tiistai 8. joulukuuta 2015

Koiramessut 2015

Nyt on Rion näyttelydebyytti ohi ja siitä selvittiin :)

Lauantaina oli aikainen herätys, sillä kooikerpennut olivat ensimmäisenä kehässä. Oli kiva olla ensimmäisenä, sillä kehässä pystyi harjoitella ennen tositoimia. Pentuja oli vain neljä ja kaikki uroksia. Pikkupennuissa olivat veljekset Rio, Oiva ja Totti. Ensin pennut menivät yhdessä ympäri ja sitten oli yksilöarvostelujen aika. Pöydällä Rioa jännitti, mutta tuomari oli onneksi mukava eikä tehnyt tilanteesta pennulle yhtään enempää epämukavaa. Mielestäni tuomari ei katsonut Rion hampaita, joten se taisi häneltä unohtua. Liikkeitä hän katsoi sekä edestakaisin että yksin kehän ympäri. Liikkeiden jälkeen en yhtään ehtinyt seisottaa Rioa, sillä tuomari siirtyi jo seuraavan arvosteluun. Liikkeet olivat aikalailla hyppimistä, mutta välillä sain Rion kulkemaan kunnolla. Yllätyksekseni tuomari sijoitti Rion ykköseksi! Rio ja toiseksi tullut Oiva saivat kunniapalkinnon. Paras urospentu -kehässä Riolla oli kaverina vanhempi pentu, jonka Rio myös voitti ja siten Rio oli myös ROP-pentu! Ilmeisesti tuomari näki kaikesta hyppimisestä ja sähläämisestä huolimatta Rion oleva hieno pentu eikä tuomarin hurmaamiseen tarvinnut Rion hännänheilutusta :)


5.12.2015 Helsinki Puppy Show, tuomari: Tuula Savolainen
"5 kk iloinen nuori uros, jännittää hieman esiintymistä. Hyvät mittasuhteet. Hyvä vahva kuono. Pyöreähköt silmät. Hyvä raajaluusto. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Runko saa vielä vahvistua. Tasapainoisessa liikkeessä pentumaista iloisuutta. Hyvä häntä ja karvan laatu." PEK1 KP ROP-pentu

Pentujen kehästä siirryimme katsomaan aikuisten kehiä. Riolla oli häkki mukana, mutta se meni niin hyvin penkillä tai sylissä ettei häkille tullut tarvetta. Hienoa, että Rio pystyi keskellä näyttelyhuminaa nukkumaan penkillä meidän välissä :) Aikuisten koohojen arvostelun jälkeen lähdin Rion kanssa kohti kasvattikotia.

Rio katselee aikuisten kooikereiden arvostelua

Tätä mieltä Miko oli, kun joutui olemaan sivussa Rion
palkintoposeerauksista

Väsynyt pikkupentu

Sannan luokse saavuttuamme Rio pääsi leikkimään Muru-siskonsa kanssa. Jokin aikaa leikittyään seuraan liittyi Oiva-veli. Rioa alkuun jännitti uuden tyypin mukaan tuleminen. Rio ei ole meille tultuaan leikkinyt kertaakaan isommassa porukassa, vaan aina se on ollut jonkun kanssa kaksistaan. Siksi olisi ollut hyvä, jos olisimme joskus ehtinyt Mustin ja Mirrin pentutreffeille. Mutta alkujännityksen jälkeen leikit alkoivat sujua ja Rio tuli hyvin juttuun Oivan kanssa, vaikka välillä Rio yritti astua veljeään. Homma meni vieläkin jännittävämmäksi, kun paikalle tuli Totti-veli. Totista Rio ei jostain syystä välittänyt eikä innostunut veljensä leikkiyrityksistä. Voi olla, että tilanne olisi ollut eri, jos Totti olisi tullut silloin, kun porukkaa oli vähemmän. Totin tulon jälkeen Rio alkoi jättäytyä porukasta pois. Pääasiassa Rio oli ihmisten luona, mutta välillä se vähän leikki tai meni hetkeksi muiden mukaan. Lopuksi joukkoon liittyi vielä Aia-emä ja se vasta Rion mielestä jännää olikin, sillä viime vierailulla Aia oli näyttänyt Riolle kaapin paikan. Selkeästi Rioa ahdisti isompi lauma koiria. Siirryimme vielä sisälle, jossa Rio tunki muiden ihmisten syliin. Lopulta uni vei voiton.


Muru & Rio

Rio & Oiva

Totti & Rio

Rio katselee sivusta, kun Oiva, Totti ja Muru leikkivät

Rion levättyä jonkin aikaa palasimme Messukeskukseen ryhmäkehien vuoksi. Odottelusta tuli pitkä, mutta ihan hyvää kokemusta se oli Riolle. Meno oli vähän rauhoittunut, kun suurin osa oli lähtenyt kotiin, mutta uutena asiana olivat kuulutukset. Ryhmässä oli sama tuomari. Hän katsoi koirien edestakaiset liikkeet. Rio hyppi molempiin suuntiin mennessä, johon tuomari kommentoi "Eikö sillä vieläkään pysy jalat maassa." Ja sitten hän pyysi menemään uudestaan. Tällä kertaa sain Rion pysymään maassa ja liikkeet menivät jopa ihan hyvin. Olihan se ihan hienoa mennä isoon kehään, jonon viimeisenä, kun selostaja sanoi "kooikerhondje" ja ihmiset katsoivat katsomossa. Mitään muuta kuin lämmintä kättä en odottanutkaan eikä tuomari katsonut meidän suuntaan juuri ollenkaan :)

