keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Agilityn SM-kisat

Viikonloppuna olin Kirkkonummella katsomassa agilityn SM-kisoja. Menin molempina päivänä kisapaikalle jo klo 8 aikoihin ja siellä vierähti koko päivä. Lauantaina oli joukkuekisa. Kooikereita nähtiin 12 eri joukkueessa ja radan suoritti 21 kooikeria. Parhaiten menestynyt kooikerin sisältänyt joukkue oli Itä-Helsingin Agilityharrastajat eli meidän seura sijoituksella 8. :) Tosi hyvin kun ei meidän seuralla ole tainnut olla kuin parina vuonna medijoukkue sm-kisoissa. Halusin saada kaikki kooikerit kuvattua, joten aika meni pääasiassa radan vierellä istuessa. Paria kooikeria pääsin kuitenkin tervehtimään (ratojen läheisyyteen ei saanut tuoda koiria, joten siksi jäi rapsuttelut vähäisiksi). Medien tauolla kävin Annen ja Outin asuntoautossa, jossa myös Keira ja Fico olivat. Annelle kiitos hyvästä ruuasta! Ennen finaaliratoja pääsin tutustumaan Aiaan (Chirpy Supernova) ja voi miten valloittava tapaus hän olikaan! Ihanan avoin pentu, joka kovasti tahtoi päästä pusuttelemaan naamaa. Tapasin myös Egon (Chirpy Superego), joka oli myös hyvin avoin ja tuli iloisesti tervehtimään. Finaaliradat käytiin erikseen eli ensin minit, sitten medit ja lopuksi maksit. Lähdin kotiin maksien aikana, kun muuten olisin ollut aika myöhään kotona. Maksien kisaradalla sattui ja tapahtui, joten siksi tuli viivästyksiä.

Sunnuntaina oli jännittävämpi päivä eli kisattiin yksilömestaruuksista. Kooikereita osallistui 19, joista 6 pääsivät finaaliin. Minien finaalin aikana satoi reippaasti, mutta sade loppui medien ajaksi. Viimeisen medin mennessä radalle alkoi taas sade, jota taisi kestää maksien finaalin päättymiseen asti. Kooikereiden kuuden vuoden mestaruusputki medeissä päättyi tänä vuonna, mutta potentiaalia kyllä löytyy. Lähtiessä pääsin moikkaamaan Adyaa, joka oli myös kovasti antamassa pusuja. Kiva viikonloppu oli, vaikka samanlainen jännitys kuin kolme vuotta sitten Vantaalla oli puuttui. Silloin kooikeri oli sekä mineissä että medeissä kiinni mestaruudessa finaaliradalle mentäessä. Kuvia molemmilta päiviltä löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti