Metsälenkkeilyä, naksuttelua

Lauantaina oli tarkoitus käydä taas siedättämässä koiria laukauksien ääniin. Ampumaradan kalenteriin oli merkitty lauantaille hirvikoe, joten odotimme laukauksia kuulevamme. Taina oli mennyt paikalle Lokin ja Fionan kanssa hieman aikaisemmin, mutta mitään ei ollut kuulunut.

Lähdimme Saaran ja Huugon kanssa metsään kävelemään, kohti ampumarataa. Miko taas veti ihan kauheasti. En ymmärrä mihin sillä on niin kiire. Ehkä me vaan ollaan käyty metsässä ihan liian vähän. Löydettiin ampumaradan aidan vierelle ja jotain toimintaa siellä vaikutti olevan, mutta ei ne vaan ampunut. Metsästä löytyi tuoreita hirvenpapanoita. Metsätiellä pidimme pienen tauon ja pidin Mikoa paikallaan, jotta sen hengitys tasaantuisi. Sitten taas jatkettiin matkaa. Pojat taisi päästä hirven jäljille kun Huugo välillä vähän haukahti ja Mikokin malttoi jopa pistää päätä maahan. Hirven jälkiäkin näytti maassa olevan. Pojat sai jäljestää hirveä niin kauan kunnes Saara löysi suppilovahveroapajat. Sitten joutui pojat puuhun kiinni. Olin jo aikaisemmin kerännyt muutaman suppiksen Saaralle, mutta nyt niitä oli niin paljon, että rupesin keräämään niitä omaan kakkapussiin. Saara oli aikaisemmin pitänyt pikasienikurssin eli mistä tunnistaa suppilovahveron. Huugo ja Miko alkoivat jo kyllästyä odotteluun ja ryhtyivät päästelemään ääniä. Teki kyllä oikein hyvää Mikolle kun joutui olemaan aloillaan. Ajattelin jo, että se vielä kuolee sydänkohtaukseen tai kuristuu hengiltä kun hengitys alkoi jo vinkua vetämisestä. Matkan jatkuttua Mikon meno oli rauhallisempaa. Myöhemmin päivällä vein suppikset isälle, sillä itse en sieniä syö. Tulikin käveltyä normaalia enemmän kun metsäreissun lisäksi kävelin kahdesti Kannelmäestä Malminkartanoon ja kerran takaisin päin. Välimatkaa on 3 km eli yhteensä 9 km kävelin tuota väliä. Sunnuntaina ja maanantaina kävimme lenkillä Pirkkolassa ja tarkoituksena oli kävellä mahdollisimman paljon metsässä. Poluilla kävellessä Mikon meno on paljon rauhallisempaa, joten jos taas viikonloppuna pääsisi ihan kunnolla metsään.

Olen miettinyt, että tokon paikalla makaamisessa olisi parempi jos Miko makaisi pää maassa. Niin se ei pystyisi tarkkailemaan ympäristöä niin paljon kuin se nyt tarkkailee eikä siten niin helposti ottaisi häiriötä. Viime keskiviikkona ryhdyin tuumasta toimeen ja ryhdyin naksuttelemaan. Ensin naksuttelin muutaman kerran peruuttamisesta ja kun lopetin siitä palkkaamisen, niin melko pian Miko meni maahan ja laski päänsä. Naksun ja palkan jälkeen Miko taas tarjosi peruuttamista. Kun Miko seuraavan kerran painui maahan ja sai palkan, niin sillä välähti. Sen jälkeen tuli hienoja suorituksia toisen perään :) Eilen taas jatkettiin eikä Miko enää edes tarjonnut peruuttamista.

Siitä tulikin sitten mieleen, että pitäisikö kerrallaan olla vain yksi asia naksuteltavana, johon ei ole vielä mitään käskyä? Haluan edelleen vahvistaa peruuttamista, mutta en vielä haluaisi käyttää käskyä, koska se ei ole vielä riittävän hyvin Mikolla hallussa. Jos vaan odotan, että Miko tarjoaa jotain, niin nyt se tarjoaa vain maahan menoa enkä haluaisi olla siitä palkkaamatta. En nyt oikein saa mitenkään fiksusti kirjoitettua naksuttelumietteitä tähän… Äh, tarvitsisi käydä joku kurssi.

Perjantain agilityt

Tänään treenattiin agilitya kahden hurrikaanin rippeissä eli keli oli varsin mukava... Eipähän tule koiralle kylmä :) Omatoimipisteellä oli aiheena leijeröinti ja kouluttajan pistellä välistävedot.

Menimme Mikon kanssa ensin kouluttajan pisteelle, joka kuvassa on vasemmalla. Miko oli meidän vuoroa odotellessa kovin innostunut, mutta välistävetopisteellä alkoi hajut viedä mukanaan. Koira piti jättää hypyn 1 taakse. Kutsuin Mikoa ja ohjasin putkeen, mutta Miko tempautuikin hajuihin juuri ennen putkea. Jätettiin sitten kaksi ensimmäistä estettä pois ja aloitettiin hypyltä 3 (Mikon jätin putken sisäkaarteeseen). Molemmat välistävedot meni mielestäni ok. Kouluttaja sanoi, että Miko luki hyvin ohjaustani, mutta silti hänellä olisi siitä huomautettavaa. Aikaisemmin kai piti kertoa koiralle, että pitää kääntyä.Yritin sitten keskittyä enemmän ohjaukseen. Aloitettiin taas hypyltä 3 ja kun aloin peruuttamaan, menetin tasapainoni ja pari sekunnin sadasosaa yritin pysyä pystyssä peruuttaen, mutta sitten pyllähdin maahan. Oli varmaan ensimmäinen kerta kun kaaduin kentällä :) Ja kivasti sitten märkä hiekka tarttui märkiin vaatteisiin... Jatkettiin sitten harjoituksia. Heti kun aloin palkata vinkupallolla Mikoon tuli enemmän intoa. Hinkattiin vielä omaa ohjausta ja sitten tehtiin toiseen suuntaan eli hypyltä 5 aloittaen. Tuo puoli oli paljon vaikeampi. En tiedä miksi on niin kauhean vaikeaa keskittyä ohjaukseen kun koira on mukana. Edelleen olisi runsaalle kuivaharjoittelulle tarvetta...

Pienen tauon jälkeen tehtiin omatoimiharjoitusta. Aluksi tehtiin hypylle 5 asti ja sen jälkeen jätin kepit pois ja tehtiin loppuun. Leijeröintiä ei kyllä tullut tehtyä vaan ihan putken takapuolella kävin hypyt ohjaamassa. Radanpätkällä olisi ollut toinenkin harjoitus, mutta sitä me ei tehty ollenkaan vaan tein pari omaa sovellusta. Tunnin päätteeksi tehtiin vielä perussarjaa neljä hyvältä näyttävää (tai ainakin vauhdikasta) toistoa.

Huomasin muuten tänään, että KoiraNetissä Mikon MH-luonnekuvauksen tulos on muutettu hylätystä kuv. kesk. eli kuvaaja keskeytti. Tästä olen iloinen, koska MH-kuvausta ei kuulu arvioida asteikolla hyväksytty-hylätty. Hylätystä kuvauksesta tulee niin negatiivinen mielikuva. Eihän se tietenkään hyvä juttu ole, että kuvaus keskeytettiin sen vuoksi ettei Miko pystynyt palautumaan, mutta ei Miko kuitenkaan ollut aggressiivinen tai peloissaan. Katsoin myös muiden tuloksia ja hyväksytyt oli muutettu muotoon suoritettu. Hyvä niin.

Orava

Keskiviikkona kävin Mikon kanssa lenkillä läheisessä pikkumetsässä. Olimme jo lähdössä pois kun yhtäkkiä kuului oravan kujerrusta. Miko jähmettyi saman tien paikoilleen ja kuunteli valppaana. Sitten se nousi yhtä isoa mäntyä vasten ja alkoi katsella korkeuksiin. Enimmäkseen Miko istui puun juurella ja katseli ylöspäin, mutta välillä se kiersi puuta ja nousi sitä vasten. Kun orava taas äänteli, Miko alkoi haukkua ja vikistä. Miko on hyvin kiinnostunut oravista eikä tosiaan ollut ensimmäinen kerta kun se katselee puiden latvoihin. Oravaan Mikon suhtautuminen on positiivisempi kuin vaikka kissaan. Ihan kuin Miko ei haluaisi tehdä oravalle pahaa vaan haluaisi tehdä siihen paremmin tuttavuutta. Kissaan taas Miko suhtautuu tappoasenteella. Olimme puun juurella useita minuutteja eikä oravasta tehty näköhavaintoja, mutta välillä kuului kujerrusta ja pari kertaa maahan tippui syöty männynkäpy. Miko ei olisi millään halunnut jatkaa matkaa.

Kuvasin muutaman pätkän videolle ja haluan videon jakaa muidenkin kanssa siitä huolimatta, että sen katselu vaatii pään taivuttamista 90 astetta vasemmalle :) Voihan toki myös vinoa kuvaa katsella. Ja joo, opin ettei kännykän kameralla voi kuvata kuin vaakatasossa.... Äänet päälle!

Vuoden viimeinen näyttely

Tänään suuntasimme kohti Porvoota, johon yhdeksän kooikerhondjea oli ilmoitettu unkarilaiselle tuomarille. Luulin, että saamme odottaa aika kauan näyttelypaikalla, mutta tuomari oli ollutkin hyvin nopea. Onneksi ei lähdetty myöhemmällä bussilla... Yksi kooiker myöhästyi kehästä.

Avoimen luokan urokset aloittivat. Nurmikko veti vähän liikaa Mikon nenää maahan, erityisesti juuri silloin kun tuomari katseli kaikkia luokan koiria. Tuomari juoksutti ensin molemmat koirat ympäri ja sitten jäätiin odottelemaan meidän vuoroa. Tuomari katsoi ensin hampaat ja kävi koiran läpi. Olin tosi iloinen kun Miko vaan seisoa pönötti paikallaan tuomarin tehdessä tutkimuksiaan. Hetken seisotuksen jälkeen mentiin edes takaisin ja sitten taas vähän seisomista. Miko sai ERIn kuten toinenkin AVO-uros. Voi sitä tunnetta kun tuomari koiria katsottuaan siirsi meidät ensimmäiseksi, sillä avoimen luokan urokset olivat ainoat sertistä kisaavat. Sitten mentiin yhdessä vielä ympäri ja tuomari näytti meille 1. sijaa! Vain Miko sai SA:n. Valioluokan jälkeen pääsimme uudestaan kehään. Viidestä uroksesta kolme pääsi PU-kehään eli Mikon lisäksi Johnny ja Jone. Tuomari siirsi Johnnyn ensimmäiseksi ja sitten mentiin kehä ympäri. Viime näyttelypostauksessa kirjoitin Mikon liikkeistä, jotka ei ole sen parhain puoli. Ilmeisesti tästä syystä ravaamisen jälkeen tuomari siirsi Jonen Mikon edelle. Mikolle siis tuloksena AVO ERI1 SA PU3 SERT. Mä olen niin iloinen :)

Tamas Jakkel: Masculine head. Good neck and shoulders. A little bit long in body. Wellangulated hindlegs. Nice coat. Moved well with a little bit loose elbows.

Tämä oli Mikon viimeinen näyttely tänä vuonna. Toivottavasti ensi vuonna onnistaisi vielä kolmannen kerran :) Kuvia näyttelystä löytyy täältä.

Komea poika, hienot palkinnot

Vire kohdallaan

Suuntaa-antava ratapiirros

Kuten otsikosta voi päätellä, niin tänään agilitytreeneissä Mikolla oli vire kohdillaan. Tehtävänä oli oheinen rata, joka ei tosin ihan tuollainen ollut kun en kaikkia kohtia muista kunnolla. Erityisesti hyppyjen 13-15 sijainti on hakusessa.

Hypyt olivat 55 cm korkeudessa, mutta se ei Mikon vauhtia hidastanut. A:lle Miko tuli niin kovaa, että ylhäällä tuli pieni ilmalento ennen alastulolle laskeutumista eikä Miko pysähtynyt kontaktille. Kontakti uusittiin ja sitten jatkettiin matkaa. Yritin saada Mikon ohjattua putken 4 oikeaan päähän, mutta Miko lähtikin vetämään rallia. Rallattelun jälkeen otettiin uudestaan A:lta ja taas vauhtia oli niin, että kontaktille pysähtyminen jäi. Putkelle 4 ohjatessa taas Miko lähti vetämään rallia. Pikku lenkin jälkeen Miko syöksyi ihan itsestään putken 4 oikeaan päähän, joten päästiin siitä kätevästi jatkamaan. Vauhtia suoralle 5-7 oli hurjasti. Siitä huolimatta kepeille meno onnistui, mutta ihan loppuun asti Miko ei pujotellut. Meinasin korjata, mutta kouluttaja käski jatkamaan. Putkelta 12 oli aika pitkä matka seuraavalle hypylle, mutta onneksi oikeassa vireessä Miko irtoaa, joten hypyn 13 se meni oikein hienosti mun juostessa perässä. Hypyn 14 Miko hyppäsi väärältä puolelta, mutta matka jatkui. Puomillakin hurja vauhti jatkui ja Mikon pysähtyessä kontaktille minä puuskutin vielä perässä.

Kouluttaja oli hyvin tyytyväinen Mikon menoon ja minä myös. Ralleista kouluttaja sanoi, ettei kannata rauhoittaa Mikoa pyytämällä sitä luokse vaan jatkaa matkaa vaikka jonkun kiepsautuksen jälkeen. Ja että jatketaan vaan matkaa, vaikka virheitä tulisi. Palkaksi hienosta suorituksesta Miko pääsi kävelylle kentän taakse, jossa paljon hyviä hajuja.

Toiselle kierrokselle en uskonut saman menon jatkuvan. A oli rauhallisempi, mutta vauhtia löytyi edelleen. Kepeille Miko meni hyvin, mutta lähti heti sisääntulon jälkeen jonkun hajun perään. Meinasin uusia kepit, mutta kouluttaja käski jatkamaan. Loppu meni samalla tavalla eli hypylle 13 Miko irtosi hyvin ja hypyn 14 se meni väärän suuntaan. Ja puomi vauhdikkaasti. Kouluttaja vielä mainitsi siitä, etten alkaisi korjaamaan. Tiedän kyllä, että pitäisi virheestä huolimatta jatkaa Mikon vireen vuoksi, mutta silti jostain syystä alan kuitenkin korjaamaan. Oli kyllä hyvän mielen treenit!

Treenien päätyttyä Miko sai vielä tehdä hyppytekniikkaa. Tehtiin perussarjaa neljä toistoa. Kupissa oli maksamakkaraa ja se sai Mikon menemään kivalla vauhdilla hyppysarjan. Meillä on kuukauden päästä Ullan hyppytekniikan jatkokurssi. Tuntuu ihan siltä, että vuodessa emme ole yhtään edistynyt, joten pitää nyt tehdä "loppukiri" :) Toivottavasti Mikon tekniikka ja takapään käyttö olisi parantunut sekä syvät ja takapään lihakset vahvistuneet. Lihasten harjoittamista olisi voinut tehdä paljon enemmän... Se, että Miko jaksoi niin hyvin koko treenien ja hyppytekniikan ajan johtui varmasti aika paljon viileästä ja sateisesta säästä.

Liikkumisen iloa

Miko auringonkukkien keskellä

Toiveissa on edelleen lähteä kiertämään luontopolkuja, mutta aikaa ei vaan riitä kaikkeen. Arkipäivien pitkät lenkithän meillä on hoitanut Markus, mutta nykyisin lenkitys menee niin, että se vie kumpi tulee ensin kotiin. Pari kertaa viikossa se olen minä, mutta koska niinä päivinä menen illaksi kouluun, niin ei voi tehdä kovin pitkää lenkkiä. Ja viikonloppuina on kaikkea muuta... Maanantaina oli tarkoitus vihdoin suunnata Haltialan luontopolulle (joka kai kuitenkin enemmän on lenkkipolku), mutta runsaan sateen ja ukkosen vuoksi siirsin lähtöä myöhemmäksi. Kello oli jo seitsemän kun lähdettiin, joten suunnattiin suosiolla muualle kun pimeä tulee jo yhdeksän aikoihin. Tehtiin sitten lenkki Pirkkolan ympäristössä. Namit oli mukana, joten sain palkattua Mikon kun se otti itse kontaktia. Vähän jännitystä aiheutti kun vastaan juoksi joukko jalkapalloilijoita(?), mutta hyvin siitä selvittiin. Ei Miko taida uskaltaa haukkua niin isolle joukolle.

Haukkumisesta muutama sana. Sen jälkeen kun kirjoittelin tästä ongelmasta, niin aloin enemmän ennakoimaan lenkillä ja otin Mikon lyhyeen hihnaan jos epäilin, että Miko voi reagoida vastaantulijaan. Juttelin myös pojalle, erityisesti silloin kun todennäköisyys haukkumiselle oli isompi. Nämä toimet auttoivat tosi hyvin. Jossain vaiheessa kesällä tuntui, että Miko haukkui joka lenkillä vähintään kerran jollekin. Ennakoinnilla sain haukut melkein kokonaan loppumaan (aina välillä tulee yllätyksiä joihin ei ehdi reagoida). Nyt ongelma on tavallaan palannut, mutta se johtuu iltojen pimenemisestä ja on ollut jokasyksyinen ongelma. Päivällä siis kaikki menee pääsääntöisesti hyvin, mutta iltalenkillä, kun on jo pimeää, Miko on entistäkin epäileväisempi. Se tarkoittaa sitä, että joudun itse olemaan valppaampi.

Keskiviikkona piti olla uusi yritys Haltialan luontopolulle, mutta aikaa oli taas liian vähän. Ajattelin lähteä keskuspuistoon Pitkäkosken suuntaan. Tarkoitus oli mennä Hakuninmaalle ja sieltä vasta metsään. Matkalla poikettiin pienelle hiekkatielle, joka poikitteli talojen takana. Luulin, että pääsemme sitä kautta sinne minne oltiin menossa, mutta päädyimme pellon reunalle enkä yhtään tiennyt missä oltiin. Veikkasin Maununnevaa ja veikkaus osui oikeaan kun jälkikäteen katsoin GPS:n tallentaman reitin. Herne- ja auringonkukkapellot olivat samanlaiset kuin Tuomarinkylässä eli niistä saa käydä poimimassa. Maisemat olivat aivan ihanat ja lisäksi oli hieno aurinkoinen syysilma. Jatkoimme matkaa metsään, jossa oli myös todella kivannäköistä. Me ollaan asuttu Kannelmäessä melkein 1,5 vuotta enkä ole hyödyntänyt ihan lähellä olevia ihania lenkkimaastoja. Tämä tulee muuttumaan! Kävellen tuonne kesti puoli tuntia. Pellon laidalla oli omakotitaloja kivan kokoisine pihoineen. Jos olisi varaa, niin tuolta ostaisin asunnon kun hienot lenkkimaastotkin olisi ihan vieressä.

Poikkesimme pari kertaa hiekkatieltä metsän puolelle. Oli niin kiva katsoa kuinka Miko muuttuu päästessään metsään ja kun se on niin innoissaan. Silloin tosin loppuu kontaktin hakeminen namin toivossa... Heti ensimmäiseksi Miko syöksyi pienen kaatuneen puun kimppuun ja yritti sitä repiä kun ei saanut sitä kannettua. Toisella metsäpiipahduksella Miko alkoi hepuloida, joka ei hihnassa ja niin puisella paikalla ollut kovin hyvä idea. Parin äkkipysähdyksen jälkeen Miko oppi välttämään puita. Kaatuneita puita hyödynsin tasapainotreeniin. Pääasiassa lenkkeilimme reipasta vauhtia ja reilussa 1,5 tunnissa teimme 7 km lenkin. Sain lenkistä paljon energiaa ja koin pitkästä aikaa liikkumisen iloa. Olisi tehnyt mieli seikkailla metsässä enemmänkin, mutta piti olla kotona ennen kuin isä tuli käymään. Isä tuli noin kahden minuutin kuluttua siitä kun tultiin kotiin, hyvä ajoitus siis :D Pitkän lenkin jälkeen pystyi hyvillä mielin jättämään Mikon illaksi yksin kotiin, kun me suuntasimme keikalle Nosturiin.

Lenkistä jäi kova into vastaaville reissuille ja erityisesti samoille suunnille kuin eilen. Maununnevan suunnalla oli vähemmän porukkaa kuin Pirkkolassa eikä siellä kuulunut autojen ääniä. Pirkkolan kohdalla keskuspuiston vieressä menee sekä Hämeenlinnanväylä että Kehä I, joten ihan hiljaista siellä ei ole. Jospa sunnuntaina näyttelyn jälkeen jaksaisi lähteä. Metsälenkkejä Mikon kanssa pitäisi tehdä paljon useammin. Ei yhtään haittaisi jos joskus vaikka joku lähtisi seuraksi :)

Päätöntä mejää, myöhäisillan agilitya



Huugon jälki (vas.) ja Mikon jälki (oik.)

Lauantaina lähdin Saaran kanssa metsälle jälkipuuhiin. Hirvikärpästen takia pistin hupun tiukasti päähän, jonka vuoksi jouduin vähän väliä nostella lippistä silmiltä… mutta enpähän löytänyt päästä (tai mistään muualtakaan) yhtään inhotusta. Yksi punkki oli tarrautunut housuihin. Mikon ja Huugon jäljet tulivat aika lähekkäin. Mikon jäljellä oli yksi kulma ja pituutta 490 m. Jäljen alku ja loppu tulivat hieman liian lähelle toisiaan (miten me noin kaarrettiin?)

Sunnuntaina Huugo pääsi ensin jäljelle. Heti kulman jälkeen tuli vähän ylimääräistä häiriötä kun paikalle ilmaantui isohko koira. Koiralla oli liina perässä, mutta irti se oli silti. Omistajat kävivät hakemassa koiransa takaisin ja lähtivät eri suuntaan, etteivät sen enempää häiritsisi jäljestystä.

Saaran viedessä sorkkaa kävelytin Mikoa metsässä. Poika meni kauhealla vauhdilla eteenpäin ja sinkoili välillä sinne sun tänne. Jatkettiin vielä sivutiellä kävelyä ennen jäljelle menoa. Miko veti jäljelle niin kovaa, että valjaiden puristus sai sen yskimään. Alkumakausta Miko ei meinannut millään haistella kun se olisi niin kovaa ollut menossa eteenpäin. Sain ihan tosissani tehdä töitä, että sain pojan laskemaan päänsä hetkeksi maahan ja haistelemaan makausta. Yritin alun ohjata lyhyellä liinalla ja sitten päästin Mikon hommiin. Mikon jäljestys oli kaikkea muuta kuin rauhallista. Vauhti oli aivan liian kova eikä Mikon malttanut laskea päätään maahan. Huugon jäljen läheisyyden ja meidän jäljen loppusuoran läheisyyden vuoksi en voinut päästää Mikoa kuin muutaman metrin jäljen sivuun. Miko varmasti haistoi sekä Huugon jäljen että meidän jäljen jälkimmäisen osan/sorkan kun veti niin kovasti niiden suuntaan. Joudun vähän väliä rajoittamaan Mikon menoa. Kulman Miko olisi oikaissut reilusti, mutta en päästänyt sitä oikomaan niin paljon. Miko kuitenkin oikaisi kulman, mutta vaan parin metrin päästä. Kaadolle päästiin tuskaisen 18-minuuttisen jälkeen. Me ei oltaisi ikinä päästy kaadolle, jos olisin antanut Mikon mennä sinne minne se halusi. Tai sitten olisimme päätyneet jäljen alusta suoraan loppuun. Mikon meno oli ihan päätöntä. Tuollaisella menolla se ei jaksaisi koko pitkää jälkeä eikä tuomarikaan pysyisi mukana. Touhottamisella jäjestyskään ei ole tarkkaa kun päätä ei malta laskea alas. Täytyy siis jatkossa muistaa lenkittää Mikoa vähän enemmän ennen jälkeä sekä ihan reilusti jarruttaa menoa. Ehkä Mikon menoon vaikutti myös se, että se joutui odottamaan omaa vuoroaan Hugon jäljen ajan? Kaadolla yksi hirvikärpänen tuli kädelle, mutta muuten niitä ei onneksi näkynyt.





Vasemmalla lauantaina tehty jälki, oikealla sunnuntaina kuljettu
jälki, mittakaava sama kuin ekassa kuvassa



 Jäljestyksen jälkeen lenkkeiltiin vielä metsässä tien toisella puolella. Molempina päivinä tien toisella laidalla oli pysäköitynä autoja, joten jotain mielenkiintoista metsässä oli. Metsä oli oikein mukavaa kangasmetsää ja runsaat mustikkamättäät ilmeisesti metsän suosion syynä. Sieniäkin oli.

Sunnuntai-iltana lähdin vielä agikentälle, sillä perjantain treenit jäi meiltä välistä kouluillan vuoksi. Tulimme kentälle klo 21.15 ja teimme reilun 15 minuutin treenin. Ei ehkä kovin yllättävää, että olimme siellä ihan keskenämme :) Tein ensin hyppytekniikkaharjoituksen liikkuva hyppy ja aiheena taas korkeuden säätöä. Tehtiin neljä toistoa, 45-50-55-60 cm. Harjoituksessa kai kuuluu sekä nostaa että laskea rimoja, mutta kun aikaa oli niin vähän, niin jätin laskemiset välistä. Miko joutui ottamaan ylimääräisen askeleen kaikissa muissa paitsi 50 cm korkeudella. Joko Mikolla oli hahmottamisvaikeuksia tai sitten hyppyjen välimatkat pitäisi tarkistaa. Välit oli 5-5-8 jalkaa. En nyt muista oliko tuo Mikolle räätälöity väli vai makseille tarkoitettu. Perussarjassa Mikolla on hyppyjen etäisyytenä 5,5 jalkaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Miko hyppäsi 60 cm ja hienosti meni yli. Eiköhän 65 cm myös ylity.

Hyppytekniikan jälkeen vuorossa oli kepit. Toistoja tehtiin kai viisi, kaksi kuudella kepillä ja kolme kokonaisilla. Mikolla oli tosi kivasti intoa ja vauhtia, melkein jäin kepeillä jälkeen! Joka toistolla viimeistä lukuun ottamatta Miko jätti viimeisen välin pujottelematta. Ehkä ensimmäisellä kerralla olin liian aikaisin heittämässä palloa. Palkkasin Mikon suoritusten jälkeen, mutta neljännellä kerralla en sitten palkannutkaan. Palkkaamattomuus vaikutti heti ja Miko lähti haistelemaan. Viimeisellä kerralla yritin enemmän työntää Mikoa viimeiseen väliin ja sillä kertaa kepit sujui hyvin. Into ja vauhti oli jo vähän laskenut. Pakko se vaan on palkata, vaikka Miko tekisi väärin. Ihan lopuksi tehtiin takaakiertoa ja rengasta ja sitten kotiin.

Miko sai eilen lemppari nukkumapaikkansa takaisin kun kokosin kevythäkin näyttelreissujen jäljiltä. Miko tunki itsensä häkkiin jo ennen kuin olin valmis. Kiva, että häkki on edelleen kiva, hassu Miko :)