perjantai 11. syyskuuta 2015

Rio 12 viikkoa

Tänään Riolla on ikää 12 viikkoa ja painoa 3,7 kiloa. Mittauksen teen viikonloppuna, kun pikkuinen nyt nukkuu. Siitä on nyt jo neljä viikkoa kuin haimme Rion kotiin. Kasvun huomaa erityisesti päästä. 8-viikkoisella Riolla oli valtavan suloinen, pieni pää. 12-viikkoisella Riolla on jo selkeästi isompi pää eikä se ole niin suloinen. Kasvuun kuuluu se vaihe, kun pentu/junnu ei ehkä näytä ihan parhaimmaltaan :) Takajaloissa näkyy myös kasvanut pituus.

Painovertailussa on nyt Mikon lisäksi mukana Xema-siskopuoli (Lokin tytär) ja Loki-isä. Mikolla ja Riolla on painossa eroa jo 1,8 kg. Lokin ja Rion painot ovat kehittyneet ihan samaan tahtiin, mutta iskä on mennyt vähän ohi, kun Rion painonkehitys on hidastunut. Xema on ollut hieman isompi pentu, mutta jossain vaiheessa Rio menee ohi (toivottavasti).





12-viikkoinen pentu pääsi/joutui tänään ensimmäiselle rokotukselle. Eläinlääkärin aula oli jännittävä, mutta pian Rio meni jo tutkimaan hyllyillä olevia ruokasäkkejä. Eläinlääkäri teki ensin tarkastuksen ja sitten oli rokotuksen vuoro. Rio ei edes huomannut pistoa, kun se ahmi broilerin sydämiä kädestäni. Ell suositteli madottamaan molemmat pojat kahden viikon kuluttua, sillä en ollut madottanut Mikoa samalla kuin Rion. Eipä tullut edes mieleenkään, mutta kyllähän se ihan fiksulta kuulostaa, että molemmille samaan aikaan. Muutenhan Mikon mahdolliset madot tarttuisivat Rioon. Ell sanoi, ettei painosta tarvitse huolestua, vaikka se onkin noussut vain 100g. Hänestä Rio on "hyvässä ravitsemustilassa" eli ei liian pullea eikä liian laiha. Ell ja hoitaja meinasivat, että Rio on kovin reipas ja rohkea. Hoitaja otti Riosta kuvan, joka löytyy Animagi Kannelmäen FB-sivuilta. Kotiin saimme mukaan pentukansion ja näytepussin (700 g) Hill'sin ruokaa. Sain mukaani myös rokotteen pullon, sillä tiedot rokotuksesta pistetään kuukauden päästä lemmikkipassiin, jota ei vielä voinut saada (pitää olla myös rabies annettuna). Täytyy siis pitää pullo tallessa, jotta siitä saa sitten tarran passiin. Nyt Rion rokotuksia ei merkitty mihinkään.

Pentupaketti

Torstaina Rio kävi taas tapaamassa Irra-bretonia. Nyt Rio jo innostui enemmän juoksemaan, joten leikki ei ollut enää pelkästään painimista.





Kotona Rio on leikkinyt ahkerasti Mikon kanssa. Hammastelua sekä jo ihan painia on ollut maanantaista lähtien useita kertoja päivässä.

Rio mahtuu vielä Mikon alle seisomaan

Takajaloilla seisten Rio on Mikon korkuinen








Kummalla on isompi suu
Ja kuvasaaste vielä jatkuu...

Vaaleanpunainen on poikien väri


Viili on herkkua


Suloisuus

Töyhtöhyyppä / punkkari

Tennispallo oli mieleinen
Unohtuikin mainita syyspäivien postauksessa, että Rio pääsi Loimaalla tutustumaan mejä-tarvikkeisiin. Erityisesti peuransorkka oli mieluinen. Riolle tarjottiin myös ryyppy / verisnapsi eli korkillinen verta ja se kelpasi pikkumiehelle. Veri katosi hetkessä ja sen jälkeen Rio lähti juoksemaan korkki suussaan. Myöhemmin Rio pääsi vielä haistamaan sientä, jota oli käytetty jälkien teossa. Se olikin jännittävämpi, vaikka veren ihan sellaisenaan luulisi haisevan voimakkaammin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti