Repoveden kansallispuistossa

Repoveden kansallispuistossa käynnistä olen haaveillut pari vuotta. Taisi olla niin, että silloinen työkaverini kertoi vaelluksestaan Karhunkierroksella, johon kuului myös riippusiltojen ylitystä. Riippusilloissa on jotain kiehtovaa, joten mietin missä voisi lähempänä päästä sellaista pitkin kulkemaan. Repovesi taisi olla työkaverini ehdottama ja niinhän sitten heti menin tutkimaan sitä tarkemmin luontoon.fi -sivustolta. Harmikseni sinne ei päässyt hyvin julkisilla, lähin bussipysäkki taisi olla 10 km päästä kansallispuistosta. Pitäisi siis yrittää saada joku autollinen kaveri mukaan. Repovesi jäi kuitenkin taka-alalle odottelemaan. Tänä vuonna touko-kesäkuun aikana aloin nähdä facebookissa mainoksia, että Repovedelle pääsisi bussilla, joten ryhdyin suunnittelemaan reissua tälle kesälle. (Vähän kyllä pisti miettimään, että mistä fb tiesi minun haluavan käydä Repovedellä ja kulkevan julkisilla, varsinkaan kun en ole Repovettä pitkään aikaan googletellut...)

Oli siis kiva, että Repovedelle pääsi kesällä myös bussilla, mutta bussiaikataulut eivät sopineet kovin hyvin juna-aikataulujen kanssa yhteen ja muina päivinä, kuin lauantaina, ensimmäisen Kouvolasta lähtevän bussin ja viimeisen Repovedeltä lähtevän bussin välillä oli vain noin 4 tuntia (siis siitä, kun ensimmäinen bussi saapuu Repovedelle ja viimeinen lähtee). Mieluiten olisin mennyt arkipäivänä, mutta lauantai oli paras vaihtoehto. Säätiedotus näytti viime lauantaille sateista säätä, mutta perjantaina säätiedotus oli muuttunut sen verran, että vettä tulisi vain vähän. Siispä ostin junaliput Kouvolaan seuraavaksi päiväksi. Onneksi uuden IC-junan lemmikkien ikkunapaikat olivat vielä vapaina. Isäntä ja Miko istuivat käytävän vasemmalla puolella ja minä Rion kanssa oikealla puolella. Lemmikin tasanne oli melkein samalla korkeudella penkin kanssa ja siinä oli paljon tilaa, hyvin mahtuisi kaksikin koiraa. Nämä ovat uudet suosikkipaikat junassa :) Rion oli alkuun vaikea rentoutua, mutta kyllä sekin lopulta meni lepäämään.

Ensin Rioa jännitti...

...mutta sitten se malttoi levätä. Ja hyvin on tilaa.

Junan parhaat lemmikkipaikat

Kuva myös Mikosta

Bussimatka Kouvolasta Repovedelle kesti 55 min. Ainoana jäimme Repovedellä pois. Lähdimme kiertämään Ketunlenkkiä, joka lähti Lapinsalmen parkkipaikan vierestä. Ensimmäisenä kävimme rannassa, jossa pojat kävivät juomassa ja kahlaamassa. Rannasta oli lyhyt matka reissun kohokohtaan eli riippusillalle :D Pakollisten kuvien jälkeen isäntä ja Miko lähtivät ylittämään siltaa. Mikoa jännitti kovasti ja se eteni hitaasti. Kun vaadittava 10 m väli oli suunnilleen täynnä, lähdimme Rion kanssa perään. Rioa ei silta yhtään jännittänyt. Meidän tultua sillalle, se alkoi heilua enemmän ja siksi Mikon matka hidastui. Kovasti sitä sai kannustaa eikä se siltikään uskaltanut liikkua kuin pieniä pätkiä kerrallaan. Lopulta Miko kannettiin toiselle puolelle, jotta muutkin pääsisivät sillalle.

 Pojat riippusillan alussa / Miko on mennyt maaten eikä meinaa uskaltaa liikkua

Näkymä riippusillalta

Ennen Katajavuorelle nousua pysähdyimme jälleen rannalla, jossa Miko innostui spurttaamaan. Riokin olisi lähtenyt siihen mukaan, jos ei olisi samaan aikaan kakonut kurkkuun jäänyttä heinää... Pienen tauon jälkeen molemmat pojat hepuloivat rannalla. Miko kävi kertaalleen kahlaamassa niin syvällä, että luulin sen menevän uimaan, mutta ei. Miko tyytyi edelleen vaan kahlailuun. Viilennyksen jälkeen oli hyvä lähteä nousemaan portaita Katajavuorelle. Näköalapaikalle oli kovin jyrkät portaat, mutta molemmat pojat pääsivät ne ylös ja alas. Maisema näköalapaikalta oli upea!

Katajavuoren huipulla

Miko

Katajajärven rannalle tultaessa alkoi sataa. Olin edellisenä päivänä ostanut pojille Rukan ohuet sadetakit (Rukka Hike Air Rain & Wind -takki), jotka tulivat heti käyttöön. Olin haaveillut jo pidemmän aikaa noista sadetakeista, mutta mielestäni takilla on hintaa ihan liikaa. Tuhlasin nyt kuitenkin niihin, sillä päivälle oli luvattu sadetta ja ajattelin, että olisi kivempi jos pojat pysyisivät kuivana (bussi- ja junamatkojen takia). Pojilla on kyllä sadetakit, mutta ne ovat sen verran paksut, ettei niitä viitsi käyttää kun lämpöä on 15 asteen hujakoilla. Ihan ok takit olivat, mutta Mikon takin tarrakiinnitys vatsakappaleessa aukesi jossain vaiheessa eikä enää pysynyt kiinni, kun tarraan jäi multaa. Plussaa siitä, että takit vievät vähän tilaa ja on melko nopea pukea päälle. Sade onneksi lakkasi jonkin ajan kuluttua.

Pojat sadetakeissaan

Matkan loppuosassa oli veden ylitys Ketunlossilla. Lossin palautumista vastarannalta odotellessa näkyi kauempana salamoita. Onneksi meidän kohdalla ei edes satanut, mutta ukkosenjyrinä kuului. Olisin ihan mielelläni mennyt lossilla oman porukan kesken, mutta lossin palattua vastarannalta, tuli paikalle isompi porukka, jonka kanssa jaoimme lossikyydin. Olisimme voinut jäädä odottamaankin, mutta kohta olisi voinut tulla seuraava porukka. Jäi siis lossilla kuvaaminen vähemmäksi kuin olin suunnitellut. Mikolle lossi oli jännittävä, mutta enemmän sille varmaan oli ongelma mennä alas lossiin ja nousta sieltä pois, sillä Miko ei jostain syystä voinut astua välissä olevalle portaalle, vaan se yrittää tulla yhdellä hypyllä. Se sitten aiheutti jahkaamista, hypätäkö vai eikö.

Ketunlossi

Rio katselee lossista

Ketunlenkki on 5 km pitkä ja meillä meni sen kulkemiseen parilla evästauolla noin 3 tuntia. Sopivasti aikaisempaan bussin lähtöön oli alle tunti. Olisin mielelläni kävellyt enemmänkin ja mennyt myöhemmällä bussilla takaisin Kouvolaan, mutta sade oli taas alkanut eikä sateessa kulkeminen innostanut, vaikka siihen olimme varautunut. Bussimatkalla ostin junaliput kotimatkalle ja harmittavasti ensimmäisessä junassa, johon olisimme ehtinyt, ei ollut lemmikkipaikkoja vapaana. Siinä vaiheessa harmitti, ettemme jäänyt vielä Repovedelle. Kulutimme sitten Kouvolassa 2 tuntia junaa odotellessa. 12 tuntia meni kaikkiaan reissuun, mutta olen tyytyväinen, että Repovesi on nyt nähty. Siis osittain nähty. Kuulimme bussia odotellessa kokeneelta Repoveden kävijältä, että Olhavassa ja Kuutinkanavalla kannattaa käydä, mielellään kuljen myös Ketunlenkin uudestaan. Lisää kuvia Repovedeltä löytyy täältä.

Rion kanssa ei ole tullut kauheasti matkustettua, sillä se on ollut aika kova stressaaja ainakin julkisissa kulkuneuvoissa. Ilokseni olen viime aikoina huomannut useampaankin kertaan, että Rio on matkustanut tosi kivasti. Usein se menee heti bussissa lepäämään aikaisemman hermoilun sijaan. Paremmin Rio taitaa matkustaa, kun Miko on mukana.

Paluumatkalla junassa oli ahdasta

Helsingin bussissa oli sitäkin ahtaampaa.
Miko makoilee leveästi, Rio vasemmalla
yrittää olla liiskautumatta

Paluumatkalla vastaan tuli yöjuna Kemijärvelle ja siitä tuli mieleen, että olisi kiva joskus matkustaa yöjunalla. Tai olenhan kerran matkustanut, kun menin Miko-pentua katsomaan Ouluun, mutta hytissä en ole ollut (ja perusistumapaikoille en kyllä uudestaan mene). Heti kotona menin jostain syystä taas tutkimaan luontoon.fi -sivustoa ja silmiini osui Pieni Karhunkierros 12 km Oulangan kansallispuistossa Kuusamossa. Jostain syystä innostuin tuosta päiväpatikkareitistä ihan kunnolla (reitillä on mm. kolme riippusiltaa), mutta jätetään reissu kuitenkin ensi vuoteen. Yöjuna + päiväpatikointi + riippusillat kuulostaa hyvältä :D Sen verran jo suunnittelin, että voisi mennä yöjunalla Rovaniemelle, Rovaniemeltä bussilla Kuusamoon, jossa hotellissa/mökissä yötä. Sitten aikaisin aamulla bussilla Juumaan, josta Pieni Karhunkierros lähtee, 4-9 h patikointia (meillä menisi ehkä 6-7 tuntia), sitten takaisin bussilla hotellille/mökille, jossa toinen yö ja aamulla bussilla takaisin Rovaniemelle ja (yö)junalla takaisin Helsinkiin. Tai mahdollisesti jäisi useammaksikin yöksi pohjoiseen. Kesäloma olisi helpoin ajankohta, mutta Lappi ei ole tuttua seutua. Kannattaako sinne lähteä esim. heinäkuussa? Eniten mietin hyttysiä ja mäkäröitä, joilta koiria voi olla vaikea suojata. Mäkärät kiusannevat vatsa loppukesällä?

Pieni Karhunkierros on ilmeisesti kovin suosittu reitti, joten siellä ei tarvitse kulkea yksin. Paikoin voi olla jopa ruuhkaa(?) On ihan kiva, että välillä tulee muita ihmisiä vastaan, ettei ihan yksin ole keskellä ei-mitään, mutta en tykkää, jos kovin paljon ihmisiä kulkee samoilla reiteillä. Repovedelläkin oli yllättävän paljon porukkaa (mielestäni liikaa). Meidän odottaessa bussia tuli koko ajan lisää ihmisiä paikalle, vaikka satoi vettä. Mahdollisesta väenpaljoudesta huolimatta olen innoissani Pienestä Karhunkierroksesta. Toivottavasti reissu ensi vuonna toteutuu.

Rallytokotreeniä, eläinlääkärissä, ulkoilua pitkän kaavan mukaan ja rallytokokisat

Tiistain rallytokotreeneissä aihe oli vapaa eli kaikki saivat treenata sitä, mitä halusivat. Halusin viikonlopun rallytokokisaa varten tehdä pienen radanpätkän, jossa oli vasemmalle käännöksiä ja eteenistumisia. Eteenistumiset menivät ihan ok, mutta peruutusliikkeessä asento alkoi mennä vinoon, kun tuli kaksi ja kolme askelta. Kääntymiset eivät sujuneet ollenkaan ja 360° vasempaan piti uusia pariin kertaan. Vasemmalle käännökset eivät koskaan ole niin hyviä, kuin pitäisi olla, mutta nyt oli tavallista huonompia käännöksiä. Jäi sellainen fiilis treenien jälkeen, ettei kisoista kannata odottaa tulosta.

Maisemia torstain lenkiltä

Keskiviikkona oli Riolla eläinlääkäri. Olin aikaisemmin FB:ssa tiedustellut, onko muilla kooikereilla ollut vastaavia oireita. Sain vastauksia, että juominen voi johtua närästyksestä tai stressistä ja myös kiputila nostaa stressitasoja. Närästys ja stressi voisivat hyvinkin olla syynä, jos mitään muuta ei löydy. Rio on kova stressaamaan ja sitä jonkin verran närästää. Rio usein röyhtäisee ruuan jälkeen, joskus muulloinkin ja välillä sille maistuu heinä kovin hyvin, joka myös viittaa närästykseen. Sain myös eläinlääkärin kommentin, mitkä sairaudet voisivat tulla kyseeseen ja mitä tutkimuksia vielä kannattaisi tehdä (virtsan proteiini/kreatiinisuhteen määritys, munaisten ultraäänitutkimus, vesipaastokoe, ACTH-koe). Hän myös sanoi, että Rion maksa- ja kilpirauhasarvoja ei oltu tutkittu. Se oli yllättävää, sillä luulin, että nuo arvot ainakin katsottaisiin. Olen joskus Mikonkin kanssa ajatellut, että verikokeesta tutkitaan kaikki mahdollinen, mutta laajempaa verikoetta pitäisi osata pyytää erikseen...

Vein aamusta virtsanäytteen, sillä sen piti olla aamupissasta. Pyysin, että virtsasta tutkittaisiin proteiini/kreatiini suhde. Asiakaspalvelija ei ollut varma pitääkö näyte silloin lähettää ulkopuolelle, joten sanoin, että tutkitaan, jos tekevät sen itse ja muuten ei. Illalla oli sitten aika samalle eläinlääkärille, jolla viimeksikin kävimme. Ell ensin kyseli onko oireet jatkunut jne. Sitten Riosta otettiin verinäytteet. Rioa taisi jännittää se, että heti oli kaksi ihmistä sen ympärillä, joten verinäytteen otto oli hieman haastavaa. Minun piti pyytää, että myös maksa- ja kilpirauhasarvot tutkittaisiin, mutta ell jo poistui huoneesta, kun meinasin avata suuni... Edellisellä kerralla koholla ollut urea-arvo oli nyt normaali. Ell pohti mahdollisia jatkotoimenpiteitä ja hän oli myös käynyt keskustelemassa toisen eläinlääkärin kanssa. Hän meinasi, että parempi keskittää tutkimuksia ja miettiä mitä kannattaa tehdä, ettei tämä tule minulle niin kalliiksi. Ell edelleen epäili Addisonin tautia, sillä osa Rion oireista viittaisi siihen, mutta ihan tyyppillisiä oireita ei kuitenkaan ole. Hän ehdotti, että varaisin ajan toiselle eläinlääkärille ultraäänitutkimukseen, sillä UÄ ei kuulu hänen vahvuuksiin. Samalla voisi harkita ACTH-rasituskoetta. Aika pitäisi varata aamulle, sillä ACTH-koe on kaksivaiheinen. Kerroin, että närästystä ja stressiä oli myös ehdotettu mahdollisiksi runsaan juomisen aiheuttajiksi, mutta siihen ell ei kommentoinut mitään. Rion virtsanäyte jätettiin kasvamaan ja olisin perjantaina voinut soitella, kasvaako siellä mitään, mutta en muistanut soittaa.

Itse en usko Addisonin tautiin. Koira-kissaklinikan sivuilla sanotaan oireista näin: "Aluksi oireita voi esiintyä vain stressitilanteissa (trauma, infektio, leikkaus), ja koiran vointi on välillä parempi. Yleisiä oireita ovat oksentelu, ripuli, ruokahaluttomuus, vatsakipu ja painon menetys. Koira on väsynyt ja haluton. Tärinää, lihasheikkoutta ja lihaskipuja voi esiintyä. Joskus tauti voi puhjeta kriisiksi: verenpaine laskee, koira on heikko, jopa tajuton, alilämpöinen ja kuivunut." Mikään noista ei sovi Rioon. Sairauden diagnosointia tukevat verinäytteessä alhainen natriumpitoisuus ja korkea kaliumpitoisuus (ei Riolla) sekä kohonneet munuaisarvot (ei Riolla, kai?). Diagnoosi varmistetaan ACTH-testillä.

Virtsatestin tuloksia en osaa analysoida, mutta jostain ell mainitsi. Virtsan sedimentissä näyttäisi leukosyytit (ja siittiöt) olevan viitearvon yli. Verestä ei tutkittu muuta kuin urea. Ei kai tässä muukaan auta, kuin varata aika uusiin tutkimuksiin...

Pitkäkoskella

Torstaina meille vaihdettiin ikkunat. Ikkunoiden vaihdon ajan eli noin klo 7 - 12.30 piti olla poissa kotoa. Lähdin aamulla poikien kanssa lenkille ja mietin, miten saisi 5,5 h kulutettua. Kävelimme ensin Pitkäkoskelle ja sieltä kosken vartta Vantaan puolella. Luonnonsuojelualueen loputtua tulimme asuinalueelle. Katsoin kartasta, että seuraava joen ylitys olisi vasta Haltialan tilan lähettyvillä, joten käännyimme takaisin ja jatkoimme matkaa vastapuolella eli Helsingin puolella kosken vartta pitkin. Metsäpolkujen jälkeen saavuimme pelloille, jonka laitaa pitkin kävelimme ja välillä poikkesimme joen rannassa. Yhdessä kohdassa joen penkka oli reilusti veden yläpuolella, mutta Miko silti kurkotteli veteen. Ja sitten tipahti. Yritin ohjata Mikoa vähän matalampaan kohtaan, mutta se vain yritti päästä ylös samasta kohdasta, josta putosikin. En mitenkään olisi saanut nostettua Mikoa vedestä eikä Miko itsekään olisi päässyt pois, joten nostin Mikoa hihnasta sen verran, että Miko sai puserrettua itsensä ylös vedestä. Sen jälkeen Miko sai kauheat hepulit ja ne juoksentelivat Rion kanssa. Yhtäkkiä tunsin piston pohkeessani ja yritin sitten saada pojat rauhoittumaan. Housuuni oli tarrannut koukku ja siimaa näytti olevan Rion jaloissa (onneksi ei ollut kuitenkaan mennyt jalkojen ympärille). Ilmeisesti koukku siimoineen oli ollut maassa. Koukku ei meinannut millään lähteä irti, mutta useamman minuutin yrittämisen jälkeen sain sen irti. Haltialan tilalla olimme noin viiden tunnin kävelyn jälkeen. Yllättävän nopeasti aika oli kulunut, mutta tuossa vaiheessa alkoi väsy painaa. Pidimme matkan aikana välillä taukoja. Itselleni olin varannut evääksi vain yhden välipalakeksin, joka ei ihan riittänyt energiaksi tuolle matkalle... Onneksi kotimatka oli lyhyempi, mutta kyllä 1,5 tuntiakin oli aikamoinen matka. Käveleminen alkoi sattua jalkoihin ja nälkäkin alkoi tulla. 6,5 h jälkeen olimme kotona. Koti oli ihan sotkuinen ja betonipölyinen, mutta siivoaminen ei siinä innostanut. Poistin sängyn päältä muovit ja menimme sinne poikien kanssa lepäämään. Miko ja Rio nukahtivat saman tien ja olivat väsyneitä koko loppupäivän.

Perjantaiaamuna meillä piti vielä tehdä ikkunoiden listoituksia, mutta sen piti kestää vain kaksi tuntia. Teimme 2 h aamulenkin kävelemällä Maunulan luontopolun. Kotiin palatessamme ei vielä ollutkaan valmista, sillä ikkuna-asentajilta oli mennyt sähköt. Piipahdimme vielä ulkona, kun miehet tekivät vielä jotain. Sen jälkeen sovimme, että he tulevat ensi viikolla uudestaan, jotta minä pääsin töihin, kun en ollut varautunut koko päivän poissaoloon.

Maunulan luontopolulla

Tänään sunnuntaina oli Mikolla rallytokokisat. Kisapaikalle kävellessä Miko välillä löntysti perässäni ja se entisestään lisäsi tunnetta, ettei tule menemään hyvin. Harjoittelin joitain kylttejä odotellessa ja Mikolla oli ihan ok vire. Juuri ennen meidän vuoroa harjoittelimme vielä radan alkua, mutta se ei enää sujunutkaan. Miko ei meinannut istua sivulle enkä meinannut saada sitä eteen istumaan. Onnistuin varmaan paineistamaan Mikoa, kun yritin saada yhden liikkeen onnistumaan. Mietin jo, että keskeytänkö, jos alku lähtee samalla tavalla. Nihkeästi se sitten lähtikin. En meinannut ensimmäisellä kyltillä saada Mikoa millään perusasentoon ja kun se vihdoin onnistui, niin en saanut sitä eteen istumaan. Jatkoimme sitten rataa. Yritin saada onnistumisia radalla, mutta oli vaikea piilottaa turhautumista, kun viidettä kertaa hokee sivu- tai istu-käskyä ja Miko vaan seisoo vieressä. Pääsimme maaliin asti ja Miko tietenkin sai Cesarinsa palkaksi. Miko ei ole ennen noin pahasti paineistunut kisoissa. Edelleen elättelen toiveita RTK2:sta, mutta jos kummallakaan ei ole kivaa, niin ei väkisin kannata yrittää. Liikkeet, joissa ei tullut yhtään virhettä olivat lähdön ja maalin lisäksi 2. "Hyppy, juoksua", 3. "Hitaasti", 5. "Juosten", 9. "Vasen täyskäännös" ja 14. "Liikkeestä maahan". 10 pisteen virheitä tuli useampia ja lopulta pistesaldoksi jäi 37...

Retki Nuuksioon

Torstaina kävimme Nuuksiossa. Oli aika lämmin päivä, mutta onneksi metsässä oli varjoisaa eikä liian kuumaa. Lämpimän sään vuoksi suunnitelma 7 km rengasreitistä vaihtui noin 4 km reittiin. Lammet ovat 7 km reitin varrella, joten siksi olisin mielelläni kävellyt sen, mutta ehkäpä sitten syksymmällä. Alussa oli kaksi lampea, joista toisen rannalla pojat kävivät kahlaamassa. Rioa näytti samalla tavalla epäilyttävän kuin Mikoa, jos jalka ei ylettänyt pohjaan ja se siksi pysyi matalammalla. Miko ui ihan pienen matkan ja Rio ilmeisesti vahingossa hyppäsi vähän syvemmälle ja joutui uimaan. Hienosti uinti sujui ja tekniikka oli kohdillaan. Ei siis sellaista etujaloilla roiskimista kuin Mikolla joskus on.

Molemmilla pojilla oli flexit ja molemmat nauttivat normaalia hihnaa suuremmasta mahdollisuudesta liikkua. Metsässä oli paljon mustikoita ja harmitti, ettei reppuun ollut mahtunut välineitä mukaan. Kokeilin, maistuisiko Riolle mustikka, kääntämällä mustikan oksaa niin, että Rio näki mustikan. Kyllähän maistui. Rio ei käynyt omatoimisesti syömässä mustikoita, mutta jos oksan käänsi tai antoi kädestä, niin Rio söi. Ja koska Riolle maistui mustikat, niin Mikokin halusi maistaa. Yhden Miko ehkä söi, mutta sitten se sylkäisi mustikan, joten ei kuitenkaan tainnut olla mieleen.

Lenkin päätteeksi grillasimme makkaraa, joista myös pojat saivat osansa. Kävellessämme Haukkalammelta bussipysäkille aurinko paistoi hyvin lämpimästi. Sen lisäksi tiellä oli paljon ylämäkiä. Miko alkoi jo hyytyä ja tuli loppumatkasta jonon viimeisenä löntystellen. Yhteensä kävelyä tuli 10 km ja vietimme Nuuksiossa 4 tuntia. Kaikkiaan olimme poissa kotoa 7 tuntia, joten aika paljon menee aikaa matkoihinkin. Siksi Nuuksiossa ei kauhean usein tule käytyä. Rio on vielä niin nuori, että yritän säästää sitä suuremmilta rasituksilta. 10 km käveltiin hyvin hitaaseen tahtiin, sillä poikkesimme usein polulta katselemaan maisemia, syömään mustikoita ja ottamaan kuvia. Bussissa Miko meni heti makaamaan, samoin toisessa bussissa. Myös Rio rauhoittui bussissa syliin makaamaan. Kotona pojat nukkuivat sikeästi iltalenkkiin asti. Miko oli vielä perjantaina väsyneen oloinen eikä ollut ulkoillessa kovin reipas. Saattaa olla, että Mikolla kipeytyivät lihakset normaalia pidemmästä ulkoilusta.

Jotain molempia kiinnostavaa on löytynyt

Isänsä näköinen Rio ja hienot maisemat

Miko jäi istumaan puunrungon eteen, kun ei päässyt enää pidemmälle