sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Mukava näyttelykaveri

Kävimme lauantaina Rion kanssa Showhau Centerissä näyttelyharjoituksissa. Saavuimme paikalla juuri, kun harjoitukset pentujen kanssa alkoivat. Nopeasti otin ulkovaatteet pois ja vaihdoin Riolle näyttelyhihnan. "Tuomari" kävi ensin tervehtimässä pentuja ja jakoi sitten pennut pieniin ja isoihin, pienet aloittivat. Ensin "tuomari" kävi tarkemmin tervehtimässä pentuja ja sitten menimme pari kertaa yhdessä ympäri. Riolla oli koko ajan nenä maassa eikä siihen saanut kontaktia ollenkaan. Rio olisi tarvinnut vähän enemmän aikaa totutella paikkaan, suoraan kehään meneminen ei ollut hyvä. "Tuomari" tutki koirat yksitellen. Meidän vuoroa odotellessa Rio oli välillä kovin levoton ja vinkui. Kävin välissä hakemassa lisää namia ja namien vaihdoksella oli positiivinen vaikutus. Rioon sai nyt paljon paremmin kontaktia. "Tuomari" tutki ensin pöydällä ja otti hyvin huomioon Rion jännityksen. Välissä kävimme liikkumassa edestakaisin ja ympäri, jonka jälkeen oli pienen seisotuksen vuoro. "Tuomari" kehui, että Rio seisoo hienosti kaikilla neljällä jalalla. Liikkeetkin olivat ihan erilaiset kuin aluksi. Rio liikkui oikein kivasti ja nätisti. Rio tutkittiin vielä uudestaan pöydällä ja taidettiin tutkia vielä maassakin. Lopuksi menimme vielä yhdessä ympäri. Oli tosi kiva näyttelykoulutus ja edullinen hinta, 3 euroa, oli tosi kiva juttu. Varsinkin meidän tiistaisen ei-niin-edullisen näyttelykoulutuksen jälkeen. Tämän jälkeen jäi oikein hyvä fiilis pentunäyttelyä ajatellen. Tutkiminen menee jo selkeästi paremmin ja liikkeetkin ovat parantuneet.

Matkustimme pääasiassa bussilla ja viimeisen osan kotimatkasta junalla. Bussissa Rio oli jonkin verran hermostunut. Se välillä tärisi ja läähätti. Junamatka kesti noin 10 minuuttia ja se oli kaikista pahin. Pelko koskee siis myös muunlaisia junia.

Tänään Riolla oli pentunäyttely Kaapelitehtaalla. Olimme paikalla klo 12.30 ja veikkasin meidän vuoron olevan siitä noin tunnin päästä. Odottelua tulikin sitten lähemmäs 2,5 h ja vasta kolmen jälkeen Rio, ainoa kooiker ja kehän viimeinen koira, pääsi kehään. Odotellessa muutama ihminen kävi tervehtimässä Rioa. Ensimmäisellä oli joku kooikertuttu/naapuri. Toinen nainen oli tullut tutustumaan muutamaan rotuun ja hän oli jo jonkin aikaa odotellut, että pääsisi näkemään kooikerin, ainoan joka oli vielä näkemättä. Hän oli käynyt kyselemässä missä kooiker voisi olla ja yritti katsoa ihmisten numerolappuja, että oikea ihminen löytyisi :) Lopulta hän löysi meidät hallin perältä, pylvään takaa. Hän kyseli paljon ja toivottavasti hän sai tarvitsemansa vastaukset. Rioa kävi myös ihastelemassa nainen poikansa kanssa, Riolla alkoi häntä heilua, kun poika tuli lähelle ja Rio antoi pojalle pusuja :) Naisen kättäkin Rio kovasti nuoli. Onneksi se osaa välillä olla sosiaalinen :)

Kehässä tuomari kävi ensin tervehtimässä ja sitten menimme kerran kehän ympäri. Riolla tuli juuri silloin iso hätä, joten liikkuminen piti hetkeksi keskeyttää. Kehäsihteeri ystävällisesti korjasi jätökset ja me pääsimme jatkamaan kierrosta. Tuomari pyysi menemään vielä toiste, kun oli tuo häiriö ensimmäisellä kierroksella. Pöydällä Rio jännitti ja tuomarikin totesi sen ja sanoi sitten, että tehdään tästä mukavaa. Tosi kivasti hänkin koiran tutki. Tutkimisen jälkeen teimme vielä liikkeet edestakaisin ja ympäri. Sen jälkeen Rio seisoi hienosti häntää heiluttaen. Olin hyvin iloinen, kun kuulin tuomari sanovan "kp". Niin Rio oli rop-pentu! Tuomari vielä sanoi, että tutkimista pitää harjoitella. Kasiryhmä oli toisena ryhmäkehässä, joten kauaa meidän ei tarvinnut odotella. Kokoomakehää hoitanut nainen kävi tervehtimässä Rioa ja hän sanoi, että jos vaihtaa rotua, niin hän ottaisi kooikerin. Ryhmäkehään menimme joukon viimeisenä ja pelkäksi kunniakierrokseksi se jäi. Hieno kokemus se silti aina on :)

10.1.2016 Helsinki pn, tuomari: Veli-Pekka Kumpumäki
"Reippaasti liikkuva, pöydällä hieman ujosti käyttäytyvä urospentu, jolla sopiva luusto & mittasuhteet. Ikäisekseen hyvin kehittynyt. Hyvä ilmeinen pää. Ylälinja saa vielä vakaantua. Hieman niukat, mutta tasapainoiset kulmaukset. Hyvä turkki. Rotutyypilliset värimerkit." PEK1 KP ROP-pentu


Tänään Rio matkusti paljon rennommin bussissa. Läähätystä ei ollut ollenkaan eikä tärinääkään enää paluumatkalla. Mukavan rento näyttelykaveri Rio oli, vaikka muiden koirien läheisyydessä sen kanssa saa olla varuillaan, sillä se aika helposti ärähtää. Viikon päästä olisi vuorossa Lahden pentunäyttely, jossa Rio on myös ainoana rotunsa edustajana. Lahteen olisi helpointa ja varmasti nopeinta mennä junalla, mutta täytyy miettiä vaihtoehtoinen kulkutapa. 10 minuutin junamatka saa jo Rion niin ahdistuneeksi, että tunnin junamatka olisi ihan liikaa.

2 kommenttia:

  1. Kannattaa harkita, tulisitteko Lahdesta takaisinpäin junalla. Väsynyt pentu ei varmasti jaksa tuntia panikoida, joten voi olla että Rio alkaisi rentoutua junassa. Varsinkin kun matka kestää eikä mitään tapahdu :)
    Onnea vielä ROPista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi hyvinkin olla, että Rio on paluumatkalla sen verran väsynyt, että junamatka voisi onnistua. Täytyy harkita :)

      Poista