torstai 4. tammikuuta 2018

Vuodenvaihde

Meillä alkoi kuulua ilotulitteiden pamauksia heti keskiviikkona, kun ne tulivat myyntiin. Onneksi paukut olivat yksittäisiä eivätkä sen kummemmin haitannut lenkkeilyä. Hetkeksi Mikolla laski häntä ja se liikkui haistelematta eteenpäin, mutta sitten se taas rentoutui.

Mikolla jäi huuli rullalle
Uudenvuodenaattona kävimme aamupäivällä/päivällä reilun kahden tunnin lenkillä, jossa kuljimme pääasiassa metsässä. En tykkää käyttää flexiä muualla kuin metsässä tai jossain muualla, jossa vastaantulijoita tulee harvakseltaan, joten minulla on tapana pakata flexit reppuun ja vaihtaa ne koirille vasta rauhallisessa paikassa. Riolla menee pasmat ihan sekaisen, kun se näkee, että otan flexit esille ja pakkaan ne reppuun. Niin kävi nytkin ja se innoissaan hyppi kaikkien päälle, kun teimme lähtöä ja vielä hississä riitti ilakointia. Uudenvuodenaattona oli nätti ilma ja kaikki muutkin olivat ulkona samaan aikaan. Saimme kuitenkin olla melko rauhassa, sillä metsän puolella porukkaa ei liikkunut. Kävelimme keskuspuiston metsäpolkuja ja hiekkateitä Paloheinään ja sieltä takaisin. Mikokin innostui tekemään juoksupyrähdyksiä ja leikkimään Rion kanssa. Ihana nähdä usein niin rauhallisen Mikon päästelevän välillä höyryjä. Kotona se kyllä leikkii usein Rion kanssa ja aika usein Miko on leikin aloittaja.

Lenkin jälkeen koirilla riitti vielä hetkeksi virtaa, joten heittelin niille vinkupalloa makuuhuoneessa. Miko ja isäntä olivat sängyllä ja Rio hyppi välillä maahan hakemaan palloa. Kerran kumarruin ottamaan Rion edessä ollutta palloa samaan aikaan, kun Rio päätti hypätä sängylle. Jenkkisänky on sen verran korkea, että sinne loikkaaminen vaatii vähän enemmän ponnistusvoimaa. En edes tiedä, miten tämä voi olla mahdollista, mutta minun ja Rion samanaikainen liike johti siihen, että Rio hyppäsi suoraan minua päin niin, että Rion kallo osui voimalla minun nenään. Ja se sattui. Minuun ainakin, Riosta en tiedä. Se lähti piiloon varmaan siksi, että valittelin kipua. Törmäyksessä kuului sen verran äänekäs rusahdus nenästäni, että sängyllä loikoileva isäntäkin sen kuuli. Onneksi nenästä ei alkanut tulla verta ja kun pistin siihen heti kylmää, niin ei tullut mustelmaakaan vaan vain punainen jälki. Tunnustelin nenää enkä ainakaan tuntenut mitään liikkuvan, joten ehkä tästä selvittiin vain säikähdyksellä. Päivystykseen en todellakaan halunnut lähteä uudenvuodenaattona, jolloin siellä varmasti riittäisi kiireellisempiä tapauksia. Nenä oli kipeä ja hieman turvonnut muutaman päivän, joten ehkä siellä pieni murtuma saattaa olla.

Miko yrittää mahtua käsinojalle
Viiden jälkeen käytin koirat erikseen ulkona, sillä paukkeen kuuluminen oli jo todennäköisempää enkä halunnut Rion reagoivan Mikon hermoiluun. Rio ei ole ahdistunut ilotulitteista ja mielelläni pitäisinkin sen niin. Miko halusi kääntyä kotiinpäin jo ennen kuin yhtäkään pamahdusta kuului, joten se varmaan jo haistoi jotain. Pyörin jonkin aikaa meidän talon lähellä ja Miko pysyi melko rentona. Varmaan kodin läheisyys rauhoitti. Rion kanssa kävimme hieman pidemmän lenkin ja silloin kuului jo enemmän paukuttelua. Riolla pysyi koko ajan häntä ylhäällä ja nenä maassa. Kerran se jäi kovemman pamahduksen jälkeen katselemaan, mutta kun sanoin "mennään", niin matka jatkui taas. Kotiin palattuani olin ihan innoissani Rion ulkoilusta. Miten ihanaa voikaan olla, kun koira ei yhtään välitä paukkeesta. En silti usko, että Rio olisi yhtä välinpitämätön silloin, kun kunnolla paukkuu vaan alkaisi pelätä. Tuntuu jotenkin jännältä, että juuri Rio on se kumpi ei ahdistu, sillä Rio on meillä se koira, joka pelkää, jännittää ja ahdistuu ties mistä.

Meille kotiin kuuluu pauke aika hyvin, mutta molemmat koirat nukkuivat ja olivat ihan normaalisti. Kävimme isännän kanssa klo 18 jälkeen ulkona ottamassa kuvia, jossa "piirsimme" led-kynttilällä vuosilukua 2018 (oli muuten vaikeaa saada numerot hyvin ja siksi kuvia otettiin ties kuinka monta, onneksi en käynytkään ostamassa tähtisadetikkuja sitä varten, sillä ne olisi loppunut kesken) ja totesin, että pamahdukset on tosi kovia. En ole vuosiin käynyt katsomassa ilotulituksia ulkona, joten en enää muistanut kuinka kova ääni niistä lähtee, kun on lähellä.

Klo 02 jälkeen kävimme koirien kanssa ulkona. Edelleen siellä täällä kuului pauketta aina välillä, joten Miko oli melkein heti valmis kääntymään takaisin kotiin. Molemmat pääsivät kuitenkin tyhjentämään rakkonsa ja me pääsimme nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti