sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

RotuRace 2013

Yksi tämän kesän odotetuimmista tapahtumista on nyt ohi, RotuRace nimittäin. Kooikerit edustivat yhdellä joukkueella, johon kuuluivat pojat Miko, Loki, Primo ja Terra. Joukkueemme nimi oli Kooikerraketten ja se on hollantia, ei ruotsia. Meidän joukkue oli lähtövuorossa kolmantena, joten meidän piti olla jo aikaisin ilmoittautumassa. Taina kävi noutamassa meidät puoli kahdeksan jälkeen aamulla ja Lotta & Terra tulivat myös samalla kyydillä. Ajoitus vinttikoiraradalla oli täydellinen, sillä Kaisa & Primo olivat tulleet paikalle juuri ennen meitä ja autot parkkeerattiin sattumalta vierekkäin. Kävimme ensin pystyttämässä leirimme ja saimmekin hyvät paikat häkeille varjosta. Sitten lähdimme lenkille ja sitten odoteltiin.

Team Kooikerraketten: Loki, Primo, Terra ja Miko © Taina Lempiäinen

Kisa taisi alkaa puoli tuntia myöhässä teknisten ongelmien takia, jotka liittyivät vieheen palautukseen, mutta kisa aloitettiin sitten niin, että viehe palautettiin ihan "manuaalisesti". Jossain vaiheessa palautuslaite alkoi toimia ja "juoksupoikana" toimineen nuoren miehen ei enää tarvinnut juosta maalin ja lähdön väliä. Kisoissa oli hyvät kuulutukset, mutta joukkueemme nimi ja koiriemme rotu tuotti suuresti vaikeuksia kuuluttajalle :D Lopulta rodun lausuminen onnistui, käviköhän Kaisa tai joku muu avustamassa lausumisessa?

Hieno häkkirivi koohoja: Primo, Miko ja Loki © Taina Lempiäinen

Muutimme Kooikerrakettenin juoksujärjestystä kuvaamisen hoitamisen vuoksi niin, että Loki aloitti, sitten juoksi Primo, Terra ja lopuksi Miko. Minä kuvasin ensin ja kun Loki oli kiitänyt maaliin, Taina kiirehti ottamaan kameran. Sitten minä kiirehdin viemään Lokin häkkiin, otin Mikon mukaan ja juoksimme lähtöalueelle. Miko selkeästi muisti mistä tässä paikassa on kyse ja se meinasi jo omia aikojaan lähteä, onneksi oli vielä hihnassa. Lähetettäessä Mikon katse oli tiiviisti eteenpäin ja vieheen perään Miko syöksyi pienten haukkujen kera. Maalissa Miko tarrasi vieheeseen, mutta aika pian irrotti ja lähti juoksemaan minua vastaan. Meidän joukkueen suorituksen jälkeen oli hyvä fiilis, sillä kaikki menivät hienosti.

Näin hienosti Miko seisoi pöydällä tutkittavana © Kaisa Suominen
Kävimme jäähdyttelylenkillä ja pojat pääsivät vähän pulahtamaan lammikkoon. Tämän jälkeen osallistuimme kaikki vieressä järjestettyyn drive-in mätsäriin, jossa juoksuihin osallistuneet koirat olivat samassa luokassa ja aina tasatunnein palkittiin parhaat punaiset ja siniset koirat. Ajoitus oli hyvä, sillä kehässä pyörähtämisen jälkeen alkoivat saman tien värikehät. Loki kävi ensin kehässä ja sai punaisen, sitten kävi Miko ja Terra. Miko seisoi tosi hienosti ja tutkimiset meni hyvin. Liikkeissä kuumuus vaikutti, mutta nenä pysyi silti poissa nurmikosta, vaikka aika alhaalla Miko päätään pitikin. Mikolle punainen ja Terralle sininen. Primolle viimeisenä koirana myös punainen. Sinisten kehässä Lotta & Terra sijoittuivat hienosti kolmanneksi. Punaisten kehässä Primon sijoitus oli 4. ja Lokin 2. (jos oikein muistan sijoitukset). Miko oli toinen niistä kahdesta, jotka jäivät ilman sijoitusta. Miko mielestäni seisoi värikehässä hienosti ja liikkeet meni paremmin kun Loki ravasi edellä. Lopussa kun seisotimme koiria ja tuomari mietti sijoituksia, niin joku lentävä/kärpänen häiritsi meitä. Miko metsästää kaikkia pikku lentäviä (paitsi amppareita ja vastaavia), joten välillä touhu meni hyppelyksi. Tosi hienoa, että meidän joukkueesta 3/4 pääsi palkinnoille! Kaikki juoksijat saivat purkin Hill's -märkäruokaa ja mätsäristä sai purutikun, joten ei meidänkään ihan tyhjin käsin tarvinnut kotiin lähteä :)

Midien tulokset © Taina Lempiäinen
Midijoukkueita oli ilmoitettu 34, joista kaksi ei osallistunut. Suorituksiin meni tosi kauan aikaa, mutta olimme kuitenkin loppuun asti. Välillä kävimme taas lammikolla, jossa Miko innostui kantamaan keppejä vedestä maalle. Yhtä isoa keppiä (tai pienen puun runkoa) se yrittää nostaa vedestä ja kun kuono meni veden alle, niin pintaan tuli kuplia :D Harvemmin Miko mitään tuommoista tekee, joten minua se huvitti :) Aurinko paistoi tosi lämpimästi. Kannatti ottaa aurinkorasva mukaan (yleensä se unohtuu tai luulen ettei sitä tarvita), vaikka sitä olisi voinut käyttää vähän ahkerammin, kun olkapää vähän paloi. 17 joukkueen jälkeen olimme hienosti neljäntenä. Lopullisissa tuloksissa sijoituksemme oli 7. Siihen ei voi olla kuin tyytyväinen. Matkalla Taina laski osallistujalistan rotujen perusteella, että voittaisimme yli puolet joukkueista eli sijoituksemme olisi 14 :D Onneksi meillä oli kuitenkin nopeammat koirat, kuin arvasimme ;) Kuten tuloslistasta ja koiriemme yksilöajoista voi huomata, niin erot koirien nopeudessa olivat hyvin pieniä. Siitä voimme olla ylpeitä, että koiriemme ajat perustuvat vain ja ainoastaan siihen, kuinka kovaa ne juoksivat vieheen perässä. Osa koirista kutsuttiin maaliviivalta luokse ilman viehettä ja suurinta osaa koirista oli joku vastaanottamassa maalissa (tätä suositeltiin) ja samalla vastaanottajat kannustivat ja houkuttelivat koiria.

Kooikerraketten yksilöajat:
7. Terra 7,16 
28. Loki 7,67 
42. Miko 7,85 
64. Primo 8,15  
Vaikka koko joukkueen aikaerot mahtuvat sekunnin sisälle, niin silti sijoituksissa on noin huimat erot. Yhteensä juoksijoita oli 128.

Miko tahtoisi uudestaan vieheen perään

Tässä Tainan tekemä hieno video meidän joukkueen suorituksista. Taina saa jatkossakin hoitaa videoiden teon kun se onnistuu näin hyvin :D Mikon hieno dressmannkävely keskeytyy kun sen olisi pitänyt rynnätä kaikkien kivojen luo, jotka olivat kameran takana :)


Ennen lähtöä harjoittelimme mittausta Tainan mitalla. Aluksi mitta epäilytti, mutta kun Miko pääsi haistamaan mittaa, niin se ei sen jälkeen enää välittänyt siitä. Mittaukset meni hyvin ja Taina sai ensin Mikosta 44,5 cm ja sitten jotain 45 cm. Vielä pari viikkoa Mikon agilitymittaukseen. Täytyy sitten pyytää, että tuomari mittaisi myös korkeuden, jos vaan mahdollista.



Loki ja Miko © Kaisa Suominen

Ensi vuonna ehdottomasti mukaan uudestaan! Ensi vuonna pitäisi saada myös minijoukkue, sillä siinä luokassa kooikereilla olisi oikein hyvät mahdollisuudet palkintopallille ;)

1 kommentti: