Näyttelytreeneissä, epiksissä ja eläinlääkärillä

Tiistai-iltana matkustin Rion kanssa Keravalle näyttelykoulutukseen. Vaihdoimme Pasilassa junaa. Keravan juna oli sen verran täysi, että jäimme junan eteiseen istumaan. Juna oli toiseksi uusinta lähijunatyyppiä (meidän suuntaan menee vain Flirt-junia), jossa kuuluu enemmän junan ääniä kuin Flirteissä. Rio oli ensin maassa ja säikähti yhtäkkiä tullutta ääntä. Äänen hiljennyttyä Rio meni lähemmäs katsomaan. Hetken päästä tuli uusi, hieman kovempi ääni, jota Rio pelästyi niin, etten saanut houkuteltua sitä luokseni. Otin Rion syliini, jossa se matkusti koko loppumatkan. Ääniä tuli aina välillä ja Rio tärisi sylissäni. Rion pelko kasvoi koko ajan ja se alkoi jossain vaiheessa läähättää. Läähätys ja tärinä vaan kasvoivat ja lopulta Rio oli jo lähes paniikin partaalla. Se yritti välillä rimpuilla sylistäni. Junassa olisi kyllä ollut joitain istumapaikkoja, joten olisin voinut siirtyä pois eteisestä, mutta en tiedä miksi en siirtynyt. En mielelläni istu koiran kanssa muiden viereen. Toisaalta luulen, ettei siirtyminen olisi välttämättä edes auttanut. Kannoin Rion junasta ulos ja laskin sen alas vasta, kun olimme pois aseman hälinästä. Heti laskettuani Rion maahan se oli taas ihan normaali. Vaikka Rio aika helposti pelästyy ja pelkää asioita, niin se onneksi palautuu nopeasti. (Siksi olin yllättänyt, että Rio suhtautui niin välinpitämättömästi raketteihin.)

Näyttelytreenien jälkimmäisessä ryhmässä olisi pitänyt olla toinenkin osallistuja, hieman vanhempi pentu, mutta heillä oli auto hyytynyt moottoritien varteen. Saimme siis yksityisopetusta lämpimässä, melko pienessä sisätilassa. Kouluttaja oli mukava ja osasi asiansa. Harjoittelimme paljon liikkumista, joka onnistuikin pääasiassa ihan hyvin. Toki tuttua pomppimistakin nähtiin. Tehtiin kokonaista kierrosta, kolmiota ja edestakaisin liikkeitä. Kouluttaja tutki Rioa sekä pöydällä että maassa. Tutkimiset menivät yllättävän hyvin, sillä kouluttaja otti hyvin huomioon Rion jännittämisen ja eteni Rion ehdoilla. Rio on nätisti pöydällä, kunhan sillä antaa vähän aikaa. Toki sitä jännittää sekä pöytä että tuomari ja sen kanssa saa olla valppaana, ettei Rio vain pääse hyppäämään alas. Tutkimistreenien jälkeen palkkasin Rion riehakkailla vetoleikeillä. Teimme myös pari kertaa harjoituksen, jossa käytiin koko koiran yksilöarvostelu kehään tulemisesta lähtien läpi. Kannatti matkustaa kovassa pakkasessa vähän pidemmälle näyttelytreenien vuoksi.

Asemalla junaa odottaessa Riolle alkoi tulla kylmä, joten otin sen syliin. Illalla juna oli paljon tyhjempi, joten pääsimme istumaan. Juna oli samaa mallia kuin aikaisempikin. Jäin aluksi istumaan ihan lähelle eteistä, mutta kun huomasin Rion hermostumisen, siirryin kauemmaksi eteisestä. Se ei auttanut. Koko matkan Pasilaan Rio jälleen tärisi ja läähätti. "Meidän" junassa jäin seisomaan Rio sylissäni, sillä tässä junassa oli enemmän porukkaa. Rio hieman tärisi, mutta en pysty sen perusteella sanomaan, saiko myös Flirt-juna pelon esille. Rio on nimittäin aikaisemminkin tärissyt, kun olen pitänyt sitä junassa sylissä ja seisonut. Silloin, kun istun, Rio on ihan normaalisti. Päällimmäisenä mieleen jäi harmistus Riolle aiheutuneesta pelosta, mutta turha sitä on murehtia. Pitää ensin selvittää, pelkääkö Rio myös Flirt-junissa ja lähteä sitten tekemään lyhyitä junamatkoja. Harmi vain, että kaikki hieman vanhemmat lähijunat taitavat kulkea Riihimäen ja Lahden suuntaan.

