torstai 1. elokuuta 2013

Jälleen treenataan

Tänään tai siis keskiviikkoiltana jatkuivat ohjatut treenit kesätauon jälkeen. Teimme ensin rataa, jossa hypyn 4 jälkeen valssi, hypylle 6 pakkovalssi ja hypylle 8 välistäveto. Keinu oli keskimmäisellä korkeudella. Ensimmäisellä kierroksella Miko kiersi ensimmäisen hypyn (rimat 45 cm) ja juoksi suoraan keinulle. Valssin kanssa meinasi tulla kiire, mutta se onnistui kuitenkin. En enää kunnolla muista miten pakkovalssin kanssa kävi, mutta muistaakseni ensimmäinen kerta ei onnistunut ja Miko hyppäsi hypyn väärältä puolelta. Toinen kierros meni paremmin, mutta välistäveto epäonnistui. Kolmannella kerralla aloitimme putkelta ja pääsimme radan loppuun. Aloitimme vielä kerran alusta, mutta Mikolle toistoja alkoi olla jo liikaa, joten se alkoi menettää mielenkiintoaan. Loppuun tehtiin joku pieni vauhtipätkä. Muuten meni tosi kivasti ja kouluttaja oli tyytyväinen, mutta joku oli viljellyt nameja kentälle, joita Miko jäi välillä etsimään.

Pienen tauon jälkeen teimme omatoimitreenin kepeillä. Kuvasta poiketen alempaa hyppyä ei ollut. Yritin ensin hypyn kautta avokulmaa, mutta ei tahtonut onnistua, kun hypyn lähellä oli myös jonkun nameja tai ainakin niiden hajuja. Lisäksi rima oli 55 tai 60 cm. Riman laskeminen ei auttanut kun ne hajut vaan houkutti. Tehtiin sitten ilman hyppyä ja kerran putken kautta. Silloin Miko meni toiseen väliin enkä korjannut.

Toisella kierroksella aloitettiin rata alusta, mutta hyppy 6 mentiin toiselta puolelta ja sen jälkeen hyppy 9. Meni ihan hyvin, mutta meinasin ensin tehdä taas pakkovalssin hypylle 6. Ehdin pyörähtää kunnes muistin, että hyppy mentiinkin suoraan, joten pyörähdin takaisin. Miko ei välittänyt ylimääräisestä pyörähtelystä :) Sitten oli tarkoitus tehdä sama uudestaan, mutta putkelta lähtien. Kun Mikolta alkaa kiinnostus loppua, niin se ei mene putkeen. Tehtiin vielä pieni vauhtisuora, johon vauhtia kyllä löytyi, vaikka muuten ei enää innostanutkaan. Kouluttaja ajatteli suunnitella treenit niin, että rataa pystyy muuntelemaan. Miko menee yleensä kivasti ensimmäinen ja usein vielä toisenkin kierroksen, mutta sen enempää toistoja se ei tahdo kestää. Kisoissa ei tarvitse tehdä rata kuin kertaalleen, joten sen suhteen ongelmaa ei pitäisi olla. Mutta ongelma on se, että olen itse niin surkea tekniikoissa, että tarvitsisin paljon toistoja. Eikä kuivaharjoittelu ole sama kuin koiran kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti