maanantai 22. heinäkuuta 2013

Maksiesteet, osat 2 & 3

Perjantaina kävimme aamusta agikentällä, sillä keskiviikkona aamupäivällä oli jo vähän turhan lämmin. Menomatkalla oli mukavan viileää, mutta kentällä aurinko paistoi lämpimästi ja Miko oli jo heti vähän "löysän" tuntuinen. Vire ei siis ollut paras mahdollinen. Aloitimme keinulla. Ensin Miko sai muutaman kerran pamautella tassuilla keinua ja sitten nostin keinun keskimmäiselle tasolle. Pidin keskiviikon keinua hitaana, mutta jälkeenpäin totesin, että keinut olivat ihan hyvät. Matalalla keinulla tulee ehkä helpommin odotettua päähän juoksemista, joka ei ole tavoitteena, joten siksi siirryttiin korkeampaan. Tehtiin neljä toistoa, joista kaikki muut paitsi ensimmäinen olivat riittävän hyviä. Tiedän kyllä, että Mikon kanssa sekunteja pitää nipistää sieltä mistä mahdollista eli kontakteilta, mutta toistaiseksi keinu saa olla hitaahko ja muilla kontakteilla pysäytykset.

Aamun toinen aihe oli okseri. Esteiden mittoja olen katsonut jostain tuomarin oppaasta ja näin se sanoo maksiokserista: 1. riman korkeus 35-50 cm ja 2. riman korkeus 55-65 cm, enimmäissuoritussyvyys on 55 cm. Rimojen korkeuseron tulee olla 15-25 cm. Pistin ensimmäiseksi korkeudeksi 35-50, jonka jälkeen nostin 40-55. Mielestäni molemmat menivät ihan ok, vaikka Mikoa sai olla kannustamassa kun vire ei tosiaan ollut ihan kohdillaan. Ennen okseria oli putki, josta haettiin vauhtia. Pidimme pienen tauon, jonka jälkeen nostin vielä rimoja 45-60. Miko on tainnut vain kerran aikaisemmin hyppytekniikkatreeneissä hypätä 60 cm ja ihan hyvin se meni. Meinasin jättää yhteen toistoon, mutta en sitten malttanut ja toisella kerralla Miko tiputti korkeamman riman. Tämän jälkeen laskin rimoja 10 cm ja teimme yhden onnistuneen toiston. Kun menin sammuttamaan kameraa, huomasin, etten ollut tauon jälkeen muistanut pistää sitä päälle. Kyllä harmitti, sillä olisin halunnut nähdä molemmat 45-60 hypyt. Teki mieli tehdä uudet toistot, jotta saisi kuvamateriaalia ja yhden 40-55 okserin Miko hyppäsikin, mutta sitten (vihdoin) totesin, että Miko on liian väsynyt suorittamaan niin korkeaa hyppyä. Olisi saanut lopettaa jo aikaisemmin, sillä tippuneen riman pistän väsymyksen piikkiin.



Iltapäivällä lähdin Pohjanmaan lakeuksille ja pojat jäivät kotiin. Olin muun perheen kanssa papan luona Isojoella ja lauantaina kävimme serkun rippijuhlissa Seinäjoella. Vasta viime viikolla tajusin, että agilityn mm-karsinnat olivat samana viikonloppuna Seinäjoella, mutta tähän reissuun ei koiria kuulunut. Sunnuntaina poimin ensimmäistä kertaa itse mustikat pakastimeen ja samalla kotiin lähti runsaasti vadelmia.

Hetken mietin jaksanko vielä tänään lähteä agikentille, mutta sääennuste näytti, että tämä päivä on sopiva päivä. Lämpimät ilmat ja helteet ovat tulossa takaisin. Meille sopi paremmin tämän päivän sateinen ilma. Aloitimme treenit okserilla, sillä se on varmaankin raskaimpia esteitä suorittaa. Aloitimme korkeudesta 40-55 ja yhden toiston jälkeen nostin korkeuteen 45-60. Ennen okseria oli hyppy, jossa rima 45 cm ja okserin jälkeen oli A, Mikon lempieste. Molemmat toistot menivät hyvin. Miko ei kummassakaan ojentanut missään vaiheessa takajalkoja, mutta en tiedä pitäisikö? Katsoin hidastuksia monta kertaa ja omaan silmään näyttää ihan hyvältä, mutta en ole asiantuntija. Saa esittää oman mielipiteen, jos jollain on tuosta jotain sanottavaa :) Ensimmäisellä kerralla A:sta Miko tuli läpi, mutta toisella kerralla pysähtyi.

Seuraava oli rengas, jota tehtiin 7 toistoa ja 6 nostoa. Ensimmäinen toisto oli samalla korkeudella kuin mihin viimeksi jäätiin. Sen jälkeen nostin joka toiston jälkeen yhden ketjun välin kunnes olimme maksikorkeudessa. Helpon näköisesti Miko läpäisi maksirenkaan, josta olen hyvin iloinen. Joskus maksirengas tuntui ihan mahdottomalta, sillä aina kun sitä yritettiin, Miko meni renkaan ali. Onneksi on olemassa tuollaisia renkaita, joita saa pikkuhiljaa nostettua. Yksi tavoite saavutettu, jes! Jatkossa rengas saa siis olla maksikorkeudella, mutta jos tulee ongelmia, niin lasketaan.

Loppuun tehtiin kolme toistoa keinua keskitasolla. Perjantain keinut olivat paremmat. Seuraavan kerran ohjelmassa pituutta ja muuria.

2 kommenttia:

  1. Jos en väärin muista, niin takajalat on parempi olla koukussa mahan alla kuin ojennettuna taakse (Ullan mukaan)... Pitänee jälleen kaivaa hyppytekniikkamuistiinpanot jostain :)
    Mun mielestä hypyt näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on varmasti silmä harjaantunut jo niin hyvin hyppyihin, että kiva kuulla hyppyjen näyttävän hyvältä :)

      Poista