torstai 14. maaliskuuta 2013

Viime viikolta ja tältä viikolta

Viime perjantaina olin Agilityliiton järjestämässä luentoillassa, jonka aiheena oli Koiran suorituskyky ja palautuminen. Porukkaa oli paikalla oikein runsaasti ja ilmeisesti aikaisemmin vastaavaa osanottomäärää ei ole ollut. Ensimmäisenä luennon piti eläinfysioterapeutti Heli Hyytiäinen. Helillä oli mielenkiintoisen luento koiran biomekaniikasta. Luennoitsijana hän on erittäin hyvä; osaa puhua hyvin ja mukana on sopivasti huumoria. Hän hienosti demonstroi koiran liikkeitä :) Mielenkiintoista oli mm. se, että koiran laukatessa se painuu alaspäin ja menee "suppuun", jolloin koiran lanteessa olevaan lihaskalvoon (fascia) varastoituu energiaa. Kun koira ojentaa itsensä, energiaa vapautuu. Ihminen ei tällaiseen energian varastointiin kykene vaan kaikkeen tekemiseen tarvitsee uutta energiaa. Muun muassa tämän vuoksi koira pystyy liikkumaan tehokkaasti. Mutta ei luennosta tämän enempää, sillä lupaa siihen ei ole. Toisen luennon piti pieneläinsairauksien erikosieläinlääkäri ja Fit Dog-edustaja Minna Leppänen ja aiheena oli Urheilukoiran suorituksen optimointi. Valitettavasti tämä luento oli iso pettymys. Juurikaan ei tullut uutta tietoa vaan aika itsestään selviä asioita. Luennon lopussa oli Fit Dog-tuotteista, joista saimme näytteet kotiin. Miko saa jossain vaiheessa testata energiajuomaa ja palautusjuomaa. Vielä yksi luento olisi tiedossa ja se on reilun viikon päästä.

Tällä viikolla kotitokoilussa ollaan keskitytty perusasentoon ja paikalla makaamiseen. Pääasissa aina kun Miko tulee perusasentoon, mulla on namia kädessä ja käsi koukussa. Kokeessa kädet pitänee olla sivuilla, joten nyt olen kiinnittänyt siihen huomiota. Miko syöksyy perusasentoon tullessa ensimmäisenä käteen, mutta jospa vähitellen saataisiin se pois. Namit on ollut oikeassa kädessä. Toinen ongelma on perusasennosta maahan mennessä asennon vinous. Pääasia kai se silti on, että koira pysyy paikallaan, mutta vino koira näkyy varmasti pisteissä. Tämän vuoksi olen naksutellut sivu-down-sivu-down. Vino perusasento on osittain syynä, joten perusasentoa saa muutenkin viilata. Paikalla makaamisharjoituksia on tehty niin, että kutsun Mikon sivulle, sitten maahan ja kävelen parin metrin päähän, tulen muutaman sekunnin jälkeen takaisin Mikon sivulle ja sitten palkkaan. Aluksi annoin palkan edestä kun olin kävellyt Mikon luo, mutta silloin Miko tietysti nosti pään ylös. Kahtena seuraavana sunnuntaina ollaan menossa tokotreeneihin, joten pitää taas vähän petrata.

Muuten tässä ei ole ollut muuta, mutta viikonlopuksi on luvassa doboa, spanielierkkaria (ilman Mikoa), sitä tokoa ja hyppytekniikka. Mukava koirapainotteinen viikonloppu siis luvassa, jälleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti