Tässäpä alkuvuoden kuulumisia. Mitään sen kummempaa koirien elämässä ei ole tapahtunut, joten ei ole oikein ollut kirjoittamisen aiheita. Syksyllä mietin treenivuoron varaamista alkuvuodelle, mutta laiskuus iski. Minulla on ollut kovin paljon töitä jo jonkin aikaa enkä sen vuoksi ole halunnut viikonlopuille kovin paljoa menoja enkä ole enää kotona jaksanut istua tietokoneen ääreen. Kesäkaudelle treenivuoron kuitenkin haluaisin, joten toivottavasti saataisiin vuoro.
Rio alkaa olla jo aikuinen mies, sillä se täyttää 2,5 kuukauden päästä 3 vuotta. Kylläpä aika menee nopeasti :) Olen ollut iloinen, ettei Rio ole pahemmin hötkyillyt tyttöjen perään. Se kyllä ulkona nuolee toisten koirien pissoja ja kotona Mikon jalkoväliä. Rio ei ole samalla tavalla levoton ja vikisevä kuin Miko oli tyttöjen juoksujen aikoihin. Rio on kyllä välillä levoton, mutta olen ajatellut sen olevan enemmän sitä, että se kaipaa tekemistä. Rio ei juurikaan yritä astua, mutta välillä jos on esim. tyyny tai vastaava kädessä, niin se yrittää tarrata etujaloilla siitä kiinni tai välillä yrittää astua minun kättä. Ulvomista ei ole onneksi ollut ollenkaan. Se vähän "pelottaa", että jos Rio jossain vaiheessa ryhtyy sellaiseen puuhaan, sillä Rioa ei voi pistää minnekään muualle työpäivän ajaksi tai ottaa töihin mukaan. Toivottavasti Rion hormonit eivät liiaksi ala hyrrätä :)
Harvinainen näky: Rio koiranpetillä
Petikaveri
Pikkuvampyyri
Rio on edelleen juoppo tai oikeastaan yöjuoppo. Joudun jättämään yöksi vesikuppiin ihan vähän vettä, sillä muuten Rio käy yön aikana juomassa useamman kerran ja sitten voi käydä niin, ettei se kykene pidättämään aamuun asti. Alkuvuodesta Rio on tainnut kerran pissata petiin. Muutaman kerran sillä on aamulenkillä ollut ihan kauhea hätä ja se on muutaman ensimmäisen koivennoston lorotellut usean sekunnin ajan. En tiedä, mikä sen saa juomaan niin paljon. Ehkä stressi? Hyvä on kuitenkin ollut se, että pissat ovat pääsääntöisesti tulleet joko koiranpetiin tai matolle. Kaksi kertaa taisi viime vuonna joutua peittopesulle sen vuoksi, että Rio oli pissannut sänkyyn. Riohan nukkuu vain sängyssä ja välillä matolla. Koiranpetiin Rio ei koske. Kerran sängyn petaamisen/lakanoiden vaihdon ajan Rio makoili koiranpetissä ja silloin oli pakko ottaa siitä kuva. Niin harvinainen näky se on!
Ulkona Rio vetää edelleen aika paljon. Se saattaa myös syöksähdellä eri suuntiin, joten valjaat on sen kanssa välttämätön varuste. Rio ei tykkää valjaista ja voihan olla, että ne tuntuvat ikävältä päällä. Varsinkin silloin, jos vetää sivulle/syöksyy. Käytän kuitenkin lyhyillä lenkeillä myös pantaa, sillä se on niin paljon helpompi pukea päälle. Toisia koiria Rio myös edelleen pelkää, mutta pääsääntöisesti se kykenee ohittamaan koirat hiljaa. Rion kanssa etäisyys on tärkeä. Liian läheltä ohittamiset on sille liian jänniä ja tilanteesta riippuen se voi reagoida kovinkin aggressiivisesti. Kaikkein ikävimpiä on ne tilanteet, joissa ei pysty väistämään/ottamaan etäisyyttä ja joudumme ohittamaan läheltä ja vastaantulevan koiran omistaja pitää koiran oikealla puolella eli niin, että koira kävelee lähes keskellä tietä. Ja sen lisäksi saattaa innokkaasti pyrkiä Rion luo. Riolle se on liian pelottava tilanne ja se haukkuu usein silloin hampaat irvessä. Tai no ehkä ikävin tilanne on se, kun ohituksen jälkeen toinen antaa koiran vaihtaa heti puolta meidän perään. Se on tosi ikävä tilanne pelkäävän koiran kannalta, vaikka sillä toisella koiralla ei ole minkäänlaista kiinnostusta ohittamaansa koiraa kohtaan.
Kahdestaan Rion kanssa on kuitenkin mukava ulkoilla (jos vaan Rio ei vedä liikaa). Metsässä voi hyvin antaa Rion käyttää koko flexin pituuden hyödyksi, sillä se kuuntelee hyvin. Jotain on tullut tehtyä sen kanssa oikein :) Miko sen sijaan on metsässä niin omissa maailmoissa, että sillä on turha sanoa mitään.
Helmikuun alussa lumi paakkuuntui karvoihin...
Helmikuun lopussa oli kovat pakkaset
Tykkään tosi paljon siitä, että asumme Helsingin Keskuspuiston vieressä ja pääsemme sinne metsäpoluille lenkkeilemään. Poluilla harvemmin tapaa muita ulkoilijoita ja metsäpolut ovat paikkoja, joissa koirille voi antaa flexin hihnan verran vapautta. Samat polut ovat maastopyöräilijöiden suosiossa ja maastopyöräily on nostanut suosiotaan viimeisen 2 vuoden aikana tosi paljon. Viimeisen vuoden aikana erityisesti. Nättinä talvipäivänä voi joutua väistämään yli 10 kertaa pyöräilijöitä. Varsinkin tänä talvena pyöräilijöitä on ollut tosi paljon, joten kuinka paljon niitä on sitten kesällä... Mielestäni koiranulkoiluttajat ja pyöräilijät mahtuvat poluille eikä minulla ole mitään pyöräilijöitä vastaan. Pääsääntöisesti he ovat ystävällisiä ja kiittävät, kun antaa tilaa. Mutta pyöräilyn suosion kasvu vähän huolestuttaa. Ei ole montaa paikkaa, joissa koiria voi flexin kanssa ulkoiluttaa (pitää olla tilaa ja vähän muita ulkoilijoita, jotta kaivan flexin esille) ja mietin, kuinka turvallista se enää on metsäpoluilla, joissa ei välttämättä näe puiden takaa, jos joku tuleekin vauhdilla vastaan.
Näköjään innostuin kirjoittamaan, mutta vielä Mikon kuulumisia. Miko täyttää kuukauden päästä 9 vuotta. Se on edelleen pirteä, mutta Miko nukkuu nykyään enemmän kuin aikaisemmin. Se tykkää leikkiä Rion kanssa ja se haluaa leikkiä lelulla yhdessä ihmisen kanssa. Itsekseen se ei leiki niin kuin Rio leikkii. Mikon silmänympärykset eivät ole vielä vaalenneet, mutta päässä on enemmän vaaleita karvoja kuin aikaisemmin.
Mikon painonhallinnan kanssa on ongelmia. Mikolla on nyt ylipainoa 2-2,5 kg. En tiedä, miten saisin sen painon tippumaan. Jo kastroinnin jälkeen vaihdoin Mikolle light/senior ruuan ja pienensin ruoka-annosta. Enää en voi annosta pienentää, mutta nappulamerkin vaihdoin hetki sitten vähemmän rasvaiseen. Miko ei ole kylläinen ruuan jälkeen ja ulkona se etsii täydennystä ruokavalioonsa, mm. papanoita, toisten koirien jätöksiä ja ruuantähteitä. Toisten koirien jätöksiä Miko ei ole ennen kastrointia syönyt, mutta nykyään jotkut maistuvat. Veikkaisin, että ne ovat vähän huonommin sulanutta ruokaa sisältäviä. Myös ihmisen ulosteet käyvät. Mikolla on aina nälkä. Liikuntaa tarvitsisi varmasti lisätä. Mikolla on senioritarkastus ensi viikolla ja katsotaan mitä vinkkejä saamme eläinlääkäriltä.
Ulkona Miko on se, joka todennäköisemmin haukkuu muille koirille. Välillä myös ihmisille. Hämärässä lenkkeillessä Miko haukkui usein risteystä lähestyessä ihmisille, jotka kävelivät edessä poikittain risteyksestä. Veikkaan, että Mikon hämäränäkö on huonontunut sen verran, että se ensin näkee jotain hahmoja, joka saa sen haukkumaan ja sitten kun se tajuaa niiden olleen vain ihmisiä, se jatkaa haisteluja eikä kiinnitä enää ihmisiin huomiota. Kuten olen aikaisemminkin maininnut, niin kyllä kastrointi on selkeästi korostanut Mikon epävarmuutta eikä varmasti näön heikkeneminen helpota asiaa. Mikolla on siis silmät hieman samentuneet ja silmäpeilauksessa reilu 1,5 vuotta sitten ell sanoi, että se voi vaikuttaa hämäränäköön. Turkki on pysynyt ihan hyvänä. Ainoastaan housukarvoja, ja joskus häntäkarvoja, trimmaan välillä, jotta ei niin usein tarvitsisi lenkin jälkeen käydä pesulla. Kastroinnista huolimatta Miko käy välillä astumassa sängyn päällä olevaa tyynyä...
Oho, viime päivityksestä on vierähtänyt hetki jos toinenkin... Luonnoksissa on ollut elokuun alusta lähtien kirjoitus Nose Work ja rally-tokopäivästä, mutta en vain ole saanut sitä valmiiksi. En enää ihan kauheasti muista ainakaan Rion agilitytreeneistä, mutta tässä mitä elo- ja syyskuussa on tapahtunut. Yritin kirjoittaa lyhyesti, mutta kuitenkin niin, että itselle jää jotain muistiin, joten pahoittelen kirjoituksen pituutta.
Rio on itse vienyt petinsä sohvalle :D
Lauantaina 5.8. oli rotuyhdistyksen järjestämä Nose Work ja rally-tokopäivä Espoon Luukissa. Olisin halunnut jakaa koulutuspaikan Mikon ja Rion kanssa, mutta en saanut apukäsiä mukaan ja siksi Rio jäi kotiin. Olin ajatellut koulutuksen ensisijaisesti Mikolle. Alkuun meillä oli yhteinen tilaisuus, jossa kerrottiin hieman Nose Workistä, rally-tokosta ja yleisistä asioista päivään liittyen. Sitten jakauduimme kolmeen ryhmään, joista yhdellä oli rally-tokoa, yhdellä Nose Workiä ja yhdellä vapaata aikaa. Olimme Mikon kanssa ryhmässä #2, joka aloitti rally-tokolla. Rally-tokon piti olla ulkokentällä, mutta sääennusteen vuoksi koulutus oli siirretty tallirakennuksen vintille. Samassa rakennuksessa oli myös koirakoulu Tassutreenin tilat, jossa pidettiin Nose Work. Radanrakennuksen jälkeen alkoi sataa kaatamalla, joten hyvä vain, että oltiinkin sisällä :) Sade ropisi niin kovaa tallin kattoon, ettei kouluttajan puhetta meinannut kuulla. Meillä oli lyhyehkö rata, jossa oli myös VOI-luokan kylttejä. Meillä rata meni ihan ok, mutta Mikon vire ei ollut parhaimmillaan. Omatoimipisteitä oli kaksi. Toisessa oli erilaisia houkutuksia, joiden seassa käveltiin. Miko meni kaikkiin ruokahoukutuksiin :D Toisella
omatoimipisteellä oli ympyrässä ämpäreitä. Koira piti jättää vuorotellen eri ämpärin viereen istumaan, mennä itse keskellä ympyrää ja kutsua koira joko sivulle tai eteen. Tarkoituksena, että koiran tulisi osata tulla sivulle/eteen mistä kulmasta tahansa.
Rally-tokon jälkeen meillä oli Nose Work treenit. Aloitimme Mikon kanssa treenit muistuttelemalla mieleen, mitä Nose Work on eli naksuttelin kun Miko haisteli eukalyptuspurkkia. Sitten lattialle pistettiin kaksi purkkia ja lopuksi kolme. Harjoittelimme jo vähän ilmaisua, joka Mikolla olisi maahanmeno. Treenien jälkeen meillä oli tauko ja Miko pääsi lepäämään autoon. Minä kävin katsomassa ja kuvaamassa muiden treenejä.
Tauon jälkeen oli meidän ryhmän toinen rally-tokosessio. Omatoimipisteitä oli kolme, joista yhdessä oli kaikki eteen istumisen kyltit, yhdessä kaikki jäävät kyltit ja yhdessä puolenvaihdot edestä, takaa ja sivulta. Kouluttajan kanssa sai käydä läpi jotain, mihin kaipasi apua. Kävimme Mikon kanssa ensin
omatoimipisteillä, jotka menivät yllättävän hyvin. Kouluttajan kanssa katsoimme meidän eteen istumisia. Kouluttaja pyysi minua peruuttamaan niin, että Miko kävelee minun etupuolella ja siitä piti käskeä Miko eteen istumaan. Alkuun Miko meni maahan "fram" sanasta ja sitten se jäi istumaan liian kauas. Kouluttaja oli sitä mieltä, ettei Miko tiedä mitä fram-käsky tarkoittaa. Peruuttamisia meidän kannattaa jatkaa ja eteen istumista voi harjoitella myös istumalla itse tuolilla.
Toisessa Nose Work sessiossa jatkettiin kolmella purkilla hajun etsimistä. Kouluttaja myös pyysi odottamaan, että Miko tarjoaisi maahanmenoa. Siihen Miko ei ollut vielä valmis, joten oikean purkin löydettyään se huitoi sitä tassulla ja kaatoi purkin, kun palkkaa ei kuulunut. Muitakin purkkeja meni kumoon, kun Miko yritti keksiä mistä palkan saa. Lopulta sitten annoin käskyn. Mikon kanssa ei montaa toistoa tehty, sillä väsymys alkoi jo näkyä. Ostin eukalyptus-hajun kotiin, joten pääsemme jatkamaan harjoituksia.
Miko jaksoi yllättävän hyvin pitkän päivän, mutta kyllä sille uni maistui heti, kun se pääsi autoon. Kuvia päivästä täällä.
Sunnuntaina 6.8. oli meidän oma treenivuoro, johon otin vain Rion mukaan. Aiheena oli persjättö ja takaakierto. Olin taas tosi hyvin suunnitellut treenit; kentälle tultuamme googlasin jonkun pätkän, jossa harjoitellaan persjättöä.. Persjättö meni ihan hyvin, mutta olinkin valinnut helpon harjoituksen. Suoralla olisi vaikeampi ehtiä leikkaamaan edessä. Ongelma oli putken jälkeinen hyppy, sillä Rio ei vielä tuollaisessa tilanteessa irtoa. Yritin heittää lelun putken jälkeen, mutta Rio kiersi hypyn. Jätin sitten pallon hypyn taakse Rion nähden. Koko radanpätkää ei näin voitu tehdä, sillä pallo houkutteli liikaa, mutta putkelta asti onnistui. Sen jälkeen pätkä meni hyvin. Takaakierrot meni ihan ok. Mietin vain, onko ok, että käsky on sama kummallekin puolelle. Kerran taisin sanoa "takaa", vaikka käskyn pitäisi olla "kierrä"... Jonkun verran hajut vei Rioa ja ainakin kertaalleen vein sen takaisin kentän laidalle ja annoin sen hetken siellä odotella ja sitten yritettiin uudestaan keskittyä treeniin.
Tämän jälkeen meille tuli kolmen viikon tauko treeneistä. Minulla oli flunssa, joka ei millään tahtonut mennä ohi. Tarkoituksena oli kolmena viikonloppuna putkeen mennä kuvaamaan agikisoja (I-HAH, HAU ja HSKH), mutta kaksi ensimmäistä kisaa parantelin kotona flunssaa. Viimeinen oli Helsingin Seudun piirinmestaruuskisaviikonloppu, jota en halunnut jättää välistä, sillä olin suunnitellut sille viikonlopulle vuokraavani objektiivin. Ja niin teinkin eli minulla oli viikonlopun käytössä Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM -objektiivi. Tästä haaveilen, mutta sillä on sen verran hintaa, että täytyy hetken aikaa säästää :) Ja kun on niin arvokkaasta objektiivista kyse, niin kannattaakin ennen ostopäätöstä testata. Lauantaina 26.8. oli 1.- ja 2. luokan kisat ja sunnuntaina 27.8. oli 3. luokan kisat ja joukkuepiirinmestaruuskisat. Objektiivi oli melko painava, joten laskin sen penkille/pöydälle aina kun oli taukoa, esim. rataantutustuminen. Olin hyvin tyytyväinen objektiiviin ja kuvien laatuun, vaikka aika paljon kuvissa oli epätarkkuutta, mutta se johtuu kuvaajasta. Tarkennus aiheuttaa minulle hankaluuksia, erityisesti agilitya kuvatessa. Ehdottomasti hankin tämän objektiivin jossain vaiheessa. Kuvia lauantailta täällä ja sunnuntailta täällä.
Lauantaina 2.9. kävin Saaran kanssa tekemässä yhden voittajajäljen Mäntsälässä, jossa seuraavana päivänä kisattiin mejän piirinmestaruuksista. Saara ja Huugo olivat päässeet mukaan kisaamaan Helsingin piirinmestaruudesta. Olipa mukava käydä pitkästä aikaa tekemässä jälkeä. Sääkin oli oikein sopiva, ei ollut kylmä eikä kuuma tai märkää.
Sunnuntaina 3.9. osallistuimme Mikon kanssa oman seuran rally-tokokisoihin, joista toiveena oli viimeinen avoimen luokan hyväksytty tulos. Rata oli aika kiva ja varsinkin alku oli Mikon tapaiselle koiralle hyvä. Lämmitellessä ennen omaa vuoroa kohtasimme tolleripennun, jota Miko pääsi tervehtimään. Miko tuntui saavan siitä virtaa ja Miko oli leikkisällä tuulella pentukohtaamisen jälkeen. Teimme ennen omaa vuoroa yksittäisiä liikkeitä aina silloin, kun Miko otti kontaktia. Olen joskus onnistunut paineistamaan Mikon juuri ennen omaa suoritusta, joten siksi vältin tekemästä liikaa ja yritin saada vain onnistumisia. Radalla oli lähtö ja maali lähekkäin. Viimeisenä tehtävänä oli houkutus, joten se oli lähellä lähtöä. En silti osannut ajatellakaan, että houkutuksessa oleva patukka voisi kiinnostaa Mikoa, joten tuli yllätyksenä, että Miko syöksähti haistelemaan sitä. Siitä tuli siis heti alkuun -10 p. Sen jälkeen rata sujui ihan hyvin. Meno ei tuntunut yhtään niin tahmealta kuin yleensä kisoissa, mutta jonkun verran Mikon haahuili. Radasta jäi tosi hyvä fiilis, mutta tiesin, että on siinä ja siinä saammeko tuloksen. Pisteitä saimme 62, joten hyväksyttyä tulosta emme saanut. Toinen -10 p. oli täyskäännös vasemmalle ja muuten radalta tuli aika paljon yksittäisiä vähennyksiä mm. puutteellisesta yhteistyöstä ja vinosta asennosta. Video radasta löytyy täältä, kiitos Marille!
Samana päivänä oli oma treenivuoro, johon taas vain Rio pääsi mukaan. Harjoittelimme pakkovalssia muutaman toiston verran. Sitten hyödynsin edellisen ryhmän möllitasoista rataa, josta teimme noin 7-8 esteen pituista pätkää. Videokameran muistikortti täyttyi jo ensimmäisen harjoituksen aikana, joten ei ole mitään muistin tukena... Muistaakseni tekemällämme pätkällä oli hyppyjen ja putkien lisäksi muuri, jota piti tehdä yksittäin tai yhden hypyn kanssa useampaan kertaan, sillä muuria on tehty vähän ja Rio tosi herkästi kiersi sen. (Jos muuri ei ollut tällä kertaa, niin sitten se oli seuraavalla :) ) Enempää ei muistu mieleen.
Rally-tokokisojen jälkeen oli sen verran hyvä fiilis Mikon vireen tasosta ja toisaalta harmitus siitä, että viimeinen hyväksytty tulos jäi saamatta, että jo samana päivänä tutkin kisakalenteria. Kirkkonummella oli kisa, jossa oli vielä vapaata, joten ilmoitin Mikon sinne. Niinpä sateisena lauantaina 9.9. hyppäsimme junaan ja matkustimme Kirkkonummelle. Meillä oli tullut vain vähän vettä, mutta Kirkkonummella satoi ihan reippaasti. Miko pysyi suht kuivana, kun pistin sille sadetakin ja itsekin pysyin melko kuivana sadeviitan alla. Teimme taas Mikon kanssa yksittäisiä kylttejä aina kun se otti kontaktia. Mikon vire oli yllättävän hyvä ja se jopa äänteli perusasentoon tulleessaan. Märkä maa ei onneksi tuntunut haittaavan ja onneksi sade lakkasi juuri ennen avoimen luokan alkua. Meidän suorituksen aikana Mikon vire ei enää ollut niin hyvä ja se jostain syystä jäi välillä katselemaan jonnekin kaukaisuuteen. Se oli vähän poissaolevan näköinen, mutta suoritus ei silti tuntunut tahmealta. Rata tuntui menneen ihan kivasti. Palkintojen jaossa tuomari sanoi mukavat sanat: 78 pistettä, RTK2 ja menolippu voittajaan! Ja samalla sijoituttiin kolmanneksi (enempää hyväksyttyjä tuloksia ei ollutkaan). Tuomari sanoi kisakirjaa ojentaessa, että unohdin yhden istumisen. Saimme siis yhden turhan -10 pistettä vain siksi, että kahdessa eteen istumisessa olisi toisessa pitänyt ensin pysähtyä ja minä ohjasin siinäkin Mikon suoraan liikkeestä eteen istumaan. Vähänkö harmitti, mutta toisaalta 78 pistettä oli jo muutenkin meidän parhaat pisteet AVO:sta. Sateinen keli oli meidän puolella ja Mikon hidastelut meni sen piikkiin. Tuomarin kommenttina arvostelulomakkeessa oli "Pientä hidastelua sateesta, muuten kiva suoritus."