Keskiviikkoaamuna hieman harmitti, kun herätyskello soi jo klo 6.30. Koiraharrastusten takiahan sitä herää vapaapäivinäkin vapaaehtoisesti hyvin aikaisin... Pakkasta oli taas entistä enemmän ja harmittelin, kun Mikolle ei ole tossuja. Matkustimme Espooseen Sporttikoirahallille rallytokoepiksiin. Ensimmäisen kerran Mikoa alkoi palella, kun odottelimme vaihtobussia. Otin sen hetkeksi syliin, mutta onneksi bussi sitten jo tulikin. En siis nosta Mikoa syliin, jos se alkaa nostella tassuja, vaan sitten jos se menee kovin surkeaksi eikä enää liiku. Jäimme Vihdintien varrella pois, josta meillä oli 1,3 km kävelymatka. Matka tuntui tosi pitkältä, sillä oli hyvin kylmä ja pariin kertaan jouduin nostamaan Mikon syliin. Ei tuota 15-kiloista kovin kauan jaksa kantaa, mutta Mikoa pienetkin tauot kylmästä maasta tuntuivat auttavan.

Epävirallinen rallytokokoe 6.1.2016 AVO

Hallin isolla puolella oli melko ahdasta, sillä alokasluokan ja avoimen luokat kisat käytiin samaan aikaan. Kaikki koiratkin olivat sisällä, sillä ei niitä autoon voinut jättää. Kauhistelin ensin, kun kehät pistettiin ihan vierekkäin ja ympärillä oli muutenkin paljon häiriötä. Onneksi kehien väliin pistettiin näköesteet ja avoimen luokan rata oli toisessa päässä, jossa häiriötä oli vähemmän. Olimme luokan puolivälissä. Rata oli ihan kiva, ei ollut mitään vaikeita juttuja. Miko oli hyvässä vireessä radan ulkopuolella ja kaikki, mitä harjoiteltiin, sujuivat hyvin. Vasen -sana saa jo aikaan peruuttamisen ja vasemmalle kääntyminen on parantunut huimasti esim. vuoden takaisesta. Ei se vielä täydellistä ole, mutta kelvollista. Miko toimi radalla oikein mukavasti. Välillä se vähän hiipui, mutta vire sitten taas nousi. Radasta jäi tosi hyvä fiilis. Ehkä tämä oli fiiliksen puolelta meidän tähän mennessä paras kisasuoritus. Tulokset eivät vastanneet fiilistä, mutta tuomari sanoikin aluksi, että ei sillä tuloksella niin väliä, pääasia, että on kivaa. Meille -34 virhepistettä eli 66 pisteellä ei hyväksyttyä tulosta saanut. (Pyörähdys ei taaskaan toiminut radalla, edes uusimisen jälkeen, -13. Vasemmassa täyskäännössä -1 tvä, ei varmaan ollut riittävän tiivis käännös. Askel oikealle, istu -10 tvä, koska Miko ei liikkunut samaan aikaan kuin minä. 270 käännös oikeaan -10 tvä, sillä Miko oli ilmeisesti istunut lopuksi.)

Paluumatkalla Miko pärjäsi paremmin kylmässä säässä. Ehkä liikuimme niin nopeasti, ettei tullut kylmä. Bussipysäkillä meillä oli vähän pidempi odotus. Kun Mikoa alkoi paleltaa, nostin sen syliin ja menin istumaan penkille, sillä minulla oli paksut toppahousut. Miko istui sylissäni täristen. Kun kylmä alkoi tuntua takapuolessa, laskin Mikon maahan ja yritin pysyä liikkeessä. Mikolla oli edelleen kylmä ja se alkoi katsella penkin suuntaan. Lopulta se hyppäsi penkille ja käveli siinä hetken aikaa edestakaisin. Sitten se meni kerälle siihen kohtaan, jossa olin istunut. Miko näytti siinä viluisena maatessaan niin surkealta (luuli varmaan, että siinä olisi ollut lämmintä), että otin sen jälleen syliin. Kyllä kävi sääliksi raukkaa. Espoossa oli paljon kylmempi kuin meillä. Varmaan koskaan ennen Miko ei ole ollut niin innoissaan menossa bussiin kuin tällä kertaa. Voi pientä.

Rio ei tykännyt tossuista

Mikon viritelmät (sukka + tossu)

 Valmiina torstain päivälenkille

Luulin eilen, että oveemme oli jätetty tyhjä post-it lappu Mikon vinkumisesta, mutta teksti olikin toisella puolella. Sen mukaan Miko oli haukkunut koko päivän. Menin tänään töihin tekemään sen, mitä en pystynyt tekemään kotona etänä ja tulin sitten kahdentoista aikaan kotiin etätöihin. Kuuntelin hieman tallennetta poissaoloni ajalta ja ulvomistahan sieltä kuului... En kuunnellut sen enempää, sillä Rio hermostuu Mikon ääntelystä. Se tieto riitti, että hiljaa Miko ei ole ollut. Sain Mikolle eläinlääkäriajan iltapäivälle. Halusin varmistaa, että eturauhanen on ok. Epäilykseni osuivat oikeaan ja eturauhanen oli turvonnut. Se oli myös pinnaltaan hieman epätasainen. Kivekset olivat ok, mutta lisäkives oli turvonnut, joka kertoo aktiivisesta siittiöiden tuotannosta. Ell tyhjensi Mikon täydet anaalirauhaset, joista tullut neste oli hieman rakeista. Keskustelimme Mikon aikaisemmista eturauhasen suurentumisista ja kastraatiomietteistäni. Ell suositteli kastraatiota, sillä iän myötä

eturauhanen voi alkaa vaivaamaan enemmän ja siihen voi tulla kystia. Minulla ei ollut virtsanäytettä enkä uskonut, että onnistuisin yksin näytettä saamaan eläinlääkärin ulkopuolella, joten sovimme, että toimitan näytteen myöhemmin. Sen vuoksi ell ultrasi eturauhasen. Tulehduksesta kertovia rakkuloita ei löytynyt. Miko sai Tardak-piikin. Sen vaikutuksen pitäisi kestää noin 4 viikkoa. Sinä aikana meidän pitäisi päättää mitä Mikolle tehdään. Vaihtoehtoina on kastraatio ennen kuin Tardakin vaikutus loppuu tai uusi Tardak neljän viikon päästä. Enempää niitä ei suositella pistettävän, sillä se alkaa rasittaa maksaa. Kerroin, että minua huolestuttaa kastraation vaikutus epävarmaan koiraan. Ell vahvisti sen, mitä olen muilta kuullut. Eli epävarmuus voi tosiaan lisääntyä ja pelkotilat pahentua. Oli kiva, että eläinlääkäri ei vaan tuputtanut kastraatiota vaan kehotti huolella harkitsemaan, etten tee jotain mitä joudun myöhemmin katumaan. Hän suositteli kemiallista kastraatiota, jolloin 6-8 kk vaikutuksen aikana näkee, miten kastraatio koiraan vaikuttaa. Haittapuolena on 2 vuoden karenssi virallisiin kilpailuihin. Se kyllä taitaa olla vähän liian iso haitta, sillä jos Miko saisi takaisin sen vireen, joka sillä oli Tardakin vaikutuksessa, niin sen kanssa treenaaminen olisi niin kivaa, että harmittaisi ettei pääsisi kisaamaan. Miko olisi sitten jo lähes 9-vuotias, kun sen kanssa pääsisi taas kisaamaan. Ja jos päätyisin oikeaan kastraatioon, niin se karenssi olisi siltikin. No, tässä nyt mietitään ja punnitaan eri vaihtoehtoja. En kastraatiota haluaisi, mutta parhaassa tapauksessa se voi olla paras päätös, jonka olen tehnyt. Ja huonoimmassa tapauksessa kadun sitä koko loppuelämäni (tai Mikon loppuelämän). Mikon kannalta kastraatio olisi varmasti hyvä ratkaisu, sillä tuskin silläkään on kivaa näinä aikoina.