Liukastellen

Viime viikko oli koko vuoden kiireisin viikko töissä. Intensiivikurssin suorittamisestakaan ei tullut mitään kun kahden viime viikon aikana olen joutunut tekemään pitkää päivää, muutamia kertoja töissä on mennyt kellon ympäri. Saldo on kasvanut 20 tuntia näinä neljänä viikkona, jotka olen ollut loman jälkeen töissä... No saanpahan pitää muutaman pitkän viikonlopun tässä syksyn aikana kun kiire hellittää. Mikolle nämä pari viikkoa ovat olleet hyvin tylsiä, sillä se on joutunut olemaan paljon yksin kotona. Agility- ja tokotreenitkin jäivät viime viikolla välistä. Odotin kovasti viime viikonloppua, sillä Mikolle olisi ollut luvassa ohjelmaa koko viikonlopuksi. Kohtalo sitten päätti toisin. Perjantaiaamuna Miko liukastui portaissa, kun olimme menossa aamulenkille. Miko lähti liukumaan portaita alas, mutta olin onneksi Mikon edellä ja sain pysäytettyä pojan. Pidin Mikosta kiinni kunnes se oli taas tukevasti jaloillaan. Miko sitten jatkoi portaiden laskeutumista, mutta liukastui portaiden lopussa uudestaan. Ulos päästyämme Miko alkoi ontua. Kävin heti vasemman etujalan läpi. Miko ei aristanut mitään kohtaa, mutta äännähti kun vähän painoin jalkapöydän päältä. Teimme hyvin lyhyen lenkin. Koko ajan Miko varasi jalalle, mutta ontui kuitenkin. Liikkuminen näytti vähän paranevan loppua kohden.

Prinka rally-tokossa

Kotona Miko hyppäsi heti sängylle ja se taisi tuntua jalassa. Mietin sitten ääneen, että Mikon pääsy sängylle pitäisi estää eikä se saisi hypätä sängyltä alas. Ennen lähtöäni Miko varoi tassua enemmän kuin ulkona. Ajattelin odottaa iltapäivään ja katsoa miltä jalka sitten vaikuttaa. Olin töissä, kun Markus huolestuneena viestitteli, että Miko todella varoo jalkaansa. Soitin sitten eläinlääkärille, josta neuvottiin antamaan kipulääkettä. Meillä ei ole koirille sopivaa kipulääkettä, joten aamupäiväksi varattiin Mikolle aika. Kun tulin kotiin, Miko tuli iloisesti vastaan eikä ontunut enää ollenkaan. Makkarin ovi oli auki ja vasta hetkeä aiemmin minulle selvisi, että Miko oli aamulla tullut itse alas sängyltä. Ilmeisesti sen vuoksi Miko oli aamulla lenkin jälkeen reagoinut voimakkaammin. Meidän korkealta jenkkisängyltä alas hyppääminen teki varmasti kipeää. Vaikka Miko vaikutti olevan ok, menimme lyhyen matkan eläinlääkärille bussilla.

Vaaka näytti 15 kg eli Miko on lihonut 600g. Laihikselle siis. Eläinlääkäri kävi tarkasti Mikon etujalan läpi, mutta Miko ei reagoinut tutkimiseen mitenkään. Ell huomasi jalassa vain hyvin lievää turvotusta. Hän kuitenkin antoi Mikolle kolmen päivän kipulääkekuurin (Dolox vet.). Viikonloppu piti pitää Mikoa levossa ja ottaa alkuviikkokin rauhallisesti eli agilitytreenit jäävät nyt kolmannen kerran putkeen välistä. Ell teki myös perustutkimuksen ja totesi Mikon olevan hyvässä kunnossa. Samalla reissulla Miko sai kennelyskärokotteen, sillä se oli mennyt vanhaksi elokuun alussa.

Makkarin ovi on nyt pysynyt kiinni muulloin paitsi silloin kun menemme nukkumaan. Alaspäin menemme taas hissillä. Olemme aikaisemminkin käyttänyt hissiä lenkille lähtiessä liukastelusta johtuen. Miko on tainnut elokuun aikana kaksi kertaa aikaisemminkin liukastua portaissa niin, että se on lähtenyt liukumaan niitä alas. Olisi pitänyt jo silloin tajuta vaihtaa portaat hissiin... Jouduin perumaan meidän paikan lauantain epävirallisessa tokokokeessa ja sunnuntain virallisessa rally-tokokokeessa. Rally-tokokokeen väliin jättäminen harmittaa tosi paljon, sillä paikkoja alo-luokkaan on vaikea saada. Toivottavasti meitä kuitenkin vielä onnistaisi syksyn aikana. Kipulääkkeen varoaika päättyy onneksi ennen seuraavaa mahdollista koetta. Minulla tosin oli epäilyksiä kipulääkkeen käytön suhteen, sillä Miko ei ole vaikuttanut yhtään kipeältä perjantaiaamun jälkeen. Jotenkin se tuntui turhalta, mutta enhän voi tietää onko Mikolla kipuja vai ei. Lepoa on hyvä joka tapauksessa pitää, sillä jos jalkaan tulee jotain isompaa vammaa, niin meidän agilityura on sitten siinä.

Muuta kuva rally-tokokeesta löytyy täältä.

Päivä jona olisin voinut vajota maan alle

Me oltiin viime viikonloppuna agilitykisoissa ja aloitin kirjoittamaan niistä jo silloin, mutta en sitten ole ehtinyt/jaksanut/halunnut jatkaa kirjoittamista. Ihan tarkoituksella olen halunnut pitkittää tapahtumista kirjoittamista etten saisi aikaiseksi ylipitkää kirjoitusta, jossa puran tuntoja. Tästä voinee jo päätellä, ettei hyvin mennyt.

Joskus keväällä teki useampaan kertaan mieli makkaraperunoita. Paikallinen grilli on kerran testattu ja toiste ei tarvitse käydä. Nummelassa meidän lähellä oli Nummelan Autogrilli eli Nummelan AG, josta sai oikein hyvää grilliruokaa. Ajattelin sitten, että voisimme kesällä käydä Nummelassa jossakin koiratapahtumassa, jotta voisimme käydä myös AG:llä. Mitään epävirallista tapahtumaa ei silloin löytynyt, mutta SAGIn kalenteri näytti kisoja elokuulle. Niinpä sitten ilmoitin Mikon molemmille agilityradoille, jotka ykkösille olivat tarjolla.

Kisat olivat lauantaina. Olisin halunnut päästä treenaamaan keinua ennen kisoja, sillä edellinen keinu oli huono kokemus. Aikaa ei vain ollut. Keinu ei kuitenkaan jännittänyt. A-rata oli mukavan oloinen. Radan alku oli viiden hypyn pyöritys, josta jatkettiin mutkaputkeen ja sitten puomille. Alku meni ihan perus Mikon vauhtia, mutta putkeen Miko kaasutti ja sen tullessa putkesta pystyin jo arvaamaan, että mopo lähtee kädestä. Se on se ilme. Miko veti ihan kunnolla rallia kentän ympäri ja hyllytti hyppäämällä yhden hypyn. Kun lopulta pääsimme jatkamaan rataa, kaikki sujui hyvin keinulle asti. Oletin Mikon hiipivän keinulla, mutta mitä vielä. Miko kaasutti ja teki oikein komean lentokeinun... Yritin huutaa "odota", mutta ei se hyödyttänyt. Miko oli aivan hämillään ja ahdistunut ja ties mitä sen jälkeen. Halusin jatkaa matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut (se oli virhe) enkä tehdä keinusta numeroa. Putki oli seuraava este, jonne Miko sitten hitaasti ravasi. Ja mitä sitten kävikään... Miko nosti koipea tullessaan ulos putkesta. Ärähdin Mikolle, mutta jatkoimme radan suorittamista. Kepit olivat seuraavana ja menivät hyvin, mutta loppurata oli hyvin halutonta menoa. Meidän jälkeen putki piti vaihtaa pissavahingon vuoksi. Olisin voinut vajota maan alle, hävetti niin paljon. Välttelin sen jälkeen ottamasta katsekontaktia kenenkään kanssakilpailijaan, häpeä oli niin suuri.

Toisen radan rataantutustumiseen menin ristiriitaisissa tunnelmissa. En oikein pystynyt keskittymään, mutta rata oli jälleen kivan oloinen. Päätin, että jos Mikon vire on liian matala, niin jätämme sitten leikin kesken. Heti radan alussa kävi selväksi, ettei siitä mitään tule. Sanoin tuomarille, kun Miko oli A:n harjalla keikkumassa, että menemme suoraan maaliin. A:lta jatkoimme kepeille, jotka oli tosi hitaat. Oikaisimme sitten yhden hypyn kautta puomille, jolloin Mikon vauhti kasvoi ja puomilta Miko irtosi maaliin, vaikka ei maalihyppyä hypännytkään. Radan jälkeen nieleskelin kyyneleitä. Harmitus Mikon vireen tasosta oli suuri. Kesäkuun kisat menivät kivasti, mutta elokuun kisat olivat pohjanoteeraus. Eniten harmittaa se, että Mikon hyvä vire kisatilanteessa on mennyttä. Vielä viime vuonna kisavire oli hyvä ja kisasimme useamman kerran maksimölleissä, joissa rimakorkeus on sama kuin ykkösissä. Enkä muutenkaan usko, että rimakorkeuksista on kyse, sillä huonompaa virettä on nähty myös tänä vuonna epävirallisissa kisoissa medeissä.

Tapahtuneesta huolimatta vietimme mukavan päivän Nummelassa vaihtelevassa säässä ja makkaraperunat olivat yhtä hyviä kuin aikaisemminkin. Se on nyt selvää, ettemme kisaa ainakaan ennen ensi kevättä. Viime lauantaina hetken olin jo valmis luovuttamaan, sillä pistää mielen matalaksi, kun ajattelen kuinka se, etten osaa motivoida Mikoa, haittaa meidän kaikkia harrastuksia. Agilityssa vaikutukset ovat selkeimmät, mutta mulla on jo suunnitelma miten tästä etenemme. Ohjatuissa treeneissä ei innostaisi käydä, haluaisin treenata itsekseni.

World Dog show 2014 ja vähän kaikkea muutakin

Oho, hieman on tullut päivitystaukoa. Ryhdyin elokuun alussa tekemään yhtä opiskelutehtävää, jota olisi ollut koko kesä aikaa tehdä... Ja kiirehän siinä sitten tuli ennen deadlinea, joten illat vierähtivät kulttuurieroja pohtiessa. Tämän viikon ja ensi viikon olen nimennyt tappoviikoiksi. Elokuu on töiden osalta vuoden kiireisintä aikaa, erityisesti nämä kaksi viikkoa, joten teen pitkiä työpäiviä ja sen lisäksi samaan aikaan on intensiivikurssi meneillään eli jatkan töistä suoraan koulun penkille. Hullun hommaahan tämä, mutta se lohduttaa, että viimeiset kurssit ovat tänä syksynä ja sitten on enää opinnäytetyö. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta en varmasti lähde enää opiskelemaan töiden ohessa. Tai ehkä aika kultaa muistot... Mutta jos sitten koira-aiheisin.

Elokuun ensimmäisenä sunnuntaina olimme jälleen keskenämme hyppytekniikkatreeneissä Saaran ja Huugon lomaillessa. Taisimme tehdä alastuloa. Siinä ei mitään kummempaa. Olin juuri edellisellä kerralla todennut, että vaikka Mikon olisi hyvä saada keinutreeniä myös muilla keinuilla kuin sillä jolla aina treenaamme, niin ATD:n keinuun ei kosketa. Tällä kerralla keinu oli sitten sen paikan vieressä, johon pistän Mikon kiinni. En huomannut, kun Miko menikin takaani keinulle, jota se taisi luulla puomiksi. Miko ei nimittäin hidastanut yhtään ja kun keinu alkoi laskeutua, niin Miko hyppäsi sivusta pois. Se vaati tosi paljon houkuttelua, että sain Mikon menemään keinun kahdesti. Keinu ei laskeudu samalla tavalla kuin kisavaatimukset täyttävä keinu, joten vähän autoin laskemisessa. Ei hyvä juttu ollenkaan.

Tiistain agilitytreenit peruttiin, koska olisimme olleet ainoat osallistujat. Olisimme mahtuneet edelliseen ryhmään, mutta lauantaina oli kisat, joten ihan hyvä oli pitää pieni tauko.

Söpö Aia

Perjantaina oli sitten Maailman voittaja eli World Dog Show 2014. Kooikereita oli ilmoitettuna 65 eli oikein mukava määrä, vaikka enemmänkin olisi voinut olla. Kuvia näyttelystä löytyy täältä. Minä ihastuin pikku-Aiaan, joka kooikereiden arvostelun loputtua hyppäsi syliini. Tosin Aia ei kovin kauaa sylissäni viihtynyt, vaan siirtyi vieressä istuneen Tainan syliin, pöh. Siinä Aia hengaili meidän kanssa sillä aikaa, kun sen ihmiset kävivät ostoksilla. Tainan kanssa kiersimme myyntikojut nopeasti, mutta mukaan ei tarttunut muuta kuin HauHau-herkkuja. Joukukuussa voi sitten shoppailla enemmän. Olisi ollut kiva käydä pyörähtämässä paikan päällä vielä lauantaina tai sunnuntaina, mutta aikaa ei valitettavasti ollut.

Lauantaina meillä oli yksi hypäri meidän seuran kisoissa. En onneksi ollut ehtinyt jännittämään kuin vasta samana päivänä. Ajattelin, että joudumme varmaan lähtemään kesken kaiken radalta, kun Miko ei jaksa helteessä hyppiä. Mikolla oli märkäloimi päällä ja ennen meidän vuoroa poikaa viritellessä Miko oli ihan innokkaan oloinen. Lähdössä Miko lähti perääni ja palautin sen takaisin istumaan. Toisena esteenä oli muuri, jolta tuli kielto. Neljäs este oli putki, jolta tuli hylkäys. Rataantutustumisessa ajattelin, että valitsemallani ohjaustavalla Miko varmaan menee väärään päähän, mutta yritin silti. Fiksua :) Kuudentena oli kepit ja juuri ennen niitä Mikoa alkoi kutittaa ja sen täytyi alkaa rapsuttamaan. Mutta sen jälkeen kepit meni hyvin. Keppien jälkeen kaksi seuraavaa estettä meni hyvin, mutta sitten Miko pysähtyi. En saanut sitä hyppäämään estettä enkä liikkumaan mihinkään. En sitten nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin kävellä pois. Teimme kuitenkin vielä kolmen hypyn loppusuoran, joka meni ihan ok. En tiedä mitä tapahtui. Virettä laskevia asioita olivat ainakin lähtöön palauttaminen ja muurin kielto. En tiedä oliko Mikolla liian kuuma (ei se varmaan ennen ole niin lämpimällä hypännyt maksikorkeuksia) vai eikö sitä vaan huvittanut vai paineistuiko Miko. Kentällä oli paljon ampiaisia, jotka ahdistavat Mikoa. Olisiko sellainen lennellyt lähellä?  Oli miten oli, niin ei kisoista hyvä mieli jäänyt. Yksiin kisoihin Miko on vielä ilmoitettu, katsotaan miten siellä menee.

Sunnuntaina olin itse talkoilemassa kolmosten kisoissa. Maksien aikana ei ainakaan tullut tylsää, kun putkia sai oikoa koko ajan ja aika usein maksit tiputtelee rimoja tai osuu renkaaseen. Mutta voi sitä hiekkapölyn määrää... Medeissä oli kolme koohoa kisaamassa. Hyppytekniikkatreeneihin ei ehditty.

Intensiivikurssin takia tiistaina jäi agilityt välistä, mutta keskiviikkona kesätauon jälkeen jatkuneisiin tokotreeneihin ehdimme. Teimme temppurataa, jossa oli erilaisia tokoliikkeiden osia: luoksetulo, seuraamista, liikkeestä seisominen, hyppy, kartion kierto ja ruutu. Kouluttajan kanssa katsoimme liikkeestä seisomista ja itseksemme teimme hyppyä.

Mikki Mustanenä

Mikolla oli pentuna pikimusta nenä. Ensimmäisenä talvena Mikon kirsu vaaleni ja yhdessä pentunäyttelyssä tuomari sanoi Mikolla olevan talvikirsu (viime vuonnakin tuli yksi kommentti). Joillain koirilla kirsun pigmentti vaalenee talvella ja tummuu taas kesällä. Mikon kirsu ei tummunut talven jälkeen vaan pigmentti jäi vaaleaksi. Luulin, että Mikolle jää haalean musta kirsu, joten olin melko yllättynyt kun tänä keväänä Mikon nenä alkoi tummua. Siis noin 4,5 vuotta vaalenemisen jälkeen!? Toivottavasti nenä nyt jäisi mustaksi, kun onhan se hienomman näköinen kun sellainen hailakka :)

Mikki Mustanenä reilu 4 kk

Hailakka nenä heinäkuussa 2010

Näin vaalea Mikon nenä oli vielä maaliskuussa 2014

Mustanenä is back! Heinäkuu 2014

Sitten vielä jotain ihan muuta. Blogin tilastoja tulee välillä katseltua, joten tässä pieni kooste. Siirryin Bloggeriin heinäkuun 2012 alussa Vuodatuksen ongelmien vuoksi. Siitä lähtien blogissa on käyty yhteensä 35181 kertaa! Aluksi kävijöitä oli vähemmän, mutta nykyään kävijöitä on 1400 - 2000 kuukaudessa, pääsääntöisesti 1600. Tiedän, että meidän blogin kautta mennään myös lukemaan toisten blogeja, sillä blogilistalla on kaikki koikkeriblogit, jotka tiedän. Kaikki kävijät eivät siis tule (vain) lukemaan Mikon kuulumisia :)

Eniten blogiin tullaan Lokin, Noan & Matin ja Huugon blogien kautta. Ja toki Googlen kautta, jossa yleisimmät hakusanat ovat yllättäen

• mikokooiker
• kooikerhondje miko
• miko kooiker
• kooikerhondje

Eniten luetut kirjoitukset ovat

• Koiran liikkeet ja liikkuminen osa 1 (576 klikkausta)
• Koiran liikkeet ja liikkuminen osa 2 (336)
• Pentuahdistus (102)

Nuo kaksi ensimmäistä (varsinkin ensimmäinen) tuntuu keikkuvan joka kuukausi luetuimpien tekstien joukossa. Yksi päivä blogissa oli ollut yli 100 lukijaa, vaikka oli ollut hiljaiseloa kirjoittelun suhteen. Syynä kävijäryntäykseen oli se, että jollekin keskustelupalstalle oli pistetty linkki Koiran liikkeet ja liikkuminen osa 1 -kirjoitukseen siinä olleen rakennekuvan vuoksi. Postauksessa on labbiksen luusto, johon luvalla lisäsin luiden ja nivelien nimet. Onhan se ihan hyvä, vaikka itse sanonkin ;) Tarkastutin kuvan eläinlääkärillä, joten luut on oikein nimetty.

Kävin 1-1,5 viikkoa sitten pitkästä aikaa kirjautumassa vanhaan blogiin. Yllätyin nähdessäni blogin tilastot, joka näytti jopa yli 700 kävijää per päivä! Kuviossa näkyy 1 tai 2 viikkoa ja joka päivä kävijämäärät olivat satoja. Eihän se mitenkään voi pitää paikkaansa. Tänään tilastot olivat laskussa 285 kävijästä 8 kävijään. Näyttäisi siltä, että vanhassa blogissa käy vieraita noin 20 kertaa päivässä. Sinne kyllä löydetään mitä ihmeellisimmillä hakusanoilla...

Paluu arkeen

Sunnuntaina tein hyppytekniikkatreeneissä samaa harjoitusta kuin edellisellä kerralla eli perussarjaa ja kasvavaa sarjaa putkella yhdistettynä. Hyvin meni ja sain jotain videollekin, mutta turhaan sellaisia tekniikkavideoita julkaisee, joissa tekniikka ei oikein näy :) En siis saanut kameraa niin, että olisin saanut kaiken mahtumaan sivulta kuvattuna.

Maanantaina oli sitten paluu normaaliin arkeen eli loma loppui. Ihan kiva oli palata töihin, vaikka aina mielellään lomailua jatkaisikin. Ihan putkeen ensimmäinen aamu ei tosin mennyt. Olimme juuri palaamassa kotiin, Miko oli hihnanmitan edellä, kun se meni meidän rapun oven eteen. Saman tien Miko alkoi ravistella päätään ja jotain lensi pois. Rapussa Miko vielä ravisteli pari kertaa ja alkoi sen jälkeen nuolla suupieliään. Ei ollut vaikea arvata, että ampiainen pisti. Ei sitten auttanut muu kuin jäädä kotiin odottelemaan mistä kohtaa alkaa turpoamaan. 40 minuuttia taisin tarkkailla Mikoa ennen kuin uskalsin lähteä töihin. Ampiainen oli pistänyt kuonoon, nenän viereen ja onneksi turvotus jäi pieneksi eikä uhkaa hengitysteiden tukkeutumiselle ollut.

Agilitytreenitkin jatkuivat tällä viikolla ja eilen oli meidän treenit. Miko on jo alkanut tylsistymään hiljaiseloon, joten ihan hyvään saumaan alkoi treenit. Teimme valssiharjoitusta, jossa ensin mentiin 4 hyppyä ja sitten valssilla käännös takaisin päin, sitten 3, 2 ja 1 hyppyä samalla tavalla. Meillä meni ihan hyvin ja saimme koko sarjan tehtyä. Kouluttaja sanoi, että teen valssin liian myöhään (vasta hypyn kohdalla). Se taitaa olla varmistelua, kun aika helposti Miko kieltää jos on kovin ennakoiva ohjauksen kanssa. Eipä onnistunut aikaisemmin valssin tekeminen, koska Miko oli jo nähnyt tämän harjoituksen eikä se siitä jaksanut enää innostua. Vauhti oli siis sen verran hidas, että olin liian edellä. Piti sitten vaan huolehtia, ettei oma liike lopu, sillä se pysäyttää Mikonkin.

Omatoimisesti teimme kontaktitreeniä A:lla, jonka jälkeen oli hyppy ja kepit. Tein kaksi kertaa pelkkää A:ta ja sitten kaksi kertaa kepeille asti. Molemmilla kerroilla keppien aloitukset olivat ihan super ja pujotteluvauhti oli erinomainen. Kontaktillekin Miko pysähtyi joka kerta hienosti. Lopuksi valssiharjoitusta hieman muutettiin ja kepitkin tulivat mukaan. En enää saanut innostettua Mikoa sopivaan vireeseen, joten kovin kummoisesti ei viimeinen harjoitus mennyt.

Pistin Mikolle Bayvanticit niskaan lomien alettua, joten aineen teho on päättynyt. Ja kyllä sen heti huomasi. Sunnuntaina Mikon vatsasta löytyi punkki ja maanantaina korvan juuresta. On siis aika pistää uudet litkut.

Mikon fiksu ilme, kun yritin ottaa kuvaa turvotuksesta :D
Mikon naama pullottaa rullahuulien vuoksi, mutta kuvassa
oikealla puolella on vähän turvotustakin

Kenraaliharjoitus

Perjantaina meidän oli tarkoitus käydä uudestaan Toppelundin koirarannalla, mutta sitten iski laiskuus. Olisin halunnut isännän mukaan, sillä halusin mennä uimaan ja muutenkin saada seuraa enkä halunnut jättää tavaroita yksin rannalle, koska vedessä olisi joutunut kävellä pitkälle ennen kuin pääsee uimaan. Ei huvittanut lähteä yksin. Olisi sille hetkelliselle viilennykselle kyllä ollut tarvetta. Meillä on tähän mennessä ollut ihan ok lämpötila sisällä ja kun en ulkona ole juuri muuten käynyt kun lenkittämässä Mikoa ja kaupassa, niin ei ole ollut tarvetta valittaa helteestä. Mutta nyt on. Joko illat ovat lämpimämmät tai sitten talo kerää lämpöä, sillä sisällä on alkanut olla jo aamusta lähtien liian kuuma. Tällä hetkellä lämpömittari näyttää sisälämpötilaksi 31,0 ja ulkolämpötilaksi 31,6. Viikon puolivälistä lähtien myös nukkuminen on alkanut olla tukalampaa ja viime yönä jäi unet vähiin. Oli vaan niin kuuma ettei pystynyt nukkumaan. Siinä vaiheessa kun herätykseen on aikaa 4,5 h ja makaa edelleen hereillä, hikisenä, alkaa kovasti tulla ikävä talvea... No ei nyt sentään talvi vielä tarvitse tulla, mutta jos vaikka 8-10 astetta viileämpää.

Herätys oli siksi, että meillä oli tänään rally-tokoepikset. Olin ilmoittanut Mikon mölli-ALO-luokkaan, koska siellä sai palkata koiraa ilman, että siitä sakotetaan. Ja sijainti oli parhain mahdollinen eli Malminkartanon sirkuskenttä. Rally-tokoilemaan tuli myös kolme muuta kooikeria: Bene ja Nekku alokasluokkaan ja Savina avoimeen luokkaan. Tällä viikolla naksuttelin eteen istumista, koska keksin vihdoin siihen sopivan käskyn "fram". Treeni on edelleen kesken, joten epiksissä en käyttänyt mitään sanaa. Oli taas todella kuuma päivä, mutta kentän laidalta löytyi onneksi varjoa ja märkäloimi viilensi Mikoa. Ostin jostain näyttelystä vyötärölle kiinnitettävän namipussin ja se oli nyt käytössä, koska tällaisella ilmalla treenitasku hiostaa ikävästi. Ihan on kätevä.

Mölli-ALO ja ALO -luokkien rata

Mikolla oli vire ihan ok, mutta kuumuus vaikutti vauhtiin ja osa liikkeistä oli vähän laiskasti suoritettuja. Kävelin reippaasti, koska niin on helpompi pitää virettä yllä, mutta nyt Miko jäi useasti jälkeen. Kokeilin muutaman kerran meidän vuoroa odottaessa, miten 3. kyltti "liikkeestä maahan" sujuu ja hyvinhän se sujui. Eiköhän sitten tositilanteessa Miko istunut... Pitäisi vaan ihan suosiolla ohjata kunnolla, kun se kerta rally-tokossa on sallittua, mutta tokon vuoksi yritän välttää joissakin liikkeissä ylimääräisiä apuja. Kyltillä 10, jossa piti peruuttaen ottaa 1-2-3 askelta, otin vahingossa viimeisellä kerralla vain 2 askelta. Enkä huomannut ollenkaan. Pitäisi laskea askeleet ääneen...

Saimme juuri ja juuri hyväksytyn tuloksen eli 72 pistettä. Tuomari harmitteli kahta väärin tehtyä tehtävää, sillä olisimme muuten saaneet tosi hyvät pisteet. Taluttimen kiristymisestä tuli yhteensä 8 virhepistettä ja tuomari ehdotti pitämään vaan taluttimen lenkistä kiinni. Hihnaa tulee niin helposti kerättyä käteen... Tuomarin kommentit arvostelulomakkeessa: "Remmiä löysemmälle :) Enemmän tsemppausta koiralle ja tarkkuutta kyltteihin." Virheet, erityisesti väärin menneet kyltit, harmittaa, mutta olen muuten tyytyväinen. Paljon parempi suoritus tämä vireen osalta oli kuin se meidän 99 pisteen voitto, vaikka nyt oli kuumempi. Kuukauden päästä on meidän ensimmäinen virallinen rally-tokokoe, hui! Liikkeitä vielä pitäisi hioa ja erityisesti pitäisi palkkaa vähentää, jotta kokonainen rata menisi pelkillä kehuilla.

Kesäkivaa: tokoa ja uintia

Kävimme keskiviikkona vähän tokoilemassa muutamien ennestään tuntemattomien kanssa. Mulla pääasiallisena tavoitteena oli luoksepäästävyys ja paikalla makuu, koska ne ovat ainoat liikkeet, jotka estävät kokeeseen menemisen. Nyt kun kalenteriin on merkittynä tokokoe, niin pakko nuo liikkeet on saada varmoiksi. Taisi olla vasta viime syksynä, kun tajusin, että meillä voi ihan oikeasti jäädä koe välistä siksi, ettei luoksepäästävyyttä läpäise. En tosin tiedä, mitä se vaatii, että luoksepäästävyydestä saa nollan, mutta ei se kuitenkaan ole kiva, jos koira väistää/murisee/haukkuu. Aluksi Miko sai vähän seurata ja sain siihen vinkkejä. Porukan lisäännyttyä teimme paikalla makaamisen, rivissä bc, aussieita ja Miko. En mennyt kovin kauaksi ja kävin usein palkkaamassa, sillä Miko jonkin verran haisteli maata ja katseli ympärille. Mukana oli myös kaksi pentua, jotka olivat melko lähellä puihin kytkettynä. Kesto taisi olla 3-4 min. EVL-koirien ohjaajat olivat piilossa autojen takana ja heidän tultua puiden takaa Miko nousi ylös ja liikkui hieman eteenpäin sekä haukkui. Käskystä Miko meni takaisin maahan. Otimme piilosta tulemisen uudestaan, jolloin olin hieman lähempänä ja Mikokin pysyi hiljaa paikallaan.

© Tiia Hämäläinen

Luoksepäästävyydessä meidän luokse tuli ihmisiä lähes non-stoppina. Ensin vain Mikon lähellä pyörähtäen, sitten Miko sai käden haisteltavaksi ja lopuksi vähän koskettiin. Kolme uutta ihmistä teki luoksepäästävyyden ja kaikki meni hyvin. Ei luoksepäästävyys niin huonossa jamassa ole, kuin mitä ehkä annan ymmärtää, sillä en muista treeneissä koskaan olleen ongelmaa ja kolmesta möllikokeesta on väistäminen, vastaan tuleminen ja haukkuminen saldona. Mutta väistämisen, murisemisen tai haukkumisen mahdollisuus on kuitenkin sen verran suuri, että pakko asialle jotain on tehdä. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että Miko purisi. Tein vielä Mikon kanssa käännöksiä ja liikkeestä seisomista. Vähän on lenkkipolkujen varrella olevalla nurmikentällä hankala saada Miko treenimoodiin.

© Tiia Hämäläinen

Tänään torstain kävimme katsomassa millainen on toinen Espoon koirien uimarannoista. Koirien uimarannat ovat Laajalahti ja Toppelund. Tarkoituksena oli mennä Laajalahden rannalle, koska se on lähempänä, mutta luettuani arvosteluja rannoista (ks. linkit) mieli muuttui. Toppelundin koiraranta on meiltä melko kaukana ja sinne pääsy vaati kolmella eri bussilla matkustamisen, mutta oli se sen arvoista. Ranta oli iso ja siisti. Ranta jatkuu pitkään matalana, joten aika pitkälle saa kahlata ennen kuin Mikon kokoisella koiralla ei enää jalat yletä pohjaan. Alussa pohjassa on isompia kiviä, joiden päällä ei ole kiva kävellä, mutta sen jälkeen pohja on hienoa hiekkaa. Vesi oli tosi lämmintä ja olisi itsekin tehnyt mieli mennä uimaan.

Tänne ovat koirat tervetulleita

Miko lähti mielellään kahlaamaan ja pääsimmekin melko syvälle. Sitten Miko lähti vetämään kohti rantaa. Menimme sitten hetkeksi rantahiekalle kävelemään, mutta houkuttelin hetken päästä Mikon takaisin veteen. Mikon eteneminen oli vähän vastentahtoista, Mikoa olisi enemmän kiinnostanut muut suunnat kuin syvempi vesi. Namin avulla sain Mikon takaisin syvemmälle ja lopulta Miko ui hetken aikaa. Sen jälkeen Miko lähti takaisin kohti rantaa ja se olikin hyvä aika lähteä kotiin. Reissu sai Mikon väsytettyä ja se yritti nukkua bussien lattioilla. Olisimme voineet olla tuntia aikaisemmin kotona ellen minä olisi halunnut ottaa kaikkea irti seutulipusta ja matkustaa yhdellä bussilla väärään suuntaan. Ja kun vielä bussissa syventyy feisbuukkiin, niin ei sitä edes huomaa menevänsä toiseen suuntaan...

Suunnitelmissa on mennä rannalle vielä huomenna uudestaan, kun on viimeinen lomapäivä. Täytyykin sitten kiinnittää enemmän huomiota mahdolliseen sinilevään, sillä juuri tänään sain tietää, että yksi koira seurastamme, joka on meidänkin kanssa samassa ryhmässä treenannut, kuoli sinilevämyrkytykseen. Toppelundin rannan viimeisin "ei sinilevää" havainto on kahden viikon takaa, mutta läheiseltä rannalta löytyi tältä päivältä havainto "ei sinilevää".

Illalla osallistuin kenttätalkoisiin, johon kuului esteiden siirtelyä, sillä kenttä lanattiin tasaiseksi. Lähtiessä pääsin tervehtimään Mizyä, Xemaa ja Brandoa. Olipas kiva kun kaikki tulivat niin iloisesti tervehtimään, ensin Mizy ja sitten pennut syöksyivät yhtä aikaa syliin :)

Vielä jalat ylettää pohjaan :)

"Mitä sä siinä kuvaat?!?"

"Tässä sulle!"

Ihana ranta