perjantai 20. helmikuuta 2015

Mikon suuri aarre ja muita tarinoita

Kävimme sunnuntaina treenailemassa rallytokoa meidän hyppytekniikkavuorolla, ettei se ihan hukkaan menisi. Saara ja Huugo eivät tällä kertaa päässeet, joten olimme keskenämme. Treenasimme pääasiassa käännöksiä ja jonkin verran eteen istumista. Olin ottanut mukaan muutaman kipon, joissa oli kanapojan jauhelihaa ja ne toimivatkin erinomaisena palkkana muutaman peräkkäisen liikkeen jälkeen. Pakastekuivatut kananpalat kelpasivat myös vallan hyvin niin kuin varmaan mikä tahansa ruoka. Kovasti Mikoa kiinnosti maton hajut (ehkä matolle tippuneiden namien vuoksi), mutta sitten kun lähdettiin tekemään liikkeitä, kontakti pysyi erinomaisesti. Käytin myös vinkupalloa palkkaukseen, mutta sen Miko vain nouti ja toi takaisin. Toisella on nyt niin iso ruokahalu, ettei lelun kanssa voi juosta ympäriinsä vaan se pitää palauttaa mahdollisimman pian palautuksesta saatavan palkan vuoksi. Ruoka toimi niin hyvänä motivaattorina, ettei Miko varmaan koskaan ole missään treeneissä ollut niin innokkaana tekemässä. Käännöksistä teimme pääasiassa 360 oikeaan ja vasempaan. Ne oli parhaita käännöksiä ikinä. Kasvanut ruokahalu on treeneissä varsin mukava asia (paitsi etten tykkää siitä, että vinkulelu on nyt vähemmän kiva), mutta muuten arjessa se on melko ärsyttävää.

Maanantaina kävimme läheisessä metsässä, jossa Miko alkoi kaivaa jotain hangesta. Luulin Mikon ensin kaivavan pupun papanoita, mutta kaivaminen alkoi kiihtyä ja kuoppa kasvaa, joten kyse oli jostain muusta. Mietin, että hangessa oli varmaan ruokaa (jolloin olisi parempi lopettaa kaivaminen ennen kuin jotain löytyy), mutta kun Miko välillä työnsi kuonoaan kuoppaan ja kovasti haisteli, niin ajattelin sittenkin Mikon olevan jonkun pikkujyrsijän jäljillä. Hetken vielä kaivettuaan Miko löysi etsimänsä ja meinasi siirtyä aarteensa kanssa sivumpaan. Näin vain jotain punaista Mikon suupielistä. Miko oli kaivanut hangesta palan raakaa lohta. Niin  ison palan, ettei se mahtunut kokonaan Mikon suuhun! Kalapala oli aika paksu. Yritin tietenkin saada palan pois, mutta se ei ollutkaan helppo juttu. Joskus Miko saattaa luopua löytämästään ruuasta vapaaehtoisesti eli irti-käskyllä, mutta useimmiten, jos ehdin, kaivan ruuan Mikon suusta. Lohipalan kanssa ei auttanut tiukat irti-käskyt, vaikka kuinka painokkaasti yritin käskeä. Ensin yritin ottaa palan Mikon suusta, mutta Miko puruote oli hyvin tiukka eikä sillä ollut aikomustakaan luopua aarteestaan. En tiedä kuinka monta minuuttia kyykin Mikon vierellä pitäen toisella kädellä Mikon hihnasta kiinni ja toisella kädellä lohipalasta. Miko vältti katsekontaktia, mutta silloin kun se katsoi, niin katse oli uhmakas (jos niin voi koirasta sanoa) ja Mikon häntä heilui hieman, joka ei ole positiivinen ele. Mietin, meinaako Miko puolustaa aarrettaan. Ei sillä onneksi sellaisia aikomuksia ollut. Jatkoin irti-käskyn hokemista ja yritin saada lohipalaa Mikon suusta. Ujutin välillä sormia paremmin kalan ympärille ja Mikon hampaiden alle. Lopulta tilanne laukesi siihen, kun kala alkoi sulaa ja hajosi. Suurimman osan lohesta sain heitettyä pois, mutta muutama pieni palanen jäi Mikon suuhun. Sen verran ärsytti tuon jälkeen, että kotiin mentiin hihna lyhyellä. Kotimatkan sormissa kihelmöi, kun ne olivat niin tiukassa puristuksessa kalan ympärillä ja Mikon hampaissa. En tiedä olisiko Miko normaalilla ruokahalulla antanut ottaa lohen pois vai oliko se liian hyvä herkku, mutta joskus aikaisemmin olen kaivanut Mikon suusta pienemmän kypsän lohipalan ilman ongelmia.

Tiistaina käytin Mikoa eläinlääkärin vaa'alla. Lukema vaihteli 14,1 ja 14,2 välillä jääden lopulta 14,2 kiloon. Se on 1,1kg vähemmän kuin viime punnituksella, joka oli ell-käynnin yhteydessä tammikuun lopussa. Ei se lisääntynyt ruokahalu ole ainakaan pelkästään kortisonista johtunut, vaan raukalla on ollut nälkä. Kylläpä on huono omatunto. Juuri sopivasti tattari-kananpojan jauheliha-parsakaali ruoka loppui ja tein uuden satsin. Tällä kertaa keittelin riisiä ja parsakaalia, joista tuli 32 n. 50g annosta. Annan nyt yhden puurokasvis mössön sekä päivä- että iltaruuan kanssa sekä n. 150g lohta. Päiväannos on siis n. 400g. Täytyy nyt käyttää Mikoa ainakin kerran viikossa vaa'alla, jotta sopiva ruoka-annos löytyisi. Agilityn kannalta sopiva paino Mikolle olisi 14kg kieppeillä (tai jopa vähemmän), mutta ensin pitää löytää se ruokamäärä, jolla paino pysyy samana. Menee varmaan aikaa ennen kuin sopiva ruokintatapa löytyy.

Mikon selkäkuvauksen tulokset ovat nyt virallisia eli kuten ell sanoi, priima selkä. En syksyllä muistanut tehdä loishäätöä, mutta nyt sekin on hoidettu. Sellaisia uutisia vielä, että muutamme maaliskuun lopulla kahden kilometrin päähän Pohjois-Haagaan. Samasta talonyhtiöstä oli joskus keväällä tai kesällä asunto vapaana, mutta silloin se ei kelvannut syystä x. Nyt on kuitenkin kulunut jo lähes vuosi siitä, kun pistettiin asuntohaku päälle. Aloin olemaan vähemmän nirso, kun ei ollut kiva asua asunnossa, jossa ei tiedä kauanko siinä saa vielä olla. Asunto on korkean talon 7. kerroksessa (onneksi hissejä on kaksi, joten ei voi olla niin huonoa tuuria, että muuttopäivänä molemmat olisi epäkunnossa) ja se on 7 neliötä pienempi kuin tämä nykyinen. Vähän kyllä harmittaa luopua vaatehuoneesta, mutta tuleepahan nyt siivottua kaapit kunnolla ja hankkiuduttua kaikesta ylimääräisestä eroon. Vuokranantaja pysyy samana ja siksi vähän ihmettelin, kun vuokrasopimuksessa on maininta, että asunnossa on lupa pitää yhtä lemmikkikoiraa ja jos hankkii jonkun muun lemmikin, on siitä ilmoitettava vuokranantajalle. Nykyisessä sopimuksessa vaan mainitaan, että lemmikeistä on sovittava vuokranantajan kanssa. Kai tuo niin on tulkittava, että toista koiraa ei asuntoon saa ottaa. Mutta eiköhän se ole sovittavissa, kun/jos toinen koira on ajankohtainen. Tai sitten edessä on muutto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti