maanantai 11. heinäkuuta 2016

Miko ja eturauhasvaivat...

Miko ei ole aamuvirkku. Se jää yleensä nukkumaan, kun minä nousen ylös. Rio taas on aamuvirkku ja kovin iloinen, kun joku vihdoin herää. Viime keskiviikkoaamuna heräsin aikaisin Mikon vikinään. Se oli yhdessä Rion kanssa eteisessä. Sama toistui torstaiaamuna, joten aamulenkillä otin virtsanäytteen ja soitin eläinlääkärille. Sain ajan aamupäivälle samalle eläinlääkärille, jolla kävimme alkuvuodesta samoissa merkeissä.

Eläinlääkäriaseman vaaka näytti 14,6 kg pannan ja hihnan kanssa. Hieno juttu! Mikolle alle 15 kg:n paino on oikein sopiva. Miko oli jälleen hermostunut, kun odottelimme vuoroamme. Hetken aikaa se tärisi. Muutoin Miko istui hermostuneena ja murisi tai haukkui, jos joku lähestyi sekä yritti välillä päästä kohti ulko-ovea. Vaikka Miko suhtautuu epäilyksellä kaikkiin lähestyviin ihmisiin eläinlääkärille pääsyä odottaessa, niin silti tutkiminen on mennyt aina hyvin ja ilman murinoita. Mikon pissanäytteestä ei löytynyt verta. Eturauhanen oli hieman suurentunut, mutta ei aristanut. Ell sanoi, että todennäköisesti eturauhasvaivat olivat vasta tuloillaan. Ell tutki Mikon pissanäytteen vielä uudestaan, sillä hän sanoi, että sen ph oli aika korkea ja hän halusi katsoa, onko siinä kiteitä. Niitä ei löytynyt, mutta ilmeisesti virtsassa näkyi tulehdus, sillä ell antoi antibioottireseptin ja Tardak-pistoksen. Antibioottikuuri on kahden viikon pituinen. Apteekin kassalla meinasi suu loksahtaa auki, antibiootti maksoi yli 50 euroa!

Olin juuri ennen eläinlääkäriin menoa antanut pojille matolääkityksen, sillä tarkoituksena oli käydä uusimassa Mikon rokotukset tällä viikolla. Mikon rokotukset vanhenevat elokuun alussa. Jos eturauhastulehdus on siihen mennessä ohi, niin rokotukset voi uusia, mutta Tardak vaikuttaa vielä silloin enkä tiedä onko sillä vaikutusta. Jos on, niin sitten Mikon rokotukset menevät vanhaksi. En tajunnut kysyä asiasta eläinlääkäriltä, mutta täytyy soittaa ja kysyä.

Toivottavasti tämä on viimeinen kerta, kun Mikolla on eturauhasvaivoja. Seuraavaksi selvitellään Rion vaivoja...

Toissaviikolla posti toi meidän Helsitaren rotutuotetilauksen. Tilaus ei ollut mennyt ihan nappiin Helsitaren osalta, mutta onneksi meidän tilaus oli ok. Olin tilannut tassupyyhkeen sekä Riolle märkäloimen ja sademanttelin. Mittaus oli onneksi ollut riittävän tarkkaa ja sademantteli sopi Riolle oikein hyvin. Märkäloimi oli hieman lyhyt, mutta tilasin tarkoituksella juuri ja juuri sopivan pituisen, sillä Mikon märkäloimen alaosa menee nivusiin asti. Se täytyy siis kerran kiepauttaa kaula-aukon ympäri, jotta Miko ei pissaisi loimen sisälle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti