tiistai 26. maaliskuuta 2013

Ei mennyt putkeen putkiradalla

Putkirata
Miko sai eilen viettää ansaittua vapaapäivää ja tänä iltana kävimme Tainan & Lokin sekä Tainan siskon ja Tessi-sheltin kanssa Tehis Cup-epiksissä putkiradalla. Matkalla hallille tajusin, ettemme ole Mikon kanssa epistellyt koskaan hallissa (paitsi kerran KKK-hallissa, mutta se oli vähän eri asia :) ). Se pisti vähän jännittämään. Hallissa oli kovin tiivis tunnelma ja aika paljon meteliä. Putkiradalla oli puolen tunnin välein rataantutustumisia ja radalle pääsi jonottamalla. Ensimmäisen kierroksen katselimme kentän laidalla. Mikoa katsellessa alkoi epäilyttää ja mietin pitäisikö meidän sittenkään mennä radalle. Menimme kuitenkin Tainan kanssa seuraavaan rataantutustumiseen ja sitten jonottamaan omaa vuoroa. Meidän vuoron lähestyessä yritin innostaa Mikoa, jota normaalisti epiksissä ei ole tarvinnut tehdä, sillä Mikon vire on ollut korkeampi kuin treeneissä.

Radan alku meni putkeen 7 asti ihan ok, vaikka kovasti Mikoa piti kannustaa. Putkella 8 tuli kielto. Putken 9 jälkeen Miko jatkoi samoin kuin ensimmäisellä kierroksella, vaikka mutkaputki olisi pitänyt jättää välistä. Siinä tuli hyl. Radalta kai sai vaan joko 0 tai hyl, kieltoja ei mielestäni jaettu. Putkella 11 tuli taas kielto, joka viretilan lisäksi johtui siitä, että lopetin putkelle viennin ja käännyin liian aikaisin. Putkeen menosta ei tahtonut tulla mitään, joten jätettiin 11 välistä ja juostiin vaan loppuun eli viimeinen mutkaputki (14) sai myös jäädä. Pääasiassa Miko meni hitaasti, mutta välillä se vähän kiihdytti. Halli oli varmaan pojalle liian stressaava ympäristö, joten jatkossa epistellään vaan ulkokentillä. Loki sen sijaan kaahasi radan hienosti.

Tätä ei varmaan pitäisi pistää julkisesti näytille, mutta tässä meidän putkirata :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti