sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Puoli vuotta kastroinnista

Viime viikon perjantaina oli talvikauden toiseksi viimeiset treenit. Rion keskittymiskyky tuntui ihan olemattomalta ja varsinkin alkuun se haisteli paljon. Tarkoituksena oli kokeilla joitain ohjauskuvioita, mutta saman hinkkaamiseksi treenit meni. Vähän turhautumista oli havaittavissa itsessäni, sillä Rio ei alkuun meinannut pysyä paikallaan ollenkaan vaan se istumisen jälkeen juoksi isännän luokse ilmeisesti palkan toivossa. Välillä nenä vei Rioa. Treenien jälkeen tuli mieleen, että hallissa oli saattanut olla ennen meitä juoksuinen narttu, sillä varsinkin alkuun Rio haisteli kovasti maata ja se voisi selittää keskittymiskyvyn puutteen. Normaalistikin keskittymisen kanssa on välillä haasteita, mutta Rio haluaa kuitenkin tehdä yhdessä. Tällä kertaa joudun koko ajan huudella Rioa ja normaali tekemisen meininki oli harvinaisempaa. Nyt viikon päästä videoita katsellessa ei näyttänyt yhtä "pahalta" kuin treeneissä tuntui. Riohan jopa odotti tosi hienosti lähtölupaa (jonka huomasin vaihtelevan, siis lupasanan).


Mikio pääsi taas rallattelemaan. Treeneissä se tuntuu aina tekevän kivalla vireellä, mutta saa nähdä miten käy kuukauden päästä, kun menemme pitkästä aikaa kisaamaan.

Maaliskuun lopussa tuli täyteen puoli vuotta Mikon kastroinnista. Mikosta otettiin kuvat kastrointia edeltävänä päivänä, jotta myöhemmin voi vertailla, miten kastrointi on vaikuttanut turkin määrään. Eilen otimme uudet pönötyskuvat. Kuvissa on eroa 6 kuukautta ja 11 päivää. Kuvat on otettu aika erilaisissa olosuhteissa eli ensimmäiset syysiltana kotona ja jälkimmäiset pilvisenä kevätpäivänä ulkona, joten turkit näyttää aika erilaisilta. Syyskuun lopussa Miko ei ole ollut ihan parhaassa karvassa, joten varsinkin alemmassa kuvassa (vasen kylki) ero näyttää todellista suuremmalta. Mikolle ei ole onneksi tullut vielä juurikaan höttökarvaa, vaan sille on tullut lisää hyvälaatuista turkkia. Erityisesti karvaa on tullut hännäntyveen, "housuihin" ja rintaan. Vähän hankala sanoa, mikä on normaalia karvanlähdön jälkeistä turkin kasvua ja mikä kastroinnista johtuvaa, mutta tuo hännäntyven paksu karva on ainakin uutta ja runsas housukarvoitus. Toistaiseksi turkki on siis ihan ok. Ensimmäistä kastroinnin jälkeistä karvanlähtöaikaa odotellessa...



Mikosta on tullut kastroinnin jälkeen ahneempi. Aikaisemmin saatoin mm. jättää biojätepussin eteiseen odottamaan, että seuraavan kerran lähdemme ulos. Nyt ei enää voi tai jos jättää, niin estän aidalla päädyn eteiseen. Tätä ennen toki ehti käydä vahinko eli kerran yllätin Mikon herkuttelemasta biojätepussin sisällöllä... Siellä oli ollut mm. kakun jämät, joista osa löytyi kengästäni. Toinen vahinko sattui vähän aikaa sitten. Olin ottanut aidan pois, sillä teimme lähtöä ulos. Sen pienen hetken, kun en katsonut Mikon perään, se ehti mennä tonkimaan biojätepussia.

Vaihdoin heti kastroinnin jälkeen Mikon ruuan light/senior versioon ja olen yrittänyt olla tarkka ruoka-annosten koon kanssa. Siitä huolimatta Miko on lihonut. Nyt painoa 15,1 kg ja kastrointipäivänä oli 14,3 kg eli 800 g on tullut lisää. Kovin paljoa en enää haluaisi ruoka-annosta pienentää (Miko syö saman verran kuin Rio), mutta täytyy kiinnittää huomiota ruuan rasvapitoisuuksiin ja lisätä liikunnan määrää. Voi olla, että Miko on saanut hieman enemmän ruokaa nyt, kun se on jonkin aikaa ollut enimmäkseen nappulalla, sillä minulla on ollut vaikeuksia nähdä vaivaa raakaruuan eteen. Mutta nyt on taas ruoka raakapitoisempaa. Mikon mielestä se ei saa tarpeeksi ruokaa ja Miko täydentääkin ruokavaliotaan syömällä ulkona kaiken mahdollisen syötäväksi kelpaavan. Siihen kuuluu mm. löysät koirien ulosteet, jeejee. Mutta ainakin ruoka toimii paremmin motivaattorina kuin aikaisemmin :)

Eniten kastrointia sai epäilemään se, miten se vaikuttaa valmiiksi epävarman koiran luonteeseen. Sama koira Miko edelleen on kuin ennen, mutta kyllä kastrointi on korostanut sen epävarmuutta. En vielä tiedä, ollaanko nyt jo normaalissa kastroinnin jälkeisessä tilassa vai onko se vuoden tai pidemmän ajan kuluttua kastroinnista. Tällä hetkellä tilanne on ihan ok, mutta Miko haukkuu helpommin vieraille koirille kuin ennen. Miko harvoin rähisee, vaan se nykyään useammin vain haukkuu eikä hihna edes kiristy. Minusta se on selkeää epävarmuutta ja epämukavuutta, jota vastaantuleva koira saa Mikossa aikaan. On vaan jotenkin huvittavaa, usein myöskin ärsyttävää, että Miko haukkuu pienikokoiselle tyttökoiralle, jonka habituksessa ei ole mitään uhkaavaa. Rio on edelleen se, jolle vastaantulevat koirat on isompi ongelma, mutta Miko haukkuu useammin. Miko on kuitenkin edelleen se koira, jonka kanssa voi ulkoilla luottaen, ettei se hötkyile turhasta (turhan oloisia haukkumisia lukuun ottamatta). Miko haukkuu helpommin, jos Rio mukana. Puolen vuoden aikana on ollut nähtävissä, että hormonien tasapaino on välillä järkkynyt tai mitä ikinä se nyt onkaan. Alkuvuodesta oli parin viikon ajanjakso, jolloin Miko reagoi kaikkeen tosi helposti ja se tuntui ylireagoivan. Mm. ovikellon soiminen sai sen haukkumaan korkeaa haukkua eikä se meinannut lopettaa. Pari kertaa lenkiltä kotiin palaamisen jälkeen en pystynyt pidättelemään kyyneileitä, sillä tunsin niin suurta epätoivoa kun molempien kanssa oli vaikeaa ulkona. Erityisesti harmitti, jos Miko reagoi sellaisessa tilanteessa, jossa Rio aikaisemmin reagoi, mutta ei enää. Harmitti se, että kun Rio ei enää jännittänyt tilanteessa niin paljoa, niin sitten Miko antoi sille aihetta hermostua (mutta ei Rio onneksi hermostunut). Onneksi kyseessä oli vaihe, joka meni sen parin viikon jälkeen ohi. Nyt ulkoilut menee jo ihan hyvin eikä ole tarvinnut tuntea epätoivoa :) Se tietysti harmittaa, että Mikolta tulee haukku turhan helposti, mutta tavallinen haukku on parempi kuin rähinä.

Lopuksi todettakoon, että en kadu kastrointia ollenkaan. On huomattavasti helpompaa, kun tyttökoirat ja niiden juoksuajat eivät enää hetkauta Mikoa. Kyllä se edelleen nuolee pissoja, mutta that's it. Ei enää levottomuutta, vikinää ja haikailua. Ja ennen kaikkea: ei enää suurentunutta ja aristavaa eturauhasta. Mikon kastrointi on kylläkin vahvistanut ajatustani siitä, että toivon, ettei Rioa tarvitse koskaan kastroida.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti