perjantai 11. maaliskuuta 2016

Nose Work -kurssin päätös

Viime viikonloppuisesta hajukoiran koulutus -luennosta innostuneena kävin ostamassa kaksi lasipurkkia lisää. Minulla oli Nose Workiä varten vain kaksi purkkia, joista toisessa säilytän eukalyptuspulloa jääkaapissa ja toista olen käyttänyt hajun opettamisessa. Aloitin treenit maanantaina poikien kanssa luennoitsijamme tyylillä eli istuin ja pidin lasipurkkia kädessä. Tein molempien kanssa muutamat toistot, niin että välissä oli pienet tauot. Keskiviikkona teimme sitten hajuerottelua niin, että maassa oli kolme lasipurkkia ja vain yhdessä eukalyptuksen hajua. Molemmilla pojilla meni tämä hyvin, Mikokin kävi purkkeja läpi. Luulen silti, ettei Miko vielä tiedä mistä on kyse. Vähän nimittäin näytti siltä, että se taas pistää leukaa purkin päälle ja usein myös nuolaisi purkkia. Erityisen iloinen olen siitä, että sain Rion pysymään paikallaan sillä aikaa, kun pistin purkkeja riviin :D Rio ei nimittäin osaa odottaa mitään muuta kuin lupaa päästä ruokakupilleen. Ollaan me myös hississä harjoiteltu sitä, että vasta luvalla pääsee ulos, mutta myönnän, en ole ollut ihan johdonmukainen ja vaatinut joka kerta odottamista. Mutta siis pitäisi tuota odottamista eli paikalla pysymistä harjoitella Rion kanssa.


Torstaina meillä oli Mikon kanssa viimeinen treenikerta. Aloitimme laatikkoetsinnällä. Mikolla laatikkoja oli ensin kolme ja ne olivat kyljellään, jotta se ei yritä mennä laatikoihin. Olin ihan yllättynyt, että Miko käveli laatikkoriviä ja kävi haistelemassa kaikki laatikot. Oikeakin löytyi, vaikka pariin kertaan laatikkojen järjestystä muutettiin. Toisella kierroksella Miko meni ensin sille laatikolle, josta palkan sai edellisellä kerralla ja sitten se meni oikealle laatikolle, mutta hetken haisteltuaan jäi vain seisomaan ja katsomaan minua. Siinä meni hetki ennen kuin Miko alkoi uudestaan haistella ja oikea kohta laatikosta löytyi. Viimeisenä oli sisäetsintää eli rajattu nurkka, jossa oli tuoleja, pöytä ja pari muuta esinettä. Hajustettu huopatarra oli pöydän jalassa. Mikoa varten pöytä otettiin erilleen. Miko ei etsimistä vielä ymmärrä eikä se tiennyt mitä sen olisi pitänyt pöydän kanssa tehdä. Ensin se kiersi pöydän kaukaa ihan kuin se olisi pelottanut. Pöytä oli trimmipöytä, joka siis muistuttaa näyttelyissä olevaa pöytää. Miko myös välillä katseli pöydän päälle ja mietin, että luuleekohan se, että pöydän päälle pitäisi päästä. Vaikka Mikoa lopulta kovastikin avustettiin, niin ei meinannut tulla mitään. Sain sille kuitenkin pari kertaa naksautettua, kun kuono kävi lähellä. Jos harjoitukset meillä etenee, niin täytyy katsoa josko syksylle miettisi jatkokurssia. On kyllä ollut tosi kiva nähdä, kuinka muut koirat ovat edenneet kurssin aikana. Ne jo tosi hienosti lähtee etsimään hajua ja koirista näkee, kun ne saavat hajun nenäänsä. Mikon kanssa se on jo ihan tuttua, ettei me missään loisteta :) Aika paljon siihen vaikuttaa se, ettei Miko erityisesti mistään innostu enkä osaa motivoida sitä. Siksi Rion kanssa on niin ihana puuhailla, kun se on ihan innoissaan kaikesta.

2 kommenttia:

  1. Piti ihan googlettaa tuo nose work-hajujen säilytys ja tosiaan lasipurkissa jääkaapissa näkyy olevan suositus, mennyt multa ihan ohi ja olen pitänyt vaan sitä pelkkää muovista pulloa ja taviskaapissa. Olipa hyvä edes tässä vaiheessa (onkohan mulla ollut se eucalyptus-haju jostain joulukuulta) saada tuo tietoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain hajupullon nose work -kurssin ensimmäisellä kerralla, jolloin kouluttaja neuvoi, miten se kannattaa säilyttää. Kävin myös tarkistamassa asian nose work -nettisivuilta :) Säilyyhän se muutenkin, mutta paremmin jääkapissa.

      Poista