Sunnuntaina 10.9. olimme varmaan agilitytreeneissä, mutta videota ei ole ollenkaan, kun en ollut saanut aikaiseksi tyhjentää muistikorttia. Tämä taisi olla se kerta, kun edellisen ryhmän viimeinen koirakko teki vielä rataa meidän tullessa paikalle ja sillä oli juoksuhousut päällä. Ajattelin jo, ettei meidän treeneistä tule varmaan mitään, sillä olen ajatellut, että ne hajut, jotka Rio vie välillä treeneissä, on nimenomaan juoksunartuista. Onneksi Rio ei ollut juurikaan hajujen vietävänä. Jonkin verran se haisteli siinä kohtaa, jossa oli radan lähtö eli jossa narttu oli istunut. Hyödynsin jälleen edellisen ryhmän rataa ja teimme siitä noin 8 esteen pätkää. Juuri muuta ei sitten treeneistä muistukaan...
Sunnuntaina 17.9. oli meidän viimeinen kesäkauden treenikerta, sillä kuun viimeisenä sunnuntaina ei ollut treenivuoroa agikisojen vuoksi. Mikokin pääsi pitkästä aikaa treeneihin mukaan ja isäntäkin tuli pitkästä aikaa avuksi. Rion kanssa tein lyhyttä ympyrän muotoista rataa, jossa oli hyppyjä ja putkia. Yhdelle hypylle piti tehdä valssi ja siinä olin aina myöhässä. Jos Rio juoksee kovaa kaarteessa, niin se menee helposti esteen ohi. Se koskee myös putkia. Silloin Rio kiertää putken ulkokautta. Ehkä kierrettävä este ei ole kunnolla linjassa Rion juoksulinjan kanssa ja sen on helpointa kiertää este ulkokautta kuin alkaa vauhdissa muuttamaan linjaa. Saatiin kyllä Rion kanssa tämä ympyrärata toimimaan muutoin paitsi tuon valssin osalta. Rio osoitti vähän kiinnostusta puomia kohtaan, joten ajattelin, että voisi kokeilla mitä Rio tuumaa puomista. Puomi kolisi, kun Rio koski siihen ja siksi se jännitti Rioa. Ajatteli jo, että meillä menee jo aikaa siihen, että saan Rion ylipäätään menemään koko esteelle, mutta onneksi näin ei käynyt. Pidin Rioa lyhyessä hihnassa, jotta se ei pääsisi hyppäämään puomilta alas. Puomi oli jännittävä ja ensimmäisellä kerralla Rio syöksähti alastulolta maahan. Toisella kerralla Rio meni puomille jo tosi reippaasti. Heitin lopussa kosketusalustan puomin eteen, mutta eipä Rio 2on2off asentoa ottanut, kun ei sitä koskaan ole harjoiteltu. Yritin kuitenkin, jos se vaikka koskisi alustalle niin, ettei se poistuisi puomilta. Jokin puomissa Rioa kiehtoi, sillä se meni sinne ihan omatoimisesti. Kerran Rio pääsi hyppäämään alas, kun en itse ollut tarkkana. Puomin jälkeen teimme välistävetoharjoituksia. Alkuun Rio karkasi puomille. Välistävedot ei oikein meinannut onnistua, mutta pari onnistunutta mahtui joukkoon. Ehkä kummallakaan ei ollut keskittyminen ihan parhaimmillaan. Lopuksi teimme vielä ympyräradan ja kosketusalustaharjoituksia. Mikon treeneistä ei ole kerrottavaa jälkipolville, sillä Miko päätti keskittyä haisteluun.
Sunnuntaina 24.9. kävin katsomassa HAU:n kisoja ja kuvasin myös jonkin verran. Ei tosiaan ole sama asia kuvata omalla objektiivilla agilitya kuin mitä lainaobjektiivilla oli... Ja onhan 135mm ja 200mm polttovälien ero ihan merkittävä, kun kuvaa agilitya. Toinen kisaamassa olleista kooikereista oli Rion täti Veea. Kuvia täällä.
Perjantaina 29.9.2017 tuli vuosi täyteen Mikon kastroinnista. Mikon turkki on onneksi pysynyt ihan hyvänä, vaikka häntäkarvat menevätkin nykyään helposti takkuun. Olen ollut pääosin tyytyväinen kastroinnin vaikutuksiin. On ihanaa, ettei Miko ole enää tiettyinä aikoina levoton ja piippaileva eikä tytöt tai niiden hajut vie sitä. Epävarmuuden korostuminen on ikävä puoli. Se näkyy erityisesti Rion seurassa, kun olemme ulkona, mutta näkyy se myös ilman Rioa. Esimerkiksi eilen lenkitin päivällä pojat erikseen ja Mikon piti haukahtaa kahdelle koiralle, joista toinen oli parsontyttö ja toinen pelokkaan oloinen shelttipentu. Mikolla ei ollut mitään syytä haukahtaa kummallekaan, sillä koirien käytöksessä ei ollut mitään uhkaavaa eikä niiden pitäisi olla jännittäviä. Miko haukahti molemmille vain kerran, mutta tuntuu ikävältä, jos pikkuinen, ei kovin paljon luovutusikää vanhempi, shelttipentu aiheuttaa Mikolle ahdistumista ja epävarmuutta. Kaikille vastaantuleville koirille Miko ei onneksi hauku, mutta tosi helposti siltä tulee ainakin se yksi haukku. Ja sitten vielä se meteli, mitä Miko pitää, jos ovikello soi... Mitä vanhemmaksi Miko tulee, sitä kovempi tai oikeastaan korkeampi ääni siitä lähtee.
Viime viikon perjantaina oli talvikauden toiseksi viimeiset treenit. Rion keskittymiskyky tuntui ihan olemattomalta ja varsinkin alkuun se haisteli paljon. Tarkoituksena oli kokeilla joitain ohjauskuvioita, mutta saman hinkkaamiseksi treenit meni. Vähän turhautumista oli havaittavissa itsessäni, sillä Rio ei alkuun meinannut pysyä paikallaan ollenkaan vaan se istumisen jälkeen juoksi isännän luokse ilmeisesti palkan toivossa. Välillä nenä vei Rioa. Treenien jälkeen tuli mieleen, että hallissa oli saattanut olla ennen meitä juoksuinen narttu, sillä varsinkin alkuun Rio haisteli kovasti maata ja se voisi selittää keskittymiskyvyn puutteen. Normaalistikin keskittymisen kanssa on välillä haasteita, mutta Rio haluaa kuitenkin tehdä yhdessä. Tällä kertaa joudun koko ajan huudella Rioa ja normaali tekemisen meininki oli harvinaisempaa. Nyt viikon päästä videoita katsellessa ei näyttänyt yhtä "pahalta" kuin treeneissä tuntui. Riohan jopa odotti tosi hienosti lähtölupaa (jonka huomasin vaihtelevan, siis lupasanan).
Mikio pääsi taas rallattelemaan. Treeneissä se tuntuu aina tekevän kivalla vireellä, mutta saa nähdä miten käy kuukauden päästä, kun menemme pitkästä aikaa kisaamaan.
