sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Vuoden viimeinen näyttely

Tänään suuntasimme kohti Porvoota, johon yhdeksän kooikerhondjea oli ilmoitettu unkarilaiselle tuomarille. Luulin, että saamme odottaa aika kauan näyttelypaikalla, mutta tuomari oli ollutkin hyvin nopea. Onneksi ei lähdetty myöhemmällä bussilla... Yksi kooiker myöhästyi kehästä.

Avoimen luokan urokset aloittivat. Nurmikko veti vähän liikaa Mikon nenää maahan, erityisesti juuri silloin kun tuomari katseli kaikkia luokan koiria. Tuomari juoksutti ensin molemmat koirat ympäri ja sitten jäätiin odottelemaan meidän vuoroa. Tuomari katsoi ensin hampaat ja kävi koiran läpi. Olin tosi iloinen kun Miko vaan seisoa pönötti paikallaan tuomarin tehdessä tutkimuksiaan. Hetken seisotuksen jälkeen mentiin edes takaisin ja sitten taas vähän seisomista. Miko sai ERIn kuten toinenkin AVO-uros. Voi sitä tunnetta kun tuomari koiria katsottuaan siirsi meidät ensimmäiseksi, sillä avoimen luokan urokset olivat ainoat sertistä kisaavat. Sitten mentiin yhdessä vielä ympäri ja tuomari näytti meille 1. sijaa! Vain Miko sai SA:n. Valioluokan jälkeen pääsimme uudestaan kehään. Viidestä uroksesta kolme pääsi PU-kehään eli Mikon lisäksi Johnny ja Jone. Tuomari siirsi Johnnyn ensimmäiseksi ja sitten mentiin kehä ympäri. Viime näyttelypostauksessa kirjoitin Mikon liikkeistä, jotka ei ole sen parhain puoli. Ilmeisesti tästä syystä ravaamisen jälkeen tuomari siirsi Jonen Mikon edelle. Mikolle siis tuloksena AVO ERI1 SA PU3 SERT. Mä olen niin iloinen :)

Tamas Jakkel: Masculine head. Good neck and shoulders. A little bit long in body. Wellangulated hindlegs. Nice coat. Moved well with a little bit loose elbows.

Tämä oli Mikon viimeinen näyttely tänä vuonna. Toivottavasti ensi vuonna onnistaisi vielä kolmannen kerran :) Kuvia näyttelystä löytyy täältä.

Komea poika, hienot palkinnot

7 kommenttia: