sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Treeniä ja ulkoilua

Perjantaina teimme rally-tokotreeneissä ALO-luokan radan. Ensimmäisellä kerralla palkkailin ahkerasti ja toisella kerralla jaoin taas radan kolmeen osaan ja annoin palkan ruokapurkista joka osion jälkeen. Hyvin meni molemmilla kerroilla. Lopuksi vielä teimme eteen istumisia ja käännöksiä, joita radalla oli paljon.



Lauantaina kävimme Nuuksiossa lenkkeilemässä. Ilma oli ihanan keväinen ja ihmisiä oli hyvin paljon liikkeellä. Nuuksion parkkipaikalla oli luovaa parkkeeraamista, kun parkkipaikat olivat täynnä... Mikolla oli heti bussista jäämisen jälkeen veto kohti Haukkalampea. Taisi tietää, että ollaan menossa kivaan paikkaan. Kävelimme 7 km reitin. Reitin varrella on useampi lampi ja Miko kyllä aina tiesi mihin polulle pitää kääntyä, että pääsemme rantaan. Jokaisen lammen rannassa piti käydä :) Joissain paikoissa metsää oli vielä lunta ja lammet olivat pääsääntöisesti jäässä. Lammen jää kantoi Mikoa, mutta ei sitä uskaltanut päästää kuin noin metrin päähän rannasta, jos vaikka jää olisikin pettänyt. Lopuksi jäimme grillaamaan makkaraa. Mikolla taisi olla kova nälkä, kun se aluksi lähes syöksyi makkaroiden kimppuun. Kyse oli onneksi vain meidän makkaroista, jotka kaivoin repusta :) Reissuun meni 6 h (julkisilla matkustaminen kestää kauan...) ja käveltyä tuli reilu 12 km. Aikaisemmin Haukkalammella ei ole ollut 3g tai gps-yhteyksiä, joten pistin puhelimen RunKeeper-sovelluksen päälle vasta, kun tajusin, että yhteydet pelaavat. Siksi kävelymatkasta puuttuu ensimmäiset 3 km (punainen piste on sekä alku- että päätepiste eli bussipysäkki). Kotona Miko jaksoi vielä hetken riehua lelun kanssa, kunnes simahti.






Sunnuntaina eli tänään oli hyppytekniikkatreenien vuoro. Olimme Mikon kanssa keskenämme. Tein set poit- ja perussarja -harjoitukset. Set point meni ok ja perussarja myös, mutta siinä oli voinut olla enemmän vauhtia. Palkkasin molempien harjoitusten jälkeen vinkupallolla ja varsinkin ensimmäisellä kerralla Miko taas kovasti juoksenteli ympäri hallia palloa vingutellen. Kentän sivussa oli puomi ja kepit vierekkäin sekä mutkaputki niiden päässä. Teki mieli kokeilla vähän agilitya, olihan edellisestä kerrasta Mikon kanssa jo 7 kuukautta. Ensimmäisellä kerralla puomi oli hidas, mutta seuraavat olivat parempia, kun ei se sitten ollutkaan keinu, kuten Miko luuli. Kontaktin oikea pysähdyspaikka oli vielä Mikon mielessä ja putki oli nopea. Keppejä Miko sai kokeilla ensin yksinään ja ne meni oikein hienosti. Puomi-putki-kepit -pätkä meni hienosti. Putkelta joutui menemään viistoon kohti puomia, jota en ollut tajunnut ennen kuin oli tosi kyseessä. Ajattelin jo Mikon menevän  väärältä puolelta kepeille, mutta tosi hienosti se haki oikeaan väliin. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin sujui tauosta huolimatta. Tosin ei kai ne taidot mihinkään katoa :) Olisi tehnyt mieli tehdä enemmänkin, mutta maltoin lopettaa. Toukokuun alussa alkaa taas agilitytreenit ja täytyy sitten pitää tiukasti kiinni siitä, ettei tee liikaa. Lopuksi teimme vielä hieman rally-tokoa: eteen istumista ja käännöksiä.



2 kommenttia: