sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Rallytokotreeniä, eläinlääkärissä, ulkoilua pitkän kaavan mukaan ja rallytokokisat

Tiistain rallytokotreeneissä aihe oli vapaa eli kaikki saivat treenata sitä, mitä halusivat. Halusin viikonlopun rallytokokisaa varten tehdä pienen radanpätkän, jossa oli vasemmalle käännöksiä ja eteenistumisia. Eteenistumiset menivät ihan ok, mutta peruutusliikkeessä asento alkoi mennä vinoon, kun tuli kaksi ja kolme askelta. Kääntymiset eivät sujuneet ollenkaan ja 360° vasempaan piti uusia pariin kertaan. Vasemmalle käännökset eivät koskaan ole niin hyviä, kuin pitäisi olla, mutta nyt oli tavallista huonompia käännöksiä. Jäi sellainen fiilis treenien jälkeen, ettei kisoista kannata odottaa tulosta.

Maisemia torstain lenkiltä



Keskiviikkona oli Riolla eläinlääkäri. Olin aikaisemmin FB:ssa tiedustellut, onko muilla kooikereilla ollut vastaavia oireita. Sain vastauksia, että juominen voi johtua närästyksestä tai stressistä ja myös kiputila nostaa stressitasoja. Närästys ja stressi voisivat hyvinkin olla syynä, jos mitään muuta ei löydy. Rio on kova stressaamaan ja sitä jonkin verran närästää. Rio usein röyhtäisee ruuan jälkeen, joskus muulloinkin ja välillä sille maistuu heinä kovin hyvin, joka myös viittaa närästykseen. Sain myös eläinlääkärin kommentin, mitkä sairaudet voisivat tulla kyseeseen ja mitä tutkimuksia vielä kannattaisi tehdä (virtsan proteiini/kreatiinisuhteen määritys, munaisten ultraäänitutkimus, vesipaastokoe, ACTH-koe). Hän myös sanoi, että Rion maksa- ja kilpirauhasarvoja ei oltu tutkittu. Se oli yllättävää, sillä luulin, että nuo arvot ainakin katsottaisiin. Olen joskus Mikonkin kanssa ajatellut, että verikokeesta tutkitaan kaikki mahdollinen, mutta laajempaa verikoetta pitäisi osata pyytää erikseen...

Vein aamusta virtsanäytteen, sillä sen piti olla aamupissasta. Pyysin, että virtsasta tutkittaisiin proteiini/kreatiini suhde. Asiakaspalvelija ei ollut varma pitääkö näyte silloin lähettää ulkopuolelle, joten sanoin, että tutkitaan, jos tekevät sen itse ja muuten ei. Illalla oli sitten aika samalle eläinlääkärille, jolla viimeksikin kävimme. Ell ensin kyseli onko oireet jatkunut jne. Sitten Riosta otettiin verinäytteet. Rioa taisi jännittää se, että heti oli kaksi ihmistä sen ympärillä, joten verinäytteen otto oli hieman haastavaa. Minun piti pyytää, että myös maksa- ja kilpirauhasarvot tutkittaisiin, mutta ell jo poistui huoneesta, kun meinasin avata suuni... Edellisellä kerralla koholla ollut urea-arvo oli nyt normaali. Ell pohti mahdollisia jatkotoimenpiteitä ja hän oli myös käynyt keskustelemassa toisen eläinlääkärin kanssa. Hän meinasi, että parempi keskittää tutkimuksia ja miettiä mitä kannattaa tehdä, ettei tämä tule minulle niin kalliiksi. Ell edelleen epäili Addisonin tautia, sillä osa Rion oireista viittaisi siihen, mutta ihan tyyppillisiä oireita ei kuitenkaan ole. Hän ehdotti, että varaisin ajan toiselle eläinlääkärille ultraäänitutkimukseen, sillä UÄ ei kuulu hänen vahvuuksiin. Samalla voisi harkita ACTH-rasituskoetta. Aika pitäisi varata aamulle, sillä ACTH-koe on kaksivaiheinen. Kerroin, että närästystä ja stressiä oli myös ehdotettu mahdollisiksi runsaan juomisen aiheuttajiksi, mutta siihen ell ei kommentoinut mitään. Rion virtsanäyte jätettiin kasvamaan ja olisin perjantaina voinut soitella, kasvaako siellä mitään, mutta en muistanut soittaa.

Itse en usko Addisonin tautiin. Koira-kissaklinikan sivuilla sanotaan oireista näin: "Aluksi oireita voi esiintyä vain stressitilanteissa (trauma, infektio, leikkaus), ja koiran vointi on välillä parempi. Yleisiä oireita ovat oksentelu, ripuli, ruokahaluttomuus, vatsakipu ja painon menetys. Koira on väsynyt ja haluton. Tärinää, lihasheikkoutta ja lihaskipuja voi esiintyä. Joskus tauti voi puhjeta kriisiksi: verenpaine laskee, koira on heikko, jopa tajuton, alilämpöinen ja kuivunut." Mikään noista ei sovi Rioon. Sairauden diagnosointia tukevat verinäytteessä alhainen natriumpitoisuus ja korkea kaliumpitoisuus (ei Riolla) sekä kohonneet munuaisarvot (ei Riolla, kai?). Diagnoosi varmistetaan ACTH-testillä.

Virtsatestin tuloksia en osaa analysoida, mutta jostain ell mainitsi. Virtsan sedimentissä näyttäisi leukosyytit (ja siittiöt) olevan viitearvon yli. Verestä ei tutkittu muuta kuin urea. Ei kai tässä muukaan auta, kuin varata aika uusiin tutkimuksiin...

Pitkäkoskella


Torstaina meille vaihdettiin ikkunat. Ikkunoiden vaihdon ajan eli noin klo 7 - 12.30 piti olla poissa kotoa. Lähdin aamulla poikien kanssa lenkille ja mietin, miten saisi 5,5 h kulutettua. Kävelimme ensin Pitkäkoskelle ja sieltä kosken vartta Vantaan puolella. Luonnonsuojelualueen loputtua tulimme asuinalueelle. Katsoin kartasta, että seuraava joen ylitys olisi vasta Haltialan tilan lähettyvillä, joten käännyimme takaisin ja jatkoimme matkaa vastapuolella eli Helsingin puolella kosken vartta pitkin. Metsäpolkujen jälkeen saavuimme pelloille, jonka laitaa pitkin kävelimme ja välillä poikkesimme joen rannassa. Yhdessä kohdassa joen penkka oli reilusti veden yläpuolella, mutta Miko silti kurkotteli veteen. Ja sitten tipahti. Yritin ohjata Mikoa vähän matalampaan kohtaan, mutta se vain yritti päästä ylös samasta kohdasta, josta putosikin. En mitenkään olisi saanut nostettua Mikoa vedestä eikä Miko itsekään olisi päässyt pois, joten nostin Mikoa hihnasta sen verran, että Miko sai puserrettua itsensä ylös vedestä. Sen jälkeen Miko sai kauheat hepulit ja ne juoksentelivat Rion kanssa. Yhtäkkiä tunsin piston pohkeessani ja yritin sitten saada pojat rauhoittumaan. Housuuni oli tarrannut koukku ja siimaa näytti olevan Rion jaloissa (onneksi ei ollut kuitenkaan mennyt jalkojen ympärille). Ilmeisesti koukku siimoineen oli ollut maassa. Koukku ei meinannut millään lähteä irti, mutta useamman minuutin yrittämisen jälkeen sain sen irti. Haltialan tilalla olimme noin viiden tunnin kävelyn jälkeen. Yllättävän nopeasti aika oli kulunut, mutta tuossa vaiheessa alkoi väsy painaa. Pidimme matkan aikana välillä taukoja. Itselleni olin varannut evääksi vain yhden välipalakeksin, joka ei ihan riittänyt energiaksi tuolle matkalle... Onneksi kotimatka oli lyhyempi, mutta kyllä 1,5 tuntiakin oli aikamoinen matka. Käveleminen alkoi sattua jalkoihin ja nälkäkin alkoi tulla. 6,5 h jälkeen olimme kotona. Koti oli ihan sotkuinen ja betonipölyinen, mutta siivoaminen ei siinä innostanut. Poistin sängyn päältä muovit ja menimme sinne poikien kanssa lepäämään. Miko ja Rio nukahtivat saman tien ja olivat väsyneitä koko loppupäivän.




Perjantaiaamuna meillä piti vielä tehdä ikkunoiden listoituksia, mutta sen piti kestää vain kaksi tuntia. Teimme 2 h aamulenkin kävelemällä Maunulan luontopolun. Kotiin palatessamme ei vielä ollutkaan valmista, sillä ikkuna-asentajilta oli mennyt sähköt. Piipahdimme vielä ulkona, kun miehet tekivät vielä jotain. Sen jälkeen sovimme, että he tulevat ensi viikolla uudestaan, jotta minä pääsin töihin, kun en ollut varautunut koko päivän poissaoloon.

Maunulan luontopolulla

Tänään sunnuntaina oli Mikolla rallytokokisat. Kisapaikalle kävellessä Miko välillä löntysti perässäni ja se entisestään lisäsi tunnetta, ettei tule menemään hyvin. Harjoittelin joitain kylttejä odotellessa ja Mikolla oli ihan ok vire. Juuri ennen meidän vuoroa harjoittelimme vielä radan alkua, mutta se ei enää sujunutkaan. Miko ei meinannut istua sivulle enkä meinannut saada sitä eteen istumaan. Onnistuin varmaan paineistamaan Mikoa, kun yritin saada yhden liikkeen onnistumaan. Mietin jo, että keskeytänkö, jos alku lähtee samalla tavalla. Nihkeästi se sitten lähtikin. En meinannut ensimmäisellä kyltillä saada Mikoa millään perusasentoon ja kun se vihdoin onnistui, niin en saanut sitä eteen istumaan. Jatkoimme sitten rataa. Yritin saada onnistumisia radalla, mutta oli vaikea piilottaa turhautumista, kun viidettä kertaa hokee sivu- tai istu-käskyä ja Miko vaan seisoo vieressä. Pääsimme maaliin asti ja Miko tietenkin sai Cesarinsa palkaksi. Miko ei ole ennen noin pahasti paineistunut kisoissa. Edelleen elättelen toiveita RTK2:sta, mutta jos kummallakaan ei ole kivaa, niin ei väkisin kannata yrittää. Liikkeet, joissa ei tullut yhtään virhettä olivat lähdön ja maalin lisäksi 2. "Hyppy, juoksua", 3. "Hitaasti", 5. "Juosten", 9. "Vasen täyskäännös" ja 14. "Liikkeestä maahan". 10 pisteen virheitä tuli useampia ja lopulta pistesaldoksi jäi 37...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti