sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Hiekka pölisee, tanner tömisee

Tänään taisi olla tämän kevään lämpimin päivä ja meillä oli ohjelmassa viehejuoksuharjoitukset Vihdin Otalammella. Harjoituksiin ilmoittautui ihan hyvänkokoinen kooikerporukka, joka sitten alkoi vähitellen pienentyä niin paljon, että piti etsiä muualta lisää porukkaa. Kooikereita ilmaantui paikalle kolme kappaletta, mutta viittä odotin. Eipähän tarvitse enää jatkossa järkätä viehejuoksuharjoituksia. (Tosin tämä on niin kiva harrastus, että ehkä vuoden päästä on taas toinen mieli.) Muun rotuisia oli neljä ja enemmänkin olisi ollut tulossa. Olisi vaan pitänyt ottaa nekin mukaan.

Ensin saimme ihailla vinttikoiran esimerkkisuoritusta. Siinä vaan tanner tömisi ja hiekka pöllysi. Sovimme, että kooikerit juoksevat ensin kaksi vetoa ja sitten muut, koska heillä matka oli pidempi. Miko oli toisena vuorossa. Hieman jännitin miten Mikolta mahtaa juoksut onnistua hormonihuuruissa. Vähän pelkäsin, että poika lähtee vieheen sijasta hajujen perään. Juoksusuora oli metsässä hiekankuopan tapaisessa paikassa eikä sitä oltu aidattu. Ihan turhaan jännitin. Miko ampaisi salamana vieheen perään ja lähtiessä haukahti muutaman kerran. Vieheellä Miko haukkui taas ja lähti sitten juoksemaan takaisin päin. Vauhti oli niin kova, että tiesin ettei Miko minun kohdalle pysähdy. Miko juoksi muutaman metrin ohi, kääntyi ja juoksi takaisin vieheelle ravistelemaan sitä. Kun viehe oli tapettu, Miko tuli luokseni. Toisella kerralla Miko lähti taas reippaasti vieheen perään ja lopuksi tarrasi siihen kiinni ravistellen. Tämän jälkeen Miko meni radan sivuun ja taisi nostaa koipea, mutta ei onneksi lähtenyt hajujen perään vaan tuli luokseni kieli ihan hiekkaisena.


Oli kivat harjoitukset ja toivottavasti saamme RotuRaceen joukkueen kasaan. Kaikki koirat jaksoivat hyvin juosta lämpimästä säästä huolimatta, mutta jäähdyttelylenkillä koirilla roikkui kielet pitkällä ulkona. Ja kovin väsyttävää juoksut oli koirille. Kiitos Lotalle videon kuvaamisesta, hienoista kuvista ja kyydistä!

Kotimatkalla punkki käveli Mikon reidellä. Miten niitä onkin nyt niin paljon! Oikea punkkimagneetti tuo Miko...

Illasta oli vielä hyppytekniikkatreenit, aiheena alastulo ja taipuminen. Alastulo näytti sujuvan hyvin eikä Miko kertaakaan 8 jalan välissä joutunut ottamaan lisäaskeleita. Taipumista ollaan tehty vaan muutama kerta ja tämä oli niistä paras. Alku oli hieman muistuttelua mistä tässä oli kyse, mutta muuten meni hyvin. Miko vain kerran yritti oikoa kupille.

© Lotta Franck

© Lotta Franck

© Lotta Franck

© Lotta Franck

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti