 |
| Pää tyynyllä, tottakai |
Miko on ollut viime aikoina kovin hellyyden kipeä tai ehkä enemminkin läheisyydenkaipuinen. En tiedä onko sillä mitään tekemistä tyttöjuttujen kanssa (kovasti taas sohvatyynyt kiinnostaa…) vai onko se vain tämä talvi. Kesällä Miko ei juurikaan ollut tulossa sänkyyn nukkumaan, mutta ilmojen kylmettyä se tahtoisi kovasti nukkua sängyssä. Jalkopäähän se menee varmaan useita kertoja yössä ja joskus herään siihen kun suoristan jalat ja Miko tästä tuuppauksesta hyppää lattialle. Sohvalla Miko nukkuu usein ihan mun vieressä. Se joko nukkuu mun reidessä kiinni, jalkojen välissä tai tulee osittain syliin (niin että pää ja etujalat ovat sylissä). Onhan se ihan kauhean söpöä :) Ja kylmä tulee kun Miko siirtyy muualle.
Ulkona Miko on paljon aktiivisempi nyt kun on lunta. Se haistelee ihan koko ajan ja välillä pää on pitkäänkin hangessa ja nuuskutus vaan kuuluu. Onneksi nyt on taas vähän vähemmän pakkasta. Kovilla pakkasilla täytyy lenkkeillä vain auratuilla teillä, sillä hangessa Mikolla alkaa tassuja paleltamaan. Eilen aamulenkillä oli luontodokkarikokemus. Mikon kanssa kävelimme kun yhtäkkiä meidän takana alkoi tapahtua. Joku pieni petolintu yritti hyökätä pikkulinnun kimppuun, mutta hyökkäys epäonnistui ja petolintu katosi yhtä nopeasti kuin oli paikalle tupsahtanutkin. Pikkulintu meni puskaan ja piti siellä vähän ääntä. Ilmassa leijaili höyheniä, joten menin katsomaan oliko lintu loukkaantunut. Se lensi pois kun tulimme Mikon kanssa lähemmäksi, joten ehkä se oli ihan ok. Oli se jotenkin jännää, kun ihan vieressä tuollaista tapahtuu. Kaikki oli niin nopeasti ohi, ettei Mikokaan ehtinyt kuin vähän päätä kääntää ja ihmetellä mitä tapahtuu.Kirjoituksen kuvat on tosi laadukkaita kännykän otoksia…
 |
| Marraskuun kelit... |
 |
| Kolmijalkainen kooiker |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti