perjantai 10. elokuuta 2012

Salainen ase

Maksan meidän agitreenit liikunta- ja kulttuuriseteleillä, joita en mielelläni lähetä postissa vaan annan suoraan rahastonhoitajalle. Syysjakson treenit piti maksaa tällä viikolla, joten ajattelin torstaina mennä käymään kentällä, kun rahastonhoitajalla on silloin treenit. Sitten ajattelin, että kun kerta sinne menen niin miksen ottaisi Mikoa mukaan. Ja sitten vielä ajattelin, että kun Taina mielellään treenaa Lokin kanssa meidän säädettävällä keinulla (eli sillä jota Taina sanoo vauvakeinuksi :) ), niin miksen pyytäisi Tainaakin mukaan. Torstaina menimme sitten Tainan ja Lokin kanssa tekemään pikkutreenit. Miko sai taas aluksi tehdä hyppytekniikkaa perussarjalla, 4 toistoa. Tämän jälkeen Tainan avustuksella harjoiteltiin keinua niin, että se oli keskimmäisellä tasolla eli jonkin verran normikeinua alempana. Sitten kaivoin esiin salaisen aseen eli maksalaatikon. Pistin sitä kuppiin, joka pistettiin maahan kun keinu oli onnistuneesti suoritettu. Taina laski keinun alas kun Miko oli keskivaiheilla, koska en halua Mikon juoksevan keinun päähän asti. Tehtiin tätäkin neljä toistoa ja kaikki oli aika kivoja. Salainen ase toimi, sillä Mikolla oli niin kova halu saada palkkansa, ettei se tuntunut välittävän keinun laskeutumisesta. Siinä oli meidän treenit. Taina ja Lokikaan ei tehnyt kuin keinua.

Tänään perjantaina alkoi ohjatut treenit kesätauon jälkeen. Omatoimipisteellä sai rallatella hypyillä ja putkilla. Kouluttajan katsomassa treenissä piti miettiä enemmän ohjausta.

Mikon kanssa aloitettiin omatoimipisteeltä.  Tehtiin ensin mustat numerot. Otin treeneihin taas salaisen aseen mukaan ja käytin sitä joka toistolla omatoimipisteellä. Tein niin, että otin maksalaatikkoa käteen, annoin Mikon haistaa sitä ja sitten lähdettiin suorittamaan esteitä. Palkaksi Miko sai maksalaatikon kädestä. Miko innostui maksalaatikon haistamisesta niin, ettei se olisi malttanut pysyä paikallaan ollenkaan ja teimme lentävän lähdön radalle. Miko kiisi sellaista vauhtia, että putkia olisi pitänyt oikoa meidän suorituksen jälkeen. Hyvä etten jäänyt suu auki ihastelemaan Mikon vauhtia, se pinkoi niin kovaa, ettei tuosta pojasta varmaan ole ennen vastaavaa agilityradalla nähty! Ihan super! Heti perään oli tarkoitus tehdä punaiset numerot, mutta unohdin radan. Tehtiin mustat uudestaan ja taas meni hienosti ja kovaa, vaikka ensimmäinen olikin nopeampi. Tauon jälkeen tehtiin punaiset. Vauhtia oli taas edelliseen suoritukseen verrattuna hävinnyt, mutta oikein hyvin meni tämäkin versio. Yhdessäkään toistossa ei tullut virheitä, joten siksikin voin olla tosi tyytyväinen tähän harjoitukseen.


Menimme viimeisenä kouluttajan pisteelle. Ensin tehtiin koko pätkä niin, että hypyltä 1 lähdin vasemmalla kädellä ohjaten. Hypyn 3 jälkeen valssi ja muuten ihan perusjuttua. Virheettömästi meni, vaikka välillä unohtui mitä piti tehdä. Kouluttaja käski tekemään saman uudestaan putkelle asti, sillä valssini oli myöhässä (koska muistin vähän liian myöhään että se piti tehdä). Valssi oli toisella kerralla parempi, mutta vielä kouluttajan piti huomauttaa, että hartioiden pitäisi valssin jälkeen osoittaa putken oikeaan päähän.

Seuraavaksi piti ohjata niin kuin harjoitus olisi osana rataa, ohjaus ensimmäisellä hypyllä oikealla kädellä. Kakkoselle takaaleikkaus, joka ei ensin onnistunut, sillä en lähtenyt Mikon kanssa samaan aikaan liikkeelle. Jouduin pysähtymään ennen hyppyä ja Miko ei tietenkään hypännyt. Lähdin vähän kauempaa, jotta Mikolle tulisi enemmän vauhtia. Tässä vaiheessa joutui jo vähän enemmän panostamaan Mikon innostamiseen. Takaaleikkaus onnistui hyvin, kolmosen jälkeen valssi ja taas loppu perussettiä. Koira oli tarkoitus hakea putkelta ja sitten tehdä jyrkkä peruskäännös (vai millä nimellä kouluttaja sitä sanoi?), mutta en oikein tahtonut tuota muistaa. Tähän lopetettiin kun kouluttajakin varmaan huomasi, että Mikolle alkaa riittää. Hän vielä kysyi onko meillä epissuunnitelmia ja meinasi, että hänen mielestä kaikki ryhmästä on valmiita epiksiin. Mölleissä kyllä houkuttaisi vielä tänä vuonna käydä, mutta motivaatiotreeni eli lyhyet, helpot ja vauhdikkaat pätkät on kuitenkin vielä toistaiseksi meille paremmin sopivia.

Tunnin päätyttyä pyysin vielä yhtä meidän ryhmästä auttamaan keinulla. Tehtiin neljä toistoa normaalilla keinulla ja maksalaatikkoa palkaksi. Ensimmäiset oli vähän hitaita, mutta viimeinen toisto oli kaikista paras eli nopea ja innokas suoritus.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Pikamätsäri

Kävimme tänään Mikon kanssa Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa match show'ssa. Viime vuonna tuli hyvin ahkerasti kierrettyä mätsäreitä, mutta tänä vuonna on jäänyt tämä harrastus vähemmälle.  Olimme hyvissä ajoin paikalla, joka osoittautui hyväksi ideaksi, sillä selvisimme ilmoittautumisesta lyhyellä jonotuksella. Viimeiset puoli tuntia ilmossa oli hyvin ruuhkaista.

Kehät alkoivat hieman myöhässä. Isojen aikuisten tuomari oli Neliapilan afgaanikennelistä. Pääsimme kehään viidennessä parissa ja parina oli dalmisuros. Tuomari kävi molemmat koirat läpi ja juoksutti yksittäin edestakaisin ja ympäri. Kopeloinnin aikana Miko vähän painautui minuun päin, mutta muuten meni ok. Ravatessa pää meni pari kertaa maahan ja omaa liikkumista haittasi silmille tulevat hiukset, mutta ok tämäkin. Sininen nauha tuli. Paikalla oli aika paljon porukkaa, joten kävin kysymässä isojen aikuisten määrää. Ilmoitettuna oli 71 koiraa, joten en jaksanut jäädä odottamaan värikehiä, vaikka tuomari melko nopea olikin. Väsytti ja yksin on tylsää.

Viime vuonna kävimme niin paljon mätsäreissä, jotta Miko tottuisi vieraiden käsittelyyn. Tulokset olivat hyviä, mutta syytä olisi vielä jatkaa siedätystä.

maanantai 6. elokuuta 2012

Vanhojen tekstien siirto

Vuodatus teki blogeille siirtomahdollisuuden Bloggeriin. Hyödynsin tämän ja siirsin Vuodatuksesta 512 kirjoitusta tänne :) Käyn kaikki tekstit läpi, lisään kuvat ja tunnisteet ja sitten julkaisen. Yli 500 kirjoituksen läpikäymiseen menee hetki, joten kirjoituksia ilmestyy tänne sitä mukaa kun saan niitä julkaistua. Tavoitteeksi voisi vaikka pistää, että kaikki kirjoitukset olisi julkaistuna vuoden loppuun mennessä.

Kiva saada kaikki tekstit samaan paikkaan ja se helpottaa asioiden etsimistä kun tulee lisättyä tunnisteet vanhoihinkin kirjoituksiin. Se on harmi, ettei kommentit siirry, mutta tekstit on pääasia.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Loman päätös

Miko tykkää olla parvekkeella
Tänään on viimeinen lomapäivä (tai oikeasti se oli perjantai) ja työt alkaa taas maanantaina. Lomalla on aina kiva olla ja nyt on akut ladattu syksyä varten. En kuitenkaan ihan tyytyväinen lomaan ole, se olisi voinut olla paljon parempi. Ilmat olivat juuri sopivat eli ihanteelliset koiraharrastuksille, jotka meiltä pääosin jäi välistä.

Ensimmäisenä varsinaisena lomapäivänä Miko astui lasinsiruun. Haavan paranemiseen meni lomasta kolme viikkoa. Kerran kävimme jäljestämässä, mutta muuten Mikon kanssa ei oikein mitään voinut tehdä eikä kovin pitkiä lenkkejäkään viitsinyt tehdä. Tapaturman jälkeen olen poiminut maasta lasinsiruja paljon enemmän kuin ennen. Aikaisemmin saatoin poimia vain isoja jos vieressä oli roskis.

Viimeisellä lomaviikolla oli sitten tarkoitus tehdä kaikkea sitä mitä olin suunnitellut, mutta toisin kävi. Taas. Onnistuin jostain saamaan flunssan, jonka vuoksi jäi luontopolut ja viikonlopulle suunniteltu jäljestys välistä. Agilitykentällä käytiin kuitenkin kahdesti. Koiraharrastusten osalta ei siis mennyt putkeen, mutta muut suunnitellut ei-koiramenot toteutui. Kotona oli kiva vain olla, pelata Wiitä, pistää parveke kuntoon, syödä hyvää ruokaa ja paljon jäätelöä, mennä myöhään nukkumaan ja herätä kun siltä tuntui. Eli kuten aluksi jo sanoin, niin lomalla on kuitenkin aina kiva olla :)

Lauantaina käytiin Tainan ja Saaran kanssa meidän kentällä treenaamassa agilitya. Miko ja Huugo sai aloittaa hyppytekniikalla, harjoituksena perussarja. Miko vaikutti menevän sarjan paljon reippaammin kuin yleensä. Ehkä Taina namikupin takana sai lisää intoa suoritukseen. Taina oli piirtänyt kivalta vaikuttavan radan, jota olisi ollut kiva kokeilla, mutta en flunssan ja edellisenä päivänä olleen kuumeen takia viitsinyt juosta. Me teimme irtoamisharjoituksen radalla olleella hyppy-putki-pituus suoralla. Pidin Mikoa hypyn takana kun Saara käveli namikupin kanssa pituuden taakse Mikoa kutsuen. Vauhdikkaasti Miko irtosi suoralle. Lopuksi teimme vielä keinua Saaran avustuksella. Ihan ok toistot, vaikka lopuksi Miko alkoi hidastella keinun keskellä. Säädettävä keinu oli ihan matalana, joten kokeiltiin sitäkin pari kertaa. Aluksi Miko juoksi keinulle vauhdikkaasti ja keinu kolahti maahan. Vaikka keinautus ei ollut iso, niin seuraavilla kerroilla Miko oli varovaisempi. Paljon vaan harjoitusta, niin eiköhän se siitä.

Mikon mielestä loman parhaita asioita oli maata aamupäivän
polttavassa auringossa parvekkeella

Ensi viikolla on tosiaan paluu arkeen kun töiden lisäksi alkaa taas ohjatut agitreenit. Meillä on vielä kaksi viikkoa aikaa toteuttaa lomasuunnitelmia, vaikka työt jo häiritseekin. Kahden viikon päästä alkaa taas koulu ja se vähentää koiramenoihin käytettävissä olevaa aikaa melko paljon.

Parvekkeella voi myös leikkiä

torstai 2. elokuuta 2012

Agilitytauko ohi!

Mikon tassu näyttää jo niin hyvältä, että tällä viikolla on vihdoin tarkoitus tehdä niitä asioita, joita lomalle suunnittelin: keskiviikkona Haltialan luontopolku 7 km, torstaina agilitya, perjantaina Tremanskärrin luontopolku 5 km, lauantaina agilitya ja sunnuntaina verijälki. Selkeästikään tämän kesäloman ei ole tarkoitus olla onnistunut, sillä nyt kun Miko on kunnossa, niin emäntä ei ole. Viimeiselle lomaviikolle olen siis saanut kivan kesäflunssan.

Juoksemisen riemua

Eilen mietin pitkään lähdemmekö luontopolulle vai ei. Mulla ei ollut kuumetta, mutta lämpö oli nousussa, joten päätin jäädä kotiin lepäämään. Tänään lähdettiin aamusta agikentälle. Edelliset agitreenit oli 7 viikkoa sitten. Ei todellakaan ollut tarkoitus pitää vielä taukoa, mutta aina ei asiat mene niin kuin on sunnitellut.


Aluksi tehtiin hyppytekniikkaa set point-harjoituksella. Heti kun päästin Mikon irti, poika lähti vetämään rallia kentän ympäri. Mikolla on ollut hyvin vähän äksöniä elämässään viime viikkoina, joten se nautti kovasti kun pääsi juoksemaan. Hyppytekniikan jälkeen tehtiin irtoamis/vauhtiharjoitus eli hyppy-putki-hyppy suora. Pidin Mikon ensimmäisen hypyn takana kun Markus lähti namikipon kanssa Mikoa kutsuen viimeisen hypyn taakse. Taidettiin tehdä 3-4 toistoa ja kaikissa irtoaminen ja vauhti tosi hyviä. Tein vielä Mikon kanssa ilman namikippoa saman hieman kaartuvan suoran ja lopussa oli rengas. Meni kivasti. Luulin juosseeni tosi kovaa, mutta videolla vauhti ei näyttänyt läheskään siltä miltä tuntui :) Lopuksi tehtiin keinutreeniä. Markus piti keinua paikallaan ja laski sen maahan. Olin tosi iloinen kun Miko jo ensimmäisestä toistosta lähtien laukkasi keinulle. Eikä Miko laskuvaiheessa ollut hyppäämässä pois, vaikka pari kertaa Markus antoi keinun tipahtaa alas ehkä noin puolen metrin korkeudelta. Keppitreeniä oli myös tarkoitus tehdä, mutta treenimäärä oli ihan riittävä ilmankin.


Iltapäivällä mittasin taas lämmön, joka oli jälleen nousussa. Nyt sitten mietin lähdemmekö huomenna Espoon luontopolulle vai ei... Polun varrella on järvi ja toivon, että se olisi sopiva Mikon uimatreeneille. Kovasti tekisi mieli, mutta en tiedä kannattaako kun illalla pitäisi päästä leffaan ja lauantaina on muiden menojen lisäksi feastarikäynti ohjelmassa. Eihän se olisi kuin kävelyä... On tämä niin epäreilua.


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Vahtikoira

Torstaina kävimme äidillä ja Mikalla grillaamassa. Ilma kun oli mukava, niin syöminen ja oleilu tapahtui kuistilla ja pihalla. Miko sai olla hihnan päässä, kun pihaa ei ole aidattu. Miko otti heti tehtäväkseen vahtia pihaa ja kaikki ohikulkijat tulivat haukutuiksi. Tietysti Mikon piti myös valvoa grillaamista. Vaikka Miko ei omaa grillipihviä saanutkaan, niin äiti kyllä huolehtii, että Mikollekin on jotain. Miko sai oman grillimakkaran :) Miko sai myös nuolla tyhjän jäätelöpaketin. Äidin hoidossa Miko kyllä lihoisi :) Mutta eipä tarvitse sitä murehtia kun Miko tuskin tulee olemaan äidillä hoidossa, muista syistä.





Onneksi emme asu maantasalla, sillä Miko tuntuu olevan kova vahtimaan. Pari päivää sitten se kurkki makuuhuoneen ikkunasta ulos ja haukahteli kun joku tuli meidän pihalle. Miko tykkää istua sängyllä ja katsoa ulos, mutta ei se juurikaan maahan asti onneksi näe. Kun ovikello soi, niin Miko ensin haukahtaa kunnolla, mutta sitten tulee meidän jalkoihin pyörimään ja vikisemään, "apua, joku on ovella". Joten se siitä vahtikoirasta, mutta kyllä Miko haukun aloittaa uudestaan jos oven takaa löytyy joku vieras.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Haavapäivitys

Mikolla on nyt ollut anturahaava 17 päivää ja vähän alan olla jo toiveikas, että ensi viikolla päästäisiin agikentälle. Sisällä Miko saa jo olla ilman kauluria, mutta yksinolon ajaksi se täytyy vielä pistää. Kävin aamupäivällä kaupassa ja annoin Mikon olla ilman kauluria, sillä se ei ole osoittanut kiinnostusta haavaa kohtaan. Mutta eiköhän palattuani tassu ollut ihan märkä. Miko siis nuolee tassua vain silloin kun en näe, joten siksi kauluri on vielä tarpeellinen.

Haava 24.7. Vasemmassa kuvassa näkyy haava, joka on
anturan sivussa ja oikealla anturan päällä oleva jälki, melkein
jo ummessa!
Vasen tassu on jo vähän saanut totutella ilman tassusidettä ulkoiluun, mutta ei tarkoituksella. Tänään ja eilen on tullut tehtyä niin huonot tassusiteet, ettei ne ole pysynyt. Miko on sitten saanut kulkea loppulenkin joko pelkällä siteellä (eli ilman päällä olevaa suojaa), pelkällä sukalla tai sitten ihan ilman mitään. Viime sunnuntain verijäljelle onnistuin muuten tekemään niin hyvin tassusiteen suojineen, ettei se irronnut jäljestyksessä tai sitä edeltäneessä hepuloinnissa!

Orava puussa

Miko on käynyt uimassa
Vuodatuksesta on kuulunut sellaisia uutisia, että kohta sitä pääsee taas käyttämään, mutta kuvapalvelimen kovalevyltä ei voida mitään pelastaa. Kaikki kuvat elokuusta 2009 lähtien on siis menetetty. Aloitin blogin pitämisen heinäkuussa 2009 eikä niissäkään kirjoituksissa ole enää kuvia... Harmittaa, sillä kuvia blogissa oli paljon enkä mitenkään voi muistaa mitkä kuvat oli missäkin kirjoituksessa. 1,5 vuotta sitten aloin kopioida kirjoituksia kuvineen, jotta niistä olisi varmuuskopio kun aina voi jotain sattua. Pääsin huhtikuuhun 2010 ja sitten kopiointi jäi. Alkupään kirjoituksiin pystyisin siis lisäämään kuvat, mutta ei se oikein innosta. Taitaa siis tämä blogi jäädä käyttöön. Täytyy jatkaa kirjoituksien kopiointia, sillä kaikkien blogikirjoitusten menettäminen olisi korvaamatonta.

Markuksen ottama kuva 21.6., jolloin Mikon naama turposi.
Tässä pojat ovat tulossa mua vastaan kaupalle ja kotona
huomasin turvonneen naaman. Kuten kuvasta huomaa, niin Mikon
naama oli jo tässä vaiheessa alkanut turvota, joten todennäköisesti
reaktion aiheutti jokin meillä kotona eikä ulkona (tämä paikka on
muutaman sadan metrin päässä meiltä)

Söpöstys
Kaikki kirjoituksen kuvat ovat Markuksen puhelimella ottamia kesä-heinäkuulta. Tässä vielä yksi video heinäkuun alusta Mätäjoelta Kannelmäestä. Ensin Miko on linnun perässä ja loppupuolella uskaltautuu uimaan! Ihan lopussa Mikosta tulee mieleen imettävä narttu isoine tisseineen :D




Muoks. 26.7. klo 0:17
Piti vielä mainita, että eilen päivälenkillä nappasin Mikon päässä kävelevän punkin pois ja kotona tarkistuksessa löytyi vielä toinen vaeltelemassa kyljessä. Tänä vuonna olen irroittanut Mikosta jo 3 punkkia ja varmaan 5 vielä sopivaa paikka etsivää, aikamoinen ero aikaisempien vuosien 2 punkkia/kesä verrattuna!