pelko liittyi jotenkin siihen, kun meillä on lähiaikoina ikkunanvaihtoihin liittyen käynyt useampana päivänä työmiehiä kotona. Riolle on varmaan ollut pelottavaa, kun tuntemattomia ihmisiä on tullut kotiin ja siksi Rio onkin saanut olla silloin portin takana.

torstai 6. lokakuuta 2016

Viikko takana

Mikon kastroinnista on nyt viikko aikaa. Pari viime päivää ulkoilut ovat sujuneet paremmin. Enää Miko ei parin askeleen välein mene rapussa maahan, joten olettaisin, ettei haava ole enää niin kipeä. Ei se edelleenkään kovin paljoa seiso tai kävele kotona, mutta matka kotoa ulos menee jo hyvin. Edelleen Miko haluaa kovasti nuolla haavaa, joten kauluria on pakko pitää koko ajan, vaikka haavapuku olisi päällä. Puku on käytössä löystynyt eikä se ole riittävän tiukka takaosasta, jotta sitä voisi pelkästään pitää. Miko on ilman kauluria ulkoilujen ja ruokailujen ajan ja sen kanssa saa olla tosi tarkkana. Miko käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseen, mm. sen hetken, kun keskittyy jätösten keräämiseen. Sain lainaan puhallettavan kaulurin ja olisin mielelläni käyttänyt sitä vaikka ulkoillessa, mutta harmittavasti se on hieman liian pieni Mikolle. Kauluri kyllä mahtuu kaulan ympäri, mutta siinä on liian vähän "ulottuvuutta", sillä se ei estä Mikoa pääsemästä haavalle. Kovasti jo odotan sitä hetkeä, kun kaulurin saa ottaa pois eli viikon päästä. Rioa vähän pelottaa Mikon iso muovikauluri. Varsinkin silloin, kun tulemme Rion kanssa ulkoa ja Miko tulee eteiseen vastaan. Haava on parantunut ihan hyvin ja olen yrittänyt pitää sen puhtaana. Jotain mustaa siinä kuitenkin on, veikkaisin, että nukkaa haavapuvusta tms.

Erityisesti tiistaina ja keskiviikkona Miko oli hyvin haukkuherkkä. Eilen aamulenkillä Miko oli heti ulos tultuamme kovin valppaana, ihan kuin se olisi etsinyt jotain mille haukkua. Työmiehiä ei näkynyt, joten Miko haukkui sitten ei millekään. Illalla se pisti kauhean haukkukonserton pystyyn ihmisen nähdessään. Tänään Miko on ollut paljon hiljaisempi, joten fiilis ei ole yhtä toivoton kuin eilen. Syy, miksi en olisi halunnut kastroida Mikoa, on se, että se voi lisätä epävarman koiran epävarmuutta. Siltä nyt vaikuttaisi tapahtuneen, mutta elän toivossa ja yritän ajatella, että tämä on väliaikainen vaihe, jonka ehkä aiheuttaa Mikon toipilaisuudesta johtuva haavoittuvaisuuden tunne (heh, mitä sanoja :D ). Mutta olen jo ehtinyt miettiä, että tuliko tehtyä huono päätös.


En tiedä, kuinka nopeasti kastroinnista alkaa näkyä vaikutuksia, mutta vaikuttaa siltä, että Mikon ruokahalu on jo lisääntynyt. Muutoin muutosta ei ole näkynyt kuin haukkuherkkyyden osalta, esimerkiksi pissoja Miko vielä nuolee. Joskus alkuvuodesta, kun pohdin kastrointia, luin kokemuksia kastroinnista. Muistaakseni luin silloin, että voi mennä jopa vuosi ennen kuin hormonitoiminta tms tasapainottuu. Voi olla, että esim. aluksi uros on vaikka haukkuherkkä, mutta se menee tasoittumisen myötä ohi. Voin muistaa ihan väärin ja kyseessä on varmaan vain jonkun mielipide, mutta se tuo toivoa, jos alkaa tulla katumuksen tunteita. Jotain hyvää ainakin näyttää olevan ja se on tuo ahneus, vaikka se on myös huono juttu. Ulkona Miko seuraa tosi hyvin ja intensiivisesti, jos on namia tiedossa :) Toivottavasti näin olisi myös silloin, kun palkkaa ei ihan heti ole luvassa.



Rio huolehtii Mikon naaman puhdistuksesta



lauantai 1. lokakuuta 2016

Hei sun heiluvilles!

Torstaina oli Mikon kastraatio. Ilmeisesti sitä jännitin, kun nukuin edellisen yön huonosti. Meillä oli aika heti aamusta, joten seitsemän jälkeen lähdettiin kävelemään kohti Mevettiä. Rion ei tarvinnut viettää työpäivää yksin (vaikka se olisi ollut ihan hyvä juttu), sillä isäntä on ollut koko viikon sairaslomalla. Miko ei kakannut kertaakaan 2,5 km kävelymatkan aikana ja se oli harmi juttu, sillä edellinen tyhjennys oli ollut keskiviikon päivälenkillä. Miko kulki matkan tosi reippaasti ja se otti usein kontaktia, mutta en voinut palkata siitä, kun ennen leikkausta piti paastota.

Ell vaaka näytti 14,3 kg. Hetken odottelun jälkeen ell Paavo Karihaara kutsui meidät huoneeseen. Miko oli kovin hermostunut ja se yritti päästä syliini. Kerroin eläinlääkärille Mikon eturauhasvaivojen historian ja hän kertoi, miten leikkaus suoritetaan. Sitten ell kuunteli Mikon sydämen ja pisti rauhoituspiikin takareiteen. Jäimme Mikon kanssa huoneeseen odottelemaan rauhoituksen vaikutuksen alkamista. Miko on aikaisemmilla kerroilla ollut pöydällä ja nukahtanut siihen, mutta nyt Miko laskettiin maahan. Ei ollut kiva katsella aineen vaikutuksen alkamista. Tuli vaan paha mieli, kun näki miten kovasti toinen yritti taistella väsymystä vastaan ja välillä jalat menivät kummallisiin asentoihin. Kun pystyssä pysyminen alkoi olla jo hyvin vaikeaa, yritin saada Mikon menemään maahan. Onneksi se sitten luovutti ja meni makaamaan. Siitä hetken päästä ell tuli hakemaan Mikon ja vei sen leikkaushuoneeseen. Minä lähdin töihin.

Lähdin töistä aikaisemmin, sillä Mikon olisi voinut noutaa jo kahdentoista aikoihin. Ensin hoidettiin maksut ja paperiasiat ja sitten jäin odottamaan Mikoa. Toinenkin asiakas oli odottamassa koiraansa, mutta arvasin Mikon tulevan, kun ovi aukesi, sillä ensin ei näkynyt koiraa ja hoitaja joutui sanomaan "tule vaan". Sieltä sitten hieman hoiperteleva Miko tuli ja ilahtui minut nähdessään. Vähän siinä silmät kostuivat, mutta nopeasti kokosin itseni ja kuuntelin hoito-ohjeet. Hoitaja sanoi, että Miko voi olla koko torstain vähän tokkurassa saatuaan opiaatteja ja piippailla. Ulkona Miko yritti kovasti päästä nuolemaan haavaa ja tuntui, että olen ihan pulassa, kun minulla ei ollut mukana kauluria tai mitään millä nuolemisen voisi estää. Soitin meille taksin ja pääsimmekin tilataksissa kotiin, joten Mikolla oli hyvin tilaa makoilla. Matkan se piippasi, mutta jätti onneksi haavan rauhaan. Kotona puin Mikolle haavapuvun.

Miko hieman kotiutumisen jälkeen

Torstain ja perjantain Miko piippaili välillä aika paljonkin, erityisesti silloin, kun joku oli lähdössä ulos tai oli ruuasta kyse. Haava on kiinnostanut niin paljon, että silloin, kun Mikoa ei voi pitää koko ajan silmällä, sillä on ollut myös kauluri. Muuten Miko voi nuolla kangasta haavan päällä tai reisiään. Puku ei ole niin tiukka, etteikö Miko pystyisi saada kangasta sivuun haavan päältä. Ulkona Miko on ollut hyvin reipas, vaikka matka kotoa ulos on ollut hankala, sillä Miko vähän väliä painuu maahan. Ensimmäisellä ulkoilukerralla Miko nosti kahdesti koipea ja halusi sitten takaisin kotiin. Sen jälkeen Miko on halunnut ulkoilla pidempään ja on välillä ollut kotiin menemistä vastaan. Torstaina joskus illemmalla Miko vihdoin kakkasi ja se oli varmasti helpotus kaikille :) Luulin, että koivennostaminen tai kakkiminen olisi kivuliasta, mutta hyvin on molemmat sujuneet. Mikolla on vatsa ollut vähän löysällä. Kipulääkettä (Rimadyl) olen antanut puolikkaan aamulla ja illalla.

Haava oli torstaina aika pahannäköinen, mutta perjantaina näytti jo paremmalta, kun turvotus ja punoitus oli lähtenyt. Ohjeena oli pitää haava puhtaana ja suihkuttaa haavaa noin 5 min, jos se likaantuu tai erittää. Torstaina satoi ja tuuli. Haava näytti pysyneen silti puhtaana, mutta kerran suihkuttelin sitä. Ilmeisesti suihkuttaminen kirveli tai sattui, joten en jatkanut sitä sen pidempään. Olen myös kokeillut Septidinillä puhdistaa haavan ympäristöä, mutta sekin tuntui ikävältä. Se vähän huolettaa, että onhan haava pysynyt riittävän puhtaana. Tikit ovat itsestään sulavia, joten niitä ei tarvitse käydä poistattamassa.

Mikolta tutkittiin nukutuksessa myös hampaat. Röntgeniin ei ollut aikaa, sillä en ollut tajunnut mainita asiaa ajanvarauksen yhteydessä. Soittelin siitä kyllä jälkikäteen, mutta Mikon jälkeiset ajat olivat jo menneet eikä Mikolle oltu tietenkään varattu enempää aikaa kuin leikkaus vie. Mikon yksi alaetuhammas heiluu ja ientaskut ovat syvät (ilmeisesti heiluvassa hampaassa?), joten ell suositteli hampaan poistoa. Muissa hampaissa ei ollut ongelmia, mutta Mikolla on hieman ientulehdusta ja hammaskiveä. Ell oli suositellut hampaan poistoa ja puhdistusta noin kuukauden päästä. Viime aikoina on ollut niin paljon menoja, eläinlääkäriin ja muutenkin, että täytyy vähän katsoa mihin väliin kaikki menot saa sovitettua. Vielä olisi Rion ultra ja rokotus edessä sekä koirien vakuutusmaksut, joka ei ihan pieni menoerä ole... Mikon kastroinnin toivottavasti saan vakuutukseen, kun se on terveydellisistä syistä tehty. Mikon näyttelyura jäi tähän. Olisin halunnut viedä sen pari kertaa vetskukehiin, mutta ell todistus kiveksistä ei kelpaa enää vuodenvaihteen jälkeen, joten en sitten sitä pyytänyt ollenkaan.