Motivointiklinikka osa 2

Eilen oli Vappu Alatalon motivointiklinikan toinen ja viimeinen kerta. Menimme hallille eri reittiä ja tuli taas mielessä kirottua, kun jäimme pois keskellä ei mitään. Vaihdoimme tien toiselle puolelle odottamaan toista bussia. Siinä sitten mietin, ettei olisi kiva missata bussia kun niitä ei varsinkaan iltaisin tuolla Espoon syrjäseuduilla mene usein enkä ollut ottanut edes rahaa mukaan. Päästiin kuitenkin Juvanmalmille, jossa taas kuljimme hiljaisen teollisuusalueen läpi. Sporttikoirahallille johtavalla tiellä ei edelleenkään ollut katuvalot toiminnassa, mutta onneksi lumen vuoksi ei ollut ihan pimeää. Jonkun verran oli sumua. Tottakai, kun on mun mielikuvitus… Tämä saa jäädä viimeiseksi kerraksi, kun menemme Sporttikoirahallille illalla ilman autoa.

Läksyjen treenaus oli vähän jäänyt, kun en oikein muualla Mikon kanssa leiki kuin kotona tai treenikentällä. Treeniä on ollut joulukuussa vähän ja kotona mieluummin leikin vetoleikkejä liukkaan lattian vuoksi. Aluksi Vappu kyseli kuulumiset ja mietittiin mitä kenenkin kanssa tehdään. Sitten Miko pistettiin Vapun autoon odottamaan, jotta siitä ei olisi häiriötä muille koirille. Me olimme viimeisenä vuorossa, joten meille jäi vain n. 10min. Halusin vahvistaa omaa kiinnostusta Mikon silmissä, sillä en todellakaan ole onnistunut tekemään itsestäni mielenkiintoista. Tämä näkyy erityisesti Mikon ollessa vapaana, mutta myös hihnassa ollessa Miko turhan usein mieluummin haistelee kun kuuntelee mua.

Me teimme luoksetuloharjoituksia. Ensin perus pentuluoksetuloa eli Vappu piti Mikon pannasta kiinni ja minä lähdin juosten, Mikoa kutsuen karkuun. Samaa tehtiin myös 5-6 esteen suoralla. Mun piti lähteä hyppimään esteitä ja samalla kutsua Mikoa. Ensimmäisellä kerralla taisin onnistua innostamaan Mikoa aika hyvin, sillä Miko pääsi Vapulta irti. Sitten menimme hyppy-mutkaputki-hyppy sarjalle, jossa Vappu jäi Mikon kanssa ekan hypyn taakse. Ensimmäisellä kerralla en ottanut kontaktia Mikoon, joten Vappu ei päästänyt sitä ollenkaan irti. Ei Miko ollut edes vetänyt, ainakaan riittävästi, perääni. Sitten otin kontaktin ja vähän kyyristyin ”lähtöasentoon”, joka oli Mikoa kovasti innostanut. Esteet meni hienosti ja vauhdikkaasti ja Miko myös irrotteli pallon kanssa enemmän. Tuon lähtöasentoon menon opin Vapulta viime kerralla. Tehtiin tätä molemmista suunnista sekä niin, että jätin Mikon istumaan Vapun viereen eikä siitä pidetty kiinni. Kerran Miko meinasi varastaa ja istumaan palautuksen jälkeen sillä vain kierrokset nousi. Lopuksi Vappu piteli Mikoa estesuoralla, jossa tällä kertaa sain juosta esteiden sivulla. Miko oli innokas eikä oikein tahtonut luovuttaa palloa. Tämä ongelma on ilmennyt sen jälkeen kun sairastelujen jälkeen lähdettiin taas treenaamaan. Vappu suositteli hankkimaan toisen samanlaisen vinkupallon, mutta juuri eilen katsoin, että ne on agi.fi -verkkokaupasta myyty loppuun. Onneksi sain pari vinkkiä, mistä niitä voisi löytää.

Meidän pitää tehdä näitä harjoituksia paljon. Toisaalta tuntuu turhalta tehdä luoksetuloharjoituksia tuollaisessa tilanteessa, jossa Mikon luoksetulo on varma. Mutta harjoitukset kuitenkin vahvistaa mun kivuutta. Ulkona on varmaan pakko tehdä liinan kanssa, sillä Miko voi innostua niin paljon, että se lähteekin vetämään rundia ennen kuin tulee mun luo, koska juokseminen on niin kivaa. Vappu puhui paljon siitä, kuinka koiraa palkitsevaa asiaa täytyy pystyä kontrolloimaan. Tämä siksi, ettei koira pysty palkitsemaan itseään milloin huvittaa. Vappu puhui myös, että joissain asioissa pitää olla "natsi". Jos koiraa kutsuu luokse, sen pitää tulla saman tien. Jos se ei tule, niin se käydään eleettömästi hakemassa ja viedään esim. häkkiin. Tämä ei onnistu Mikon kanssa, koska se lähtee karkuun jos meinaan sen hakea. Siksi Mikolla pitäisi olla vaikka liina. Jos Miko ei tule luokse kutsuttaessa, se liinan avulla kelataan luokse. Mikon kohdalla vaikka hetkeksi sen jättäminen hihna puuhun sidottuna voisi olla se ikävä asia, mitä siitä seuraa.

Yhtenä tämän vuoden tavoitteena voisi olla meidän suhteen parantaminen ja siten Mikon saaminen paremmin hallintaan. Meillä on Mikon kanssa vielä niin paljon tehtävää, mutta onneksi nyt paremmin tiedän mistä aloittaa. On paljon asioita, joita en ole ajatellut tai ottanut huomioon, kun Mikon koulutus on aloitettu. Tämä voi olla tekosyy, mutta mielestäni oma kokemattomuus on suurin syy siihen, miksi Mikon kanssa ollaan tässä tilanteessa. Mulla ei ole juurikaan kokemusta koirien kanssa toimimisesta ennen Mikoa, sillä en ennen tykännyt koirista eikä niitä juuri ole sukulaisilla tai kavereilla. Kun Markus vuonna 2008 ehdotti koiran hankkimista, niin en todellakaan innostunut ideasta. Koirathan haiseekin :) Mutta niin vain kävi, että kooikerit sulatti sydämen ja meille tuli Miko. Miko on se harjoituskappale, jonka kanssa kaikki virheet tehdään, mutta toivottavasti osaan ottaa opikseni.