Miko kävi kuukausi sitten Mevetissä senioritarkastuksessa. Eläinlääkäri oli meille ennestään tuntematon, mutta erityisesti vanhat koirat ovat lähellä hänen sydäntään, joten siksi hän tuntui hyvältä valinnalta. Vaaka näytti Mikon painoksi 16,5 kg, vähemmän kuin odotin. Miko jännitti kovasti odotustilassa. Eläinlääkäri oli 15-20min myöhässä, joten jouduimme odottelemaan jonkin aikaa. Miko oli pienestäkin liikkeestäni lähtemässä kohti ulko-ovea. Onneksi jännittäminen ei näkynyt muille (koirille ja ihmisille) haukkumisena, kuten yleensä. Tosin yhdelle kovin innokkaalle ja läheltä menneelle dalmikselle piti vähän haukkua.
Eläinlääkärin huoneessa Mikoa jännitti vieläkin enemmän ja se yritti tulla syliini, kun istuin tuolille kertomaan Mikosta. Siinä Miko sitten röhnötti puolittain sylissäni. Kerroin eläinlääkärille, ettei mitään erityisiä huolia ole, mutta painonhallinnon kanssa on ollut haasteita. Halusin otettavan verikokeet, sillä suvusta löytyy munuaissairauksia. Kerroin myös Mikon ajoittaisesta löntystelystä lenkeillä, joka saa sen vaikuttamaan ikäistään vanhemmalta. Kivuliaalta Miko ei kuitenkaan vaikuta. Ell tutki Mikon, mm. kuunteli sydämen, katsoi korvat ja hampaat, tunnusteli selkää. Selän ja takapään lihaksistoa ell sanoi hyväksi ikäisekseen, joka oli vähän yllättävää. Mikon kanssa ei ole enää hetkeen tehty mitään normaalia lenkkeilyä kummempaa. Painosta ell kommentoi, että onhan sitä liikaa, mutta kylkiluut kuitenkin tuntuvat, kun vähän painaa. Hänestä kilon painonpudotus olisi hyvä. Minä pudottaisin ainakin 1,5kg. Mikon turkista ell oli samaa mieltä kanssani, että se on hyvä kastroidun koiran turkiksi eikä se enää tuosta räjähdä, sillä kastroinnista on jo aikaa.
Jäimme odottelemaan, että hoitaja tulee ottamaan verinäytteen. Olin vähän ihmeissäni, kun hoitajalla oli mukana kuonokoppa ja hän kysyi pistetäänkö se. Aina aikaisemmin hoitaja on tullut ilman kuonokoppaa ja mietin, että olikohan ell sitä ehdottanut, sillä hän varmasti oli nähnyt, että Mikoa jännittää. En ole Mikolla nähnyt tarvetta kuonokopalle, mutta sanoin, että voi sen laittaa, jos hän haluaa. Verinäytteen otto ei harmittavasti mennyt ihan perusrutiinilla, sillä en tiedä mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä Miko vinkaisi ja alkoi rimpuilla. Ehkä hoitaja pisti kanyylin huonosti. Kun Miko rauhoittui, niin näyte saatiin otettua. Tosi harmi, että jännittäjä-Mikoa sattui, sillä ei se ainakaan yhtään kivemmaksi ell-käyntiä tehnyt. Siirryimme odotustilaan odottamaan verikokeen tuloksia. Nyt Miko oli jo rennompi ja meni lepäämään. Jonkin aikaa odoteltuamme ell toi tulokset ja kertoi, että kaikki arvot ovat normaalit. Juttelimme vielä hetken ja ell sanoi, että tarkastuksessa olisi hyvä käyttää 1-1,5 vuoden välein. Aikaisemmin hän mainitsi, ettei 9-vuotias kooikerhondje ole vielä vanha, vaan vasta keski-ikäinen ja niinhän se onkin. Eikä Mikokaan ole vielä edes harmaantunut yhtään :)
Viime viikon sunnuntaina kävimme Espoon Nuottaniemessä kooikerkoulussa, jossa teimme rally-tokorataa yhdessä Savinan, Benen ja Meekon kanssa. Miko suoriutui hienosti VOI-tasoisesta radasta, jossa tehtiin aika paljon oikealla puolella. Muutamia kuvia löytyy täältä. Tuolla otin myös Mikon synttärikuvat, joissa se näyttää kovin pullealta... Kuvakulma oli vain huono ja Miko leveässä asennossa, sillä oikeasti Miko ei ole niin pyöreä :D Alla vertailuna samana päivänä otettu kuva metroasemalta.
Menimme Espooseen bussi-metro-bussi yhdistelmällä. Metroon hyppäsimme Aalto yliopiston asemalta, jossa oli sunnuntaiaamuna kovin hiljaista. Mikoa jännitti puhuvassa hississä, jossa oli lasiseinät. Varmaan juuri se, että hissistä näkyi ulos/seinää oli hämmentävää. Myös metroasemalla Miko oli kovin hermostuneen oloinen. Ohi meni pari metroa ennen kuin tuli meidän metro. Miko ei niihin muuten reagoinut kuin hermostuneesti katselemalla ja liikkumalla. Yhdelle rullaportailla alas tulleelle miehelle Miko jännityksissään haukkui. Muita ihmisiä asemalle ei tullutkaan muuten kuin ne, jotka jäivät metrosta pois. Metrossa oli myös kovin jännittävää, vaikka Miko onkin pari kertaa aikaisemmin ollut metrossa. Kun nousin ylös, niin Miko ryntäsi kohti ovea ja kovaa vauhtia se oli myös menossa ulos asemalta. Jouduimme kuitenkin vielä matkustamaan samanlaisella jännittävällä hissillä, että pääsimme maanpinnalle. Kotiin pääsimme onneksi kyydillä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti