Pennut ovat ihania, mutta voisiko saada suoraan aikuisen koiran? Sellaisen, jota ei tarvitse opettaa sisäsiistiksi tai olemaan yksin. Oikeasti kyllä haluan pennun, mutta ahdistaa. Sisäsiisteyden opettelu ei ehkä niinkään ahdista, kyllä se joskus oppii, vaikka joutuu olemaan normaalit työpäivät yksin (tai kaksin Mikon) kanssa kotona. Mutta yksinolon opettelu. Se ahdistaa. Entä jos pentu vaan huutaa lähdettyäni töihin enkä saa sille mitään tehtyä, kun pakko on kuitenkin käydä töissä? Naapureilta menee hermo. Ja entä jos Mikokin alkaa pitämään meteliä? Yksinolon ajaksi Miko ja pentu pitäisi varmuuden vuoksi erottaa, mutta ei Miko ole tottunut siihen, että sen elintilaa rajoitetaan. Joskus se suljettiin makuuhuoneeseen, kun Miko alkoi pitää meteliä jäätyään yksin. Se ei auttanut yhtään, ennemmin vain pahensi tilannetta. Miko vaan pitäisi totuttaa esim. portin takana olemiseen ennen pennun tuloa. Mutta silti ahdistaa.
Entä jos elo kahden koiran kanssa ei vaan onnistu? Entä jos Miko ei hyväksy pentua? Tai jos ne ei pennun tultua täysikasvuiseksi enää tulekaan toimeen? Entä jos en itse osaa toimia oikein, jotta koirien yhteiselo olisi toimivaa? Ahdistaa.
Entä jos teen pennun kanssa samat virheet kuin Mikon kanssa? Entä jos en osaa opettaa sillekään luoksetuloa ja minulla on kaksi koiraa, jotka joutuvat ulkoilemaan ainoastaan hihnassa? Entä jos en osaa motivoida pentuakaan, jonka vuoksi harrastaminen tökkisi? Entä jos siitä kasvaa yli 43 cm? Entä jos pennun terveydessä on vikaa? Entä jos epäonnistuin pennun sosiaalistamisessa? Edelleen ahdistaa.
Ahdistaa! Eikä pennun hankkiminen ole vielä edes suunnitelmissa saatikka sellainen tulossa.
Ehkä 6 vuotta on myös ihan hyvä ikäero?
Tää on hyvä kirjoitus linkittää niille, joilla on pentukuume. Aika hyvin olet kiteyttänyt kaikki mahdolliset ongelmat ja vastoinkäymiset!
VastaaPoista5 vuotta on hyvä ikäero. 6 on, 7 on, 8 on myös. Siinäkin on vielä ainakin pari vuotta kisaikää vanhemmalla jäljellä. Odottelet sitä oikeeta täysillä iskevää yhdistelmää niin pentu tulee sitten kun on tullakseen :)
Siis tämähän täydellinen kirjoitus pentukuumeiselle. Tälläinen teksti minunkin olisi pitänyt lukea ENNEN toisen koiran hankkimista. Tuossa on ehkä puolet enemmän asioita, mitä itse ehdin miettiä pentukuumeeni keskellä.
VastaaPoistaKahden koiran kanssa eläminen on niin valtavan paljon stressaavampaa kuin yhden aikuisen, jo talon tavoille oppineen kanssa. Koirillani ikäeroa 3,5 vuotta ja ovat eri rotuisia. Vanhempi narttu on pienikokoisempi jo nyt kuin 6kk ikäinen narttupentu.
Meillä on hyviä päiviä ja hetkiä, ja sitten niitä huonompia. Vanhempi koira on stressaantunut pennusta, pentu jyrää vanhemman koirani riekkuessaan ja minun pitää toimia erotuomarina. Ei ota vanhemman koiran komentamista tosissaan. Vierailla aikuisille koirille kyllä alistuu. Eli vahvasti näyttää siltä, että se pyrkii jo nyt laumanjohtajaksi. Välillä kyllä leikkivät nätistikin yhdessä, mutta kilpailevat todella paljon huomiostani. En pidä koiristani niin paljon yhdessä kuin pidän niistä erikseen. Yhteiselo saa molemmista esiin niiden huonot puolet. En ole kuitenkaan heittämässä pyyhettä kehään. Mennään päivä kerrallaan ja katsellaan miten yhteiselo tästä lutviutuu... :)
Kiva kuulla, että olen onnistunut pohtimaan kattavasti eri asioita :) Ehkä se johtuu siitä, ettei sitä pentukuumetta vielä ole :D Tällaisia mietin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sen sijaan, että olisin nukkunut... Mutta nyt ei enää niin ahdista, kun olen saanut ajatukset kirjattua ylös.
VastaaPoistaYksi asia, jota olen jo aikaisemmin miettinyt ja tännekin kirjoitellut on se, millainen pennun pitäisi olla luonteeltaan. Miko on epävarma enkä toista yhtä epävarmaa koiraa halua, mutta en myöskään sellaista, joka pistää Mikon matalaksi. Siinä on tietysti itsellä myös iso rooli. Yksi huoli on se, ettei pennun myötä Mikon elämä muutu ikäväksi. Parhaassa tapauksessa Miko saa pennusta mukavaa seuraa ja leikkikaverin, jota sillä ei tällä hetkellä ole (tyttöjä ja leikattuja uroksia Miko vain yrittää astua ja poikien kanssa se ei oikein tule toimeen).
Nyt voin hyvillä mielin siirtää stressin toisesta koirasta myöhemmäksi. Opintoni työn ohessa päättyvät vasta kesällä 2015, joten ei minun kannata hankkia toista koiraa ennen sitä. Jo nyt tuntuu, ettei aikaa ole Mikolle riittävästi.
Kiitos molemmille kommenteista :)
Samoja ongelmia myös minulla. Toisaalta on pieni pentukuume, mutta toisaalta se kaikki mitä pentuvaiheeseen kuuluu saa orastavaa "pentukuumetta" hillitsemään... Myös vanhojen koirien kanssa epäilyttää ottaa pentu joukkoon, koska ei ainostaan tuo vanhojen koirien stressaantuminen vaan myös myös se aika, jonka se pentu vaatii on poissa aina jostakin/joltakin...
VastaaPoistaPennut on ihania, mutta silti aikuinen koira on se kivoin. Jo tämän ensimmäisen kanssa kovasti odotin sen aikuiseksi kasvamista. Pentu vie paljon aikaa ja se on väkisinkin pois vanhemman koiran ajasta (toki toinen koira ylipäätään vie aikaa pois toiselta, mutta pentu enemmän). Mulla ei ole onneksi pentukuumetta, mutta ennemminkin sellainen tunne, että nyt (tai siis ensi vuonna) jos koskaan on toisen koiran aika. Ja ihan vain siksi, että ikäero tuntuisi sopivalta. Onneksi on ihan riittävän monta syytä lykätä pennunhankintaa :)
Poista