Maaliskuun lopussa tuli täyteen puoli vuotta Mikon kastroinnista. Mikosta otettiin kuvat kastrointia edeltävänä päivänä, jotta myöhemmin voi vertailla, miten kastrointi on vaikuttanut turkin määrään. Eilen otimme uudet pönötyskuvat. Kuvissa on eroa 6 kuukautta ja 11 päivää. Kuvat on otettu aika erilaisissa olosuhteissa eli ensimmäiset syysiltana kotona ja jälkimmäiset pilvisenä kevätpäivänä ulkona, joten turkit näyttää aika erilaisilta. Syyskuun lopussa Miko ei ole ollut ihan parhaassa karvassa, joten varsinkin alemmassa kuvassa (vasen kylki) ero näyttää todellista suuremmalta. Mikolle ei ole onneksi tullut vielä juurikaan höttökarvaa, vaan sille on tullut lisää hyvälaatuista turkkia. Erityisesti karvaa on tullut hännäntyveen, "housuihin" ja rintaan. Vähän hankala sanoa, mikä on normaalia karvanlähdön jälkeistä turkin kasvua ja mikä kastroinnista johtuvaa, mutta tuo hännäntyven paksu karva on ainakin uutta ja runsas housukarvoitus. Toistaiseksi turkki on siis ihan ok. Ensimmäistä kastroinnin jälkeistä karvanlähtöaikaa odotellessa...
Mikosta on tullut kastroinnin jälkeen ahneempi. Aikaisemmin saatoin mm. jättää biojätepussin eteiseen odottamaan, että seuraavan kerran lähdemme ulos. Nyt ei enää voi tai jos jättää, niin estän aidalla päädyn eteiseen. Tätä ennen toki ehti käydä vahinko eli kerran yllätin Mikon herkuttelemasta biojätepussin sisällöllä... Siellä oli ollut mm. kakun jämät, joista osa löytyi kengästäni. Toinen vahinko sattui vähän aikaa sitten. Olin ottanut aidan pois, sillä teimme lähtöä ulos. Sen pienen hetken, kun en katsonut Mikon perään, se ehti mennä tonkimaan biojätepussia.
Vaihdoin heti kastroinnin jälkeen Mikon ruuan light/senior versioon ja olen yrittänyt olla tarkka ruoka-annosten koon kanssa. Siitä huolimatta Miko on lihonut. Nyt painoa 15,1 kg ja kastrointipäivänä oli 14,3 kg eli 800 g on tullut lisää. Kovin paljoa en enää haluaisi ruoka-annosta pienentää (Miko syö saman verran kuin Rio), mutta täytyy kiinnittää huomiota ruuan rasvapitoisuuksiin ja lisätä liikunnan määrää. Voi olla, että Miko on saanut hieman enemmän ruokaa nyt, kun se on jonkin aikaa ollut enimmäkseen nappulalla, sillä minulla on ollut vaikeuksia nähdä vaivaa raakaruuan eteen. Mutta nyt on taas ruoka raakapitoisempaa. Mikon mielestä se ei saa tarpeeksi ruokaa ja Miko täydentääkin ruokavaliotaan syömällä ulkona kaiken mahdollisen syötäväksi kelpaavan. Siihen kuuluu mm. löysät koirien ulosteet, jeejee. Mutta ainakin ruoka toimii paremmin motivaattorina kuin aikaisemmin :)
Eniten kastrointia sai epäilemään se, miten se vaikuttaa valmiiksi epävarman koiran luonteeseen. Sama koira Miko edelleen on kuin ennen, mutta kyllä kastrointi on korostanut sen epävarmuutta. En vielä tiedä, ollaanko nyt jo normaalissa kastroinnin jälkeisessä tilassa vai onko se vuoden tai pidemmän ajan kuluttua kastroinnista. Tällä hetkellä tilanne on ihan ok, mutta Miko haukkuu helpommin vieraille koirille kuin ennen. Miko harvoin rähisee, vaan se nykyään useammin vain haukkuu eikä hihna edes kiristy. Minusta se on selkeää epävarmuutta ja epämukavuutta, jota vastaantuleva koira saa Mikossa aikaan. On vaan jotenkin huvittavaa, usein myöskin ärsyttävää, että Miko haukkuu pienikokoiselle tyttökoiralle, jonka habituksessa ei ole mitään uhkaavaa. Rio on edelleen se, jolle vastaantulevat koirat on isompi ongelma, mutta Miko haukkuu useammin. Miko on kuitenkin edelleen se koira, jonka kanssa voi ulkoilla luottaen, ettei se hötkyile turhasta (turhan oloisia haukkumisia lukuun ottamatta). Miko haukkuu helpommin, jos Rio mukana. Puolen vuoden aikana on ollut nähtävissä, että hormonien tasapaino on välillä järkkynyt tai mitä ikinä se nyt onkaan. Alkuvuodesta oli parin viikon ajanjakso, jolloin Miko reagoi kaikkeen tosi helposti ja se tuntui ylireagoivan. Mm. ovikellon soiminen sai sen haukkumaan korkeaa haukkua eikä se meinannut lopettaa. Pari kertaa lenkiltä kotiin palaamisen jälkeen en pystynyt pidättelemään kyyneileitä, sillä tunsin niin suurta epätoivoa kun molempien kanssa oli vaikeaa ulkona. Erityisesti harmitti, jos Miko reagoi sellaisessa tilanteessa, jossa Rio aikaisemmin reagoi, mutta ei enää. Harmitti se, että kun Rio ei enää jännittänyt tilanteessa niin paljoa, niin sitten Miko antoi sille aihetta hermostua (mutta ei Rio onneksi hermostunut). Onneksi kyseessä oli vaihe, joka meni sen parin viikon jälkeen ohi. Nyt ulkoilut menee jo ihan hyvin eikä ole tarvinnut tuntea epätoivoa :) Se tietysti harmittaa, että Mikolta tulee haukku turhan helposti, mutta tavallinen haukku on parempi kuin rähinä.
Lopuksi todettakoon, että en kadu kastrointia ollenkaan. On huomattavasti helpompaa, kun tyttökoirat ja niiden juoksuajat eivät enää hetkauta Mikoa. Kyllä se edelleen nuolee pissoja, mutta that's it. Ei enää levottomuutta, vikinää ja haikailua. Ja ennen kaikkea: ei enää suurentunutta ja aristavaa eturauhasta. Mikon kastrointi on kylläkin vahvistanut ajatustani siitä, että toivon, ettei Rioa tarvitse koskaan kastroida.
Meidän elämään ei kuulu mitään erikoisempaa treenipäivien välillä, joten ei oikein ole muuta päivitettävää. Tässä nyt kuitenkin lyhyesti muut kuulumiset.
Mikon kastroinnista on nyt 8 viikkoa. Haava parani aikaa sitten, mutta hieman hammaslääkärin jälkeen huomasin, että haavasta sojottaa jotain. Ilmeisesti kyseessä oli sulamaton tikin pala. Se oli sen verran tukevasti kiinni, ettei se lähtenyt kevyesti vetämällä irti. Jossain vaiheessa kiinnitin huomiota siihen, että Miko nuolee jalkoväliään normaalia useammin. Kurkistus haaroihin paljasti, että Miko oli ilmeisesti itse repinyt tikin pätkän pois ja näytti siltä, että vähän ihoa on lähtenyt. En halunnut pistää Mikolle kauluria estämään nuolemista, sillä joka kerta, kun Mikolta ottaa kaulurin pois, alkaa pitkä nuolemissessio haaroissa. Sillä ei ole merkitystä, minkä vuoksi kauluri on, sillä niin käy aina. Se tuntuu olevan loputon kierre. Miko oli kuitenkin nuollut haavaa enemmän kuin ajattelin, joten kauluri oli pakko ottaa käyttöön, ettei Miko saa tulehdusta aikaan. Pistän ärtyneisiin kohtiin Vetramiliä pari kertaa päivässä. Toivottavasti iho paranisi pian. Miko tiputtaa taas turkkiaan. Samalla kuitenkin rintakarvat ja housut ovat tuuhentuneet. Turkissa näyttäisi hieman näkyvän kastroinnin vaikutukset. Turkin laatuun tosin vaikuttaa karvanlähtö, mutta karvaa tuntuu kasvavan pikkuhiljaa. Muita muutoksia ei edelleenkään ole näkynyt.
Koiramessu -viikonloppuun on enää kaksi viikkoa. Se on sellainen tapahtuma, johon täytyy joka vuosi osallistua. Viime vuosi oli varmaan ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun minulla oli koira ilmoitettuna näyttelyyn. On paljon kivempi mennä ilman koiraa, mutta hieman harmittaa, että ei sitten mentykään Rion kanssa viimeisiin junnukehiin. Toiselta tuomarilta Rio on jo saanut EH:n, joten hänelle ei siihen hintaan olisi kannattanutkaan ilmoittaa, mutta toinen olisi varmasti tykännyt Rion koosta. Mutta tuskin sitten muuten olisi tykännyt, joten ei titteleitä olisi tullut kuitenkaan :) Tänään julkaistiin näyttelyiden aikataulut, joten pääsen suunnittelemaan viikonlopun ohjelmaa ja ostoslistaa. Riolle meinaan ainakin ostaa BoT-loimen ja uuden hihnan, sillä pelkään, että nykyinen nahkahihna menee joku päivä poikki. Puruluita ja ruokaa on myös toiveissa ostaa messuhintaan. Ehkä pitää takkejakin katsoa, kun tilaukseni Helsitarelle ei näytä tuottavan tulosta... Kaikkein mieluiten haluaisin Riolle takin samaa mallia kuin Mikolla on, sillä tykkään siitä, mutta tilausvahvistusta ei kuulu, vaikka olen peräänkin kysellyt.
Olen suunnitellut Riolle loppuja terveystarkkeja tammi-helmikuulle. 3,5 viikon kuluttua Rio on jo 1,5 -vuotias, joten alkaa olla sopiva aika röntgenkuville. Rion sisaruksista yksi ja Lokin ensimmäisestä pentueesta kolme on käynyt kuvissa ja kaikilla on ollut lonkat A:ta, joten toivottavasti Riolle tulee myös yhtä hyvät tulokset. Mutta yksi huolenaihe on. Molemmista pentueista on yhdeltä kuvattu myös selkä virallisesti ja molemmilla oli jotain pientä häikkää, LTV1 (nikamaepämuodostuma ensimmäisessä ristiluun nikamassa) ja VA1 (viimeisessä kaularangan nikamassa vajaakehittyneet kylkiluut). Onneksi vain pientä, joka ei haittaa elämää, mutta jollain voikin olla jotain vakavampaa. Riokin on vielä tuommoinen köyryselkä...
Meidän omatoimitreenivuoro alkoi viime perjantaina. Vuoro on joka toinen viikko ja tarkoituksena on tehdä Rion kanssa agilitya ja Mikon kanssa rallytokoa. Suunnitelmana oli, että kahden viikon päästä kastroinnista Miko pääsisi eroon kaulurista, joten treenitkin onnistuisivat ilman, että tarvitsee olla mitään "välineitä" mukana. Haava oli torstaina parantunut hyvin, mutta siinä oli vielä paljon rupea. Soitin eläinlääkäriasemalle ja kyselin, mitä kannattaisi tehdä. Kaulurin pitämistä suositeltiin niin pitkään, että Miko ei ole enää kiinnostunut haavasta. Miko saattaisi saada tulehduksen aikaan, jos se repisi ruven. Ell-asemalta suositeltiin haavan suihkuttelua, jotta rupi pehmenee ja suihkuttelu voi myös helpottaa oloa, jos rupi kiristää. Otin treeneihin mukaan haavapuvun, jotta haava olisi suojassa Mikon nuolemiselta. Aloitin treenit Rion kanssa. Kentällä oli valmiina mutkaputki ja sen luo toin yhden hypyn. Rio ensin tarjosi putkea ja sitten teimme sitä hypyn kanssa. Tosi kivoja toistoja tuli ja olin iloinen, että putki sujuu jo ihan kivasti.
Miko oli käyttänyt odotusajan jalkovälin nuolemiseen ja se oli päässyt myös haavaan käsiksi. Vähän rupea oli lähtenyt irti ja pieni verestävä kohta näkyi ihossa. Miko ei pystynyt tekemään muuta, kuin nuolemaan jalkoväliä, joten sen kanssa ei voinut tehdä mitään. Yritin vielä tehdä jotain Rion kanssa niin, että Miko oli hihnassa mukana. Miko alkoi haukkua, kun Rio tuli putkesta ja se pelästytti Rion. Jätettiin sitten treenit siihen, kun ei Mikoa voinut jättää yksin eikä sen kanssa voinut tehdä mitään.
Miko on koko tämän 3 viikkoa ollut hyvin kiinnostunut nuolemaan jalkoväliään. Heti, kun kaulurin ottaa pois, Mikolla on pää peräpäässä. Jonkin aikaa Miko oli ihan mahdoton nuolemishalujensa kanssa. Ulos lähteminen oli ihan mahdotonta, kun lähtemään ei päässyt muuten kuin pitämällä Mikon hihna niin kireällä, ettei Miko saa päätä alas, mutta nyt alkaa helpottaa. Sunnuntaina rupi oli pääosin jo lähtenyt, joten päätin ottaa illaksi kaulurin pois ja pistää haavapuvun päälle. Ei se haavan nuolemista estäisi, mutta vähän hankaloittaisi. Sen kolmen tunnin aikana, jonka Miko vietti ilman kauluria, Miko oli lähes koko ajan nuolemassa jalkoväliä. Muutamia pikku taukoja mahtui mukaan. Lopputuloksena oli, että rupi oli poissa ja reiteen Miko oli nuollut verestävän alueen. Iltalenkin jälkeen huuhtelin haavan ja pistin siihen Vetramiliä ja Mikolle kaulurin. Muuten ei enää ole syytä pitää Mikoa pois jalkovälistään, kuin ärtynyt iho. Tai itseasiassa iho on ihan ok, mutta jos Mikon päästää nuolemaan, niin iho alkaa punoittaa. En sitten tiedä pitäisikö kaulurista jo luopua vai ei. Joka tapauksessa pitkät nuolemissessiot on edessä.
Viikonloppu oli luentopainotteinen. Lauantaina kävin kuuntelemassa Katriina Tiiran luennon peloista ja ääniarkuudesta ja sunnuntaina oli vuorossa BAT 2.0 - ohitukset ja kohtaamiset maltilliseksi. Kirjoittelen molemmista myöhemmin erikseen.
Lauantaina kävin Hyvinkäällä Spanieliliiton päänäyttelyssä katsomassa ja kuvaamassa kooikereita. Tehtäväksi tuli myös luokkavoittajien palkitseminen ruusukkeella. Oli tosi kiva nähdä paljon uusia tuttavuuksia nuorissa kooikereissa. Pentuja oli ilmoitettu 15 ja junnujakin oli useita. Siitä on jo 7 vuotta aikaa, kun Mikon kanssa osallistuimme spanielierkkarissa ensimmäiseen näyttelyymme ja Miko voitti luokkansa 5-7 kk pennuissa :)
Kameran asetuksien opettelu on ollut jo varmaan pari vuoden projekti eikä se oikein etene. Kuitenkin nykyisin kuvaan pääasiassa manuaaliasetuksilla, tai ainakin puolimanuaalisilla. Aukko ja ISO-arvo ovat tuttuja asioita, mutta suljinaikaa en vielä oikein ymmärrä ja sitäkin vähemmän ymmärrän, miten kaikki kolme osa-aluetta vaikuttavat toisiinsa. (Siksi puolimanuaaliset asetukset.) Erkkarissa kokeilin säätää itse sekä aukon että suljinajan, jotta saisin liikkeen pysäytettyä. Vaihtelin alkuun kahden objektiivin välillä ja päädyin pentujen jälkeen vaihtamaan zoomilinssiin, sillä ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuvata kaukaa. Kameran näytöllä kuvat näyttivät ihan ok:lta, mutta tiesin, etteivät ne tule olemaan tarkkoja. Kuvissa oli enemmän kohinaa kuin ajattelin. Jotain kuitenkin onnistui eli sain jotenkuten asetukset kohdilleen, sillä liikekuvat olivat ihan ok. Epätarkkuus ei johtunut välttämättä liikkeestä vaan isosta ISO-arvosta (ja välillä tarkennuksen epäonnistumisesta). Muutamaan lähietäisyydeltä (automaattiasetuksilla) kuvattuun kuvaan olin hyvin tyytyväinen, sillä yleensä näyttelykuvissa koiran pää jää epätarkaksi.
Oorbellen Noah "Teddy" liikkeessä
Xema-siskopuoli tarkkana
Oli kiva viettää muutama tunti kooikereiden ja kooikerihmisten seurassa. Mutta hieman haikea olo tuli, kun ajattelin, ettei minulla ole näyttelykoiraa ja siksi voin vain käydä näyttelyissä turistina. Erkkariin en olisi Rioa ilmoittanut muutenkaan, edes ennen kuin päätin etten vie sitä enää mihinkään, eikä Rio-rimpula kyllä olisi sopinutkaan sinne muiden junnu-urosten keskelle.
Miko alkaa olla jo aika normaali ja haava on parantunut hyvin. Pojat ovat nyt olleet yhteensä kolme päivää keskenään kotona työpäivien ajan (isäntä oli lähes kaksi viikkoa sairaslomalla). Mikolla on ollut sekä kauluri että haavapuku, toinen estämässä Mikoa nuolemasta ja toinen Rioa. Muutoin en enää ole pitänyt haavapukua. En ole eristänyt poikia yksinolon ajaksi, sillä en usko, että ne alkaisivat leikkimään, kun Rioa jännittää Mikon kauluri. Eilen ennen lenkille lähtöä otin Mikolta kaulurin pois ja annoin sen hetken nuolla takapuoltaan, kun haavapuku piilotti muut paikat. Mikon nuolemishetki kesti ja kesti ja kun sana ei tehonnut, niin yritin siirtää pään käsin pois. Silloin Miko murisi minulle ihan kunnon varoitusmurinaa. Se oli hämmentävää, sillä Miko ei ole koskaan murissut minulle noin (ja käsin olen siirtänyt sen päätä pois haavan luota jo useasti). Pistin sille kaulurin takaisin, jonka jälkeen Miko oli hyvin levoton. Ilmeisesti takapuolessa oli joku ikävä tunne. Ulkona Miko kävi kyykkimässä monta kertaa, mutta ripulia sillä ei ollut. Vaikka haava näyttää jo hyvältä, niin silti vähän mietityttää, että voiko kaulurista luopua jo ylihuomenna. Miko haluaa edelleen kovasti päästä nuolemaan jalkoväliään ja Miko saattaa käyttää nuolemiseen ihan runsaastikin aikaa sitten, kun se sitä pääsee tekemään.
Toinen hämmentävä asia tapahtui viime tai toissaviikolla. Rio pelästyi, kun isäntä tuli illalla kotiin ja siltä tyhjeni anaalirauhaset. Kiva haju sitten leijaili meillä kotona jonkin aikaa. Varmaan anaalirauhaset tyhjenevät vain silloin, jos koira ihan kunnolla pelästyy. Ehkä Rion pelko liittyi jotenkin siihen, kun meillä on lähiaikoina ikkunanvaihtoihin liittyen käynyt useampana päivänä työmiehiä kotona. Riolle on varmaan ollut pelottavaa, kun tuntemattomia ihmisiä on tullut kotiin ja siksi Rio onkin saanut olla silloin portin takana.
Mikon kastroinnista on nyt viikko aikaa. Pari viime päivää ulkoilut ovat sujuneet paremmin. Enää Miko ei parin askeleen välein mene rapussa maahan, joten olettaisin, ettei haava ole enää niin kipeä. Ei se edelleenkään kovin paljoa seiso tai kävele kotona, mutta matka kotoa ulos menee jo hyvin. Edelleen Miko haluaa kovasti nuolla haavaa, joten kauluria on pakko pitää koko ajan, vaikka haavapuku olisi päällä. Puku on käytössä löystynyt eikä se ole riittävän tiukka takaosasta, jotta sitä voisi pelkästään pitää. Miko on ilman kauluria ulkoilujen ja ruokailujen ajan ja sen kanssa saa olla tosi tarkkana. Miko käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseen, mm. sen hetken, kun keskittyy jätösten keräämiseen. Sain lainaan puhallettavan kaulurin ja olisin mielelläni käyttänyt sitä vaikka ulkoillessa, mutta harmittavasti se on hieman liian pieni Mikolle. Kauluri kyllä mahtuu kaulan ympäri, mutta siinä on liian vähän "ulottuvuutta", sillä se ei estä Mikoa pääsemästä haavalle. Kovasti jo odotan sitä hetkeä, kun kaulurin saa ottaa pois eli viikon päästä. Rioa vähän pelottaa Mikon iso muovikauluri. Varsinkin silloin, kun tulemme Rion kanssa ulkoa ja Miko tulee eteiseen vastaan. Haava on parantunut ihan hyvin ja olen yrittänyt pitää sen puhtaana. Jotain mustaa siinä kuitenkin on, veikkaisin, että nukkaa haavapuvusta tms.
Erityisesti tiistaina ja keskiviikkona Miko oli hyvin haukkuherkkä. Eilen aamulenkillä Miko oli heti ulos tultuamme kovin valppaana, ihan kuin se olisi etsinyt jotain mille haukkua. Työmiehiä ei näkynyt, joten Miko haukkui sitten ei millekään. Illalla se pisti kauhean haukkukonserton pystyyn ihmisen nähdessään. Tänään Miko on ollut paljon hiljaisempi, joten fiilis ei ole yhtä toivoton kuin eilen. Syy, miksi en olisi halunnut kastroida Mikoa, on se, että se voi lisätä epävarman koiran epävarmuutta. Siltä nyt vaikuttaisi tapahtuneen, mutta elän toivossa ja yritän ajatella, että tämä on väliaikainen vaihe, jonka ehkä aiheuttaa Mikon toipilaisuudesta johtuva haavoittuvaisuuden tunne (heh, mitä sanoja :D ). Mutta olen jo ehtinyt miettiä, että tuliko tehtyä huono päätös.
En tiedä, kuinka nopeasti kastroinnista alkaa näkyä vaikutuksia, mutta vaikuttaa siltä, että Mikon ruokahalu on jo lisääntynyt. Muutoin muutosta ei ole näkynyt kuin haukkuherkkyyden osalta, esimerkiksi pissoja Miko vielä nuolee. Joskus alkuvuodesta, kun pohdin kastrointia, luin kokemuksia kastroinnista. Muistaakseni luin silloin, että voi mennä jopa vuosi ennen kuin hormonitoiminta tms tasapainottuu. Voi olla, että esim. aluksi uros on vaikka haukkuherkkä, mutta se menee tasoittumisen myötä ohi. Voin muistaa ihan väärin ja kyseessä on varmaan vain jonkun mielipide, mutta se tuo toivoa, jos alkaa tulla katumuksen tunteita. Jotain hyvää ainakin näyttää olevan ja se on tuo ahneus, vaikka se on myös huono juttu. Ulkona Miko seuraa tosi hyvin ja intensiivisesti, jos on namia tiedossa :) Toivottavasti näin olisi myös silloin, kun palkkaa ei ihan heti ole luvassa.
Torstaina oli Mikon kastraatio. Ilmeisesti sitä jännitin, kun nukuin edellisen yön huonosti. Meillä oli aika heti aamusta, joten seitsemän jälkeen lähdettiin kävelemään kohti Mevettiä. Rion ei tarvinnut viettää työpäivää yksin (vaikka se olisi ollut ihan hyvä juttu), sillä isäntä on ollut koko viikon sairaslomalla. Miko ei kakannut kertaakaan 2,5 km kävelymatkan aikana ja se oli harmi juttu, sillä edellinen tyhjennys oli ollut keskiviikon päivälenkillä. Miko kulki matkan tosi reippaasti ja se otti usein kontaktia, mutta en voinut palkata siitä, kun ennen leikkausta piti paastota.
Ell vaaka näytti 14,3 kg. Hetken odottelun jälkeen ell Paavo Karihaara kutsui meidät huoneeseen. Miko oli kovin hermostunut ja se yritti päästä syliini. Kerroin eläinlääkärille Mikon eturauhasvaivojen historian ja hän kertoi, miten leikkaus suoritetaan. Sitten ell kuunteli Mikon sydämen ja pisti rauhoituspiikin takareiteen. Jäimme Mikon kanssa huoneeseen odottelemaan rauhoituksen vaikutuksen alkamista. Miko on aikaisemmilla kerroilla ollut pöydällä ja nukahtanut siihen, mutta nyt Miko laskettiin maahan. Ei ollut kiva katsella aineen vaikutuksen alkamista. Tuli vaan paha mieli, kun näki miten kovasti toinen yritti taistella väsymystä vastaan ja välillä jalat menivät kummallisiin asentoihin. Kun pystyssä pysyminen alkoi olla jo hyvin vaikeaa, yritin saada Mikon menemään maahan. Onneksi se sitten luovutti ja meni makaamaan. Siitä hetken päästä ell tuli hakemaan Mikon ja vei sen leikkaushuoneeseen. Minä lähdin töihin.
Lähdin töistä aikaisemmin, sillä Mikon olisi voinut noutaa jo kahdentoista aikoihin. Ensin hoidettiin maksut ja paperiasiat ja sitten jäin odottamaan Mikoa. Toinenkin asiakas oli odottamassa koiraansa, mutta arvasin Mikon tulevan, kun ovi aukesi, sillä ensin ei näkynyt koiraa ja hoitaja joutui sanomaan "tule vaan". Sieltä sitten hieman hoiperteleva Miko tuli ja ilahtui minut nähdessään. Vähän siinä silmät kostuivat, mutta nopeasti kokosin itseni ja kuuntelin hoito-ohjeet. Hoitaja sanoi, että Miko voi olla koko torstain vähän tokkurassa saatuaan opiaatteja ja piippailla. Ulkona Miko yritti kovasti päästä nuolemaan haavaa ja tuntui, että olen ihan pulassa, kun minulla ei ollut mukana kauluria tai mitään millä nuolemisen voisi estää. Soitin meille taksin ja pääsimmekin tilataksissa kotiin, joten Mikolla oli hyvin tilaa makoilla. Matkan se piippasi, mutta jätti onneksi haavan rauhaan. Kotona puin Mikolle haavapuvun.
Miko hieman kotiutumisen jälkeen
Torstain ja perjantain Miko piippaili välillä aika paljonkin, erityisesti silloin, kun joku oli lähdössä ulos tai oli ruuasta kyse. Haava on kiinnostanut niin paljon, että silloin, kun Mikoa ei voi pitää koko ajan silmällä, sillä on ollut myös kauluri. Muuten Miko voi nuolla kangasta haavan päällä tai reisiään. Puku ei ole niin tiukka, etteikö Miko pystyisi saada kangasta sivuun haavan päältä. Ulkona Miko on ollut hyvin reipas, vaikka matka kotoa ulos on ollut hankala, sillä Miko vähän väliä painuu maahan. Ensimmäisellä ulkoilukerralla Miko nosti kahdesti koipea ja halusi sitten takaisin kotiin. Sen jälkeen Miko on halunnut ulkoilla pidempään ja on välillä ollut kotiin menemistä vastaan. Torstaina joskus illemmalla Miko vihdoin kakkasi ja se oli varmasti helpotus kaikille :) Luulin, että koivennostaminen tai kakkiminen olisi kivuliasta, mutta hyvin on molemmat sujuneet. Mikolla on vatsa ollut vähän löysällä. Kipulääkettä (Rimadyl) olen antanut puolikkaan aamulla ja illalla.
Haava oli torstaina aika pahannäköinen, mutta perjantaina näytti jo paremmalta, kun turvotus ja punoitus oli lähtenyt. Ohjeena oli pitää haava puhtaana ja suihkuttaa haavaa noin 5 min, jos se likaantuu tai erittää. Torstaina satoi ja tuuli. Haava näytti pysyneen silti puhtaana, mutta kerran suihkuttelin sitä. Ilmeisesti suihkuttaminen kirveli tai sattui, joten en jatkanut sitä sen pidempään. Olen myös kokeillut Septidinillä puhdistaa haavan ympäristöä, mutta sekin tuntui ikävältä. Se vähän huolettaa, että onhan haava pysynyt riittävän puhtaana. Tikit ovat itsestään sulavia, joten niitä ei tarvitse käydä poistattamassa.
Mikolta tutkittiin nukutuksessa myös hampaat. Röntgeniin ei ollut aikaa, sillä en ollut tajunnut mainita asiaa ajanvarauksen yhteydessä. Soittelin siitä kyllä jälkikäteen, mutta Mikon jälkeiset ajat olivat jo menneet eikä Mikolle oltu tietenkään varattu enempää aikaa kuin leikkaus vie. Mikon yksi alaetuhammas heiluu ja ientaskut ovat syvät (ilmeisesti heiluvassa hampaassa?), joten ell suositteli hampaan poistoa. Muissa hampaissa ei ollut ongelmia, mutta Mikolla on hieman ientulehdusta ja hammaskiveä. Ell oli suositellut hampaan poistoa ja puhdistusta noin kuukauden päästä. Viime aikoina on ollut niin paljon menoja, eläinlääkäriin ja muutenkin, että täytyy vähän katsoa mihin väliin kaikki menot saa sovitettua. Vielä olisi Rion ultra ja rokotus edessä sekä koirien vakuutusmaksut, joka ei ihan pieni menoerä ole... Mikon kastroinnin toivottavasti saan vakuutukseen, kun se on terveydellisistä syistä tehty. Mikon näyttelyura jäi tähän. Olisin halunnut viedä sen pari kertaa vetskukehiin, mutta ell todistus kiveksistä ei kelpaa enää vuodenvaihteen jälkeen, joten en sitten sitä pyytänyt ollenkaan.
