sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Koiramainen viikonloppu

Viime viikon perjantaina oli treenipäivä ja sain jälleen onneksi apukädet mukaan. Rion kanssa oli tarkoituksena tehdä hyppysuoraa, jossa on liikehäiriötä sekä rengasta. Mikon kanssa aiheena olivat rt:n erilaiset käännökset. Matka hallille oli hyvin liukas, joten alaselkä ei ainakaan tykännyt hyvää varovaisesti kävelystä. Ei olisi kannattanut jättää IceBugeja kotiin, mutta ne eivät ole sopivat kengät tekonurmelle. Tai juoksuun muutenkaan.

Rion kanssa aloitimme hyppysuorasta. Riolla oli kovasti virtaa ja se ensin juoksenteli ympäriinsä ja suoritti itsenäisesti pari hyppyä ja putkea. Haastavin osuus oli saada Rio pysymään paikallaan. En tiedä oliko liikkeestäni kauheasti häiriötä, kun en oikein ehtinyt Rion matkaan. Kerran Rio kopautti rimaan ja silloin olinkin päässyt mukaan juoksemaan. Häiriötreenille on siis tarvetta. Rio kyllä osaa istua paikallaan, mutta en tuossa tilanteessa halunnut vaatia liikoja, sillä Rion vire oli liian korkea. Varastamisista Rio ei pääosin saanut palkkaa, mutta parilla kerralla kyllä, sillä en halunnut tehdä hallaa Rion motivaatiolle. Täytyy harjoitella odottamista erikseen ja tehdä myös rauhoittumista ennen treenien alkua. Hyppysuoraa Rio meni edestakaisin vaikka kuinka monta kertaa ja niistä vain murto-osa oli ”oikeita” toistoja, jotka videollakin näkyvät.

Isäntä teki taas ensin Mikon kanssa vähän agilitya Rion hyppysuoraa ja edellisten treenaajien putkia hyödyntäen. Miko oli hyvin vauhdikas ja innokas. Se jopa piti ääntä juostessaan putkiin! Mikosta harvoin saa niin korkean vireen esiin, että se alkaisi äännellä. Täytyy yrittää saada joskus Mikon agiralli videolle. Mikon kanssa teimme kevään rt-koulutuksesta tuttua käännöstreeniä, joka toimii hyvin vireen nostajana. Teimme pyörähdyksiä vasemmalla ja oikealla sekä tulppaaneja, valkovuokkoja ja yhtäaikaisia täyskäännöksiä oikealle ja vasemmalle. Käännöksiä tuli tehtyä aika sekalaisesti, sillä en ollut suunnitellut mitä kaikkia käännöksiä teen.

Rion rengastreeni meni ihan hyvin. Aika paljon Rio meni vääristä väleistä, mutta ei kai se haittaa, kun palkka tuli vain oikeasta suorituksesta. Tuli taas ihailtua Rion sinnikkyyttä, kun se yritti keksiä millä palkan saa. Miko olisi luovuttanut jo ajat sitten. Mikon kanssa teimme vielä uuden käännöstreenin ja muutamia yksittäisiä liikkeitä.

Halusin vielä lopuksi tehdä Rion kanssa putkea, mutta aikaa oli niin vähän, etten ehtinyt tehdä ratapätkää vaan käytimme edellisten treenaajien sijoittamia putkia. Yritin saada Rion menemään putkesta putkeen, vaikka ajattelin sen ehkä olevan liian vaativaa. Niinhän se olikin, sillä Rio ei ole vielä eteen ohjautuva ja minä olin liian hidas. Ohjaus toiseen putkeen olisi voinut onnistua, jos olisin ollut itse pidemmällä, kun Rio tuli putkesta.


Edellinen viikonloppu meni Messukeskuksessa Koiramessuilla. Molempina päivinä oli ohjelmassa kooikerien kehät sekä virallisissa että pentunäyttelyissä, shoppailua ja muutaman ohjelmannumeron katsominen. Olin taas tehnyt ostoslistan koirien tarpeista, joita toivoin löytäväni messuhinnoilla. Riolle ostin Back On Track verkkoloimen, nahkapannan ja –hihnan. Jälkikäteen jäi harmittamaan, etten ottanut ylös mittoja toivotusta hihnanpituudesta ja –leveydestä, sillä ostamani hihna on leveämpi ja lyhyempi kuin haluaisin. En sitä huomannut kuin vasta kotona hihnoja vertaillessa. Aikaisemmin syksyllä ostamani metallihäkin pohjalle ostin makuualustan. Pojat saivat joululahjaksi isot possupehmot. Lisäksi ostin herkkuja ja puruluita. Viidellä eurolla sai Best Friendiltä täyttää muovipussin puruluilla. Ainoat näkemäni possupuruluut olivat pieniä tikkuja (jotka ovat kyllä ihan kivoja), joilla sitten pussin täytin. Puruluut riittävät varmaan vuodeksi… Rauhilta ostin hirvilastuja, joita harvoin näkee kaupoissa, ja kaupan päälle sai hirvipehmolelun. Muilla myyjillä ei hirvilastuja näyttänyt olevan, joten piti ostaa nuo kalliimmat. Lisäksi mukaan lähti näytepusseja. Purinalta sain kasan näytepusseja molempina päivinä Messukeskuksen pihalta. Jo lauantaina näytteitä pistettiin kassiini aika monta, mutta sunnuntaina määrä oli jo aikamoinen… Näytteitä oli nappuloista ja märkäruuasta, mutta harmittavasti kaikki olivat samoja, joissa lihana on nauta eli Mikolle ei niitä kauheasti viitsi syöttää. Royal Caninin pisteeltä voitin hihnaan pistettävän heijastinpalan. Viimeinen ostos oli kooiker-riipus, jonka saan vasta myöhemmin postissa.

Lauantain ostokset

Sunnuntain ostokset


Olipas viikonloppu! Kuvia Helsinki Winneristä täällä ja Voittajasta täällä.

4 kommenttia:

  1. Hyppusuora näyttää hyvältä. Tosiaan kannattaa harjoitella lähtöjä erikseen ettei saa siitä väärää kuvaa. Nyt vähän niinkuin vapauttaa itsensä ja sillä menolla tulee lähtöongelmia. Voit ottaa apupitäjän jos haluat välttämättä mennä itse sinne esteiden sivulle.
    Yksittäinen putki menee hyvin, mutta kääntyy heti sinun käteen eikä katso seuraavaa estettä. Miksi et käytä lelua putken kanssa? Selkeästi tykkää lelusta ja nyt kun annat namin suoraan kädestä alkaa Rio helpommin kääntymään sinuun ja käteen.
    Kaiken kaikkiaan tuo tarjoaminen näyttää hyvältä! Renkaalla ei haittaa vaikka menee väärästä välistä kun ei saa siitä sitä palkkaa, joten alkaa siitä kyllä tajuamaan sen oikean. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä :) Tuo on kyllä ihan totta, ettei kannattaisi palkata kädestä. Varsinkaan, kun Rion fokus jo muutenkin on enemmän minussa kuin esteissä. Jostain syystä hallilla lelu ei ole enää kiinnostanut Rioa, jolloin on ollut helppo vaihtaa palkka nameihin. Viime treeneissä vinkupallo kelpasi, joten pitää vaan löytää sopiva lelu ja harjoitella leikkimistä :)

      Poista
    2. Mitäs se mitä käytän Xemalle, eli namipussilelua. Lelu jonka sisällä on namia. Rio oppisi nopeasti, että lelu lentää -> se tuo sen luokse -> kaivatte yhdessä namin lelusta = lelu antaa namin. :)

      Poista
    3. Joo, semmoinen pitää hankkia Riollekin :)

      Poista