Sunnuntaina ehdimme alkuun tehdä vähän ostoksia, sitten kävimme katsomassa junnukooikereiden arvostelun. Pienen shoppailukierroksen jälkeen siirryimme pentunäyttelyn puolelle, jossa ei enää montaa koiraa ollutkaan ennen meidän vuoroa. Jännitti taas ja tällä kertaa oli vielä tuttujakin katsomassa. Rio meni kehään leikkikaverinsa Jackin kanssa. Aluksi Rio yritti kokoajan kääntyä kaverinsa puoleen, mutta sain sitten onneksi pidettyä huomion itsessäni. Yhdessä liikkuminen ei mennyt hyvin. Kehän matolla oli paljon namimurusia, joita Rio yritti syödä. Jos Rio ei ollut nameja metsästämässä, niin se hyppi. Meni se ehkä välillä ihan nätistikin sekunnin tai kaksi. Pöydällä tutkiminen oli jälleen jännää, mutta onneksi tämäkin tuomari oli mukava. Yksin liikkeet eivät menneet sen paremmin, mutta seisominen oli ihan hienoa. Toki välillä nenä meni maahan haistelemaan, mutta muuten Rio seisoi paikallaan katsoen minua ja heiluttaen häntää (kuvista sitten näin, että takajalat sillä voisi olla paremmin). Jack voitti luokan ja sai KP:n. Ihan oikeaan osoitteeseen meni voitto, onnea Jackin kotopuoleen :) Kehäsihteerin kysyessä "vain ensimmäiselle kp?" tuomari mietti hetken ja sanoi, että menisimme vielä kerran kehän ympäri. Jos liikkeet menisivät hyvin, niin Rio saisi kunniapalkinnon. Paineita siis liikkumiseen :) No eipä Rio sen paremmin liikkunut, mutta taisi tuomari sen verran tykätä Riosta, että kunniapalkinto irtosi kuitenkin :) (Sen perusteella, mitä ehdin nähdä, niin tuomari jakoi kunniapalkintoa aika avokätisesti, mikä ei pentunäyttelyssä ole mielestäni yhtään huono juttu.)


6.12.2015 Voittaja Puppy Show, tuomari: Marja Kosonen
"Oikean kokoinen, hyvä mittasuhteet omaava. Kaunisilmeinen pää. Hyvä purenta. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvä raajaluusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Oikea karvanlaatu. Hyvä väritys. Halutessaan liikkuu hyvällä askelpituudella, mutta tänään jännittää kehätilannetta eikä halua esiintyä. Hyvä luonne." PEK2 KP

Tälläkin kertaa pentuja oli neljä, joista yksi vanhempi urospentu ja yksi narttupentu, joille menivät myös rodun parhaiden pentujen palkinnot. Pentukehältä matka jatkui aikuisten kehän laidalle, jossa juuri alkoi kooikereiden arvostelu. Rio oli taas nätisti mukana penkillä ja ihan kiitettävästi valloitti tilaa uniaan varten... Lopuksi oli vielä viimeisten shoppailujen ja ruokailun aika. Kotona olimme vasta viideltä.

En asettanut näyttelyihin mitään tavoitteita, mutta kunniapalkinto molemmista näyttelyistä oli tosi hieno juttu! Ja roppi oli tietenkin vielä piste iin päälle. Olen tosi tyytyväinen meidän pikkumieheen. Tosi hienosti ja reippaasti se selvisi noin isosta tapahtumasta. Pari kertaa Rio pääsi ärähtämään ikävästi, mutta muuten se oli nätisti. Aika paljon Rio kulki sylissä sekä siksi, että muut koirat ja väenpaljous jännittävät ja siksi, ettei mukaan lähtisi mitään tautia. Väljemmillä alueilla Rio oli rennosti maassa, mutta ahtaammissa paikoissa se tuli mielellään syliin.

Mukaan lähti kauheasti syötävää koirille. Royal Caninin 4 kg:n säkin Rio sai näyttelymenestyksestä ja muutama näytepakkaus lähti mukaan, muuten ruuat ostettiin itse. Kuvasta puuttuu Maukkaan uutuuspullat Oiva ja Vieno sekä jauhetut poropötköt, jotka menivät suoraan pakkaseen. Maukkaan pisteeltä sain myös kaupanpäälle poron luita. Jos joku haluaa, niin voin ne lahjoittaa, sillä Mikon vatsa ei oikein kestä luita. Pojille löytyi myös joululahjat sekä muovitötsät rally- ja ehkä tokotreenejäkin varten. Riolle ostin näyttelyarvostelukansion. Muutama ostoslistalla ollut asia jäi löytymättä. Lisäksi sain kotiin arkistoitavaksi kaikki Kooikerhondje-lehden tähän mennessä ilmestyneet numerot. Kiitos Mariannelle ja lehtien välissä olleesta joulutervehdyksestä myös!

Ostokset

Vanhoja Kooikerhondje-lehtiä



Kuvia Helsinki Winner 2015 ja Helsinki Puppy Show näyttelyistä löytyy täältä
Kuvia sisarusten leikeistä löytyy täältä
Kuvia Voittaja 2015 ja Voittaja Puppy Show näyttelyistä täältä

2 kommenttia:

  1. Huugo syö mielellään poronluut pois kuleksimasta, vaikka samainen paketti lähti kyllä meidänkin mukaan Maukkaan pisteeltä... :D Onneksi meillä on oma koira-pakastin, mahtuu hyvin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon sitten luut Huugolle treeneihin :)

      Poista