On se vaan komea |
Treenailimme meren jäällä, jossa hanki ei ollut niin upottavaa kuin normaalissa treenipaikassa. Paikan päällä oli kahdeksan kooikeria: Miko, Mizy, Rami, Vili, Peppi, Ella, Savina ja Bene. Miko tuntui olevan taas niin kaiken perään, etten kauheasti mitään tältä kerralta odottanut. Mutta Miko yllättikin ja heti treenien alettua oli oikein hyvin kuulolla. Seisoimme ringissä ja ensin kaikkien piti yksitellen kiertää rinki juosten. Meidän kierroksen aikana Miko oli hyvin kontaktissa. Sitten juostiin kaikki yhdessä rinki ympäri, jolloin Mikon pää painui maahan. Sitten vielä kaikki yhdessä peruutettiin ringin ympäri. Ihmiset siis peruuttivat. En välttämättä ihan oikeaa järjestystä muista, mutta seuraavaksi taidettiin tehdä kohtaamisharjoitus. Harjoituksessa kaksi koirakkoa lähti kävelemään toisiaan kohti ja kohdatessa piti pysähtyä, koirien istua ja ihmisten kätellä, jonka jälkeen matka jatkui. Meillä parina olivat Mervi ja Bene. Paikallaoloharjoituksessa koira piti jättää istumaan ja ihminen meni kopeloimaan toista koiraa. Miko jäi hienosti istumaan kun menin Benen luo ringin vastakkaiselle puolelle, mutta jonkin aikaa Beneä rapsuteltua Miko lähti tulemaan luokseni. Palautin sen istumaan ja menin taas Benen luokse. Jälleen hetken päästä Miko tuli luokseni. Olin siis liian kauan poissa, joten tehtiin vielä kerran niin, että kävin vain pikaisesti Benen luona ja palasin sitten Mikon luo. Sitten taidettiin leikkiä koirien kanssa, mutta Miko ei ulkona juuri leiki, ja sitten näytettiin joku temppu. Tämän jälkeen pujoteltiin toisten koirakkojen välistä ja ihan lopuksi pienennettiin rinki niin, että oltiin ihan lähekkäin.
Miko keskittyi tosi hyvin, joten olen siihen hyvin tyytyväinen. Vähän lopussa keskittymistä häiritsi se, kun Rami pissasi lähelle ja Miko olisi halunnut mennä tutkimaan. Tempun jälkeen päästiin sen pissan luo, jota Miko alkoi heti nuolla. Ei ne nuoltavat pissat siis aina ole tyttöjen...
Kuvia löytyy täältä, Miko pääosassa :) Olisi vaan pitänyt ottaa zoomiputki mukaan, mutta sitä tulee varjeltua enkä ota sitä yleensä kuin näyttelyihin mukaan. Tosi hyvää huolta pidinkin siitä kun tiputin Turun näyttelyssä kameran lattialle... Pitääkin testata ennen huomista, että zoomiputki pelaa kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti