Lahden pentunäyttely

Lauantaina päivä meni talkoillessa agilitykisoissa. Täytyi kerätä pisteitä, jotta voin ilmoittaa molemmat pojat treeneihin kesäkaudelle. Edellisestä käynnistä Ojangossa oli jo aikaa ja nyt Reittiopas ei enää antanut minkäänlaisia yhteyksiä meiltä Ojankoon. Ei se aikaisempikaan 1,5 h per suunta julkisilla ollut kiva. Sain onneksi kyydin. Oli kiva pitkästä aikaa olla töissä agikisoissa. Olisin päässyt samalla kyydillä takaisin, mutta halusin lähteä kotiin, kun vuoroni loppui, vaikkei kisat silloin vielä ollut ohi. Kyytini oli loppuun asti paikalla. Meillä pojat olivat keskenään kotona 6h ja halusin päästä mahdollisimman pian kotiin, sillä en tiennyt osaako Miko olla nätisti. Harmittavasti isäntä ei ollut muistanut lähtiessään pistää äänet tallentavaa sovellusta päälle. Soitin taksin, jotta pääsisin kotiin mahdollisimman nopeasti. Kului hetki ja puhelimeni soi. Taksikuski ei löytänyt perille ja kyseli ohjeita. En oikein osannut ohjeistaa. Meni taas jonkin aikaa ja taksikuski soitti uudestaan. Hän ilmeisesti pyöri jossain lähellä, mutta ei vaan löytänyt perille. En edelleenkään osannut ohjeistaa sen paremmin kuin edellisellä kerralla ja taksikuski joutui soittamaan muualle kysyäkseen ohjeita. 25 min taisin ulkona odotella, kunnes taksi viimeinen löysi perille. Se ainoa ohje, jonka osasin sanoa, ei hyödyttänyt yhtään, sillä liikennejärjestelyt olivat muuttuneet niin paljon. Täytyy jatkossa pyrkiä keräämään pisteet kesällä järjestettävistä kisoista, jotta liikkuminen ei ole yhtä hankalaa. Tosin jossain vaiheessa meillä on oma halli, jossa talvikisat voi järjestää. Meidän seuran hallihanke on taas mennyt eteenpäin.

Tämä päivä meni näyttelyreissussa. Hyppäsimme Kampissa Lahteen menevään bussiin, sillä Rio pelkää junalla matkustamista. Ajattelin, ettei bussissa ole pelottavia ääniä niin kuin junassa. Mutta bussin käynnistyessä alkoikin kuulua kaikenlaisia pelottavia ääniä. Rio yritti ensin päästä pakoon, mutta se jäi sitten täristen istumaan syliini. Onneksi se jossain vaiheessa rauhoittui. Hetken aikaa Rio nukkuikin. Tunnin matkustamisen jälkeen tuli uusi stressivaihe, jolloin Rio läähätti. Yritin koko ajan olla itse mahdollisimman rauhallinen.

Lahden messuhallissa taisi olla toinenkin näyttely samaan aikaan ja siellä oli kovin ahdasta. Meidän kehän tuomari käytti paljon aikaa koirien arvosteluun, joten kehä oli ainakin 50 min myöhässä. Yritin kuluttaa aikaa mm. käymällä Rion kanssa pariin otteeseen ulkona. Ulkona oli niin kylmä, ettei siellä voinut olla kovin kauaa ennen kuin Rion tassuja alkoi paleltaa. Muutamaa rotua ennen meitä kehän vierestä löytyi paikka, johon leiriydyimme. Ahtauden takia en päässyt kunnolla virittelemään Rioa. Tarkoituksena oli mennä kehän laidalle, kun meitä ennen oleva rotu, josta oli myös vain yksi osallistuja, menisi arvosteluun. Se koira ei ollut paikalla, joten jouduimmekin kehään luultua nopeammin. Minulla ei ollut vielä edes numerolappua kädessä. Rio tuli reippaasti kehään, mutta sitten sitä alkoikin jännittää. Tuomari tuli tervehtimään ja pyysi namia, jolla hän sai Rion lähemmäksi. Tuomari hieman tutki ja sitten menimme kehän ympäri. Tuomari jatkoi tutkimista ja pyysi lisää namia. Sitten hän katsoi liikkeet uudestaan niin, että menimme kehän ympäri ja edestakaisin. Arvostelun saneleminen kesti, joten seisotus vaati koiralta kärsivällisyyttä. Välillä seisoin ja välillä menin kyykkyyn, kun Riolla alkoi takapuoli painua maahan. Olin juuri noussut jälleen seisomaan, kun tuomari tuli viimeisen kerran katsomaan Rioa. Rio pakitti. Riolle luokkavoitto ilman kunniapalkintoa. Tuomari kertoi mm. miksi kunniapalkintoa ei tullut. Hän sanoi, että vaikka tietää rodun olevan varautunut, niin tuomarin täytyy kuitenkin voida tutkia koira. Hän sanoi Rion menevän reippaasti kanssani, vaikka muuten se jännittikin. Hänestä iso kehä ei ollut vielä Riolle oikea paikka. Hän mainitsi myös Rion käyristävän lantiota liikkeessä. Lopuksi hän vielä kehui Rion päätä.

17.1.2016 Lahti pn, tuomari: Kati Heiskanen
"Hyvin kehittynyt, hieman varovaisesti esiintyvä urospentu. Hyvät mittasuhteet. Kaunismuotoinen pää, jossa hyvä valkoinen piirto. Hyvät korvat ja korvakorut. Ryhdikäs, melko lyhyt kaula. Vahva selkä. Turhan luisu lantio. Runko vaatii aikaa. Niukat etukulmaukset, hyvät takakulmaukset. Tarmokkaat liikkeet, mutta käyristää lantiota liikkuessaan. Hyvä karvanlaatu. Ihastuttava väritys. Vaatii kehätottumusta." PEK1

Yksi väsynyt matkustaja

Harmittaa, että KP jäi uupumaan, mutta Riolle kolme kunniapalkintoa neljästä näyttelystä on erinomaisesti. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Rio tutkittiin maassa ja sitä on harjoiteltu hyvin vähän. ROP-pentu olisi saanut tosi hienon pystin, joten harmi, ettei sellaista saatu :) Kuukauden päästä yritetään uudestaan. Tämäkin tuomari oli hyvin mukava ja käsitteli koiria kivasti.

Kiirehdimme rautatieasemalle, jossa ostin lipun vain muutamaa minuuttia ennen junan lähtöä. Ajattelin, että IC-junalla matkustaminen voisi olla ok, sillä kaukojunat ovat hiljaisempia. Alkuun Rio tärisi, mutta se rauhoittui nopeasti ja unikin maistui.

Erilainen viikko ja Nose Workin alkeet

Maanantaina eläinlääkäri soitti virtsanäytteen tuloksista. Bakteerikasvua oli näkynyt, joten kävin tiistaina hakemassa Mikolle kymmenen päivän Synulox vet -antibioottikuurin. Kyselin puhelimessa eläinlääkäriltä, josko Tardakin vaikutuksia voisi kohta jo näkyä. Ell meinasi, että se vain pienentää eturauhasen kokoa. Mikon testosteronitasot ovat niin korkealla, ettei Tardakilla ole juuri niihin vaikutusta. Vuoden takaisia blogikirjoituksia lukiessa selvisi, ettei viime vuonnakaan Tardakilla juuri ollut muuta vaikutusta kuin että vikinä ja levottomuus loppuivat (eli eturauhasen aiheuttama kipu helpotti). Toinen piikki sai sitten jo aikaan muitakin vaikutuksia eli kiinnostus tyttöihin katosi ja treeneissä oli hyvä vire.

Sunnuntai-iltana ei tuntunut siltä, että olisin halunnut jättää Mikon työpäiväksi kotiin. Yritin saada Mikoa äidille, mutta äiti ei ollut kotona. Otin sitten aamulla Mikon töihin mukaan. Miko on onneksi helppo ja melko huomaamaton, mutta ei sitä oikein napannut olla töissä. Se ei malttanut juurikaan levätä ja olisi mieluummin ollut muualla kuin huoneessani. Vaikka Miko on ollut kerran mukanani töissä, niin työkaverini näkivät nyt Mikon ensimmäistä kertaa. Miko oli vähän erilainen toimistokoira kuin Rio, sillä sitä sai silittää :) Mikoa tykättiin käydä rapsuttamassa ja Miko itsekin hakeutui rapsutettavaksi. Otin myös tiistaina Mikon mukaan töihin. Tällä kertaa se jo malttoi nukkua enemmän, mutta lounastaukoni aikana työkaverini pitivät Mikolle seuraa, kun se oli vikissyt huoneessani.

Mikon vuoro olla toimistokoirana

Keskiviikkoaamuna Miko lähti jälleen mukaani Pasilaan, mutta tällä kertaa se hyppäsikin toiseen junaan äitini kanssa. Äiti olisi voinut pitää Mikon perjantaihin asti, mutta meillä alkoi torstaina Nose Work -kurssi, joten kävin hakemassa Mikon kotiin torstaina töiden jälkeen. Miko oli ollut äidillä nätisti eikä ollut pitänyt meteliä äidin tunnin kauppareissun aikana. Miko oli ylitsevuotavan iloinen kun hain sen kotiin.

Halusin pitää Riolla rutiinit normaalina, joten vaikka se oli yksin työpäivät kotona, niin rajasin sille normaalin alueen keittiöstä ja eteisestä. Keskiviikkoilta ja torstai hieman jännittivät, sillä Rio ei ole aikaisemmin ollut niin pitkään erossa Mikosta. Mutta ihan kuin Rio ei edes olisi huomannut Mikon poissaoloa.

Tänä aamuna vein vielä Mikon aamulla äidille, tai siis Pasilaan, josta äiti jatkoi Mikon kanssa kohti Rekolaa, sillä en vielä uskaltanut jättää Mikoa yksin. Luulisin, ettei Miko ainakaan enää loppuviikosta olisi pitänyt kotona meteliä, mutta halusin ottaa varman päälle. Alkuviikosta mietin enemmän kastraatiota, sillä ei tällaista tilannetta voi enää tulla. Googlailuni jäi kesken, mutta täytyy vielä jatkaa. Ajatukset ovat edelleen ristiriitaiset.

Miko on ollut viime päivinä, erityisesti tänään, äreä Riolle. Se tuntuu ärähtävän helpommin kuin normaalisti. Pojat eivät ole juurikaan leikkinyt sinä aikana, kun tytöt ovat olleet kovasti Mikon mielessä. Varsinkin ulkona Rio yrittää saada Mikoa leikkimään ja Mikosta näkyy jo kauas, ettei se ole yhtään kiinnostunut. Rio oikein härnää Mikoa, joten olen yrittänyt välillä estää Rioa kaivamasta verta nenästään antamalla Mikolle enemmän hihnaa. Rio ei ole vähään aikaan leikkinyt kenenkään kanssa, joten se pursuaa leikkienergiaa.

Torstai-iltana Mikolla alkoi Nose Work alkeet Heiluva Hännässä. Aloitimme kertomalla itsestämme ja koirastamme, jonka jälkeen kouluttaja kertoi lajista. Koirat pääsivät sitten yksitellen tutustumaan hajuun. Metallipurkissa oli eukalyptuksen hajua ja koiraa palkattiin siitä, kun se haisteli purkkia. Mikon kanssa pääsimme aloittamaan. Otin Mikon viereeni perusasentoon ja vapautuksesta Miko meni suoraan haistelemaan purkkia. Miko tajusi jutun heti, joten hetken päästä meillä oli jo riittävästi toistoja yhdelle kerralle. Miko näytti hienosti muille mallia. Kun kierros lähti alusta, kouluttaja oli sitä mieltä, ettei Mikolle tarvitse enää naksutella purkin haistelusta, vaan sille voidaan pistää hajua pahvilaatikkoon. Eukalyptusta pistettiin huopatarraan, joka liimattiin laatikon sisäseinälle. En aluksi naksutellut siitä, kun Miko ylipäätään pisti päätä laatikon yläpuolelle, mutta kouluttajan kehotuksesta ryhdyin ensin palkkaamaan siitä (niin olin ajatellutkin, mutta ymmärsin, että olisi pitänyt suoraan mennä hajusta palkkaamiseen). Kovin montaa toistoa siihen ei mennyt, kun Miko jo pisti kuonoaan lähelle huopatarraa. Saimme kotiin omat eukalyptukset, joten harjoittelut voi jatkua kotona ja voin kokeilla myös Rion kanssa. Kurssi kestää maaliskuulle asti, mutta treenejä on vain joka toinen viikko.

Mukava näyttelykaveri

Kävimme lauantaina Rion kanssa Showhau Centerissä näyttelyharjoituksissa. Saavuimme paikalla juuri, kun harjoitukset pentujen kanssa alkoivat. Nopeasti otin ulkovaatteet pois ja vaihdoin Riolle näyttelyhihnan. "Tuomari" kävi ensin tervehtimässä pentuja ja jakoi sitten pennut pieniin ja isoihin, pienet aloittivat. Ensin "tuomari" kävi tarkemmin tervehtimässä pentuja ja sitten menimme pari kertaa yhdessä ympäri. Riolla oli koko ajan nenä maassa eikä siihen saanut kontaktia ollenkaan. Rio olisi tarvinnut vähän enemmän aikaa totutella paikkaan, suoraan kehään meneminen ei ollut hyvä. "Tuomari" tutki koirat yksitellen. Meidän vuoroa odotellessa Rio oli välillä kovin levoton ja vinkui. Kävin välissä hakemassa lisää namia ja namien vaihdoksella oli positiivinen vaikutus. Rioon sai nyt paljon paremmin kontaktia. "Tuomari" tutki ensin pöydällä ja otti hyvin huomioon Rion jännityksen. Välissä kävimme liikkumassa edestakaisin ja ympäri, jonka jälkeen oli pienen seisotuksen vuoro. "Tuomari" kehui, että Rio seisoo hienosti kaikilla neljällä jalalla. Liikkeetkin olivat ihan erilaiset kuin aluksi. Rio liikkui oikein kivasti ja nätisti. Rio tutkittiin vielä uudestaan pöydällä ja taidettiin tutkia vielä maassakin. Lopuksi menimme vielä yhdessä ympäri. Oli tosi kiva näyttelykoulutus ja edullinen hinta, 3 euroa, oli tosi kiva juttu. Varsinkin meidän tiistaisen ei-niin-edullisen näyttelykoulutuksen jälkeen. Tämän jälkeen jäi oikein hyvä fiilis pentunäyttelyä ajatellen. Tutkiminen menee jo selkeästi paremmin ja liikkeetkin ovat parantuneet.

Matkustimme pääasiassa bussilla ja viimeisen osan kotimatkasta junalla. Bussissa Rio oli jonkin verran hermostunut. Se välillä tärisi ja läähätti. Junamatka kesti noin 10 minuuttia ja se oli kaikista pahin. Pelko koskee siis myös muunlaisia junia.

Tänään Riolla oli pentunäyttely Kaapelitehtaalla. Olimme paikalla klo 12.30 ja veikkasin meidän vuoron olevan siitä noin tunnin päästä. Odottelua tulikin sitten lähemmäs 2,5 h ja vasta kolmen jälkeen Rio, ainoa kooiker ja kehän viimeinen koira, pääsi kehään. Odotellessa muutama ihminen kävi tervehtimässä Rioa. Ensimmäisellä oli joku kooikertuttu/naapuri. Toinen nainen oli tullut tutustumaan muutamaan rotuun ja hän oli jo jonkin aikaa odotellut, että pääsisi näkemään kooikerin, ainoan joka oli vielä näkemättä. Hän oli käynyt kyselemässä missä kooiker voisi olla ja yritti katsoa ihmisten numerolappuja, että oikea ihminen löytyisi :) Lopulta hän löysi meidät hallin perältä, pylvään takaa. Hän kyseli paljon ja toivottavasti hän sai tarvitsemansa vastaukset. Rioa kävi myös ihastelemassa nainen poikansa kanssa, Riolla alkoi häntä heilua, kun poika tuli lähelle ja Rio antoi pojalle pusuja :) Naisen kättäkin Rio kovasti nuoli. Onneksi se osaa välillä olla sosiaalinen :)

Kehässä tuomari kävi ensin tervehtimässä ja sitten menimme kerran kehän ympäri. Riolla tuli juuri silloin iso hätä, joten liikkuminen piti hetkeksi keskeyttää. Kehäsihteeri ystävällisesti korjasi jätökset ja me pääsimme jatkamaan kierrosta. Tuomari pyysi menemään vielä toiste, kun oli tuo häiriö ensimmäisellä kierroksella. Pöydällä Rio jännitti ja tuomarikin totesi sen ja sanoi sitten, että tehdään tästä mukavaa. Tosi kivasti hänkin koiran tutki. Tutkimisen jälkeen teimme vielä liikkeet edestakaisin ja ympäri. Sen jälkeen Rio seisoi hienosti häntää heiluttaen. Olin hyvin iloinen, kun kuulin tuomari sanovan "kp". Niin Rio oli rop-pentu! Tuomari vielä sanoi, että tutkimista pitää harjoitella. Kasiryhmä oli toisena ryhmäkehässä, joten kauaa meidän ei tarvinnut odotella. Kokoomakehää hoitanut nainen kävi tervehtimässä Rioa ja hän sanoi, että jos vaihtaa rotua, niin hän ottaisi kooikerin. Ryhmäkehään menimme joukon viimeisenä ja pelkäksi kunniakierrokseksi se jäi. Hieno kokemus se silti aina on :)

10.1.2016 Helsinki pn, tuomari: Veli-Pekka Kumpumäki
"Reippaasti liikkuva, pöydällä hieman ujosti käyttäytyvä urospentu, jolla sopiva luusto & mittasuhteet. Ikäisekseen hyvin kehittynyt. Hyvä ilmeinen pää. Ylälinja saa vielä vakaantua. Hieman niukat, mutta tasapainoiset kulmaukset. Hyvä turkki. Rotutyypilliset värimerkit." PEK1 KP ROP-pentu

Tänään Rio matkusti paljon rennommin bussissa. Läähätystä ei ollut ollenkaan eikä tärinääkään enää paluumatkalla. Mukavan rento näyttelykaveri Rio oli, vaikka muiden koirien läheisyydessä sen kanssa saa olla varuillaan, sillä se aika helposti ärähtää. Viikon päästä olisi vuorossa Lahden pentunäyttely, jossa Rio on myös ainoana rotunsa edustajana. Lahteen olisi helpointa ja varmasti nopeinta mennä junalla, mutta täytyy miettiä vaihtoehtoinen kulkutapa. 10 minuutin junamatka saa jo Rion niin ahdistuneeksi, että tunnin junamatka olisi ihan liikaa.

Näyttelytreeneissä, epiksissä ja eläinlääkärillä

Tiistai-iltana matkustin Rion kanssa Keravalle näyttelykoulutukseen. Vaihdoimme Pasilassa junaa. Keravan juna oli sen verran täysi, että jäimme junan eteiseen istumaan. Juna oli toiseksi uusinta lähijunatyyppiä (meidän suuntaan menee vain Flirt-junia), jossa kuuluu enemmän junan ääniä kuin Flirteissä. Rio oli ensin maassa ja säikähti yhtäkkiä tullutta ääntä. Äänen hiljennyttyä Rio meni lähemmäs katsomaan. Hetken päästä tuli uusi, hieman kovempi ääni, jota Rio pelästyi niin, etten saanut houkuteltua sitä luokseni. Otin Rion syliini, jossa se matkusti koko loppumatkan. Ääniä tuli aina välillä ja Rio tärisi sylissäni. Rion pelko kasvoi koko ajan ja se alkoi jossain vaiheessa läähättää. Läähätys ja tärinä vaan kasvoivat ja lopulta Rio oli jo lähes paniikin partaalla. Se yritti välillä rimpuilla sylistäni. Junassa olisi kyllä ollut joitain istumapaikkoja, joten olisin voinut siirtyä pois eteisestä, mutta en tiedä miksi en siirtynyt. En mielelläni istu koiran kanssa muiden viereen. Toisaalta luulen, ettei siirtyminen olisi välttämättä edes auttanut. Kannoin Rion junasta ulos ja laskin sen alas vasta, kun olimme pois aseman hälinästä. Heti laskettuani Rion maahan se oli taas ihan normaali. Vaikka Rio aika helposti pelästyy ja pelkää asioita, niin se onneksi palautuu nopeasti. (Siksi olin yllättänyt, että Rio suhtautui niin välinpitämättömästi raketteihin.)

Näyttelytreenien jälkimmäisessä ryhmässä olisi pitänyt olla toinenkin osallistuja, hieman vanhempi pentu, mutta heillä oli auto hyytynyt moottoritien varteen. Saimme siis yksityisopetusta lämpimässä, melko pienessä sisätilassa. Kouluttaja oli mukava ja osasi asiansa. Harjoittelimme paljon liikkumista, joka onnistuikin pääasiassa ihan hyvin. Toki tuttua pomppimistakin nähtiin. Tehtiin kokonaista kierrosta, kolmiota ja edestakaisin liikkeitä. Kouluttaja tutki Rioa sekä pöydällä että maassa. Tutkimiset menivät yllättävän hyvin, sillä kouluttaja otti hyvin huomioon Rion jännittämisen ja eteni Rion ehdoilla. Rio on nätisti pöydällä, kunhan sillä antaa vähän aikaa. Toki sitä jännittää sekä pöytä että tuomari ja sen kanssa saa olla valppaana, ettei Rio vain pääse hyppäämään alas. Tutkimistreenien jälkeen palkkasin Rion riehakkailla vetoleikeillä. Teimme myös pari kertaa harjoituksen, jossa käytiin koko koiran yksilöarvostelu kehään tulemisesta lähtien läpi. Kannatti matkustaa kovassa pakkasessa vähän pidemmälle näyttelytreenien vuoksi.

Asemalla junaa odottaessa Riolle alkoi tulla kylmä, joten otin sen syliin. Illalla juna oli paljon tyhjempi, joten pääsimme istumaan. Juna oli samaa mallia kuin aikaisempikin. Jäin aluksi istumaan ihan lähelle eteistä, mutta kun huomasin Rion hermostumisen, siirryin kauemmaksi eteisestä. Se ei auttanut. Koko matkan Pasilaan Rio jälleen tärisi ja läähätti. "Meidän" junassa jäin seisomaan Rio sylissäni, sillä tässä junassa oli enemmän porukkaa. Rio hieman tärisi, mutta en pysty sen perusteella sanomaan, saiko myös Flirt-juna pelon esille. Rio on nimittäin aikaisemminkin tärissyt, kun olen pitänyt sitä junassa sylissä ja seisonut. Silloin, kun istun, Rio on ihan normaalisti. Päällimmäisenä mieleen jäi harmistus Riolle aiheutuneesta pelosta, mutta turha sitä on murehtia. Pitää ensin selvittää, pelkääkö Rio myös Flirt-junissa ja lähteä sitten tekemään lyhyitä junamatkoja. Harmi vain, että kaikki hieman vanhemmat lähijunat taitavat kulkea Riihimäen ja Lahden suuntaan.

Keskiviikkoaamuna hieman harmitti, kun herätyskello soi jo klo 6.30. Koiraharrastusten takiahan sitä herää vapaapäivinäkin vapaaehtoisesti hyvin aikaisin... Pakkasta oli taas entistä enemmän ja harmittelin, kun Mikolle ei ole tossuja. Matkustimme Espooseen Sporttikoirahallille rallytokoepiksiin. Ensimmäisen kerran Mikoa alkoi palella, kun odottelimme vaihtobussia. Otin sen hetkeksi syliin, mutta onneksi bussi sitten jo tulikin. En siis nosta Mikoa syliin, jos se alkaa nostella tassuja, vaan sitten jos se menee kovin surkeaksi eikä enää liiku. Jäimme Vihdintien varrella pois, josta meillä oli 1,3 km kävelymatka. Matka tuntui tosi pitkältä, sillä oli hyvin kylmä ja pariin kertaan jouduin nostamaan Mikon syliin. Ei tuota 15-kiloista kovin kauan jaksa kantaa, mutta Mikoa pienetkin tauot kylmästä maasta tuntuivat auttavan.

Epävirallinen rallytokokoe 6.1.2016 AVO

Hallin isolla puolella oli melko ahdasta, sillä alokasluokan ja avoimen luokat kisat käytiin samaan aikaan. Kaikki koiratkin olivat sisällä, sillä ei niitä autoon voinut jättää. Kauhistelin ensin, kun kehät pistettiin ihan vierekkäin ja ympärillä oli muutenkin paljon häiriötä. Onneksi kehien väliin pistettiin näköesteet ja avoimen luokan rata oli toisessa päässä, jossa häiriötä oli vähemmän. Olimme luokan puolivälissä. Rata oli ihan kiva, ei ollut mitään vaikeita juttuja. Miko oli hyvässä vireessä radan ulkopuolella ja kaikki, mitä harjoiteltiin, sujuivat hyvin. Vasen -sana saa jo aikaan peruuttamisen ja vasemmalle kääntyminen on parantunut huimasti esim. vuoden takaisesta. Ei se vielä täydellistä ole, mutta kelvollista. Miko toimi radalla oikein mukavasti. Välillä se vähän hiipui, mutta vire sitten taas nousi. Radasta jäi tosi hyvä fiilis. Ehkä tämä oli fiiliksen puolelta meidän tähän mennessä paras kisasuoritus. Tulokset eivät vastanneet fiilistä, mutta tuomari sanoikin aluksi, että ei sillä tuloksella niin väliä, pääasia, että on kivaa. Meille -34 virhepistettä eli 66 pisteellä ei hyväksyttyä tulosta saanut. (Pyörähdys ei taaskaan toiminut radalla, edes uusimisen jälkeen, -13. Vasemmassa täyskäännössä -1 tvä, ei varmaan ollut riittävän tiivis käännös. Askel oikealle, istu -10 tvä, koska Miko ei liikkunut samaan aikaan kuin minä. 270 käännös oikeaan -10 tvä, sillä Miko oli ilmeisesti istunut lopuksi.)

Paluumatkalla Miko pärjäsi paremmin kylmässä säässä. Ehkä liikuimme niin nopeasti, ettei tullut kylmä. Bussipysäkillä meillä oli vähän pidempi odotus. Kun Mikoa alkoi paleltaa, nostin sen syliin ja menin istumaan penkille, sillä minulla oli paksut toppahousut. Miko istui sylissäni täristen. Kun kylmä alkoi tuntua takapuolessa, laskin Mikon maahan ja yritin pysyä liikkeessä. Mikolla oli edelleen kylmä ja se alkoi katsella penkin suuntaan. Lopulta se hyppäsi penkille ja käveli siinä hetken aikaa edestakaisin. Sitten se meni kerälle siihen kohtaan, jossa olin istunut. Miko näytti siinä viluisena maatessaan niin surkealta (luuli varmaan, että siinä olisi ollut lämmintä), että otin sen jälleen syliin. Kyllä kävi sääliksi raukkaa. Espoossa oli paljon kylmempi kuin meillä. Varmaan koskaan ennen Miko ei ole ollut niin innoissaan menossa bussiin kuin tällä kertaa. Voi pientä.

Rio ei tykännyt tossuista

Mikon viritelmät (sukka + tossu)

 Valmiina torstain päivälenkille

Luulin eilen, että oveemme oli jätetty tyhjä post-it lappu Mikon vinkumisesta, mutta teksti olikin toisella puolella. Sen mukaan Miko oli haukkunut koko päivän. Menin tänään töihin tekemään sen, mitä en pystynyt tekemään kotona etänä ja tulin sitten kahdentoista aikaan kotiin etätöihin. Kuuntelin hieman tallennetta poissaoloni ajalta ja ulvomistahan sieltä kuului... En kuunnellut sen enempää, sillä Rio hermostuu Mikon ääntelystä. Se tieto riitti, että hiljaa Miko ei ole ollut. Sain Mikolle eläinlääkäriajan iltapäivälle. Halusin varmistaa, että eturauhanen on ok. Epäilykseni osuivat oikeaan ja eturauhanen oli turvonnut. Se oli myös pinnaltaan hieman epätasainen. Kivekset olivat ok, mutta lisäkives oli turvonnut, joka kertoo aktiivisesta siittiöiden tuotannosta. Ell tyhjensi Mikon täydet anaalirauhaset, joista tullut neste oli hieman rakeista. Keskustelimme Mikon aikaisemmista eturauhasen suurentumisista ja kastraatiomietteistäni. Ell suositteli kastraatiota, sillä iän myötä

eturauhanen voi alkaa vaivaamaan enemmän ja siihen voi tulla kystia. Minulla ei ollut virtsanäytettä enkä uskonut, että onnistuisin yksin näytettä saamaan eläinlääkärin ulkopuolella, joten sovimme, että toimitan näytteen myöhemmin. Sen vuoksi ell ultrasi eturauhasen. Tulehduksesta kertovia rakkuloita ei löytynyt. Miko sai Tardak-piikin. Sen vaikutuksen pitäisi kestää noin 4 viikkoa. Sinä aikana meidän pitäisi päättää mitä Mikolle tehdään. Vaihtoehtoina on kastraatio ennen kuin Tardakin vaikutus loppuu tai uusi Tardak neljän viikon päästä. Enempää niitä ei suositella pistettävän, sillä se alkaa rasittaa maksaa. Kerroin, että minua huolestuttaa kastraation vaikutus epävarmaan koiraan. Ell vahvisti sen, mitä olen muilta kuullut. Eli epävarmuus voi tosiaan lisääntyä ja pelkotilat pahentua. Oli kiva, että eläinlääkäri ei vaan tuputtanut kastraatiota vaan kehotti huolella harkitsemaan, etten tee jotain mitä joudun myöhemmin katumaan. Hän suositteli kemiallista kastraatiota, jolloin 6-8 kk vaikutuksen aikana näkee, miten kastraatio koiraan vaikuttaa. Haittapuolena on 2 vuoden karenssi virallisiin kilpailuihin. Se kyllä taitaa olla vähän liian iso haitta, sillä jos Miko saisi takaisin sen vireen, joka sillä oli Tardakin vaikutuksessa, niin sen kanssa treenaaminen olisi niin kivaa, että harmittaisi ettei pääsisi kisaamaan. Miko olisi sitten jo lähes 9-vuotias, kun sen kanssa pääsisi taas kisaamaan. Ja jos päätyisin oikeaan kastraatioon, niin se karenssi olisi siltikin. No, tässä nyt mietitään ja punnitaan eri vaihtoehtoja. En kastraatiota haluaisi, mutta parhaassa tapauksessa se voi olla paras päätös, jonka olen tehnyt. Ja huonoimmassa tapauksessa kadun sitä koko loppuelämäni (tai Mikon loppuelämän). Mikon kannalta kastraatio olisi varmasti hyvä ratkaisu, sillä tuskin silläkään on kivaa näinä aikoina.

Voi Miko...

Tulipas kirjoitettua taas pitkästi. Jaoin kirjoituksen suosiolla kahtia eli huomenna seuraa jatkoa, sillä viikonloppuna on jälleen ohjelmaa, josta pitää sitten erikseen kertoa. Tässä ajatuksia, joita aina välillä pitää kirjoittaa ylös ja seuraavaksi sitten Rion näyttelykoulutuksesta ja Mikon rallyepiksistä.

Oikein kunnon talvi saapui aika yllättäen. Mikolla alkaa yleensä tassuja paleltaa, kun lämpötila laskee yli -10. Miko on saanut pari päivää ulkoilla takin kanssa, mutta tassujen nosteluun se ei auta. Rio tuntuu palelevan vähemmän, mutta on sekin välillä nostellut tassuja. Tilasin viime viikonloppuna Riolle Zooplussalta takin, sillä sieltä löysin takin kaikkein edullisimmin. En juuri nyt haluaisi panostaa takkiin, varsinkaan kun Rio ei ole vielä täysikasvuinen. Tälle talvelle saa riittää jokin takki ja ensi talveksi pitää sitten hankkia samanlainen kuin Mikolla on. Paketti saapuu varmaan ensi viikon alussa.

Aina välillä ulkoilutan poikia samaan aikaan, mutta mieluiten ulkoilutan ne erikseen, sillä molemmilla on vielä opettelua toisten koirien ohituksissa ja Riolla myös hihnakäytöksessä. Aloin kuitenkin joulukuussa viedä poikia yhteisille aamulenkeille, sillä niin sain helpoimmin Rion lenkkien pituutta lisättyä. Aamukuudelta ei myöskään tule juuri ketään vastaan :) Yhteislenkit ovat ihan hyvää treeniä jatkoa varten, sillä ei kahden koiran ulkoilutus kovin helppoa ole. Miko kulkee pääasiassa tosi nätisti, jos ei muiden koirien ohituksia lasketa mukaan, ja Miko on myös ollut melko helppo yhteislenkeillä. Rio myös kulkee jo ihan kivasti hihnassa, mutta välillä se vetää tai syöksähtelee. Rio myös ottaa kivasti kontaktia lenkin aikana, joskus liiaksikin, mutta haluan aina palkata kontaktista. Mutta jostain syystä yhteislenkeillä Rio käyttäytyy huonommin; se vetää lähes koko ajan eikä ota kontaktia. Tänään ajattelin, että täytyy jättää yhteislenkit hetkeksi aikaa pois, sillä meno on viime päivinä ollut ihan mahdotonta. Syynä on se, että Mikon hormonit hyrrää nyt melkoisesti. Nätisti hihnassa kulkeva Miko on muuttanut hihnassa vetäväksi ja sinne tänne poukkoilevaksi. Tuntuu kuin olisin sätkynukke hihnan päässä. Ja hormonihuuruista huolimatta, kun olen Mikon kanssa kaksistaan, se käyttäytyy pääosin hyvin. Kummaa, että yhdessä ne ovat välillä ihan kauheita :) Tämä on vielä opettelua ja kyllä tämä tästä, kun harjoitellaan.

Joskus loppuvuodesta loppui Rion 10 kg:n säkki Canami-nappulaa. Sen jälkeen Rio on syönyt pienen pussin Hill'siä ja nyt on meneillään Brit Care. Nappulan vaihdon jälkeen alkoi ruoka maistua huonommin. Rio syö entistä hitaammin, mutta kuppi aina tyhjentynyt. Tänään jäi ensimmäistä kertaa ruokaa. Rio usein vilkaisee kuppiinsa ja katsoo sitten siihen malliin, että se toivoisi jotain parempaa. Kyllä se sitten alkaa syödä, mutta välillä Rio poistuu kupilta. Minä sitten joudun vahtia, ettei Miko mene syömään Rion ruokaa. Rion mielestä Mikon kupissa on paremmat ruuat, kai se haluaisi jo siirtyä raakaan :) Kokeilin yksi päivä syöttää Riolle pelkästään Jackin perheeltä saatuja Barking Head's nappuloita (Rio oli niitä syönyt jo aikaisemmin ruoan seassa ja saanut palkkana). Selkeästi maistuvuudessa oli eroja (tai sitten oli uutuudenviehätystä), sillä nappulat kelpasivat hyvin. En vaan millään haluaisi jättää kesken Brit Care säkkiä, jossa on vielä vajaa 2 kg jäljellä ja Royal Caninin palkintonappulatkin olisi vielä. Olen myös miettinyt, että koittaakohan Rio vain kertoa, että aika vähentää ruokailukertojen määrä kolmesta kahteen ja vähentää ruuan määrää. En yhtään muista, koska Mikon kanssa siirryttiin kahteen ruokintakertaan.

Erityisesti tällä viikolla halusin tietää mitä kotona tapahtuu työpäivän aikana, sillä olen ollut 1,5 viikkoa kotona ja pojat (ja vielä erityisesti Rio) on tottunut siihen, että lähes koko ajan joku on kotona. Myös sen takia, että Miko on nyt niin kovasti tyttöjen perään (ja siksi kastrointi tulee taas mieleen...) Jostain syystä äänitesovelluksen asetukset olivat palanneet alkuperäisiksi eli hyvin herkästi ääniin reagoivaan, joten maanantain työpäivän jälkeen kotona odotti ihan yhtä pitkä äänite. Sovellus oli siis tallentanut myös kellon tikityksen. Säädin asetuksia, mutta tiistain työpäivän jälkeen äänityksiä oli tullut vain yksi. Luulin, että sovelluksessa on vikaa kun tänäänkin kävi sama juttu. Kävin iltalenkillä poikien kanssa erikseen. Miko jäi oven taakse surkeana, kun lähdin ensin Rion kanssa. Kun palasimme ja astuin hissistä ulos, kuului meidän kerroksessa Mikon itkua. Miko tuli makkarista, joten se oli ollut varmaan sängyllä itkemässä tyttöjen perään. Seisoin jonkun aikaa eteisessä ja mielessä pyöri ajatuksia. Kun lopulta pistin Mikolle hihnan ja lähdin ulos, huomasin, että ovessa oli tyhjä post-it lappu. Joku naapuri oli ilmeisesti juuri ollut tuomassa meille viestiä, kun olinkin tullut kotiin. Katsoin uudestaan sovellusta ja huomasin, että tämänpäiväinen ja varmaan tiistainenkin yksi äänite sisälsi koko työpäivän mittaisen poissaolon. Joskus lähempänä seitsemän tunnin yksin oloa alkoi Mikon ulvominen (on sitä voinut olla aikaisemminkin). Se sessio, jonka kuuntelin, kesti taukoinen 5 min, mutta se jatkui vielä myöhemmin. Mikon ulvominen saa Rion hermostumaan, joten sekin vikisi jonkin verran. Mikon ikäville ääntelyille ei tuskin ihan heti ole loppua näkyvissä, sillä ei tyttöjen kaipuu hetkessä hellitä... Tässä epätoivossa kastrointi tuntuu ainoalta mahdolliselta ratkaisulta. Edelleen pelkään kastroinnin mahdollista epävarmuuden lisäämistä. Se on melkeinpä ainoa syy, miksi siihen ei ole päädytty. Turkki on myös melko iso asia, mutta jos se menee pilalle, niin sitten menee. Usein tulee vastaan toteamuksia, että hormonihuurut helpottavat, kun uros vanhenee. Mikolla on mielestäni mennyt vain pahempaan suuntaan. Mitä ihmettä teen tuon koiran kanssa... Eihän sitä voi jättää kotiin häiritsemään naapureita ja hermostuttamaan Rioa.

Tavoitteet vuodelle 2016

Tässä poikien tavoitteet tälle vuodelle. Tavoitteiden toteutumista tärkeämpää on, että meillä on kivaa molempien kanssa, mutta tavoitteiden asettaminen hieman parantaa treenimotivaatiota.

Miko
Mikon kanssa harrastamiseen en enää kauheasti aseta tavoitteita, mutta toiveissa on kuitenkin melko isoja juttuja. Siis Mikon kanssa harrastamisen kannalta isoja juttuja. Tavoitteena on saada edes yksi hyväksytty tulos rallytokon avoimesta luokasta. Toivon kuitenkin, että hyväksyttyjä tuloksia tulisi kolme eli että saisimme koularin RTK2. Siihen jäisi sitten meidän kisaaminen, sillä voittajaluokkaan meillä ei enää ole asiaa. Mutta never say never...

Toinen kisaamiseen liittyvä tavoite, tai ennemmin toive, liittyy agilityyn. Haluaisin vielä päästä kisaamaan Mikon kanssa. Pari hyppyrataa kesällä/syksyllä olisi toiveissa. Toki sitten olisi kiva, jos voisi sen yhden LUVAn saada, mutta ei nyt liikoja toivota :) Täytyy katsoa miten hyppytekniikkatreenit etenevät. Jos ponnistaminen ei tuota ongelmia, niin eiköhän me sitten edes kerran yritetä. Mikoa ei ole tarkoitus ilmoittaa ohjattuihin treeneihin, mutta kyllähän kisaamaan voi mennä ilman treeniäkin ;) Ensi keväänä Miko täyttää 7 vuotta, joten joka tapauksessa tämä vuosi on viimeinen mahdollisuus kisaamiselle. Viimeistään syksyllä Mikosta tulee agilityeläkeläinen eikä sen enää tarvitse hyppiä maksihyppyjä.

Lisäksi tavoitteena on tehdä Mikon kanssa jotain, mikä on siitä kivaa. Jäljestämässä pitää käydä ainakin muutaman kerran ja ensi viikolla alkaa Nose Work -kurssi, jossa Miko pääsee myös käyttämään nenäänsä. Ilmoitan Mikon ainakin kooikereiden erkkariin, mutta jos joku muu sopiva näyttely tulee vastaan, niin Miko voi pyörähtää kehässä toisenkin kerran. Muuten toivon, että Miko pysyy terveenä.

Miko haikailee tyttöjen perään

Rio ei taida tietää, mitä katsellaan ja miksi
Miko vinkuu

Rio
Agilityssa tavoitteena on aloittaa harrastaminen ohjatusti eli ilmoittaa Rio seuramme treeneihin kesäkaudelle. Sitä ennen tavoitteena on treenata putkea, hypyn tarjoamista, kiertämistä ja eteen lähettämistä.

Tavoitteena on treenata tokon ja rallytokon liikkeitä. Muita tavoitteita näiden lajien suhteen on vähän hankala asettaa, mutta jos hyvin sujuu, niin miksei Rio voisi jo syksyllä kisata :) Jäljestystä on myös tarkoitus jatkaa.

Tavoitteena on käydä useammassa näyttelyssä. Rio on jo ilmoitettu kahteen pentunäyttelyyn. Maaliskuun puolivälin jälkeen Rio on 9 kuukautta, joten joskus keväällä tai kesän kynnyksellä Rio varmaan korkkaa junnuluokan. Ilmoitan Rion ainakin kooikereiden erkkariin ja Messariin molemmille päiville, sillä Rio on silloin vielä juuri ja juuri junnu, joten täytyyhän sitä käydä kokeilemassa onnea ;) Sitä ennen tavoitteena on kehittää esiintymistä ja tehdä tutkimisesta mukavempi kokemus eli että Rio ei väistäisi.

Rio täyttää kesäkuussa vuoden, joten kesällä tai viimeistään syksyllä on tavoitteena käydä silmä- ja polvitutkimuksissa. Muut luustotutkimukset menevät seuraavalle vuodelle. Jonkin eläinlääkärikäynnin yhteydessä Rio voisi luovuttaa verta sekä Hannes Lohelle että ENM- ja vWd- testeihin.

Muutoin Rion kanssa on tavoitteena harjoitella uusia temppuja sekä hyödyllisiä taitoja. Myös ohitukset, niin koirien kuin ihmisten, on tavoitteena saada kuntoon. Ja toki toivon, että myös Rio pysyy terveenä.

Rio harjoittelee omatoimisesti metallinoutoa

Sammakko-Rio

Vuosi vaihtui

Tiistaina 29.12 kävin Rion kanssa Kaaren Mustissa ja Mirrissä. Rion edellisestä kerrasta M&M:ssä oli jo aikaa ja aikaisemmilla kerroilla olin kantanut Rion liikkeeseen asti. Tällä kertaa se sai ihan itse kävellä kauppakeskuksen 3. kerrokseen. Pääsisäänkäynnillä tapasimme Ilo-kooikerin omistajan. Rio kävi häntä tervehtimässä, mutta oli kovin ujo. Rioa kovasti jännitti kävellä kauppakeskuksen puoleen väliin, josta menimme portaita ylös. Tarkoituksena oli käydä ostoksilla jo aikaisemmin, jolloin ihmisiä olisi ollut todennäköisesti vähemmän, mutta aamupäivä meni johonkin muuhun. Mustissa ja Mirrissä Rio tervehti molempia myyjiä ja yhtä asiakastakin. Mukaan lähti nahkahihna Riolle ja nahkapanta rallytokoa varten Mikolle sekä vähän herkkuja. Tietenkään mikään ostoksista ei ollut alennuksessa... Lähtiessä Rio haukkui liikkeen edessä seisovalle Rukan mallinukkekoiralle. Olihan se aika iso. Koira ei liikkunut, joten Rio kävi haistelemassa sitä. Sille piti kuitenkin haukkua vielä toisen kerran ja jälleen todeta se vaarattomaksi :)

Keskiviikkona 30.12. Rio tapasi Hipsan. Pojat leikkivät metsässä lähellämme vajaan tunnin. Hyvin leikit vielä sujuivat. Pojat tykkäsivät juosta, mutta välillä pistettiin painiksi. Kuvia ei ole, sillä oli jo sen verran hämärää, etten viitsinyt kaivaa kameraa esille. Ja pojat olivat aika paljon jaloissamme.

Posti toi kooikerpipoja...

...ja Mikolle sademanttelin

Uudenvuodenaattona kävin poikien kanssa normaalia pidemmän aamulenkin. Aamupäivällä puuhailin palkintovitriinin parissa, joten vihdoin, yhdeksän kuukauden jälkeen muutosta, sain pistettyä ruusukkeet taas esille. Siinä tulikin muistoja mieleen. Niin monta hienoa hetkemme koimme Mikon kanssa näyttelyissä, vaikka se onkin kooltaan valtava. Mikon syntymäkaupunki Oulu on ollut meille hyvä paikka: siellä Miko sai ensimmäisen sertin ja vara-cacibin, myöhemmin ensimmäiset (ja ainoat?) cacibit ollessaan ROP ja VSP. Mikon valioituminen oli hieno hetki eikä siinä kyyneleiltä säästytty. Uskoisin, ettei Riolle sertien saaminen ole yhtä vaikeaa, joten jos Rio joskus valioituu, niin tuskin se saa samanlaista tunnekuohua aikaan. Miko on varmasti jo huippuhetkensä näyttelykehissä kokenut, mutta haaveilen vielä, että se voisi olla joku päivä ROP-veteraani (koska Miko on ollut ROP-pentu, ROP-juniori ja ROP). No, enää 1,5 vuotta että Miko pääsee veteraanikehiin, huh!

Iltapäivällä lähdimme Vantaalle puuhatunnille, jossa oli tarkoitus aktivoida koiria ennen paukkeita. Koirat saivat aluksi kokeilla tasapainotyynyä. Rion kanssa emme ole kotona tehneet mitään tasapainotyynyllä, joten namin avulla Rio pisti ensin etujalkoja tyynylle ja sitten takajalkoja. Mikon kanssa tein samaa, mutta sitten Miko hauskuutti muita istumalla tyynyn päällä. Tasapainotyyny oli normaalin kokoinen eli ei kovin iso, mutta juuri ja juuri Mikon sai takapuolensa ja jalat siihen mahtumaan :D Asennonvaihtoja olemme tehnyt Mikon kanssa isolla tasapainotyynyllä, joten varmaan siksi Miko kokeili samaa pienemmälläkin. Toisella kierroksella Rion kanssa teimme samaa ja Miko kiersi tyynyä etujalat tyynyn päällä. Miko liikkuu hyvin vähän kerrallaan, mutta pääasia että liikkuu. Kokeilimme myös uusia temppuja. Rion kanssa opettelimme peruuttamista ja Mikon kanssa kierähtämistä. En saanut Mikoa kierähtämään ympäri, kuten en ole ennenkään saanut. Miko kuulemme venyttää kaulaansa hyvin paljon, jotta ei tarvitse kierähtää. Yritin kierähtämistä myös Rion kanssa, mutta toistaiseksi ei ole onnistunut. En muista teimmekö jotain muuta, mutta kovin paljoa ei tunnissa ehtinyt tekemään (olimme vielä 10 min myöhässä), sillä koirat tekivät yksi kerrallaan muiden ollessa omassa nurkkauksessaan piilossa. Rion kannalta se oli hyvä järjestely, sillä sen ei tarvinnut huolehtia muista koirista. Toivoimme, että ehdimme kotiin ennen kuin paukuttelut alkavat. Olimme kotona viittä vaille kuusi ja hieman kuuden jälkeen alkoi pauke.

Ihmeen vähän ennen uutta vuotta räjäyteltiin raketteja. Kuulin vain muutamia yksittäisiä pamauksia eikä kumpikaan koirista reagoinut niihin. Ehkä äänet tulivat kaukaa, sillä Miko on aikaisemmin reagoinut myös yksittäisiin paukkeisiin. Erityisesti ihmetytti, kuinka vähän raketteja ammuttiin sallitun ajan ulkopuolella. Hyvä niin! Koska asumme korkealla eikä edessä ole muita taloja tai esteitä, niin meiltä näki raketit tosi hyvin. Keittiön ikkunasta näkyy Konalan suuntaan ja siellä raketteja näkyi rivissä horisontissa ihan kuin ne olisivat olleet ihan vierekkäin. Olohuoneen ikkunasta näkee kauemmaksi, mutta myös lähempää ammuttuja raketteja, sillä lähellä on useita paikkoja, joista raketteja ammuttiin. Ihan lähellä on hiekkakenttä, josta ammuttujen rakettien pauke kuului meille erittäin hyvin. Kumpikaan koirista ei välittänyt paukkeesta. Jonkin verran pojat leikkivät illan aikana ja pelasivat älypelejä, mutta enimmäkseen ne nukkuivat. Puolen yön aikaan annoin molemmille pakastetut jauhelihaa sisältävät Kongit. Joskus kahden jälkeen lähdimme ulos. Pauke oli hiljentynyt jo ennen yhtä, mutta puoli kahden aikaan oli taas joku ampunut raketteja. Juuri, kun tulimme ulos, räjähti raketti jossain lähistöllä. Miko olisi halunnut lähteä kotiin, Rio alkoi haukkua ja katsoi pelokkaasti pusikon suuntaan. Pääsimme jatkamaan matkaa, mutta kiersimme vain meidän talon. Vielä pari kertaa kuului pauketta, mutta Rio ei onneksi reagoinut. Mikokin suostui pääosin liikkumaan. Aamulla ulkoilutin koirat erikseen klo 10.30-11.00 välisenä aikana. Kaikki muutkin vaikuttivat olevan samaan aikaan aamulenkillä. Rio alkoi haukkua samaan suuntaan kuin yölläkin ja nyt näin, mitä se pelästyi. Pusikossa heilui tuulessa foliopallon raato. Ilmeisesti pallo oli jo yöllä kiinni pensaassa ja raketti pamahti juuri samaan aikaan, kun Rio näki pallon ja yhdisti paukkeen siihen. Rio pelkäsi heiluvaa pallonraatoa enemmän kuin mitään muuta mitä se tähän asti on pelännyt. Normaalisti Rio menee omatoimisesti katsomaan pelottavaa asiaa, mutta nyt se halusi vaan karkuun. Palasimme toista kautta rapun ovelle. Rio jatkoi matkaa kohti samaan suuntaan, jossa pusikko palloinen oli (nurkan takana), joten emme heti mennytkään kotiin. Joku oli ottanut pallon pois, joten mitään pelättävää ei enää ollut ja Rio kävi haistelemassa puskan juurta. Tosi kiva, että Rio halusi kuitenkin mennä vielä katsomaan pelottavaa asiaa. Olen tosi tyytyväinen, että Rio ei juurikaan noteerannut rakettien pauketta. Mutta pelkoon ei tarvita kuin yksi huono kokemus. Ei Mikokaan pentuna pelännyt.