torstai 31. toukokuuta 2012

Naksuttelua ja tokoa

Eilen oli 10. kauluripäivä, joten Miko pääsi siitä eroon. Jonkun verran Miko pääsi oikeaa nivustaan nuolemaan kymmenen päivän aikana, mutta iho ei ole alkanut punoittaa. Nyt en ole katsonut tilannetta, mutta täytyy ainakin pari päivää seurailla.

Eilen illalla naksuttelin hetken kapulaa ja peruuttamista. Edellisestä kapulasessiosta on jo vaikka kuinka kauan aikaa. Pitäisi ehkä vähän säännöllisemmin sitä tehdä, että joskus päästäisiin eteenpäin. Sama vaihe on ollut jo pitkään. Peruuttelua ja iltalenkillä puun rungolla tasapainoilua olen yrittänyt teettää Mikolle muutamia kertoja viikossa, jotta takapää ja syvät lihakset vahvistuisivat. Peruuttamista Miko jo kovasti tarjoaa ja lenkillä se osaa hypätä rungolle pyytämättä. Videoin minuutin pätkät molempia.


Tokossa oli tänään aiheena luoksepäästävyys ja erilaiset kisatilanteeseen liittyvät asiat. Niitä ei tosin tehty ollenkaan, mutta teoriaosuus oli. Paikkamakuu taisi olla 1min. Miko makasi niin rauhallisena, etten käynyt sitä palkkaamassa. Kävi sitten tietenkin niin, että Miko nousi. Se vain kääntyi katsomaan sivulle maahan ja nousi sitten ylös. Kouluttaja sanoi, että näytti kuin Miko olisi unohtanut mitä oltiin tekemässä. Teimme myöhemmin yksin paikalla makaamista. Harjoittelua tuli myös hypystä ja seuraamisesta. Luoksepäästävyys meni oikein hyvin, mutta kouluttaja on jo liian tuttu. Tässä tarvittaisiin paljon vieraiden apua, sillä Mikolle se, että vieras tulee luokse ja alkaa silitellä ei ole kovin helppoa. Jotkut tuntemattomat on kivoja ja niitä Miko voi mennä moikkaamaan, mutta kaikki ei ole. Ensi kerralla pidetään möllitoko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti