torstai 11. helmikuuta 2016

Arkitokoilua

Kävin lauantaina Rion kanssa Espoossa kooikereiden arkitokossa. Menimme Nuottaniemeen Kampin kautta, joten Rio sai lisää kokemusta keskustasta ja kauppakeskuksessa kävelystä. Nuottaniemessä en halunnut päästää Rioa irti heti silloin, kun Jack tuli paikalle, joten pojat jonkin aikaa leikkivät hihnassa ja lopulta vain Rio oli hihnassa. Halusin ensin, että kaikki osallistujat tulevat paikalle, kun en tiedä miten Rio reagoi paikalle tuleviin koiriin. Mukana olivat Rion, Jackin ja Hetjan lisäksi Savina ja Bene sekä lähes 13 viikkoinen Indi (Muskettikoiran Öinen Tähtisilmä). Rio osoitti kiinnostusta pentua kohtaan, mutta alussa pennun ympärillä oli niin monta muutakin, että sitä vähän jännitti. Hieman myöhemmin, kun aloitimme arkitokoilun, olin kaivamassa jotain repustani ja pentu tuli käymään lähellä, mutta Rio ei suvainnut sitä repun luo. Rio on aikaisemminkin puolustanut omaa reppua. Teimme ympyrässä muiden ohitusharjoitusta. Rioon oli vaikea saada kontaktia, kun se joko itki Jackin perään tai haisteli maata. Välillä sen sai ihan kivasti kontaktiin, mutta sitten oltiin taas hajujen perässä. Muutoin oli vapaata seurustelua. Pidin Rion edelleen hihnassa, sillä vaikutti siltä, ettei se välttämättä siedä pentua. Rio ei varmaan juurikaan olisi muita nähnytkään kuin Jackin, mutta halusin ottaa varman päälle. Hihnassa leikkiminen, varsinkaan niin, että toinen on irti, ei ole ihan paras idea. Jack kerran sotkeutui Rion hihnaan ja kun se ei heti päässyt irti, tuli rähinä. Sotkun selvitettyä Jack vielä rähisi Riolle, joka tuntui olevan hämillään kaverinsa uudesta puolesta. Rio oli onneksi alistuva eikä muuten tullut mitään hämminkiä. Tilanne oli koirille epäreilu, mutta onneksi mitään ei jäänyt kaivelemaan. Pennun lähdettyä Riokin pääsi vapaaksi ja poikien leikit jatkuivat. Takaisin kotiin pääsimme Jackin ja Hetjan emännän kyydillä. Kaikki kolme mahtuivat hienosti takapenkille ja Riollekin oli omat turvavyövaljaat. Hetja pistettiin keskelle, sillä pojat eivät malttaneet pysyä toisistaan erossa. Riolla meni hetki ennen kuin se pystyi rentotumaan. Aluksi se tuijotti minua ja alkoi sitten vinkua. Lopulta se tyytyi kohtaloonsa ja meni maaten. Minun noustessa autosta Riolle tuli hätä, kun se luuli jäävänsä autoon :)

Kaikki kuvat ovat lauantailta. Yritin saada kuvia valoisammaksi kasvattamalla ISO-arvoa, mutta ei siitä mielestäni ollut hyötyä. En tajunnut palauttaa ISOa siihen, mitä se oli, joten tuloksena oli kuvia, joissa on paljon kohinaa. Kuvien laatu ei siis ole kovin hyvä, joten piti rajaamisetkin jättää minimiin.

Jack & Rio

Hetja & Indi

Savina & Bene

Bene, Savina, Rio, Indi, Jack & Hetja

Indi

Indi

Bene

Iltapäivällä lähdin poikien kanssa äidin luo äidin ja veljen synttärikahveille. Pääsimme veljeni kyydissä ja pojat matkustivat nätisti takakontissa. Rio oli kuulemma reipastunut sitten edellisen käynnin. Tosi nätisti se osasi olla ja antoi pusuja sekä veljelleni että veljenpojalle. Mikon kanssa piti päivystää keittiössä aina, kun siellä tapahtui jotain.

Sunnuntaina koko päivä meni Tampereella Kooho ry:n hallituksen kokouksessa ja näyttelytoimikunnan kokouksessa.

Mikolla loppui maanantaina kipulääkekuuri. Onneksi ainakaan kuurin aikana ei ole ollut kipuja eikä nytkään vaikuta olevan. Miko on erittäin tyytyväisenä nukkunut petissä tai makuualustalla. Muutamia kertoja se on hypännyt sänkyyn silloin kun esteitä ei ole ollut. Normaalisti Miko viettää hyvin paljon aikaa sängyssä, joten hieman huolettaa, ettei se ole enempää hyödyntänyt tilaisuuksia päästä sänkyyn.  Vähän vaisun oloinen Miko on ollut, vaikka kipeältä se ei vaikuta. Miko on käyttänyt BoT-loimea aina silloin, kun olen sen muistanut ja sateessa ulkoillessa on ollut sademantteli päällä.

Riolla on lauantaina ensimmäinen ja viimeinen näyttely isompien pentujen luokassa. Kouvolan ja Jyväskylän pentunäyttelyt maaliskuussa olivat listalla, mutta Kouvolan näyttelypaikka oli liian syrjässä ja Jyväskylä väliin jättäminen on vaan säästöä. Lahdessa Rio edustaa jälleen yksin rotuaan. Tuomari vaihtui eikä uusi tuomari varmasti anna Riolle kunniapalkintoa, mutta mennään nyt silti kokemuksen vuoksi. Sitten keskitytään käsittelyharjoituksiin ja valmistaudutaan junnuluokan korkkaukseen.



Hevospatsaat



Hetja

Välillä keppi oli Riolla

Paljon jalkoja

Jack & Hetja pitävät kiinni samasta kepistä

Jack, Hetja & Rio

Rion mielestä pääpointti oli juokseminen eikä keppi

Savina

Takapenkkiläiset Jack, Hetja & Rio

Hetja & Rio

Pitkä poika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti