maanantai 29. heinäkuuta 2013

Projekti jatkuu

Loppuviikosta oli niin lämpimiä päiviä, että piti ihan miettiä koska agilitykentälle viitsii lähteä. Päätin sitten lähteä perjantai-iltana. Luulin, että saamme olla kentällä ihan keskenämme, mutta siellä olikin jo yksi rakentamassa rataa. Vähän meidän jälkeen tuli toinen, joka joutui jäädä odottamaan, kun kenttiä on vain kaksi. Oli siis ihan ruuhkaa perjantaina yhdeksän jälkeen! Meillä oli ohjelmassa edelleen maksiesteet, tällä kertaa pituus ja muuri.

Aloitimme pituudella, jossa oli ensin neljä palaa ja pituutta n. 120 cm, joka on maksien lyhyin pituus. Ennen pituutta oli yksi hyppy, joka tehtiin takaakiertona (olen nyt yrittänyt tehdä mahdollisimman paljon takaakiertoja) ja pituuden jälkeen A. Ensimmäisellä kerralla ponnistaminen näytti hyvältä, mutta Mikon etujalat koskettivat viimeistä palaa. Toinen toisto samalla pituudella näytti oikein hyvältä. Sitten lisäsin viidennen palan ja pituutta tuli n. 140 cm. Maksimipituushan oli 150 cm. Ensimmäisellä kerralla Miko joutui vähän hakemaan ponnistuspaikkaa, mutta muuten este sujui hyvännäköisesti. Toisella kerralla Miko lähti takaakiertohypyn jälkeen tekemään ylimääräistä kaarrosta (oma rintamasuunta ehkä näytti sinne päin), joten Miko tuli pituudelle hieman vinosti ja se vähän korjasi askeleitaan ennen ponnistusta. Korjaus on hyvin pieni, sillä katsoin hidastusta monta kertaa ennen kuin olin varma.

Toisena oli muuri, jonka olin aluksi ajatellut jättää pois tästä "projektista", sillä maksimuuria Miko on hyppinyt joitain kertoja ilman ongelmia. Onneksi otin sen kuitenkin mukaan, sillä jos jossain esteellä alkaa näkyä rimakammoa, niin se on muuri. Vaihdoin muurin pituuden tilalle, joten hyppy ja A olivat edelleen mukana. Aloitettiin hypyltä, jonka jälkeen Miko vähän mietti ja päätyi sitten kiertämään muurin. Se oli odottamatonta, sillä en muista, että Miko olisi koskaan aikaisemmin kiertänyt muuria. Päätin sitten vaihtaa suuntaa eli lähdimme A:lta. En halunnut hidastaa Mikon vauhtia, joten A:n kontaktilla en vaatinut pysähtymistä, mutta normaalit siihen liittyvät käskyt annoin. Ja sitten Miko hyppäsi muurin. Tehtiin vielä toinen kerta ja taas muuri ylittyi. Ajattelin myöhemmin, että olisi varmaan pitänyt pistää useampi hyppy ennen muuria/pituutta, jotta Miko olisi saanut paremman vauhdin. Mittasin muurin korkeuden, joka oli irrallisten palojen kanssa noin 60 cm. Harmittavasti en ollut huomannut, että muistikortti oli täyttynyt, joten muuriharjoitukset eivät tulleet videolle.

Teimme pari kertaa keskikorkeudella olevaa keinua, jota ennen oli siivekkeen takaakierto vauhdin saamiseksi. Lopuksi hieman tokoilimme, sillä oli aikaa ennen bussille lähtöä. Tokohyppy meni hienosti. Liikkeestä maahan meni ensin hyvin, mutta sen jälkeen Miko jäi joko istumaan tai seisomaan. Sitten alkoi taas sujua. Teimme myös pari seuraamispätkää.



Sunnuntai-iltana kävimme pitkästä aikaa hyppytekniikkatreeneissä. Neljä viimeistä viikonloppua on mennyt reissatessa, joten sen verran on taukoa tullut näistä sunnuntai-illan treeneistä. Olimme keskenämme ja teimme liikkuvaa hyppyä, ensin muuttuvalla etäisyydellä ja sitten muuttuvalla korkeudella. Aloitimme etäisyydestä 5-5-8 ja joka toiston jälkeen siirsin viimeistä hyppyä jalan eteenpäin 12 jalkaan asti. Korkeuden arviointia tehtiin etäisyyksillä 5-5-10, jotta Mikon olisi helpompi ponnistaa korkean hypyn yli. Viimeinen rima oli ensin 45 cm, josta joka toiston jälkeen nostin 5 cm ylöspäin 60 cm asti, jonka jälkeen laskin 10 cm. Kaikki toistot menivät hyvin. Loppuun otin keppitreeniä. Pistin renkaan ennen keppejä. Aluksi Miko kiersi maksikorkeudella olleen renkaan, mutta vaihtamalla ohjauspuolta vasemmalle eli keppien kannalta vaikeammalle puolelle alkoi sujua. Miko ehkä hakee paremmin oikeaan väliin silloin kun olen keppien vasemmalla puolella. Oikealla puolella oma liike vie helposti toiseen väliin. Näin kävi, kun seuraavalla toistolla vaihdoin ohjaamaan oikealle puolelle. Kolmas kerta tehtiin pelkkiä keppejä oikealta ohjaten, jotta sain Mikon oikeaan väliin. Voisi joskus kokeilla osaisiko Miko hakea itsenäisesti oikeaan väliin.

Tästä alkaa jo viimeinen lomaviikko... Toivottavasti ilmat ovat sopivat, ettei ihan kotona makoiluksi mene.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti