Kooikereiden mejämestaruus

Pahoittelen pitkää kirjoitusta. Ei ole pakko jaksaa lukea, enemmän kirjoittelin itselleni muistiin :)

Matti (Oorbellen Matt)

Perjantaina lähdimme Saaran ja Huugon kyydillä kohti Mikkeliä, jossa pidettiin kooikereiden mejämestaruuskoe. Matkalla poikkesimme Lahdessa, josta Pia ja pojat (Noa ja Matti) tulivat kyytiin. Hyvin mahtui Saaran autoon kaikki ihmiset, koirat ja tavarat :) Mikkelissä kävimme kaupassa hankkimassa ruokaa viikonloppua varten. Olimme nälkäisiä, joten kävimme Hesessä ja pidimme piknikin parkkipaikan nurmikolla :) Majoittauduimme lähellä mejäkokeen tukipaikkana toiminutta majaa, lomakoti Mäntyniemessä. Jokaisella oli oma yksiö aitasta, joten koirat saivat olla sisällä vapaana. Kävimme majalla, mutta siellä ei ollut ketään paikalla. Palasimme majoituspaikkaan, kävimme koirien kanssa lenkillä ja saunoimme. Oli kaunis, ihana kesäilta, oikea suomalainen mökki-idylli. Yö ei mennyt kovin hyvin, kun Miko ei oikein pystynyt rentoutumaan ja se haukkui kaikille ulkoa kuuluville äänille. Miko usein tuijotti ovea kohti, joten pojan yö meni vahtimiseksi.

Lauantaina pojat jäivät Mäntyniemeen ja me lähdimme majalle jälkien tekoon. Sain parikseni Jasu-kooikerin emännän. Meillä oli tehtävänä yksi VOI- ja yksi AVO-jälki. Jäljet sijaitsivat 20-30 km päässä majalta. Lauantai oli lämmin päivä, asteita oli 29 ja aurinko paistoi. Meinasin varautua jälkien tekoon 0,5 litran vesipullolla, mutta otin sitten myös litran mehutölkin mukaan (jota en olisi hankkinut ellei Saara olisi ihmetellyt ettenkö halua muuta juomaa kuin pari cokista illaksi). Onneksi jälkiparini oli osannut varautua paremmin. VOI-jäljen tekemiseen meni kauan aikaa ja myöhemmin sain kuulla, että teimme sitä 5,5 tuntia!

Suunnistamisen, veretyksen ja jälkien välillä pidimme tankkaustaukoja, jolloin söimme leipiä, jotka parini oli tehnyt majalla ja joimme runsaasti. Sain pariltani banaanin ja myslipatukan tankkaustauolla ennen AVO-jäljen tekemistä ja hän myös antoi urheilujuomaa, sillä hän oli huolissani jaksamisestani. Oli aivan loppu VOI-jäljen tekemisen jälkeen, sillä oli niin kuuma. Ilman jälkiparini eväitä olisin varmaan pyörtynyt metsään, kun en osannut arvata helteen vievän niin paljon voimia. Metsä + kumpparit + pitkät housut + pitkähihainen paita ei ole hyvä yhdistelmä lähes 30 asteen helteillä ja siihen päälle vielä ne miljoonat paarmat ja kärpäset, joita pörräsi ympärillämme ihan koko ajan. Se ötököiden määrä oli ihan uskomaton. Metsässä kävellessä katselin jälkiparin lippistä ja housuja, jotka olivat täynnä paarmoja ja kärpäsiä ja ajattelin, että sama määrä on myös itseni päällä. Ja se surina. Vielä illalla sängyssä maatessa se surina kuului päässä. Ilmeisesti joku isompi paarma pääsi puremaan sormesta, jonka vuoksi vasen käsi turposi ja oli kipeä vielä tähän päivään asti. Metsässä mietin useastikin tämän harrastuksen mielekkyyttä. Kuka lähtee vapaaehtoisesti helteellä metsään ötököiden syötäväksi moneksi tunniksi?!? Onneksi aika kultaa muistot ja voisin lähiaikoina lähteä uudestaan jälkien tekoon :)

Matti

AVO-jälki oli onneksi nopeampi ja helpompi tehdä, mutta meni meillä silti tosi pitkään reissussa. Lähdimme aamulla majalta varmaan klo 10 jälkeen ja tulimme takaisin klo 19 jälkeen. Meistä jo oltiin hieman huolissaan, mutta ei meillä mitään hätää ollut. Miko-raukka joutui olemaan yksinään aitassa 12 tuntia, joten se varmaan luuli minun hylänneen sen sinne. Saara ja Pia kyllä käyttivät sitä pihalla, mutta Miko oli haluton lähtemään ilman minua. Saunominen jäi osaltani välistä, kun jälkien teossa meni niin pitkään, mutta käydessäni suihkussa Saara ja Pia grillasivat meille makkaraa. Sen jälkeen alkoi sataa ja ukkostaa, joten söimme eväät aittamme yhteydessä olleella tanssilavalla. Yö meni paremmin, Miko haukkui vain kerran jollekin. Miko oli rennompi ja sitäkin varmasti väsytti.

Sunnuntaiaamuna oli aikainen herätys ja lähtö koirien kanssa majalle. Olimme Saaran kanssa mukana koetoimikunnassa, molemmat sihteereinä ja minä pääsihteerinä ;) Meillä oli sen vuoksi hieman tekemistä ennen virallisen osuuden alkamista. Sihteerin hommien vuoksi minun ja Mikon jäljet oli sumplittu niin, että pääsin mahdollisimman aikaisin takaisin majalle kirjoittamaan arvosteluita. Koe alkoi vastaavan koetoimitsijan Tanjan puheella ja seuraavana suunvuoron sai ylituomari ja sitten arvottiin jäljet. Laukauksensietotestissä Miko oli ensimmäisessä ryhmässä. Miko reagoi haulikon laukaukseen menemällä sen puun taakse, johon se oli sidottu. Siellä puun takana Miko istui ja juuri ennen kuin saimme luvan palata koirien luo, Miko yritti lähteä kohti majaa. Osasin odottaa, että Mikon päällepäin näkyvä reaktio ei ole kovin voimakas. Mutta oikeasti, odotetusti, Miko reagoi melko voimakkaasti. Se oli hyvin ahdistunut, korvat luimussa ja halusi pian pois tilanteesta. Vein Mikon sisälle toisen laukauksen ajaksi, mutta silti laukaus vain lisäsi Mikon ahdinkoa. Lähdimme laukauksensietotestin jälkeen jäljille. Pääsin samalla kyydillä naisen kanssa, jonka jäljen minä opastin ja joka opastin meidän jäljen. Miko ei meinannut ensin tulla hänen autoonsa vaan yritti päästä Saaran autoon. Miko varmaan luuli, että olimme menossa ampumapaikalle, mutta lopetti vastaan pistämisen kun huomasi, että olimmekin vain menossa toiseen autoon.

Aamuksi oli luvattu sadetta, mutta aurinko paistoi lämpimästi. Metsässä oli kuitenkin märkää, joten vedenpitävistä housuista ja takista oli jotain hyötyä. Mutta vaatteet eivät hengittäneet, joten sen muutaman tunnin aikana metsässä hikoilin runsaasti ja olo oli tukala. Paarmat ja kärpäset olivat vaihtuneet hyttysiksi ja niitäkin riitti. Ensimmäisenä oli AVO-jäljen opastus, joka meni hyvin. Sitten siirryimme vieressä olevalle Mikon jäljelle. Odotellessa Miko viilenteli itseään piehtaroimalla märässä heinikossa. Miko haisteli alkumakausta, jonka jälkeen ohjasin sitä sallitut 10 metriä. Miko aloitti hyvin jäljestyksen edeten jäljen päällä, mutta jo aika alkuvaiheessa se lähtikin jäljeltä sivuun niin paljon, että tuli ensimmäinen hukka. Tuomari sanoi, että matkan jatkuessa Miko olisi todennäköisesti tullut toiselle osuudelle. Jäljelle palautuksen jälkeen Miko lähti taas jäljestämään, mutta ajautui jo ennen ensimmäistä kulmaa sivuun. Tuomari tuomitsi toisen hukan ja sanoi Mikon kulkeneen jäljen myötäisesti, mutta 10 metriä sivussa. Ja taas Miko palautettiin jäljelle. Jälleen Miko jatkoi hyvin jäljestystä, tuli kulmalle ja haisteli sitä, mutta jatkoi kulmalta suoraan eteenpäin. Ja kohta tuli kolmas hukka ja koe keskeytettiin. Päästiin siis jäljellä vain ensimmäinen osuus eli 300 metriä... Menimme harjoitellen loppuun Miko lyhyessä liinassa ja eiköhän Miko mennyt jäljen päällä koko matkan paria yritystä lähteä muuhun suuntaan lukuun ottamatta. Suolla Miko kävi piehtaroimassa märällä mättäällä ja joi vettä, jota tuli pintaan Mikon jalkojen painaessa mätästä. Toisen kulman Miko merkkasi ainakin hyvin, sillä se alkoi syödä maata. Sorkkakin löytyi.

"Nykänen"

Jäljen jälkeen veimme koirat autoon ja etsimme autolle varjoisan paikan. Kävimme purkamassa jäljet yhdessä, sillä kumpaakaan ei huvittanut lähteä yksin metsään. Minun tekemälle ja opastamalle jäljelle Miko pääsi mukaan, jotta auton takaluukku voitiin jättää auki. Miko kulki pääasiassa jäljen päällä, mutta sillä oli pää melkein koko ajan ylhäällä, joten enemmän näytti siltä, että se oli vain lenkillä metsässä. Majalle tullessa kirjoitettavia arvosteluja oli jo muutama, mutta pakko oli päästä pesulle ennen kuin mitään voisi tehdä. Majalla ei ollut sauna ja suihku käytössä, joten vaihtoehtoina oli käydä vähän matkan päässä olevassa lammessa tai "väliaikaissuihkussa". Valitsin jälkimmäisen, joka sijaitsi lahtivajassa. Lahtivaja on suurriistan käsittelyyn tarkoitettu tila. Se olikin mielenkiintoinen kokemus. Seinällä oli mm. ohjeet hirven kallon leikkaamiseen, oli tasoja ruhon käsittelyä varten, saha luiden leikkaamiseen, koukku katossa, verta jossain nurkassa... Ja suihku, jota käytin oli varmaankin tarkoitettu ruhon putsaamiseen. No, mutta olipahan ainakin raikas olo kun pääsi pesemään hien pois! Onneksi mielikuvitukseni ei ollut yhtä vilkas kuin Pialla, joka ajatteli vajassa olevan kameroita ja kesken suihkun vajan oven sulkeutuvan...

Loppupäivän Miko oli majassa häkissä ja minä hoitelin sihteerin hommia. Päivä venyi pitkäksi, mutta lopulta mejämestariksi kruunattiin Huugo, joten voitto meidän seurueelle! Kokeessa oli kaksi kooikeria AVO-luokassa ja seitsemän VOI-luokassa. Kotimatkalle pääsimme vasta kahdeksalta ja kotona olimme yhdentoista aikoihin. Onneksi Mikolla oli tänään fyssari, jonka vuoksi pidin vapaapäivän. Olisi ollut tuskaa herätä aamulla töihin. Viikonloppu oli rankka sekä Mikolle että minulle, mutta oli meillä vaan mukavaa, mainiossa seurassa. On nämä kooikerpoikien kanssa tehdyt reissut sitten kivoja, ensin RotuRace ja nyt mejä-viikonloppu :) Ja Matti oli ihana!