Kesäkivaa: tokoa ja uintia

Kävimme keskiviikkona vähän tokoilemassa muutamien ennestään tuntemattomien kanssa. Mulla pääasiallisena tavoitteena oli luoksepäästävyys ja paikalla makuu, koska ne ovat ainoat liikkeet, jotka estävät kokeeseen menemisen. Nyt kun kalenteriin on merkittynä tokokoe, niin pakko nuo liikkeet on saada varmoiksi. Taisi olla vasta viime syksynä, kun tajusin, että meillä voi ihan oikeasti jäädä koe välistä siksi, ettei luoksepäästävyyttä läpäise. En tosin tiedä, mitä se vaatii, että luoksepäästävyydestä saa nollan, mutta ei se kuitenkaan ole kiva, jos koira väistää/murisee/haukkuu. Aluksi Miko sai vähän seurata ja sain siihen vinkkejä. Porukan lisäännyttyä teimme paikalla makaamisen, rivissä bc, aussieita ja Miko. En mennyt kovin kauaksi ja kävin usein palkkaamassa, sillä Miko jonkin verran haisteli maata ja katseli ympärille. Mukana oli myös kaksi pentua, jotka olivat melko lähellä puihin kytkettynä. Kesto taisi olla 3-4 min. EVL-koirien ohjaajat olivat piilossa autojen takana ja heidän tultua puiden takaa Miko nousi ylös ja liikkui hieman eteenpäin sekä haukkui. Käskystä Miko meni takaisin maahan. Otimme piilosta tulemisen uudestaan, jolloin olin hieman lähempänä ja Mikokin pysyi hiljaa paikallaan.

© Tiia Hämäläinen

Luoksepäästävyydessä meidän luokse tuli ihmisiä lähes non-stoppina. Ensin vain Mikon lähellä pyörähtäen, sitten Miko sai käden haisteltavaksi ja lopuksi vähän koskettiin. Kolme uutta ihmistä teki luoksepäästävyyden ja kaikki meni hyvin. Ei luoksepäästävyys niin huonossa jamassa ole, kuin mitä ehkä annan ymmärtää, sillä en muista treeneissä koskaan olleen ongelmaa ja kolmesta möllikokeesta on väistäminen, vastaan tuleminen ja haukkuminen saldona. Mutta väistämisen, murisemisen tai haukkumisen mahdollisuus on kuitenkin sen verran suuri, että pakko asialle jotain on tehdä. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että Miko purisi. Tein vielä Mikon kanssa käännöksiä ja liikkeestä seisomista. Vähän on lenkkipolkujen varrella olevalla nurmikentällä hankala saada Miko treenimoodiin.

© Tiia Hämäläinen

Tänään torstain kävimme katsomassa millainen on toinen Espoon koirien uimarannoista. Koirien uimarannat ovat Laajalahti ja Toppelund. Tarkoituksena oli mennä Laajalahden rannalle, koska se on lähempänä, mutta luettuani arvosteluja rannoista (ks. linkit) mieli muuttui. Toppelundin koiraranta on meiltä melko kaukana ja sinne pääsy vaati kolmella eri bussilla matkustamisen, mutta oli se sen arvoista. Ranta oli iso ja siisti. Ranta jatkuu pitkään matalana, joten aika pitkälle saa kahlata ennen kuin Mikon kokoisella koiralla ei enää jalat yletä pohjaan. Alussa pohjassa on isompia kiviä, joiden päällä ei ole kiva kävellä, mutta sen jälkeen pohja on hienoa hiekkaa. Vesi oli tosi lämmintä ja olisi itsekin tehnyt mieli mennä uimaan.

Tänne ovat koirat tervetulleita

Miko lähti mielellään kahlaamaan ja pääsimmekin melko syvälle. Sitten Miko lähti vetämään kohti rantaa. Menimme sitten hetkeksi rantahiekalle kävelemään, mutta houkuttelin hetken päästä Mikon takaisin veteen. Mikon eteneminen oli vähän vastentahtoista, Mikoa olisi enemmän kiinnostanut muut suunnat kuin syvempi vesi. Namin avulla sain Mikon takaisin syvemmälle ja lopulta Miko ui hetken aikaa. Sen jälkeen Miko lähti takaisin kohti rantaa ja se olikin hyvä aika lähteä kotiin. Reissu sai Mikon väsytettyä ja se yritti nukkua bussien lattioilla. Olisimme voineet olla tuntia aikaisemmin kotona ellen minä olisi halunnut ottaa kaikkea irti seutulipusta ja matkustaa yhdellä bussilla väärään suuntaan. Ja kun vielä bussissa syventyy feisbuukkiin, niin ei sitä edes huomaa menevänsä toiseen suuntaan...

Suunnitelmissa on mennä rannalle vielä huomenna uudestaan, kun on viimeinen lomapäivä. Täytyykin sitten kiinnittää enemmän huomiota mahdolliseen sinilevään, sillä juuri tänään sain tietää, että yksi koira seurastamme, joka on meidänkin kanssa samassa ryhmässä treenannut, kuoli sinilevämyrkytykseen. Toppelundin rannan viimeisin "ei sinilevää" havainto on kahden viikon takaa, mutta läheiseltä rannalta löytyi tältä päivältä havainto "ei sinilevää".

Illalla osallistuin kenttätalkoisiin, johon kuului esteiden siirtelyä, sillä kenttä lanattiin tasaiseksi. Lähtiessä pääsin tervehtimään Mizyä, Xemaa ja Brandoa. Olipas kiva kun kaikki tulivat niin iloisesti tervehtimään, ensin Mizy ja sitten pennut syöksyivät yhtä aikaa syliin :)

Vielä jalat ylettää pohjaan :)

"Mitä sä siinä kuvaat?!?"

"Tässä sulle!"

Ihana ranta

Uidako vai eikö uida

Kävimme eilen Tainan & Lokin sekä Idan ja Senna-lagoton kanssa Helsingin Koirauimalassa. Hetken aprikoin, että viitsiikö lähteä mukaan kun Miko ei todennäköisesti mene altaaseen. Päätin sitten kuitenkin kokeilla, saisipa Miko ainakin jotain äksöniä tylsään arkeen. Uittaja sai jäädä tällä kertaa pois, jotta altaaseen meneminen olisi Mikolle vapaaehtoista. Allasalueelta Miko oli heti kääntymässä takaisin, mutta kun kaikki olivat altaalla ja portti pistettiin kiinni, niin ei Miko enää ollut mihinkään lähdössä. Aluksi seisoskeltiin paikallaan ja sitten päästin Mikon irti (eli kun portti oli kiinni). Aika nopeasti Miko meni altaan reunalla olevalle kumialustalle, mutta ei sillä uima-aikomuksia ollut. Pari kertaa yritin maksamakkaran avulla houkutella Mikoa veteen, mutta ramppi oli sille liian jyrkkä. Jos Miko olisi altaaseen mennyt, niin se olisi mennyt Sennan perässä. Siihen malliin Miko altaan reunalta tytön luokse kurkotteli.

Miko ei ihan rentona hallilla ollut. Muutamia kertoja se alkoi haukkumaan ahdistuneen oloisesti, korvat luimussa. En sitten tiedä mikä sen sai haukkumaan, viereisestä altaasta kuuluneet äänet vai siellä seisonut ihminen, joka näkyi meidän puolelle. Varmaan osittain edellisen kerran vuoksi uimala oli Mikolle stressaava paikka. Ainakin toistaiseksi tämä oli meidän viimeinen kerta koirauimalassa. Mutta jospa Miko joskus innostuisi luonnonvesissä uimaan. Kuvia löytyy täältä.

Ihan kuin Miko ja Fiona olisivat jääneet kiinni jostain kielletystä

Miko seuraa ihastustaan

Senna ja Miko

Miko katselee Lokin polskimista

Sitten vielä vähän eri aiheesta. Viime syksystä lähtien Miko on ollut työpäivät yksin kotona, josta sillä ei kauheasti ollut aikaisempaa kokemusta. Kerran siltä on eroahdistusta "hoidettu" ja siksi viime syksynä mietitytti miten hiljaa Miko päivät viettää. Olisin naapureilta vähän kysynyt jos heitä joskus näkisi... Tänä aamuna juttelin hetken yhden naapurin kanssa, jolla on myös koira. Hänellä on kerran viikossa kotityöpäivä ja hän kertoi, että välillä on kuulunut koiran ulvontaa ja haukkumista. Meidän kummankaan tietääkseen samassa rapussa ei asu muita koiria, joten hän mietti mistäköhän äänet tulee. Mainitsin sitten Mikon aikaisemmista yksinolo-ongelmista, että voisihan se olla Mikokin. Naapurin mukaan meillä on ihan hiljaista, olipa mukava kuulla. Olisinkin varmaan jo heti elokuussa saanut jotakin kautta kuulla Mikon metelöinnistä, meidän poika kun ei ikävöidessään ole kovin hiljaista sorttia. No, eipä muutkaan haukkuvat/ulvovat koirat hiljaisia ole, mutta Miko pitää tosi kovaa ääntä, ei sitä kukaan naapuri montaa päivää sietäisi.

Uimassa

Käytiin tänään tutustumassa Helsingin koirauimalaan Tainan ja Lokin sekä Tainan tutun Idan ja Sennan kanssa. Paikka oli kivannäköinen ja oli hyvä, että kaksi allasta oli aidattu niin, etteivät koirat näe toisiaan. Toisella altaalla ei tosin ollut ketään. Mielestäni allas oli sopivan kokoinen, vaikka reilusti pienempi se on kuin Hyvinkäällä. Miko sai pelastusliivit päälleen ja sitten uittaja vei sen altaaseen. Alku oli vähän räpellystä, mutta kyllä uinti alkoi sitten sujua.

Uittaja meni Mikon kanssa yhdestä kolmeen kierrosta altaassa kerrallaan ja sitten pidettiin taukoa. Pari ensimmäistä kertaa altaaseen vieminen meni ok, vaikka Miko ei siitä pitänytkään. Tämän jälkeen Miko alkoi murista uittajalle, kun hän tuli Mikoa hakemaan altaaseen. Uittajan ärähdys ei tehonnut ja Miko yritti näykkäistäkin. Uittaja painoi Mikon maahan, jonka jälkeen murinat loppui, vaikka Miko ei edelleenkään tykännyt altaaseen viemisestä.

Lopulta uittajan ei koko aikaa tarvinnut pitää Mikosta kiinni eikä Miko enää yrittänyt päästä altaan reunoilta ylös. Vaikka Mikon uimakaverit olivatkin hyvin innokkaita uimareita, niin ei Miko silti innostunut uimisesta yhtään sen enempää.

Ihan yksin!

Koko porukka

Pois tieltä!

Altaasta noustua Miko tuli aina vierelleni tai taakseni, joten vaatteet kastui ihan kiitettävästi. Uittajaa piti vältellä, mutta kyllä Miko lopuksi suostui haistelemaan hänen kättä. Vähän jäi mietityttämään, että kannattaako Mikoa viedä tuollaiseen paikkaan uimaan, jos se on niin epämiellyttävää. Uittaja kyllä meinasi, että varmuus kasvaa joka kerta kun käy. Miko on nimenomaan epävarma, joten varmuutta saatuaan se todennäköisesti ui ihan mielellään. Mutta ehkä parempi tapa kasvattaa varmuutta on mennä itse Mikon kanssa uimaan. Pitäisi vaan kesällä löytää joku paikka, jossa niin voisi tehdä.

Uinnin jälkeen

Mikolle maistui kotimatkalla autossa uni ja luulin sen nukkuvan tyytyväisesti loppu päivän, mutta Mikolla riittikin energiaa aika pitkälle iltaan ennen kuin se simahti. Lisää kuvia löytyy täältä.

Koikkeritokoa, uintia ja näyttelyä

Keskiviikkoillan vietimme Espoossa kooikerkoulussa. Paikalle oli taas tullut runsain joukoin punavalkoisia: Mikon ja Lokin lisäksi Qarisma, Hetja, Rami, Tessa, Mizy, Savina, Nipa, Aatu ja Retu sekä uusi tuttavuus Ella (Chirpy Copper). Aatunkin näimme vasta toista kertaa, ensimmäinen kerta oli Riihimäen näyttelyssä. Parkkipaikalla tapasimme Retun ja Tessan. Retu tuli iloisesti tervehtimään sekä minua että Mikoa. Kivasti nuorella miehellä rohkeus lisääntynyt. Heti koulutuspaikalla näin punkin kävelevän Mikon etujalassa. Otin kepintyngän, jolla yritin saada punkin pois, koska ei sellaiseen ällötykseen voi käsin koskea. Punkki ei vaan millään tahtonut tarttua keppiin, mutta sitten onnisti. Meinasin heittää sen mereen, mutta punkki käveli niin reippaasti kohti sormiani, että piti heittää keppi pusikkoon. Se olikin eka kerta kun näin punkin kävelevän Mikossa ja itse asiassa eka kerta kun näin punkin, joka ei ole imenyt verta. Sen jälleen tuntui vähän väliä, että joku kävelee jaloissa...

Miko oli taas yhtä kiinnostunut nurmikon hajuista kuin ennenkin, joten kontaktin saaminen oli vaikeaa. Nuottaniemen ranta on varmasti kaikkein haastavin koulutuspaikka, jossa koskaan ollaan oltu. Miko istui nätisti odottamassa kun kävin tervehtimässä pentua. Minun tervehdittävänä oli Retu, jolta katsoin myös hampaat. Hieman oli haastavaa, mutta ei Retu ainakaan yrittänyt peruuttaa pois. Seuraamisharjoitus meni ihan ok, mitä nyt Miko tuli perässä. Luoksetuloharjoitus ei sitten mennyt ihan nappiin, mutta osasin sitä odottaa. Miko lähti juoksuun (tai raviin) kun kutsuin, mutta pysähtyikin sitten pusikkoa haistelemaan. Kävin pistämässä Mikon kiinni, sillä kutsuminen ei olisi saanut Mikoa jatkamaan matkaa. Kokeilimme sitten luoksetuloa niin, että Mikon hihnasta pidettiin kiinni ja minä lähdin juosten pois päin ja kutsuin samalla. Se tepsi ja Miko laukkasi luokse.

Lopuksi osa koirista sai hieman leikkiä ja uida. Tessa kävi seisoskelemassa ihan Mikon lähellä, ihan kuin se olisi halunnut ärähtää Mikolle. Mutta Miko ei kiinnittänytkään siihen mitään huomiota eikä aihetta ärähdykselle tullut. Kai Miko alkaa vähitellen tajuta, ettei se ole tyttöjen suosikki :) Tai sitten se vain tietää, että Tessalta tulee hammasta.

Kuvia en oikein onnistunut saamaan, mutta tässä pari

Ella

Savina

Loki

Hetja

Tessa

Taina napsi enemmän ja parempia kuvia, tässä pari Mikosta

Miko odottaa pennun tervehtimisen ajan

Oman vuoron odottelua

Ai miten niin seuraamispaikassa on jotain vialla?

Torstai-iltana Miko kävi tavalliseen tapaan kahlaamassa Mätäjoessa. Oli oikein iloinen yllätys, että Miko hieman ui! Aikamoista pärskimistä se oli, mutta uimista kuitenkin. Mukana ei ollut mitään parempaa tallennusvälinettä kuin puhelimeni, joten aika huonolaatuinen video tuli kuvattua. Puhelin vielä lopetti nauhoituksen melko nopeasti, siksi videolla vähän tyhmiä pätkiä. Perjantai-iltana kävimme samassa rannassa paremmat tallennusvälineet mukana, mutta eipä Miko sitten uinut. Kahlaili vain, vaikka sorsiakin oli lähellä.

Tänään lauantaina menin Tuomarinkartanon vinttikoirakeskukseen katselemaan kooikereita Helsinki kv-näyttelyyn. Meinasin ilmoittaa Mikonkin näyttelyyn, koska se oli näin lähellä ja ruotsalaistuomarilta olisi voinut saada EH:n lukemieni arvostelujen perusteella. Halvempi ilmoittautumisaika ehti mennä ohi enkä sitten kalliimmalla viitsinyt ilmoittaa kun en tiennyt mitä tuomari isoista tykkää. Paikalla oli tuttuja koiria: Julia, Mizy, Jone, Niko ja Nova. Julia ja Mizy kävivät molemmat iloisesti tervehtimässä. Kauheasti ei ole kumpaakaan tullut silitettyä kun aina on Miko mukana eikä tytöt siitä oikein tykkää :) Jone oli kovasti miehistynyt viime näkemästä. Ison koiran omistajana kiinnostaa muiden isojen koirien säkäkorkeus ja vertailen niitä Mikoon. Jone oli hieman erityyppinen kuin Miko, mutta en osannut sanoa kumpi on isompi. Mari oli sitä mieltä, että Jone. Tuomari tykkäsi Jonesta ERI:n verran, mutta SA jäi, koska takaliikkeiden olisi pitänyt olla voimakkaammat tms. ERI:n sai muutkin kooikerit. ROP oli Nova ja VSP Mizy, onnea! Vähän jäi kyllä harmittamaan, etten Mikoa ilmoittanutkaan, sillä koko ei tuomaria haitannut, vaikka siitä mainitsikin. Olisi voinut jopa olla mahdollisuuksia sertiin (ja cacibiin). Mutta ei sitä tiedä.

Kuvia näyttelystä löytyy täältä.