keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Haavapäivitys

Mikolla on nyt ollut anturahaava 17 päivää ja vähän alan olla jo toiveikas, että ensi viikolla päästäisiin agikentälle. Sisällä Miko saa jo olla ilman kauluria, mutta yksinolon ajaksi se täytyy vielä pistää. Kävin aamupäivällä kaupassa ja annoin Mikon olla ilman kauluria, sillä se ei ole osoittanut kiinnostusta haavaa kohtaan. Mutta eiköhän palattuani tassu ollut ihan märkä. Miko siis nuolee tassua vain silloin kun en näe, joten siksi kauluri on vielä tarpeellinen.

Haava 24.7. Vasemmassa kuvassa näkyy haava, joka on
anturan sivussa ja oikealla anturan päällä oleva jälki, melkein
jo ummessa!
Vasen tassu on jo vähän saanut totutella ilman tassusidettä ulkoiluun, mutta ei tarkoituksella. Tänään ja eilen on tullut tehtyä niin huonot tassusiteet, ettei ne ole pysynyt. Miko on sitten saanut kulkea loppulenkin joko pelkällä siteellä (eli ilman päällä olevaa suojaa), pelkällä sukalla tai sitten ihan ilman mitään. Viime sunnuntain verijäljelle onnistuin muuten tekemään niin hyvin tassusiteen suojineen, ettei se irronnut jäljestyksessä tai sitä edeltäneessä hepuloinnissa!

Orava puussa

Miko on käynyt uimassa
Vuodatuksesta on kuulunut sellaisia uutisia, että kohta sitä pääsee taas käyttämään, mutta kuvapalvelimen kovalevyltä ei voida mitään pelastaa. Kaikki kuvat elokuusta 2009 lähtien on siis menetetty. Aloitin blogin pitämisen heinäkuussa 2009 eikä niissäkään kirjoituksissa ole enää kuvia... Harmittaa, sillä kuvia blogissa oli paljon enkä mitenkään voi muistaa mitkä kuvat oli missäkin kirjoituksessa. 1,5 vuotta sitten aloin kopioida kirjoituksia kuvineen, jotta niistä olisi varmuuskopio kun aina voi jotain sattua. Pääsin huhtikuuhun 2010 ja sitten kopiointi jäi. Alkupään kirjoituksiin pystyisin siis lisäämään kuvat, mutta ei se oikein innosta. Taitaa siis tämä blogi jäädä käyttöön. Täytyy jatkaa kirjoituksien kopiointia, sillä kaikkien blogikirjoitusten menettäminen olisi korvaamatonta.

Markuksen ottama kuva 21.6., jolloin Mikon naama turposi.
Tässä pojat ovat tulossa mua vastaan kaupalle ja kotona
huomasin turvonneen naaman. Kuten kuvasta huomaa, niin Mikon
naama oli jo tässä vaiheessa alkanut turvota, joten todennäköisesti
reaktion aiheutti jokin meillä kotona eikä ulkona (tämä paikka on
muutaman sadan metrin päässä meiltä)

Söpöstys
Kaikki kirjoituksen kuvat ovat Markuksen puhelimella ottamia kesä-heinäkuulta. Tässä vielä yksi video heinäkuun alusta Mätäjoelta Kannelmäestä. Ensin Miko on linnun perässä ja loppupuolella uskaltautuu uimaan! Ihan lopussa Mikosta tulee mieleen imettävä narttu isoine tisseineen :D




Muoks. 26.7. klo 0:17
Piti vielä mainita, että eilen päivälenkillä nappasin Mikon päässä kävelevän punkin pois ja kotona tarkistuksessa löytyi vielä toinen vaeltelemassa kyljessä. Tänä vuonna olen irroittanut Mikosta jo 3 punkkia ja varmaan 5 vielä sopivaa paikka etsivää, aikamoinen ero aikaisempien vuosien 2 punkkia/kesä verrattuna!

2 kommenttia:

  1. Teillä kävi sit samoin näitten blogien kanssa mitä meillä (ja aika monella muullakin vissiin). Ajattelin väliaikaisesti kokeilla bloggeria vuodatuksen katkon ajan, mutta jos ja kun vuodatus jää ilman niitä vanhoja kuvia, niin ihan sama sit jatkaa bloggerissa kokonaan. Onneksi tosiaan edes tekstit säilyivät.

    VastaaPoista
  2. Mäkin tätä ajattelin väliaikaisesti kokeilla, kun piti kuitenkin päästä blogia kirjoittelemaan, mutta eiköhän tämä jää pysyväksi kokeiluksi.

    VastaaPoista