perjantai 2. toukokuuta 2014

Viimeistä kertaa Sporttarille

Viime viikon fyssarikäynnin jälkeen on ollut tarkoitus jumpata Mikoa säännöllisesti ja käydä juoksulenkeillä. Jostain syystä molempia on kauhean vaikea muistaa tehdä. Yleensä aamulla tai nukkumaan mennessä muistan, että olisi alkuillasta pitänyt jumpat tehdä. Iltalenkillä sitten muistan, että olisi pitänyt pistää juoksulenkkarit jalkaan. Jos nyt joka päivä ennen seuraavaa fyssaria tehdään jumpat, niin korvaisiko se väliin jääneet kerrat? Yksi ohje oli kulkea mäkisessä maastossa, jota olen noudattanut joillakin lenkeillä. Esimerkiksi vappuna hyödynsimme lähimetsässä olevia juoksuhautoja. Pääosin juoksuhaudat on muurattu betonilla, mutta tuossa meidän lähistöllä on myös ojamaisia, joiden läpi kun muutaman kerran kulkee, niin tulee pientä mäkitreeniä :) Harmittavasti vaan nuo meidän metsän juoksuhaudat on täynnä roskia ja rakennelmissa on majaillut ties mitä porukkaa. Onneksi myös siistejä kohtia löytyy.

Prinsessapeti
Tänään meillä oli viimeiset omatoimiagilitytreenit Sporttikoirahallilla Espoossa. Olimme paikalla hyvissä ajoin ja koska edellinen ryhmä ei ollut ilmestynyt, aloitimme treenit etuajassa. Aloitimme kepeillä. Miko aluksi jopa intoutui haukkumaan. Kepit olivat niin lähellä puomia, että Miko tahtoi olla menossa puomille. Keppien toisessa päässä oli hyppy melko lähellä, joka hämmensi Mikoa. Vaikka kepeillä oli hieman säätämistä, niin Miko teki parit oikein hienot pujottelut hyvällä vauhdilla. Mutta säätö aiheutti sen, että Miko siirtyi haistelumoodiin. Pallon kanssa Miko juoksenteli vauhdikkaasti sekä muristen että palloa vingutellen. Toisella kierroksella teimme hyppy-takaakiertohyppy-hyppy-putki-hyppy-kepit-hyppy-pätkän Lotan ja Terran radasta. Ensimmäinen kerta oli oikein hyvä keppineen kaikkineen. Toisella kierroksella tavalliseen tapaan vauhti tippui, mutta muuten meni keppejä lukuun ottamatta hyvin. Kepeillä Miko jostain syystä pysähtyi. Viimeisellä kierroksella teimme perussarjaa. Vaikka Miko ei parina kertana odottanut lupaa (katsoi minuun, mutta kun käskyä ei tullut, niin Miko teki omat ratkaisut), niin kyllä se myös lupaa malttoi odottaa. Palloleikki hyppytekniikan jälkeen oli raivoisampaa kuin keppien jälkeen. Oli kai vähän patoutunutta energiaa...

Talvitreenien tavoitteena oli opetella ohjaustekniikoita, mutta niistä luovuttiin jo alkumetreillä. Opin kuitenkin saksalaisen. Kepeillä tapahtui edistystä. Aloitukset paranivat ja suoritukseen tuli hieman itsenäisyyttä. Kuudella kepillä vauhtiakin. Muuten ei oikein edistytty missään. Hyvin todennäköisesti taas seuraava talvikausi pidetään agilitysta taukoa, mutta toko- tai hyppytekniikkatreenit voisi olla. Ensi viikolla alkaa kesäkauden ohjatut treenit. Meillä tulee olemaan viikon aikana agility- ja tokotreenit sekä mahdollisesti hyppytekniikkatreenit, jos saadaan sopiva vuoro Saaran ja Huugon kanssa. Näiden lisäksi ostan rally-tokotreenejä silloin, kun mahdollista. Kesää kohden aktiivisuus koiraharrastuksissa lisääntyy :) Meillä on nyt tietty tokokoekin tavoitteena, joten jospa parempi treenimotivaatio syntyisi sen vuoksi.

Suomen Kooikerhondje ry:llä on uudet hienot nettisivut, kannattaa käydä katsomassa osoitteessa kooikerhondje.fi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti