torstai 30. toukokuuta 2013

Paineistuu...

Odotin hieman jännityksellä eilisiä agilitytreenejä, mutta suunta edellisistä treeneistä ei voinut olla kuin ylöspäin. Tehtiin rataa, jossa oli alkuun valssipyöritystä ja lopussa vauhtisuora. Kaikki koirat tekivät oman osuutensa yhteen pötköön. Isot maksit aloittivat, kun esteet olivat valmiiksi 55 cm:ssä ja pikkumakseille oli 45 cm. Miko oli viimeinen, joten se sai odotella kentän laidalla lähes tunnin. Ensimmäiset 6 estettä menivät hyvin ja sitten sössin valssin ja Miko tuli hypystä ohi. Toisella yrityksellä kaikki valssit onnistuivat ja pääsimme hieman pidemmälle. Kolmannella kierroksella ensimmäiset esteet menivät taas hyvin, mutta valssipyörityksessä Miko jäi seisomaan hypyn taakse. Sen jälkeen alkoi tökkiä. Siirryimme vauhtisuoralle. Esteinä olivat putki-hyppy-pituus-hyppy-putki. Muistikuvat viimeisestä pätkästä ovat vähän hatarat, mutta pari kertaa menimme suoran, jolloin Miko oli vauhdikas. Yhdellä kerralla Mikolle tuli kai joku rytmitysongelma, sillä se hyppäsi pituuden jälkeen seuraavan hypyn riman päälle eikä herkkiksenä kyennyt enää jatkamaan suoraa loppuun. Onnistuneet vauhtisuorat eivät tulleet peräjälkeen vaan välissä yritin innostaa Mikoa, joka vähän tuntui olevan omissa ajatuksissaan. Se mm. meni aidan reunalle katsomaan useamman kymmenen metrin päässä olevia frisbeegolfaajia. Puomin päälle se jäi seisomaan ja katselemaan maisemia. Kerran kun Miko jäi katselemaan kaukaisuuteen, niin lähdin kouluttajan kehotuksesta juoksemaan vauhtisuoraa, mutta Miko ei edes kääntynyt katsomaan. Loppuun oli tarkoitus ottaa hetsaamalla hyppy-putki, mutta jouduin sitten toteamaan ettei tästä enää mitään tule. Harmi oli lopettaa ilman onnistunutta suoritusta.

Kouluttaja ehdotti, että seuraavasta kerrasta lähtien tekisimme Mikon kanssa yhden onnistuneen toiston ja sitten lopettaisimme. Väliin tulisi muu ryhmästä tekemään oman osuutensa ja sitten taas Miko tulisi tekemään lyhyen pätkän. Toivottavasti se toimisi. Mikon käytös ihmetyttää. Jostain syystä Miko paineistui eikä se siksi kyennyt toimimaan. Lopussa minun ja kouluttajan jutellessa Miko sai samalla tehdä istu-seiso vaihtoja, sillä piti pitää poika poissa haistelemasta. Vaihtoja Miko teki innokkaasti, korvat höröllä eikä paineistumisesta ollut tietoakaan. Mikä sai Mikon paineistumaan agilitya tehdessä? Aikaisemmin samaa ongelmaa ei ole ollut, vaikka toki Miko aikaisemmin on paineistunut, mutta ei samassa mittakaavassa. Viime kesästä lähtien treenit on mennyt pääasiassa kivasti, talvikauden muutamat treenit olivat hyviä ja kahdet epikset ennen kesäkauden alkua menivät varmaan parhaiten tähän mennessä. Kesäkauden ensimmäiset treenit olivat myös tosi hyvät, mutta sen jälkeen on alkanut alamäki. Fyssari sanoi viimeksi, että tulisimme seuraavan kerran käymään ennen kuin agilitytreenit alkavat. Aikataulullisista ja taloudellisista syistä Miko ei ole vielä päässyt fyssarille. Voisiko sillä olla jumeja? Olen vähän katsellut Mikon seisomista, jos siitä olisi nähtävissä jotain eturauhasvaivoihin liittyvää, mutta ihan normaalisti Miko asettuu seisomaan eikä se esim. arista ristiselkää. Jos lauantaina ei kovin sada, niin voisimme käydä iltasella omatoimitreenaamassa ja katsoa miten menee kun olemme keskenämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti