tiistai 27. syyskuuta 2016

Leikkiä ja piha-agia

Sunnuntaina kävin poikien kanssa tapaamassa Jackiä ja Hetjaa. Mikoa kyseltiin mukaan, joten sekin pääsi ensimmäistä kertaa vierailulle Espooseen. Hieman bussimatka jännitti, sillä en ole koskaan matkustanut molempien kanssa ilman, että isäntä olisi mukana. Tai olen kerran matkustanut vuosi sitten, kun menin poikien kanssa kooikereiden syyspäiville, mutta silloin Rio oli vielä sylissä matkustava pikkupentu. Matka meni hyvin eikä juuri ketään muita ollut liikkeellä vielä siihen aikaan sunnuntaiaamusta. Riokin matkusti hienosti jaloissa. Kesätauon jälkeen Rio on pääasiassa matkustanut treenimatkat jaloissa eikä se ole yrittänyt päästä syliin.

Miko on nähnyt Jackin vain kerran aikaisemmin kooikererkkarissa. Miko vähän haisteli Jackiä eikä ollut se enempää kiinnostunut. Onneksi Miko on melko usein tullut toimeen nuorten urosten kanssa. Koirat pääsivät ensin päästelemään höyryjä takapihalle. Miko alkoi haukkua ja syöksyi perään, jos Rio ja Jack yrittivät leikkiä. Mikolla on aina vähän ollut taipumusta olla poliisina, mutta se johtuu varmaan epävarmuudesta. Mikon kokemukset porukalla leikkimisestä ovat aika vähäisiä. Miko oli aika äänekäs välillä ja se vähän jännitti sekä Rioa että Jackiä. Rio ei ole tottunut siihen, että Miko kovin haukkuu. Miko halusi leikkiä, mutta paremmin leikkiinkutsut olisivat toimineet ilman sitä kauheaa haukkumista. Välillä pojat lähtivät takaa-ajoleikkiin Rio johtaen joukkoa, Miko perässä ja Jack viimeisenä. Hetjaa ei poikien leikit kiinnostaneet. Jack oli kovin kiinnostunut Mikosta, se mielisteli Mikoa ja kulki sen perässä. Rioa tuntui vähän harmittavan, ettei se saanut Jackin huomiota. Miko oli kovin kiinnostunut pihalta löytyvistä hajuista ja se kävi kaikki mahdolliset pusikot läpi. Miko jopa löysi puskien takana olevaan altaaseen, joka oli osin aidattu. Altaassa oli hieman kuravettä pohjalla…


Kun koirat olivat saaneet ylimääräiset energiat purettua, oli aika tehdä piha-agilitya. Rion kanssa yritin tehdä hyppy-putki-hyppy suoraa, mutta jälkimmäiselle hypylle asti ei päästy. Ensimmäinen hyppy tehtiin takaakiertona ja koska Rio pitää saattaa pitkälle, niin en millään pysynyt sen perässä. Rio oli jo ulos putkesta, kun minä olin vasta putken puolivälin kohdalla. Mikon kanssa teimme samaa suoraa, mutta kepit olivat mukana. Ensin Miko sai tehdä pelkät kepit, että vähän muistuu mieleen, mikä este se olikaan. Mikon kanssa oli tosi kiva tehdä pientä radanpätkää. Sillä oli katse eteenpäin eikä haitannut, vaikka minä jäin vähän jälkeen. Ensimmäisellä kerralla koko suora meni hienosti, mutta sen jälkeen Miko kääntyi ennen keppejä katsomaan minuun. Rion toisella vuorolla otimme namialustan avuksi suoralle, mutta se ei toiminut ihan toivotulla tavalla, sillä Rio kiersi viimeisen hypyn. Jätin ensimmäisen hypyn pois eli aloitimme putkelta, mutta silti Rio kiersi putken jälkeisen hypyn. Aina kiertämisen jälkeen teimme pelkän hypyn. Onneksi ihan kauhean montaa toistoa ei tarvinnut ennen kuin Rio hyppäsi hypyn ja siihen oli hyvä lopettaa. Mikon kanssa teimme vielä suoraa sekä välistävetoja.

Myös sisällä koirat tulivat hyvin juttuun. Miko pääasiassa tutki kaikki mahdolliset paikat, joissa voisi olla ruokaa tai ruuanjämiä. Millainenkohan siitä tulee kastroinnin jälkeen… Se onkin sitten luvassa jo ylihuomenna.

Merkkausrinki

Jack ja Miko

Miko ja Rio

Rio ja Jack

Mikon äänekäs leikkiinkutsu

Hetja ja Miko

Rio, Jack, Hetja ja Miko

Rio, Jack, Hetja ja Miko

Jack seuraa Mikoa

Hetja, Miko, Rio ja Jack

Rio, Miko, Jack ja Hetja

Hetja ja Rio löysivät hyvän hajun

Miko ja Jack

Rio, Miko ja Jack

Miko ja Rio

Miko ja Rio

Jack ja Miko

Jack

Hetja






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti