lauantai 27. huhtikuuta 2013

Hyvinkään ryhmänäyttely

Miko korkkasi tänään valioluokan Hyvinkään ryhmänäyttelyssä, jonne olin sen ilmoittanut sertin metsästykseen. Sertiä ei onneksi enää tarvittu ja Mikon siirtäminen valioluokkaan onnistui kun vain ilmoitin valioitumisesta näyttelyn järjestäjille. Säätiedotus lupasi vielä aamulla ihan mukavaa ilmaa, pilvistä mutta lämmintä eikä sadetta. Näyttelypaikalla kuitenkin välillä hieman satoi ja oli kylmä.

Uroksia oli neljä, joista kaksi avoimessa luokassa ja kaksi valioluokassa. Valioluokassa Mikolla oli kaverina Uuke. Maa veti kovasti Mikon päätä puoleensa, myös liikkeessä... Mutta seisoi Mikon ihan nästisti kun malttoi mitää päänsä poissa maasta. Tuomari arvosteli kooikerit pöydällä. Mikon osalta kopelointi meni ihan ok, mutta liikkeissä (edestakaisin ja ympäri) pää tahtoi mennä maahan. Miko sai ERI:n ja SA:n sekä sijoittui luokkansa toiseksi. Paras uros -kehään pääsivät kaikki neljä urosta ja voiton vei Uuke, Miko oli hienosti PU2. Ja vielä hienommin meni Lokilla, joka sai viimeisen sertin ja valioitui!

Eduardo Gonzales Gibert, Espanja: Well balanced dog in good condition. Typical head. Nice coat and color. Sound movement. VAL ERI2 SA PU2

Tuntuipas muuten oudolta kirjoittaa tuloksiin "VAL", kun avoimessa luokassa tuli viihdyttyä niin pitkään, että "AVO" tuli tutuksi :) Mikolla on muuten ollut aika hieno näyttelyputki, se on saanut kuudesta viimeisestä näyttelystä ERI:n ja vain kerran SA on jäänyt saamatta! Näistä näyttelyistä on myös tullut kaksi varasertiä ja kaksi sertiä sekä ROP. Ehkä huomenna Lahdessa tulee palautus maanpinnalle :)

Kuvia näyttelystä löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti